Suomessa. Pitääkö paikkansa, että Otto-Ville Kuusinen touhusi Suomessa uutta punakapinaa 1919 ja piti pilkkanaan Etsivää Keskuspoliisia eli Ohranaa? Jäikö Kuusinen kiinni?
Otto-Villen
seikkailut
18238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
ainakin Venäjällä SKP jo 29.8.18. Sen sotilaslinjan tehtävä oli valmistella Suomessa uutta vallankumousta.Sotilaslinja toimi samalla Neuvosto-Venäjän hallituksen tiedusteluelimenä. Näin laskettiin pohja yhteistyölle, joka jatkui koko NL:n olemassaolon ajan.
Otto Wille oleili Neuvostoliitossa kansalaissodasta alkaen ja toimi siellä menestyksekkäästi politiikan parissa.
Hänen nimelleen perustettu nukkehallitus kuopattiin jo talvisodan alkupuolella.
Kuusinen ei ollut alunperin äärilaidan vasemmistolainen, vaan demari.
lopulla 1919 järjestämään SKP:n maanalaista toimintaa ja tutustumaan tilanteeseen. Se aiheutti O-W:lle yllätyksen. Hän päätti luopuas aseista ja ryhtyä valtaamaan järjestöjä.
arveli oikeaksi menettelyksi vallata työväenliikkeen järjestöt ja toimia niiden kautta. Hän joutui näin riitaan maanalaista toimintaa kannattavan SKP:n keskuskomitean johtajien Mannerin ja Eino Rahjan kanssa.Nämä lopettivat Kuusisen toiminnan rahoittamisen.
Kuusisen taustavaikutuksella perustettiin kesäkuussa -20 SDP:stä eronneiden ja kommunistien voimin uusi Suomen sosialistinen työväenpuolue ( SSTP). Vallan siellä ottivat kommunistit. Näin Kuusisella oli käsissään laillinen peitejärjestö. Eikä viimeistä kertaa.
puuhastelujaan pitkälle 1939-luvulle asti. Moskovassa 1918 perustetun SKP:n sotilasjärjestön tavoite oli jo alusta lähtien selvillä Suomen viranomaisille. Elo-syyskuussa 1921 punaupseeri Gustav Emil Heikkilä ja 2. divisioonan organisaattori Elo Mooses Syvänen kuvasivat järjestönsä tehtävää ja toiminta-ajatusta,
että sen tulee »muodostaa valkoisen armeijan sisälle Suomessa punainen armeija,
joka vallankumouksen tullessa tuhoaa valkoisen armeijan». Viimeiseen asti SKP:n sotilasjohdon
piirissä myös eläteltiin toiveita tällaisen päiväunen kääntämisestä todeksi.
Vielä kesäkuussa 1932 pidetyn SKP:n keskuskomitean laajennetussa täysistunnossa
sotilasjärjestön johtomiehiin lukeutunut Toivo Antikainen uskoi tähän alunperin Leninin poliittiseen strategiaan.
Suojeluskuntajärjestöt olivat kuitenkin varsin hyvin tietoisia näistä maanpetospuuhailuista
ja jättivät nämä vakaumukselliset rikolliset kutsumatta varusmiespalvelukseen ja tästä seurasi se että
Kommunistit eivät olleet mukana talvisodassa lainkaan. Sensijaan kuten jatkossotaan heistä kelpuutettiin
jonkun verran tarkan valinnan jälkeen.
"Suojeluskuntajärjestöt olivat kuitenkin varsin hyvin tietoisia näistä maanpetospuuhailuista
ja jättivät nämä vakaumukselliset rikolliset kutsumatta varusmiespalvelukseen ja tästä seurasi se että
Kommunistit eivät olleet mukana talvisodassa lainkaan. Sensijaan kuten jatkossotaan heistä kelpuutettiin
jonkun verran tarkan valinnan jälkeen."
Kutsuntojen hoito kuului ensin kutsuntapiireille, jotka olivat lyhyen aikaa 1918-19 samat kuin suojeluskuntapiirit. Sitten kutsuntapiirit itsenäistyivät ja 1932 alkaen kutsunnoista vastasivat sotilaspiirit.
Kutsunnoista oli vapautettu vain kansalaisluottamusta vailla olevat. Kaikki muut kutsuttiin palvelukseen, jos terveys riitti. Poliittisesti epäluotettavat määrättiin työpalvelukseen tai jalkaväen miehistökoulutukseen suojeluskuntien lausunnon mukaan.
Talvisodasta oli pois noin 500 aktiivikommunistiksi tiedettyä, jotka pantiin turvasäilöön ja sitten työpalveluun. Noin 700 karkasi tai kieltäytyi sodan aikana. Koko vahvuus oli yli 450 000. Lisäksi oli noin
8 000 - 10 000 äärivasemmmistolaista, jotka olivat joko kieltäytyneeet tai karanneet asepalveluksesta 1919-39. Kommunistien pääosa palveli rintamalla kuten muutkin.
Jatkosodassa tilanne oli kutakuinkin sama, joskin kommunisteja jäi käpykaartiin noin 1 500 ja lisää karkaili jo sodan alusta alkaen. Kesän -44 karkureissa oli huomattava osa äärivasemmistolaisia.
Ylikangas kertoilee asiasta aivan toisenlaista historiaa nettisivuillaan kommunistien raakkaamisesta asepalveluksesta.
"Poliittisen karsinnanperiaate tuli jo esille hallituksen perusteluissa, kun se antoi esityksen asevelvollisuuslaiksi eduskunnalle 1919. Perusteluissa todetaan: ”Kun saattaisi olla sangen uskallettua antaa muutamain henkilöiden, esimerkiksi sellaisten, jotka ovat tehneet itsensä tunnetuiksi
puolustuslaitoksen vastaisesti kiihoituksesta, suorittaa asevelvollisuutensa tavallisessa
järjestyksessä, on täytynyt valmistaa mahdollisuus käyttää sellaisia henkilöitä
puolustuslaitoksen töihin eikä asepalvelukseen.”
Sama koski ”häpeälliseen rikokseen” syyllistyneitä. Tämä periaatteellinen kanta säilyi
eduskuntakeskustelussa loppuun saakka, vaikka pykäliä jonkin verran muutettiin.
Kun vasemmisto kritikoi eduskunnan täysistunnossa vuoden 1921 valtiopäivillä lepäämään
jätetyn lopullisen lain niitä pykäliä, jotka sallivat poliittisen karsinnan, vastasi
edustaja Vennola: ”Me emme saa kärsiä epälojaalisuutta tasavallan armeijassa.
(…) Minä voin ainoastaan esittää sen vaatimuksen armeijan ylimmälle johdolle,
että se pitää huolta ja puhdistaa armeijan epälojaalisista aineksista,
jos sellaisia löytyy.” Edustaja Hultin muotoili kantansa näin: ”Äänestyksessä tulee
vihdoin kuitenkin pakko valita paikkansa joko kommunistien rinnalla tai heitä vastaan.,
ainoan nyt mahdollisen asevelvollisuuslain ja maan itsenäisyyden puolesta. (…) Porvarillisille
ryhmille antaa kommunistien kanta yhden tärkeän perusteen lisää puolustuslaitoksen
saattamiseksi varmalle ja vakinaiselle kannalle. Niin kauan kuin meillä on olemassa
valtiollinen puolue, jonka julkisena päämääränä on nykyisen yhteiskuntalaitoksen
kukistaminen ja jonka monet jäsenet todistettavasti pitävät maanpetoksellista yhteyttä
vieraan vallan kanssa, on meillä sotalaitos sellaisena kuin tässä laissa ehdotetaan,
ehdottomasti välttämätön. Eikä vaan maan puolustamista ja ulkopuolista vihollista vastaan,
vaan myöskin maan sisäisen järjestyksen ja kansalaisten henkilökohtaisen suojan turvaamiseksi.”
>>>>Jatkosodassa tilanne oli kutakuinkin sama, joskin kommunisteja jäi käpykaartiin noin 1 500 ja lisää karkaili jo sodan alusta alkaen. Kesän -44 karkureissa oli huomattava osa äärivasemmistolaisia.
on osoitettu täydelliseksi pötypuheeksi ja suoranaiseksi historian väärennykseksi.
Asevelvollisuuslaissa ei ollut poliitisen karsinnan mahdollistavia pykäliä. Miksi muuten noin 10 000 äärivasemmistolaista olisi kieltäytnyt tai karannut? Yksinkertaisempaahan olisi ollut ilmoittautua kommunistiksi.
Ylikangas sivuuttaa aina oman ennakkoasenteensa vastaiset faktat.
Sen pomo Lenin pelkäsi että suomalaiset hyökkääövät Pietariin ja romahduttavat kommunistivalla.
mutta tiettävästi Otto-Wille oli enemmän omalla kuin Leninin asialla.
Toivoi pääsevänsä Suomen diktaattoriksi.
tämä Otto-Ville. Hän ärsytti tahallaan Etsivää Keksuspoliisia antamalla vihjeitä liikkeistään. Hän liikkui naamioituneena Helsingissä. Poliisi tiesi hänestä, mutta ei löytänyt.Puoluetovereidensa keskuudessa hän kohosi jonkinlaiseksi sankariksi, koska päästiin ilkkumaan ohranan tyhmyydelle. Myös lehdet kirjoittivat, mutta enimmäkseen keksittyjä juttuja.
naisystävä pääministeri Rafael Erichin luo mukana kuirje, jossa O-V pyysi tätä järjestämään asunnon, koska hän poliisin ahdistamana oli suurissa vaikeuksissa.
Erich selitti tyynesti, ettei asemansa vuoksi voinut asiassa auttaa. Kirjeen tuoja sai rauhassa poistua. Erich ja Kuusinen olivat vanhoja tuttavia ja Erich herrasmies.
konduktöörin puvussa. Poislähtiessään hän huomasi, että poliisi oli piirittänyt talon ja tarkasti kaikki sinne menevät.
Mitäs, ulosmeneviä ei tarkastettu ja niin Otto-Ville käveli matkoihinsa tehden mennessään kunniaa poliiseille.
Sellainen tarina ilmetyi Suomen lehtiin. Kuusinen oli pakomatkalla Ruotsiin joutunut Pohjanlahden jäällä kiinni ja etsivä Koivukoski olisi hänet ampunut.
Tarina lässähti pahasti. Kuusinen lähetti Ruotsista sähkeen sisäminiseri Ritavuorelle ja ilmoitti voivansa hyvin. Pidätettynä ollut etsivä Koivukoski karkasi ja hirttäytyi.
Lukisit mieluummin tosijuttuja Kuusisen "seikkailuista" etkä kirjoittelisi satuja ja soopaa. Aino oli 1. vaimo ja hän pääsi käymään Suomessa, josta loikkai samointein Saksaan ja kirjoitti muistelmansa. Hän kirjoittaa kirjassaan: "Vain kosto piti minut hengissä vankileireillä."
Kuusinen Aino: Jumala syöksee enkelinsä : Muistelmat vuosilta 1919 - 1965
Otava, 1972, 359 s., 1. painos
Tällaisia seikkailuja hän koki Helsingissä 1919-1920. Hänen elämäänsä kuului toki paljon muutakin, mutta nämäkin vaiheet hän kävi läpi.
ollut, vaan maan alla Helsingissä. Uskottu mies lähetti Tukholmasta sähkeitä hänen nimissään.
Kuusinen piileksi työväentalon lähellä olleessa asunnossaan samaan aikaan kun käynnissä oli kommunistien suuria mielenosoituksia.
Kuusinen laati vielä huhtikuussa kommunistiseen "Pohjan Kansaan" rajun kirjoituksen, mutta pian oli aika aika häipyä Suomesta. Hän oli kuitenkin kehittänyt kommunistien tehottoman toiminnan vehkeileväksi joukkoliikkeeksi.
Juhannuksena 1920 Kuusinen lähti pakomatkalle, aluksi peräti soutuveneellä. Hän päätyi Tukholmaan. Siellä hän jatkoi vehkeilyjään, mutta sai Mannerin-Rahjan siiven lähettämän iskuosaston vastaansa. Kommunisteiille tyypilliset sisäiset linjariidat raivosivat jo tuolloin myös SKP:ssa. Kuusinenhan ne lopulta voitti. Pääosa vastustajista teloitetttiin.