Varapuheenjohtaja törttöilee!

STT

Olkiluodontien ja valtatie 8:n risteys on lauantaina hieman ennen aamukuutta hiljainen. Poliisiautojen suma sulkee ydinvoimalaan vievän Olkiluodontien. Poliisit ohjaavat voimaloiden työläiset toisille reiteille.

Ydinvoimaa vastustavasta mielenosoituksesta on tiedotettu tehokkaasti, joten paikalla on myös toimittajia ja kuvaajia. Eri kansalaisjärjestöt tukevat tapahtumaa, jolla ei ole virallista järjestäjää.

Mielenosoittajia ei vain näy.


Pian paikalle kaartaa linja-auto. Sieltä purkautuu keski-ikäisiä naisia huomioliiveissä, joihin on tussattu ydinvoimalogo ja päälle punaviiva. Joukko näyttää säyseältä. Kohta kuitenkin parisenkymmentä ihmistä marssii valtatie 8:lle ja estää liikenteen kulun, mutta vain hetkeksi.

"Kansa vastustaa ydinvoimaa, joka on vaaraksi miljoonia vuosia. Uskomatonta, että tällaisia päätöksiä tehdään yhä. Lisärakentaminen on väärin", perustelee kirkkonummelainen Lea Launokari Olkiluodon-matkaansa.

Hän on konkari, joka osoitti mieltään alueella jo 30 vuotta sitten.

"Turvatoimet olivat heikot. Pääsimme silloin voimala-alueelle aidan alta ja tanssimme siellä", Launokari muisteli.
´
VOI HERRANJESTAS, MITEN PUOLUEEN VARAPUHEENJOHTAJA VOI TEHDÄ TÄLLÄISTA?
HÄVETTÄÄ IPUN PUOLESTA. 30-VUOTTA TEHNYT SAMAA.
1128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei tuo ole törttöilyä, vaan vallan mainiota siviilirohkeutta. Hienoa Lea!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aivoilla ajatteleva kirjoitti:

STT

Olkiluodontien ja valtatie 8:n risteys on lauantaina hieman ennen aamukuutta hiljainen. Poliisiautojen suma sulkee ydinvoimalaan vievän Olkiluodontien. Poliisit ohjaavat voimaloiden työläiset toisille reiteille.

Ydinvoimaa vastustavasta mielenosoituksesta on tiedotettu tehokkaasti, joten paikalla on myös toimittajia ja kuvaajia. Eri kansalaisjärjestöt tukevat tapahtumaa, jolla ei ole virallista järjestäjää.

Mielenosoittajia ei vain näy.


Pian paikalle kaartaa linja-auto. Sieltä purkautuu keski-ikäisiä naisia huomioliiveissä, joihin on tussattu ydinvoimalogo ja päälle punaviiva. Joukko näyttää säyseältä. Kohta kuitenkin parisenkymmentä ihmistä marssii valtatie 8:lle ja estää liikenteen kulun, mutta vain hetkeksi.

"Kansa vastustaa ydinvoimaa, joka on vaaraksi miljoonia vuosia. Uskomatonta, että tällaisia päätöksiä tehdään yhä. Lisärakentaminen on väärin", perustelee kirkkonummelainen Lea Launokari Olkiluodon-matkaansa.

Hän on konkari, joka osoitti mieltään alueella jo 30 vuotta sitten.

"Turvatoimet olivat heikot. Pääsimme silloin voimala-alueelle aidan alta ja tanssimme siellä", Launokari muisteli.
´
VOI HERRANJESTAS, MITEN PUOLUEEN VARAPUHEENJOHTAJA VOI TEHDÄ TÄLLÄISTA?
HÄVETTÄÄ IPUN PUOLESTA. 30-VUOTTA TEHNYT SAMAA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu