Kotirauhan häiritsijä Itella

Itellan tapa jakaa postia kerrostaloissa mihin aikaan tahansa, on kotirauhaa häiritsevää. Postin on ok saapua kerran päivässä , mieluummin aamupäivällä ennen klo 12:sta, mutta että pitkin iltapäivää ja ilmeisesti joskus iltaisinkin ihan tavallisia posteja jaetaan luukuista tömäyttäen sisään.

Ihmisillä ei nykyisin muutenkaan ole liikaa aikaa rauhoittua ja olla esim. omissa oloissaan, että niitä arvokkaita hetkiä iltapäivisin ja iltaisin, jolloin haluaisi nauttia hiljaisuudesta ja unohtaa arjen, mutta ei, viimeistään Itella tulee ja mäjäyttää sen arjista arjimman postin eteisen lattialle, että pläiskis vaan.

Tämä ei ole iso maailman murhe, mutta mainitsemisen arvoinen.
11106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

jos ei tuon suurempia mieliharmeja ole. Tai sitten on, koska noinkin vähäpätöinen asiaa panee sinut siitä tänne valittamaan.

Äänestä

yleensä ihmiset valittavat siitä että posti ei tule. mutta jotkut siitäkin, että se tulee.
eli kaikkia ei voi mitenkään miellyttää.
mitä jos laittaisit oveen lapun "ei laskuja, vain mainokset" niin ei itella ainakaan sinun luukkuasi niin ronkkisi..

Äänestä
  • Paljon ihmisiä tapaavana ihmisenä, se rauhoittuminen on todella tärkeää, enkä ole ainoa vastaavanlainen, meitä on enemmänkin, joille ne pienet hetket hiljaisuutta tekisivät hyvää. Kuten sanoin, ei tämä ole iso maailman murhe, eikä isoin omistanikaan, mutta sitä varten ovat keskustelupalstat, että tällaisenkin asian saattoi sinne kirjoittaa.

    Ei mainoksia -lappu on jo, laskuja ei voi välttää.

    Mutta jos teillä on niin isoja murheita, että jonkun toisen ihmisen elämän- ja/tai kirjoitustyyli tuntuu valitukselta ja kaipaatte enemmän elämää elämiinne, niin menkää toki ulos sieltä pesistänne ihmisten pariin ja suunnistakaa isompien kaupunkien keskustoihin vähäksi aikaa, niin ehkä sitten ymmärrätte ne hyvät ja huonot puolet.

    Äänestä

  • Mukavaa perjantaita kirjoitti:

    Paljon ihmisiä tapaavana ihmisenä, se rauhoittuminen on todella tärkeää, enkä ole ainoa vastaavanlainen, meitä on enemmänkin, joille ne pienet hetket hiljaisuutta tekisivät hyvää. Kuten sanoin, ei tämä ole iso maailman murhe, eikä isoin omistanikaan, mutta sitä varten ovat keskustelupalstat, että tällaisenkin asian saattoi sinne kirjoittaa.

    Postiluukku kolahtaa korkeintaan pari kertaa päivässä. Muu aika onkin sitten hilljaista.
    Ei luulisi kauheesti häiritsevän.

    Äänestä

  • itella.. kirjoitti:

    Postiluukku kolahtaa korkeintaan pari kertaa päivässä. Muu aika onkin sitten hilljaista.
    Ei luulisi kauheesti häiritsevän.

    Siinä ennen klo 12:sta.

    Äänestä

  • Asiakaspalaute kirjoitti:

    Siinä ennen klo 12:sta.

    Yksi kerta päivässä siis, vai tuleeko itellalta vielä vittuilu asiakaspalautteen antajalle samaan hintaan ?

    Äänestä

  • Mukavaa perjantaita kirjoitti:

    Paljon ihmisiä tapaavana ihmisenä, se rauhoittuminen on todella tärkeää, enkä ole ainoa vastaavanlainen, meitä on enemmänkin, joille ne pienet hetket hiljaisuutta tekisivät hyvää. Kuten sanoin, ei tämä ole iso maailman murhe, eikä isoin omistanikaan, mutta sitä varten ovat keskustelupalstat, että tällaisenkin asian saattoi sinne kirjoittaa.

    Ei mainoksia -lappu on jo, laskuja ei voi välttää.

    Mutta jos teillä on niin isoja murheita, että jonkun toisen ihmisen elämän- ja/tai kirjoitustyyli tuntuu valitukselta ja kaipaatte enemmän elämää elämiinne, niin menkää toki ulos sieltä pesistänne ihmisten pariin ja suunnistakaa isompien kaupunkien keskustoihin vähäksi aikaa, niin ehkä sitten ymmärrätte ne hyvät ja huonot puolet.

    hommaa akustiikkalevyjä ja liimaa ulko-oven sisäpuolelle ja sisäoven rapun puolelle.
    noin tein itse kerrostalossa, tosin käytävässä örveltävien juoppojen enkä itellan takia.
    vaimentaa muuten melkein kaiken melun käytävästä.

    Äänestä

  • Asiakaspalaute kirjoitti:

    Siinä ennen klo 12:sta.

    Nämä peelot jotka jäteautoista ja postinkannosta paasaavat, että sen pitäisi tapahtua esim. klo. 8-14 aikaan niin mistä se jäteutomäärä ja postinkantajien määrä löytyisi että samaan aikaan kaikkialla posti jaettaisiin ja jäteastiat tyhjennettäisiin. Ja miettikää miten paljon kulut ja siten maksut nousisivat.

    Äänestä

Ja liikennevalot piipailevat, autot pörisevät jne. Ulkonaliikkumiskielto että saa ihmiset rauhassa nukkua yhyyyy yhyyyyy yhyyyyy!!!

Äänestä
  • Ovatkin niin kalliita, kun sitä postia pitää jakaa monta kertaa päivässä, yksi kerta riittäisi. Niin olisi hyvä.

    Äänestä

  • hahaaahahaaa kirjoitti:

    Ovatkin niin kalliita, kun sitä postia pitää jakaa monta kertaa päivässä, yksi kerta riittäisi. Niin olisi hyvä.

    Kiitti Antipentti, mistä niitä akustiikkalevyjä saa ja ovatko kalliita ? Eli mitat ensin ovesta ja siihen levy?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei iltapostia kiitos kirjoitti:

Itellan tapa jakaa postia kerrostaloissa mihin aikaan tahansa, on kotirauhaa häiritsevää. Postin on ok saapua kerran päivässä , mieluummin aamupäivällä ennen klo 12:sta, mutta että pitkin iltapäivää ja ilmeisesti joskus iltaisinkin ihan tavallisia posteja jaetaan luukuista tömäyttäen sisään.

Ihmisillä ei nykyisin muutenkaan ole liikaa aikaa rauhoittua ja olla esim. omissa oloissaan, että niitä arvokkaita hetkiä iltapäivisin ja iltaisin, jolloin haluaisi nauttia hiljaisuudesta ja unohtaa arjen, mutta ei, viimeistään Itella tulee ja mäjäyttää sen arjista arjimman postin eteisen lattialle, että pläiskis vaan.

Tämä ei ole iso maailman murhe, mutta mainitsemisen arvoinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu