Suomessa on edelleen toista miljoonaa suomalaista, kansan suussa pari miljoonaa, ilman kunnollista perusturvaa ja toimeentuloa. Media heittää mutu- lukemaksi sen miljoonan, mutta ihan normaalilla laskutaidolla varustettu pääsee kyllä jo huomattavasti suurempiin lukemiin jo työttömyystilastoja vilkaisemalla, varsinkin, kun paljon syrjäytettyjä ei edes näy missään tilastoissa.
Kulissi- ja julkisivuSuomi on vaikeasti tunnistettavissa miljoonien suomalaisten arkipäivässä. Loiseliitin etujen ajajille aurinko paistaa, veropakolaiset juhlivat ja kansa maksaa selkänahastaan.
Kulissi- ja julkisivuSuomi on vaikeasti tunnistettavissa miljoonien suomalaisten arkipäivässä. Loiseliitin etujen ajajille aurinko paistaa, veropakolaiset juhlivat ja kansa maksaa selkänahastaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomessahan on on tuo köyhyysrajakin asetettu paljon alemmaksi, kuin esimerkiksi naapurimaassa Ruotsissa, vaikka molemmissa on hintataso suunnilleen sama, Ruotsissa jopa hieman halvempikin !
Suomen taviskanssa kustaankin silmään kaikin tavoin, poliittisten rosvojen johdolla !
Late Lapista.
ASU ainoatakaan Köyhää, ainostaan voimme parantaa tänne muuttaneiden KÖYHINEN Elämää. kuten romanian mustalaisten ja auttaa African pojat elämän alkuun suomessa, heille sossu-tukea esm starttirahaa ekavuonna..
arvokkaammaksi, kuin esm kiinan miehen tai pakistanin miehen työ?? matkat lyhentyneet laivat lentooneet kuljettaa, miksi kuvittelette, että teille pitää maksaa 10 x parempaa palkkaa -Siitä että Ette tee mitään, verrattuna 4 miljardin henkilön palkkaan, jota tekevät jopa 12-16 hour/vrk.ssa selgeesti tuntuu, että olette pudoneet junasta vuosia sitten.. kyllä jokainen firma ymmärtää, MISSÄ Työt pitää tehdä reall-palkkatasolla.. ottakaa nyt LUSIKKA Kauniiseen käteen ???