Elikkäs, "oireita" on monia. Osa voi olla iha kuviteltua, ainakin iskän mielestä joka sanoo että musta on tullu luulosairas. Viime viikonloppuna alkoi käsissä sellanen jännä puutuminen ja tunnotomuus ja pistely joka sitten johtui niskojen jumiutumisesta (selvisi maanantaina terkalla). Tänään (keskiviikkona) todettiin alkava poskiontelotulehdus ja kuumeilu alkoi illan mittaan mut laski aina välillä. Mut näitä kuviteltuja tai oikeita oireita: oikeassa polvessa ja sääressä särkyä välillä, samoin oikeassa ranteessa ja kummassakin kyynärpäässä ja oikeassa olkapäässä. Välillä vasemman käden sormissa tuntuu samanlaista särkyä. Päänsärkyä on ollut hieman, tossa korvien yläpuolella missä on tavallaan sellainen pehmeä kohta. Aika useasti tuntuu kuin tärisisin tai heiluisin, vaikken oikeasti heilu tai tärise yhtään. Hieman on huipannu, varsinkin kun nousee nopeasti ylös tai kumartelee. Alaselkäänkin on sattunut hieman, mut eniten keskiselkään. Kaulassa on tuntunu hieman oudolta, kuin olisi painetta tai ilmaa tai turvonnu, minkä takia tekee mieli röyhtäillä koko ajan. Ny viime aikoina on ollu vähän väsyny ja voimaton olo, mut se voi johtua ihan vaan liian vähistä yöunista tai siitä poskiontelotulehduksesta. Välillä on ollu särkyä kummassakin kyljessä, enemmän oikealla puolella tos mis kylkiluut loppuu, ei siis keuhkoissa vaan alapuolella ja vähän sivussa. Iskän mielestä kuvittelen puolet ja puolet on lihaskipuja koska en liiku tarpeeks. Huomenna oon menos taas lääkäriin antibiootti reseptin takia. Mä tiiän ett täs on paljon mut aika moni noista viittaais leukemiaan, joten vähän pelottaa.... Mustelmia ei kyllä oo eikä sellasia pieniä verenpurkaumia, tai ainakin mä uskoisin niin. Ruoka ei kauheesti oo maittanu ny pariin päivään, ollu hieman huono olo ja vatsa on pitäny sellasta pulputtavaa ääntä. Tai silleen ett vatsaa vääntää ja tuntuu kun pierettäis mut sit se kipu laukeaa ja kuuluu pulputusta vatsasta. Tätä tapahtuu varsinkin aamusin. Ja oon siis 17 v tyttö. Aiempia "pahoja" sairaustapauksia on korvatulehdukset, angiina, poskiontelotulahdus kerran aiemmin ja viime talvena keuhkoputkentulehdus. Jotenka, mikäs mua vois vaivata?
Mikä vaivaa?
looloolotta
2184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllähän pitkällinen liikkumattomuus saattaa tuottaa "oireita", jotka eivät merkitse mitään vakavaa. Ensinnäkin uskoisin ettei entisillä sairauksilla eikä mahd leukemiallakaan ole tässä osuutta. Niskan lihasten jäykkyys voi tuottaa epätodellista oloa juuri sen aiheuttaman lievän huimauksen takia. Muualla kokemasi kivut voivat johtua siitäkin, että olet herkistynyt tarkkailemaan itseäsi vähän liian tiheällä sihdillä - ja onhan myös sellaisia kipuja, joilla ei ole lääketieteellistä syytä ellei henksiä syitä lasketa aiheuttajiksi.
Raajoissa voi olla myös vanhojen kauan sitten tapahtuneiden kolhaisujen kaikuja. Jos kipu on jatkuvaa ja aina samassa paikassa, voi olla lääkäriin menon paikka. Tällaisen muistokolhut voivat kummitella vaikka säiden (matalapaineiden) mukaan.
Paljon tutun oloisia oireita mitä itse olen elämäni varrella kokenut. Allergiat ja limakalvojen turvotus.
Nenäsumutteilla ja Duact tilapäisesti ja antihistamiinit.
Itselläni on jokin imeytymishäiriö, luultavasti en saisi nauttia yhtään maitovalmisteita. Mahdollisesti en saisi syödä myöskään vehnää ja ruista (keliakia)
kylkeenpistot ja vaikeus hengittää on johtunut DISH eli Forresterintaudista koska kylkiluut on kiinnittyneet joustamattomasti selkärankaan. Myös tästä taudista johtuen olen potenut mm.nilkka ja rannesärkyjä.
Muuta apua ei ole kuin särkylääkkeet.
Maitoallergiaa ei voi muuten testata kuin jättää maito kaikessa muodossa pois ja seurata tilannetta. Ei parane ihan heti vaan vie aikaa.
Itse olen saanut autoimmuunitauteina kilpirauhasen vajaatoiminnan.