erikoinen kohtaus salatut elämät jaksossa 1247

kohtaus jossa heli ja annika keskustelevat romeon asuinpaikasta. Niin kyseinen kohtaus meni aika pahasti metsään helillä oli ulkovaatteet päällä, annikalla oli puolestaan yllään jonkinlaiset sisävaatteet. lisäksi kaiken kruunasi annikan jaloissa olevien punaisten varsi (jumppa) tossujen kuvaaminen.

mainoskatkon jälkeen annikalla oli jälleen samat vaatteet päällä, punaisia varsi (jumppa) tossuja kuvattiin jälleen, haluttiin oikein varmistua kyseisen jakson epäonnistumisesta. mutta sen sijaan helillä oli yllään yöpaita ja aamutakki.

jakso 1247 annikan käytössä taisi olla kertakäyttö vaatteet koska annika käytti myöhemmissä jaksoissa eri vaatteita

lisäksi on aika outoa että annikan käyttämiä vaatteita ei ole missään kaupassa myynnissä
4579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Noita vaate mokia ollut aika paljonkin. Tämä jäi vanhoista jaksoista hyvin mieleen. Aamu sammui bileissä kellarin lattialle. Sitten kun Aamu heräsi lattialta. Aamualla oli aivan eri housut ja paita kun hän heräsi lattialta johon hän oli sammunut.

Äänestä
  • tuo ns. sisätossu episodi on nykypäivän salatuissa elämissä tavanomainen. nuo näyttelijät kulkee kohtauksesta toiseen sisätossut jaloissa, sisäkohtauksia tehdään nykyään aika paljon

    23.8.2010 MTV3 näytti tuon 1247.jakson ja itse huomasin myös tuon ns. annika punaiset jumppa (varsi) tossu episodin.

    ihmettelen tuota jaksoa koska mainoskatkon jälkeen oli sievisten aamukohtaus ja tuo annikan vaatetus herätti epäilyn, siitä että kuvattiinko annikan jaloissa olevia punaisia jumppa (varsi) tossuja tahallaan?

    näissä vanhoissa jaksoissa on aika paljon vaatemokia, kohtauksien jälkeen henkilön käyttämä vaatetus on erilainen.

    paita, kengät, housut, sisätossut tai jokin muu vaatekappale vaihtuu yllättäen näissä vanhoissa jaksoissa.

    annikan käyttämät tossut vaihtuivat tämän jakson jälkeen toisenlaisiin.

    annikan käyttämät vaatteet vaihtuivat aika usein jaksojen aikana.

    muutenkin nuo annikan käyttämät ovat aika erikoisia, niitä ei missään kaupassa myytävänä

    Äänestä

  • vaatemoka kirjoitti:

    tuo ns. sisätossu episodi on nykypäivän salatuissa elämissä tavanomainen. nuo näyttelijät kulkee kohtauksesta toiseen sisätossut jaloissa, sisäkohtauksia tehdään nykyään aika paljon

    23.8.2010 MTV3 näytti tuon 1247.jakson ja itse huomasin myös tuon ns. annika punaiset jumppa (varsi) tossu episodin.

    ihmettelen tuota jaksoa koska mainoskatkon jälkeen oli sievisten aamukohtaus ja tuo annikan vaatetus herätti epäilyn, siitä että kuvattiinko annikan jaloissa olevia punaisia jumppa (varsi) tossuja tahallaan?

    näissä vanhoissa jaksoissa on aika paljon vaatemokia, kohtauksien jälkeen henkilön käyttämä vaatetus on erilainen.

    paita, kengät, housut, sisätossut tai jokin muu vaatekappale vaihtuu yllättäen näissä vanhoissa jaksoissa.

    annikan käyttämät tossut vaihtuivat tämän jakson jälkeen toisenlaisiin.

    annikan käyttämät vaatteet vaihtuivat aika usein jaksojen aikana.

    muutenkin nuo annikan käyttämät ovat aika erikoisia, niitä ei missään kaupassa myytävänä

    Mutta eikö Annika ollut "muotitietoinen" hahmo, joka "suunnitteli" ja teki itse vaatteitaan. Eli siksi puvustaja valinnut erikoisia vaatteita ja paljon erilaisia. Mokista en tiedä, oo kattonut noita jaksoja enää uusintana.

    Äänestä

Voisittexte lähettää jonkun todisteen esim. videon Youtubesta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jäi mieleen kirjoitti:

kohtaus jossa heli ja annika keskustelevat romeon asuinpaikasta. Niin kyseinen kohtaus meni aika pahasti metsään helillä oli ulkovaatteet päällä, annikalla oli puolestaan yllään jonkinlaiset sisävaatteet. lisäksi kaiken kruunasi annikan jaloissa olevien punaisten varsi (jumppa) tossujen kuvaaminen.

mainoskatkon jälkeen annikalla oli jälleen samat vaatteet päällä, punaisia varsi (jumppa) tossuja kuvattiin jälleen, haluttiin oikein varmistua kyseisen jakson epäonnistumisesta. mutta sen sijaan helillä oli yllään yöpaita ja aamutakki.

jakso 1247 annikan käytössä taisi olla kertakäyttö vaatteet koska annika käytti myöhemmissä jaksoissa eri vaatteita

lisäksi on aika outoa että annikan käyttämiä vaatteita ei ole missään kaupassa myynnissä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu