Olen mielenkiinnolla seurannut vellovaa keskustelua ylinopeuksista ja olen tullut siihen tulokseen että rajoituksista päättävät ovat takuu varmasti ajokortittomia henkilöitä joilla ei ole aavistustakaan siitä mitä työn tekeminen maanteillä on. Säälin niitä ihmisiä jotka ajavat 100 tkm ja ylikin vuodessa. Itse selviän 50 tkm:llä. Olen ajanut autolla kymmenissä eri maissa liikkuvan työni johdosta ja missään maassa (en edes itänaapurissamme) ole nähnyt niin perse edellä puuhun menevää liikennepolitiikkaa kuin suomessa.
Rajoituksia asetellaan ihan summanmutikassa ilman järjen häivää. Rajoitukset jatkuvat kilometri tolkulla taajaman jälkeen ilman mitään vaaraa aiheuttavaa risteystä tai muuta. Tietöistä aiheutuvat rajoitukset makaavat lomakaudet ja viikonloput paikoillaan ilman että etyömaalla on ristinsielua. Lisäksi rajoitusten suuruus on kyllä jonkun päättäjän pepusta revitty. Esimerkkejä on paljon.
Kun lehdistöä seuraa niin tulee väistämättä olo että olen paljon suurempi rikollinen kun ajan ylinopeutta kuin se että ajan pari henkeä kuoliaaksi vahingossa tai surmaan kännipäissäni jonkun.
Ovatko herrat eduskunnassamme niin velliperseitä todella että kukaan ei uskalla nostaa tätä tosiasiaa pöydälle.
Suosittelisin näille liikennepäättäjille vierailua Saksaan tai Hollantiin jossa tehdään kaikki jotta liikenne olisi mahdollisimman joustavaa eikä niinkuin Suomessa että miten saadaan autoilijalta revittyä mahdollisimman paljon sakkomaksuja ja liikenne mahdollisimman tökkiväksi.
Ajoin muuten pitkästä aikaa Hesasta Hankoon menevää tietä ja jumatsuka mitä vaaratilanteita kameroista aiheutuneet äkilliset jonojen jarrutukset saivat aikaan. Meinasin itsekin ajaa kaksi kertaa toisen perään vaikka pidin ihan kunnon välimatkaa edelläajavaan. Siinä loistava esimerkki perseelleen menneestä liikennesuunnittelusta.
Olen vakavasti harkinnut ryhtymistä kansalaistottelemattomaksi ja ryhtyväni ajelemaan järkevillä nopeuksilla rajoituksista piittaamatta. Menköön kortti...sitä kun järkevään liikennekäyttäytymiseen ei tarvita
Rajoitukset ovat paikallaan kun niitä tarvitaan mutta eivät siellä mistä niistä ei ole kuin sakkorysäksi.
Kun nyt perussuomalaisilla on muutenkin hyviä ajatuksia suomalaisuudesta niin ottakaapa tämä vielä asiaksenne. Takuuvarmasti ääniä minulta ja kymmeniltä ystäviltäni

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihan turha verrata suomea missään etelä euroopan maihin sillä siellä ei ole mitään kunnon talvea eikä talvesta johtuvia routavaurioita teissä.Olisi saksassakin rajoitukset ihan toista jos samat kelit ja tien pohjat kuin suomessa.Mielestäni 80 kilsaa kaikille teille ja ylinopeutta ajavat linnaan ja menettään suomen kansalaisuuden eliniäksi.Loppuisi työkkäri ja sossupummien ajot äkkiä.
Itse suosittelen kansalaistottelemattomuutta ja ansoja kaahareille viritteleen ja heti.Onneksi jokaisen kuvaama filmi kelpaa kytille jos videossa näkyy navigaattorin nopeus ja ohittaja ajaa selvää ylinopeutta eli kortti lähtee siitäkin eikä tarvitse edes kertoa kuka antoi filmin:=)
ei pitänyt riittävää väliä edelläajavaan ja väittää liikennesuunnittelua syypääksi. HEH! Kortti pois noin hermoherkältä tyypiltä. Tuommoiset vaarantavat liikenteen.
Siel on kuule talvi ihan samalla tavalla kun täälläkin. Ei siellä aina mitään Kalifornian kelejä ole. Liikkuisit sinäkin saatanan kuvaaja jossain muuallakin kuin kotona juupiksella navetan ja siwan väliä.
Vaikka kylhän toi sun kirjotukses onkin ihan selvä provo, koska kukaan EI voi olla ajatusmaailmaltaan noin pikku kakkosen tasoa, varsinkaan jos sillä on ajokortti ja edes vähän kokemusta suomalaisesta maantieliikenteestä.
Taidat olla just niitä pellejä, jotka onnistuu ajelee neljänkympin toleranssilla, oli rajotus mikä tahansa. Taidat olla varsinainen mooses.
Juuri näinhän on asia, varsin moni on samaa mieltä vaikka tuossa muutama runkkari hiukan koittaa provosoida vastaan.
Itse olen vuosia käyttänyt sopivaa nopeutta, tuuria ollut kun kortti ei ole lähtenyt.
Kansalaistottelemattomuus olisi hyvä asia tässäkin asiassa, vaikkapa 200.000-300.000 korttia kun lähtis hyllylle.
Siitähän seurais että koko maa pysähtyis, olis pakko antaa kortit takasin ja hiukan miettiä noita rajoituksia.
Kuitenkin nopeusrajoituksille on usein joku peruste, eli joku kellonaika saattaa vaalia alempaa nopeutta.
-siksi minä ehdottaisin nopeusrajoituksiin lisäkilpiä, jotka lieventäisivät rajoitusta esim. voimassa vain klo 7-9 ja 15-17
Tällaista mietin tuossa Porista etelään ajaessani tänään klo 1:15 kun en nähnyt ainoatakaan elävää olentoa ja 60km/h on rajoitus leveällä valtatiellä, jossa on myös erillinen kevyenliikenteen väylä siihen asti, kunnes rajoitus kasvaa 80 ja vähän ajan päästä sataseen......
Samoin Meri-poriin pitää ajaa 4-kaistatietä 70 kunnes kaistat päättyy 80 alkaa....
petsku55 kirjoitti asiaa, olen paljon liikkunut euroopassa omalla autolla ja ikäväkseni todennut suomalaisen liikennekulttuurin jämähtäneen 70 - luvulle. Suomi on reilun 5 milj asukkaan maa, jos sitä verrataan vaikka Puolaan , jossa on 39 milj asukasta, maan on vielä vähän pienempi kuin Suomi, tiet on huonoja, autokanta on huononpaa, silti siellä osataan ajaa ruuhkassa, annetaan tietä, ohitukset tehdään siellä missä se onnistuu, ohitettava ja vastaantulija antaa tietä. Nopeusvalvonta on siellä missä on riskit, kylien kohdat, koulut, vaaralliset risteykset, en koskaan ole nähnyt moottoritiellä poliisien tutkaa tai tutka-autoa, poliisit ajaa samassa letkssa muiden kanssa 150 - 180 km/h, rajoitus 130km/h. Liikenne sujuu ongelmitta, en ole koskaan nähnyt yhtään kolaria Puolan teillä ja olen sentää ajanut siellä useita vuosia.
Tilanne on järkyttävä paljon autoilevan kannalta, kortti voi tulevaisuudessa lähteä pelkästään , jos ylität ohituskieltovioivaa 3m saatikka jos olet ajanut kolme kertaa vuoden sisällä 8km/h ylinopeutta...naurettavaa. Toisaalta suomessa voitaisiin laskea yleinen nopeusrajoitus moottoriteillä 50km/h ja muualla 20km/h, saataisiin mopoautot mukaan yleiseen liikenteeseen sekä valtion talous sakkotuloilla kuntoon
Ei kannata vauhkoontua, olen itsekin luopunut tuosta köröttelystä jo 90 luvun lopussa.
Osta hyvä paljastin, esim belin sti. Voi unohtaa tuon järkyttävän typerän kyttäys/rahastuksen.
Ja ennen kuin typerä poliisi on saanut keskinopeus bordelliaan edes käyntiin on seuraavan vastakkaisen iskun tekniikka jo protona liikkellä :)
...siis vastaiskuun?
- kääntyviä rekisterikilpiä (myynnissä jo Kiinassa) vai,
- ämpäri notkeaa savea takakonttiin, jolla sotkee etukilven aina liikkeelle lähtiessä:-)
- mutta huomasin jossain artikkelissa, että rekisteríkilven lisäksi kasvot pitää olla myös tunnistettu =kommandopipojen aikakausi alkaa!
Ajelen kesät talvet aurinkosuojat alhaalla ja pitkänä ei nassu kameralle näy, kun se räpsäyttää niin läheltä...