Kommarina tajuaa marxismin pohjalta missä kapitalistinen maailma makaa ja mitkä voimat sitä vie eteenpäin. Senkin marxismi kertoo että maailmaa muuttavat sosialistiseksi työläisjoukot ja kapitalismia vastustavat voimat. Porvari on taas sokea näille asioille. Sen huomaa tänkin palstan porvareitten uskosta kapitalismin ikuisuuteen.
En olisi porvari mistään hinnasta
Heikki ei leiki porv
3193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
veikkaan melkein, että jos voitat lotosta pääpotin niin viimeistään vuoden, parin päästä alat antamaan ihmisille neuvoja kuinka ollaan oman itsensä herroja, kuinka ankara työnteko on tie menestykseen ja saadakseen jotain, on myös annettava jotain eikä vain lorvailtava kotona ja valitettava.
ne on ennenkin rahan myötä kommunistiset ideologiat karisseet ihmisten yltä samoin kun anakonda luikertelee irti vanhasta nahastaan ja suuntaa pirteenä taas metsästysreissulle. sinne jää saniaisten sekaan lahoamaan niin käärmeennahka kuin, ah, ennen niin suoraselkäinen ja totuudessaan ylivertainen kommunistinen ideologia.
SANO SITÄ MARX SANO TÄTÄ MARX ELI 1800-LUVULLA
perustuvaa talouttahan on muutaman kerran hieman kokeiltu. Tuloksena oli muutaman kymmenenmiljoonan murhatun ja kidutetun jälkeen katasteofi jossa nuo maat palasivat kapitalismin pariin tosin varsin jälkeen jääneinä.
Mistä tänään luulet löytäväsi ne sosialistiset työläisjoukot? Komujen ja SAFKA:n tilaisuuksiin tulee yleensä alle 30 henkeä, olisiko yli 10 se joukko jota kaipaat? Vanhoillis lestadiolaisten suviseuroihin tulee 60 - 70 tuhatta (60000 - 70000) sanankuulijaa, olisiko se jo joukko joka voisi vaikuttaa?
Onko niin, että uskonnoista viimeksi tullut eli kommunismi on myös ensin häipymässä ihmisten mielistä?
Ei täällä kukaan ole mistään muusta ihanuudesta puhunut kuin kommunistisesta paratiisista, me kun odotamme jotta näemme edes pienoismallin siitä.