Tämä kirjoitus on tynkä, tarkoituksella tai tarkoittamatta.
Niinhän tuolla Wikipediankin tiedonlähdeanneissakin silloin tällöin lukee. Keskenkö jääneitä...ei löydykään vastausta etsittyyn asiaan, voimat ja innostusko lopahtaneet.
Elämä on tynkä? Tässäkö sitten kaikki? Miten elämä oikein menikään?
Sainko mitään, annoinko mitään, opinko mitään? Välillä kysyn, jo väsyneenäkin: Tässäkö kaikki?
Kaiketi en pettyneenä, vaan ajoittanen väsymyksen tunne osoittaa, että olen tehnyt sen, mihin olen pystynyt, mikä on ollut mahdollista tehdä. Vai olenko tehnyt liikaa ja ihan nurinkurisesti, väärinpäin kaikki.
Sanotaan.....kullekin voimiensa, kykyjensä mukaan...pitääkö se paikkansa?
Mitä olemme huomanneet elämässä? Ihmiset elävät kuin itsessään, ikkunattomassa huoneessa, usein "oikeasti" huomaamatta mitään. Olenko minä se, joka olen?
Gabriel Garcia Marques, "elämänilon taiteilija", yksi minullekin voimia antaneista, elää kertoakseen ja sanoo elämänkerrassaan mm.:" Elämä ei ole se, jonka ihminen eli, vaan se, jonka hän muistaa ja niinkuin hän sen muistaa siitä kertoakseen. Ilman havaitsemista ja huomaamista ei ole muistia. Muistitta ei ole kertomusta. Kertomukseton on mitätön, elämätön ja onneton. Tyhjä ja yksin."
Mutta on inhimoinen toivo.
Kalle Holmberg sanoo: Aistit avoinna eletty elämä. Kun nuori orivarsa huomaa olevansa vapaa, se alkaa teutaroida. Useat monevät takajaloilleen, alkavat potkia ja kiertää.
Minusta tuntuu, että monetkin kääntävät vain nappia itsessään mukavaan elämään. Ajattelemaan enää vain "hyviä" ja "mukavia" asioita, koska eivät enää kestä elämän totuuksia.
Pessimistis-optimistinen tai optimistis-pessimistinen ihminenkö kestää, vai pitäisikö juuri hänen kestää, koska hän on jo elämänsä kulussa kokenut ja kestänytkin niin paljon elämän negatiivisiakin puolia (mitä ne sitten ovatkaan kellekin). Käynyt ne läpi, hyväksynyt itsensä "torsona"....tynkänä. Mutta hän on se, mikä joku on.
Kumpi on pahempi: Totuus, joka saa itkemään vai valhe, joka saa hymyilemään?
Tynkiä ajatuksia. Onko elämä edelleen minulle se piehtaroiva varsa....silloin olen elänyt oikein.
Ja jos minua edelleen koskettaa Uuno Kailaan runo,
Elämän ylistys,
niin minä vielä elän.
Näytä minulle kasvosi läheltä, Elämä.
Suo minun palvoa niitä silmilläni.
Katso, olen rakastava niitä,
vaikka ne olisivat rumat.
Ruoki minua henkesi tulella, Elämä.
Astu suuni kautta ja sieraimistani sisään.
Sillä se ihminen, jota ei väkevä tulvasi
tempaa mukaansa matkalle
ikuiseen mereen,
hän on vain seisovaa vettä
ja mätänee.
Opeta minua Elämä,
että minä osaisin avata sydämeni sinulle,
kun sinä palavassa pensaassa puhut.
Sillä sinun äänesi on sydänten kuolema ja elämä.
Ei ole sääli sitä sydäntä,
jonka sinä ristiinnaulitset omin käsin
tahi joka musertuu rautaisen anturasi alle:
sillä sen sydämen mitta on täysi.
Voi sitä sydäntä,
tuhannesti: voi sitä sydäntä,
joka ei koskaan maistanut sinua, Elämä,
Jumalan matojen ihana ruoka.
Elämä on tynkä?
10
145
Vastaukset
- 102
totuus, joka saa itkemään, vai valhe, joka saa hymyilemään?
Ainakin tähän vastaan: edellinen.
Totuuden, todellisuuden pohjalla on elettävä, oli se sitten millainen tahansa.
Muuten ihminen todella mätänee.- 102
Korjaus edelliseen.
- sinisirkku-
102 kirjoitti:
Korjaus edelliseen.
elämä on kasvonsa näyttänyt ja näyttää! Riemulla se on sanottava, joka solullaan sen tuntee, eikä tyngästä voi puhua, edes puolison menetys ei voi sitä aikaansaada. Elämä itse vaatii mukanaoloa, jos sen kutsuun ei vastaa jää ulkopuolelle. Mitä se kullekin on , ei koskaan voi mennä sanomaan, siihen ei ole oikeutta, nostaa itsensä erikoisasemaan uskoen muiden tuntevan vähemmän!
Jokaiselle joka on ottanut haasteen vastaan, antaa elämä lahjansa, ulkoisista olosuhteista riippumattoman henkisen lahjansa.
Ne asiat eivät ole mitattavissa,--- jokainen yksilö on vapaa kokemaan oman tarpeensa ja kykynsä antaa. sinisirkku- kirjoitti:
elämä on kasvonsa näyttänyt ja näyttää! Riemulla se on sanottava, joka solullaan sen tuntee, eikä tyngästä voi puhua, edes puolison menetys ei voi sitä aikaansaada. Elämä itse vaatii mukanaoloa, jos sen kutsuun ei vastaa jää ulkopuolelle. Mitä se kullekin on , ei koskaan voi mennä sanomaan, siihen ei ole oikeutta, nostaa itsensä erikoisasemaan uskoen muiden tuntevan vähemmän!
Jokaiselle joka on ottanut haasteen vastaan, antaa elämä lahjansa, ulkoisista olosuhteista riippumattoman henkisen lahjansa.
Ne asiat eivät ole mitattavissa,--- jokainen yksilö on vapaa kokemaan oman tarpeensa ja kykynsä antaa.niinkuin tuonne päin juuri sanonut. Jokainen ilmaisee vaan sanomisensa, ajatuksensa eri tavalla. Et tainnut taaskaan oikein ymmärtää, mitä minä tarkoitin, ja uskon, että kaikki voivat sanoa eläneensä, elävänsä "täysillä", vaikea onkin mittanauha kädessään kulkea. Abstraktia ajatusta oli ehkä tässä mukana. Enpä kaiketi niin ymmärrettäväksi tarkoittanutkaan, ajatuksen tynkähän tässä.
- sinisirkku-
susmorsian kirjoitti:
niinkuin tuonne päin juuri sanonut. Jokainen ilmaisee vaan sanomisensa, ajatuksensa eri tavalla. Et tainnut taaskaan oikein ymmärtää, mitä minä tarkoitin, ja uskon, että kaikki voivat sanoa eläneensä, elävänsä "täysillä", vaikea onkin mittanauha kädessään kulkea. Abstraktia ajatusta oli ehkä tässä mukana. Enpä kaiketi niin ymmärrettäväksi tarkoittanutkaan, ajatuksen tynkähän tässä.
sanoo sen kyllä hyvinkin maskuliinisen voimakkast, kyllä toit esiin olennaisen varmaan,aina kun ei kaikin osin voi yhtyä eri ihmisten ajatuksiin:) Siinä sekin rikkaus elämässä on,yks yhtä---toinen toista ja aihekin saattaa laajeta jos hyvin käy---tuo Kalle Holmberg on muun muassa jossakin haastattelussa saanut minut iloitsemaan, kun hän tähdensi niin "leikkivää ihmistä" luovuudessa:D Koko haastattelua en pysty enää referoimaan ulkomuistista, mutta olennainen oli tuo ilo omasta leikkimielisyydestään, jonka hän koki niin tarpeelliseksi ohjaajana ja ihmisenä.
Ei kaikilla sitä taitoa olekaan, saada elämänviisauksia punottua kipinänä huumorissakaan. Dramaturgejakin on loistavia, joiden ohjauksessa pääsevät niin näyttelijät kuin katsojatkin syvien kokemusten pariin, riippuen kunkin vastaanottokyvystä.
Elämä itsessään antaa niitäkin ihan tarpeeksi joskus! Se jos mikä tekee nöyräksi sen edessä!
- Maalaismies*
Kun vanhempani kuolivat 70-luvulla ajattelin, että heidän elämässään tapahtui paljon. Siihen mahtui Suomen nousu köyhyydestä ja sodista hyvinvointiin. He osasivat elää ja kuolla oikeaan aikaan.
Ajatellessani omaa elämääni, tunnen eläväni edellisen sukupolven kustannuksella. Kun arvovaltainen Newsweek julistaa Suomen parhaaksi maaksi elää, ymmärrän lehden tutkimusten perustuvan menneeseen. Parasta aikaa tapahtuu nopeita muutoksia. Ne eivät välttämättä tue vanhoja tilastoja.
Huvittavaa tuossa Newsweekin kehuissa on, että kun me suomalaiset aina kyselemme mitä meistä ajatellaan, niin nytpä saimme oikein Porvoon mitalla.
Niin että emmeköhän me suomalaiset kaikki ole eläneet ja miksipä emme eläisi nytkin täyttä elämää. Tuo Ruunen lanseeraama Römpsänperäläisyys viittaa siihen mistä hyvinvointimme alunperin on lähtöisin.Kun kävelen metsissä, myös katselen, yritän ajatella ja päähäni tuppautuu hulluja ajatuksia. Voin verrata itseäni käkkärämäntyyn kallion päällä. Siihen tukevaan alustaan, mutta hyvin ravinnoltaan niukkaan paikkaan se on juurensa iskenyt, hakenut kaikki pienetkin kallion halkeamat, joihin se käkkärä on tunkeutunut. Siinä se on vastoin luonnonlakeja vuosikymmeniä sinnitellyt, ei suurena, eikä komeana. Jotkut voivat sanoa sitä turhaksi rikkaruohoksi, mutta jättävät sen rauhaan, koska eihän siinä mikään muu menesty. Eikä löydy riittävää hyötykäyttöä.
Kun tulee raju myrsky, metsää kaatuu, niiden juuret ja runko eivät kestä koettelemusta. Mutta se käkkärä vaan pysyy pystyssä, kituuttelee vielä senkin jälkeen, kun tehotalous tulee koneineen ja syö ympäröivät metsät, puut kitaansa.
Saattaa siinä mennä sekin täysillä elänyt, hyvään peltoon pudonneesta siemenestä kasvanut tuhea, vankkaoksainen, tyvelikäs räkämäntykin. Ehkä vertaukseni ei ole kaiken kattava, niinkuin ei ole koko elämän arviointikaan. Miten se on tynkä tai täysimittainen, sen arviointi jää muiden tehtäväksi. Itsellä siihen on liian sudjekiivinen näkemys, niin myös ajassa olevaan menoon.- kalliokanerva
ynnämuu kirjoitti:
Kun kävelen metsissä, myös katselen, yritän ajatella ja päähäni tuppautuu hulluja ajatuksia. Voin verrata itseäni käkkärämäntyyn kallion päällä. Siihen tukevaan alustaan, mutta hyvin ravinnoltaan niukkaan paikkaan se on juurensa iskenyt, hakenut kaikki pienetkin kallion halkeamat, joihin se käkkärä on tunkeutunut. Siinä se on vastoin luonnonlakeja vuosikymmeniä sinnitellyt, ei suurena, eikä komeana. Jotkut voivat sanoa sitä turhaksi rikkaruohoksi, mutta jättävät sen rauhaan, koska eihän siinä mikään muu menesty. Eikä löydy riittävää hyötykäyttöä.
Kun tulee raju myrsky, metsää kaatuu, niiden juuret ja runko eivät kestä koettelemusta. Mutta se käkkärä vaan pysyy pystyssä, kituuttelee vielä senkin jälkeen, kun tehotalous tulee koneineen ja syö ympäröivät metsät, puut kitaansa.
Saattaa siinä mennä sekin täysillä elänyt, hyvään peltoon pudonneesta siemenestä kasvanut tuhea, vankkaoksainen, tyvelikäs räkämäntykin. Ehkä vertaukseni ei ole kaiken kattava, niinkuin ei ole koko elämän arviointikaan. Miten se on tynkä tai täysimittainen, sen arviointi jää muiden tehtäväksi. Itsellä siihen on liian sudjekiivinen näkemys, niin myös ajassa olevaan menoon.juurensa saaneen männynkäppyrän sitkeys nykyajan muutoksissakin, on hyvä vertaus! Kallio on hyvinkin vankka ja pysyvä käsite, niin reaalielämässä kuin abstraktina käsitteenäkin.
- ajastin
Olemme sitä mitä olemme. Syntymän siemenessä saatu olomuoto lisänä ympäristömme elämä. Se muotoutuu ajatuksiin omin kääntein. Elämä on rikkaus silloinkin kun tyhjäntuntuna, sillä on taipumus muuttua toiseenkin suuntaan. Elämänlangassa iloa, kyyneleitä, odotuksia, yllätyksiä, solmuja avattavaksi pettymyksiä ja rakkautta.
Tunteita, myrskyisiä ja lakoonisia, kaikkea siltä väliltä on ihminen. Se on paljon ja sisältää kaikki. Pieneen kuoreen on sovitettu koko maailma.
nyt uudestaan, niin abstraktiahan siinä.En tarkoituksella itse vastaakaan esittämiini kysymyksiini, en missään nimessä halua "rehvastella" elämän ihanuudella. En oikeastaan ole ajatellutkaan, mitä olen saanut tai antanut, koska sehän on ollut juuri sitä minun elämääni, ei toisin olisi voinut ollakaan. Tuokin kysymys...olenko minä se, joka olen...olenhan minä vai olenko?
Osa elämästäni on kuin unennäköä, paremmin opin selvittelemään uniani, alitajuntaani, sitten kun ymmärsin sen olevan omalla kohdallani välttämätöntä.
Mikähän skeptisyys nyt vaivaa....olisi kai tässä piehtaroivasta orivarsasta aika jo siirtyä kypysyneen tamman rauhallisiin askeliin, ei ravia eikä neliä, vaan pikkuhidasta lönkyttelyä jo.
Oikein ilahduttaa, kun on tiedossa fyysistä työtä...hajuherneet irrottelin jo pois, muistin kiitellä kukkimisesta ja nyt pesasemaan ikkunat ulkoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1421865
- 1141457
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia881267- 1691262
- 891155
- 1981040
- 97973
- 44924
Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle
Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti201916Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt76838