Poikkeuksellisesti suora copy-paste ilman suurempaa omaa kommentointia.Tämä kuluu niihin kokemuskuvauksiin joissa henkilö on valon kohdatessaan malttavainen, jolloin voi tutkia sen olemusta. Parhaimmillaan kuolemassa harkitsevainen tutkija voi sulautua valoon. Jos siirtyvä on sulautunut jo eläessään kirkasvaloon, tietoisuuden kannalta tilanne pysyy kuolemassa samana - mitään siirtymää ei välttämättä ole koettavissa, leffa korkeintaan vain vaihtuu.
MELLEN THOMAS BENEDICTIN KUOLEMAN LÄHIKOKEMUSTARINA
Vuonna 1982 kuolin parantumattomaan syöpään. Tilaani ei voinut leikata ja kaikenlainen sytostaattihoito olisi tehnyt minusta vain enemmänkin vihanneksen. Minulle annettiin kuudesta kahdeksaan kuukautta elinaikaa.
Olin informaatiofriikki 1970-luvulla ja olin tullut epätoivoisemmaksi ydinkriisin, ekologisen kriisin jne. osalta. Koska minulla ei ollut henkistä perustaa, aloin uskoa, että luonto oli tehnyt virheen ja että olimme luultavasti planeetan syöpäorganismi. En nähnyt mitään tapaa, miten voisimme päästä ulos kaikista ongelmista, mitä olimme saaneet aikaan itsellemme ja planeetalle. Pidin kaikkia ihmisiä syöpänä - ja sen sitten sain itse.
Se tappoi minut. Varokaa omaa maailmankuvaanne. Se voi antaa teille palautetta, erityisesti jos se on negatiivinen maailmankuva. Minulla oli hyvin negatiivinen kuva. Tämä johti minut kuolemaan. Yritin kaikenlaisia vaihtoehtoisia parannusmenetelmiä, mutta mikään ei auttanut.
Niinpä päätin, että tämä oli oikeastaan vain Jumalan ja minun välinen asia. En ollut koskaan aiemmin todella kohdannut Jumalaa tai edes ollut tekemisissä hänen kanssaan. En ollut minkäänlaisen henkisyyden kannattaja tuolloin, mutta aloitin matkan henkisyyden ja vaihtoehtoisen parannuksen oppimiseksi. Aloin lukea ja päntätä kaikkea mahdollista tästä aiheesta, koska en halunnut yllättyä toisella puolella. Niinpä aloin lukea eri uskonnoista ja filosofioista. Ne olivat kaikki hyvin mielenkiintoisia ja antoivat toivoa siitä, että toisella puolella oli jotain. Päädyin saattohoitoon.
Muistan heränneeni eräänä aamuna kotona noin klo 4.30 ja vain tiesin, että tässä se sitten oli. Tänään kuolisin. Niinpä soitin muutamille ystäville sanoakseni hyvästi. Herätin saattohoitajani ja kerroin hänelle. Minulla oli hänen kanssaan yksityinen sopimus siitä, että hän jättäisi kuolleen kehoni yksin kuudeksi tunniksi, koska olin lukenut, että kaikkea kiinnostavaa tapahtuu kuollessa. Vaivuin taas uneen.
Se mitä seuraavaksi muistan, oli tyypillisen kuoleman lähikokemuksen alku. Yhtäkkiä olin täysin tietoinen - ja minä seisoin, mutta kehoni oli sängyssä. Ympärilläni oli pimeää. Kehoni ulkopuolella oleminen oli elävämpi kokemus kuin mikään tavallinen kokemus. Se oli niin elävä, että saatoin nähdä kaikki talon huoneet. Saatoin nähdä talon yläosan, talon ympäri ja talon alle.
Valo säteili. Käännyin Valoa kohti. Valo oli hyvin samanlainen, kuin mitä monet ihmiset ovat kuvanneet omassa kuoleman lähikokemuksessaan. Se oli todella upea. Se oli konkreettinen, sen saattoi tuntea. Se oli puoleensavetävä. Siihen haluaa mennä samalla tavalla, kuin haluaisi mennä ihanneäidin tai -isän syliin.
Kun aloin liikkua Valoa kohti, tiesin intuitiivisesti, että jos menisin Valoon, olisin kuollut. Niinpä kulkiessani sitä kohti sanoin: "Odota, pysytään hetki tässä. Haluan ajatella tätä. Haluaisin puhua sinulle, ennen kuin menen." Yllätyksekseni koko kokemus pysähtyi siihen paikkaan. Olemme kuoleman jälkeisen elämän hallinnassa. Emme ole millään vuoristorata-ajelulla.
Pyyntöäni siis kunnioitettiin ja keskustelin vähän Valon kanssa. Valon hahmo muutti jatkuvasti - tuli sellaisia kuin Jeesus, Buddha, Krishna, mandaloita, arkkityyppisiä kuvia ja merkkejä. Kysyin Valolta: "Mitä täällä tapahtuu? Valo, ole kiltti ja selvitä itseäsi minulle. Haluan todella tietää tilanteen todellisuuden." En voi sanoa tarkkoja sanoja, koska se oli jonkinlaista telepatiaa.
MELLEN THOMAS BENEDICTIN KUOLEMAN LÄHIKOKEMUSTARINA
Vuonna 1982 kuolin parantumattomaan syöpään. Tilaani ei voinut leikata ja kaikenlainen sytostaattihoito olisi tehnyt minusta vain enemmänkin vihanneksen. Minulle annettiin kuudesta kahdeksaan kuukautta elinaikaa.
Olin informaatiofriikki 1970-luvulla ja olin tullut epätoivoisemmaksi ydinkriisin, ekologisen kriisin jne. osalta. Koska minulla ei ollut henkistä perustaa, aloin uskoa, että luonto oli tehnyt virheen ja että olimme luultavasti planeetan syöpäorganismi. En nähnyt mitään tapaa, miten voisimme päästä ulos kaikista ongelmista, mitä olimme saaneet aikaan itsellemme ja planeetalle. Pidin kaikkia ihmisiä syöpänä - ja sen sitten sain itse.
Se tappoi minut. Varokaa omaa maailmankuvaanne. Se voi antaa teille palautetta, erityisesti jos se on negatiivinen maailmankuva. Minulla oli hyvin negatiivinen kuva. Tämä johti minut kuolemaan. Yritin kaikenlaisia vaihtoehtoisia parannusmenetelmiä, mutta mikään ei auttanut.
Niinpä päätin, että tämä oli oikeastaan vain Jumalan ja minun välinen asia. En ollut koskaan aiemmin todella kohdannut Jumalaa tai edes ollut tekemisissä hänen kanssaan. En ollut minkäänlaisen henkisyyden kannattaja tuolloin, mutta aloitin matkan henkisyyden ja vaihtoehtoisen parannuksen oppimiseksi. Aloin lukea ja päntätä kaikkea mahdollista tästä aiheesta, koska en halunnut yllättyä toisella puolella. Niinpä aloin lukea eri uskonnoista ja filosofioista. Ne olivat kaikki hyvin mielenkiintoisia ja antoivat toivoa siitä, että toisella puolella oli jotain. Päädyin saattohoitoon.
Muistan heränneeni eräänä aamuna kotona noin klo 4.30 ja vain tiesin, että tässä se sitten oli. Tänään kuolisin. Niinpä soitin muutamille ystäville sanoakseni hyvästi. Herätin saattohoitajani ja kerroin hänelle. Minulla oli hänen kanssaan yksityinen sopimus siitä, että hän jättäisi kuolleen kehoni yksin kuudeksi tunniksi, koska olin lukenut, että kaikkea kiinnostavaa tapahtuu kuollessa. Vaivuin taas uneen.
Se mitä seuraavaksi muistan, oli tyypillisen kuoleman lähikokemuksen alku. Yhtäkkiä olin täysin tietoinen - ja minä seisoin, mutta kehoni oli sängyssä. Ympärilläni oli pimeää. Kehoni ulkopuolella oleminen oli elävämpi kokemus kuin mikään tavallinen kokemus. Se oli niin elävä, että saatoin nähdä kaikki talon huoneet. Saatoin nähdä talon yläosan, talon ympäri ja talon alle.
Valo säteili. Käännyin Valoa kohti. Valo oli hyvin samanlainen, kuin mitä monet ihmiset ovat kuvanneet omassa kuoleman lähikokemuksessaan. Se oli todella upea. Se oli konkreettinen, sen saattoi tuntea. Se oli puoleensavetävä. Siihen haluaa mennä samalla tavalla, kuin haluaisi mennä ihanneäidin tai -isän syliin.
Kun aloin liikkua Valoa kohti, tiesin intuitiivisesti, että jos menisin Valoon, olisin kuollut. Niinpä kulkiessani sitä kohti sanoin: "Odota, pysytään hetki tässä. Haluan ajatella tätä. Haluaisin puhua sinulle, ennen kuin menen." Yllätyksekseni koko kokemus pysähtyi siihen paikkaan. Olemme kuoleman jälkeisen elämän hallinnassa. Emme ole millään vuoristorata-ajelulla.
Pyyntöäni siis kunnioitettiin ja keskustelin vähän Valon kanssa. Valon hahmo muutti jatkuvasti - tuli sellaisia kuin Jeesus, Buddha, Krishna, mandaloita, arkkityyppisiä kuvia ja merkkejä. Kysyin Valolta: "Mitä täällä tapahtuu? Valo, ole kiltti ja selvitä itseäsi minulle. Haluan todella tietää tilanteen todellisuuden." En voi sanoa tarkkoja sanoja, koska se oli jonkinlaista telepatiaa.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Valo vastasi. Minulle siirrettiin informaationa, että kuoleman jälkeisessä elämänkokemuksessamme omat uskomuksemme muotoilevat sen, millaista palautetta saamme ennen Valoa. Jos on buddhalainen, katolinen tai fundamentalisti, saa omanlaistaan palautetta. On mahdollisuus tarkastella ja tutkia tilannetta, mutta useimmat ihmiset eivät tee sitä. Kun Valo paljastui minulle, tulin tietoiseksi siitä, että todellisuudessa näin korkeamman itseni matriisin.
Meillä kaikilla on korkeampi itse tai olemuksemme ylisieluosa. Se paljastui minulle aidoimmassa energiamuodossaan. Voin kuvailla sitä oikeastaan vain niin, että korkeamman itsen olemus on enemmänkin kuin kanava. Se ei näyttänyt siltä, mutta se on suorassa yhteydessä Lähteeseen, joka meillä jokaisella on. Olemme suoraan yhteydessä lähteeseen. Valo siis näytti minulle korkeamman itsen matriisin. En ollut sitoutunut mihinkään uskontoon. Niinpä se oli palautetta minulle kuoleman jälkeisen kokemukseni aikana.
Kun pyysin Valoa edelleen selittämään, ymmärsin, mikä korkeamman itsen matriisi on. Meillä on planeetan ympärillä verkko, mihin kaikki korkeammat itset ovat yhteydessä.
Tämä on kuin suuri seurue, seuraava hienoenergiataso ympärillämme, henkitaso - voitaisiin sanoa. Sitten muutamien minuuttien jälkeen pyysin lisää selitystä. Halusin todella tietää, mistä maailmankaikkeudessa oli kyse, ja olin valmis lähtemään tuolloin. Sanoin: "Olen valmis, ota minut."
Sitten Valo muuttui kauneimmaksi asiaksi, mitä olen koskaan nähnyt: mandalaksi ihmissieluista tällä planeetalla. Tullessani tähän minulla oli siis negatiivisen näkemys planeetan tapahtumista. Kun pyysin Valoa jatkamaan selittämistä, näin tässä upeassa mandalassa, miten kauniita olemme kaikki ydinolemukseltamme. Olemme mitä kauneimpia luomuksia.
Ihmissielu, ihmismatriisi jonka kaikki teemme yhdessä, on ehdottomasti fantastinen, elegantti, eksoottinen - kaikkea. En voi alkuunkaan sanoa, miten se muutti mielipidettäni ihmisolennoista välittömästi. Sanoin: "Voi, Jumala, en tiennyt, miten kauniita olemme." Kaikilla tasoilla - korkealla tai matalalla, missä tahansa muodossa - olet mitä kaunein luomus.
Valosta tulevat paljastukset näyttivät jatkuvan ja jatkuvan. Sitten kysyin Valolta: "Merkitseekö tämä sitä, että ihmiskunta pelastuu?" Silloin kuin trumpetilla töräytetyn spiraalivalosuihkun kera Suuri Valo sanoi: "Muista tämä, älä koskaan unohda sitä. Pelastatte, säästätte ja parannatte itsenne. Olette aina tehneet sen. Tulette aina tekemään sen. Teidät luotiin tämän voiman kera ennen maailman alkua."
Tuolla hetkellä oivalsin vielä lisää. Oivalsin, että MEIDÄT OLI JO PELASTETTU, ja pelastimme itsemme, koska meidät on suunniteltu korjaamaan itsemme - kuten muukin Jumalan maailmankaikkeus. Tästä toisessa tulemisessa on kyse. Kiitin Jumalan valoa kaikesta sydämestäni. Parasta mitä saatoin keksiä, olivat nämä yksinkertaiset, täydellisen kiitollisuuden sanat: "Voi rakas Jumala, rakas maailmankaikkeus, rakas Suuri itse, rakastan elämääni."
Valo tuntui hengittävän minut sisäänsä vieläkin syvemmälle. Valo ikään kuin imi minut täysin itseensä. Rakkausvalo on - tänäkin päivänä - kuvaamatonta. Astuin toiseen ulottuvuuteen, syvällisempään kuin edellinen ja tulin tietoiseksi jostain enemmästä, paljon enemmästä. Se oli valtava valovirta, valtava ja täyteläinen, syvällä elämän sydämessä. Kysyin, mitä se oli.
Valo vastasi: "Tämä on ELÄMÄNVIRTA. Juo tätä mannavettä sydämesi kyllyydestä." Niinpä join. Otin yhden suuren siemauksen ja sitten toisen. Juoda nyt itse elämää! Olin hurmiossa.
Sitten Valo sanoi: "Sinulla on eräs halu." Valo tiesi kaiken minusta, kaiken menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. "Kyllä!" kuiskasin.
Pyysin nähdä muun maailmankaikkeuden - aurinkokuntamme tuolla puolen, kaikkien ihmisen harhakuvien tuolla puolen. Valo kertoi sitten minulle, että voisin mennä virran mukana. Menin ja minut kuljetettiin Valon läpi tunnelin päähän. Tunsin ja kuulin hyvin pehmeä-äänistä jylinää. Mikä syöksy!
Yhtäkkiä minut näytettiin ammuttavan planeetalta tällä elämänvirralla. Näin maapallon lentävän pois. Aurinkokunta koko komeudessaan vihelsi ylitse ja hävisi. Valoa nopeammin lensin galaksin keskuksen läpi ja imin lisää tietoa mennessäni. Opin, että tämä galaksi ja koko maailmankaikkeus pursuaa monia eri elämänmuotoja. Näin monia maailmoja. Hyvä uutinen on se, että emme ole yksin tässä maailmankaikkeudessa!
Kun kuljin tällä tietoisuusvirralla galaksin keskuksen läpi, virta laajeni upeiksi energian fraktaaliaalloiksi. Galaksien superryhmittymät, kaiken muinaisen viisautensa kera lensivät ohi. Ensin ajattelin, että olin matkalla jonnekin, todella matkustin. Mutta sitten käsitin, että kun virta laajentui, myös oma tietoisuuteni laajentui ottamaan sisään kaiken maailmankaikkeudessa! Koko luomakunta meni ohitseni. Se oli kuvaamattoman ihmeellistä! Olin todella ihmelapsi, pienokainen Ihmemaassa!
Tässä kohtaa huomasin olevani syvässä pysähtyneisyydessä, kaiken hiljaisuudenkin tuolla puolen. Saatoin nähdä tai havaita ikuisesti, äärettömyyden tuolle puolen.
Olin tyhjiössä.
Olin luomista edeltävässä tilassa, olin ennen Suurta alkuräjähdystä. Olin ylittänyt ajan/ensimmäisen maailman/ensimmäisen värähtelyn alun. Olin luomisen silmässä. Tunsin ikään kuin koskettavani Jumalan kasvoja. Se ei ollut uskonnollinen kokemus. Yksinkertaisesti olin yhtä ehdottoman elämän ja tietoisuuden kanssa.
Kun sanon, että saatoin nähdä tai havaita ikuisesti, tarkoitan sitä, että saatoin kokea kaiken luomisen generoivan itseään. Se oli ilman alkua ja loppua. Tämä on mieltä laajentava ajatus, eikö vain?
Tiedemiehet näkevät Suuren alkuräjähdyksen yksittäisenä tapahtumana, mikä loi maailmankaikkeuden. Näin kuoleman jälkeisen elämänkokemukseni aikana, että Suuri alkuräjähdys on vain yksi äärettömästä räjähdysmäärästä, mitkä luovat maailmankaikkeuksia loputtomasti ja samanaikaisesti. Ainoat kuvat jotka ihmisterminologiassa tulevat edes lähelle tätä, ovat ne, joita supertietokoneet luovat käyttäen fraktaaligeometriayhtälöitä.
Muinaiset ihmiset tiesivät tämän. He sanoivat, että Jumala oli jaksoittain luonut uusia maailmankaikkeuksia hengittämällä ulos ja luonut uudestaan toisia maailmankaikkeuksia hengittämällä sisään. Näitä aikakautta kutsuttiin nimellä juga. Moderni tiede kutsuu tätä Suureksi alkuräjähdykseksi. Olin ehdottomassa, puhtaassa tietoisuudessa. Saatoin nähdä tai havaita kaikkien Suurten alkuräjähdysten tai jugojen luovan itsensä ja uudelleen luovan itsensä. Välittömästi astuin niihin kaikkiin samanaikaisesti. Näin, että jokaisella pienellä luomakunnan osalla oli voima luoda. On erittäin vaikeaa yrittää selittää tätä. Olen edelleen sanaton tämän osalta.
Minulta kesti vuosia kuoleman lähikokemuksesta palaamiseni jälkeen saada mitään sanoja tyhjiökokemukselle. Voin kertoa teille tämän nyt: tyhjiö on vähemmän kuin ei mitään ja kuitenkin enemmän kuin kaikki olevainen! Tyhjiö on ehdoton nolla, kaaos joka muodostaa kaikki mahdollisuudet. Se on ehdoton tietoisuus, paljon enemmän kuin edes universaali älykkyys.
Tyhjiö on tyhjä tila tai tyhjyys kaikkien fyysisten ilmentymien välillä. Se on TILA atomin ja sen osasten välillä. Moderni tiede on alkanut tutkia tätä tilaa kaiken välissä. Sitä kutsutaan nollapisteeksi. Aina kuin sitä yritetään mitata, instrumentit hyppäävät pois asteikolta tai ns. äärettömyyteen. Ei ole tällä hetkellä mitään tapaa mitata äärettömyyttä tarkkaan. Kehossanne ja maailmankaikkeudessa on tätä nollatilaa enemmän kuin mitään muuta!
Se mitä mystikot kutsuvat tyhjiöksi, ei ole tyhjiö. Se on niin täynnä energiaa, erilaista energiaa, että se on luonut kaiken, mitä olemme. Kaikki sitten Suuren alkuräjähdyksen on värähtelyä - ensimmäisen sanan värähtelyä, mikä on ensimmäinen värähtely. Raamatun "minä olen" -ilmaisussa on oikeastaan kysymysmerkki perässä. "Minä olen - mitä minä olen?" Luominen on siis Jumala tutkimassa itseään kaikin kuviteltavissa olevin tavoin - jatkuvaa, ääretöntä tutkimista jokaisen meidän kauttamme.
Aloin nähdä kuoleman lähikokemukseni aikana, että kaikki se mitä on, on itse - kirjaimellisesti sinä itse, minä itse. Kaikki on suuri itse. Tästä syystä Jumala tietää, milloin lehti putoaa. Tämä on mahdollista, koska se missä olet, on maailmankaikkeuden keskus. Se missä jokin atomi on, on maailmankaikkeuden keskus. Siinä on Jumala ja Jumala tyhjiössä.
Kun tutkin tyhjiötä kuoleman jälkeisen elämänkokemukseni aikana - ja kaikkia jugoja tai luomuksia - olin täysin ajan ja avaruuden ulkopuolella, kuten nyt tiedämme. Tässä laajentuneessa tilassa havaitsin, että luomisessa on kyse ehdottoman, puhtaan tietoisuuden tai Jumalan tulemisesta elämänkokemukseen, sellaisen kuin me sen tunnemme. Itse tyhjiö on vailla kokemusta. Se edeltää elämää, ensimmäistä värähtelyä. Jumalassa on kyse enemmästä kuin elämästä ja kuolemasta. Siksi maailmankaikkeudessa on vielä enemmän koettavaa kuin elämä ja kuolema.
Kun oivalsin tämän, olin valmis tyhjiön osalta ja halusin palata tähän luomukseen tai jugaan. Se vain näytti luonnolliselta asialta tehdä. Sitten yhtäkkiä tulin takaisin toisen valon tai Suuren alkuräjähdyksen läpi ja kuulin paljon "samettijylinää". Ajoin tietoisuusvirralla takaisin kaiken luodun läpi - ja millainen ajelu se olikaan! Galaksien superryhmittymät tulivat lävitseni taas lisäoivallusten kera. Kuljin galaksimme keskuksen läpi, mikä oli musta aukko. Mustat aukot ovat maailmankaikkeuden suuria prosessoreita tai kierrättäjiä.
Tiedättekö, mitä on mustan aukon toisella puolella? Me, galaksimme, mikä on prosessoitu uudestaan toisesta maailmankaikkeudesta. Koko energiamuodostelmassaan galaksi näytti kuin upeilta kaupunginvaloilta. Kaikki energia Suuren alkuräjähdyksen tällä puolella on valoa. Jokainen aliatomi, atomi, tähti, planeetta, myös itse tietoisuus on tehty valosta ja sillä on taajuus ja/tai hiukkanen. Valo on elävää ainesta. Kaikki on tehty valosta, myös kivet. Kaikki on siis elävää. Kaikki on tehty Jumalan valosta, kaikki on erittäin älykästä.
Kun kuljin virralla eteenpäin ja eteenpäin, saatoin lopulta nähdä suuren Valon tulevan. Tiesin, että se oli ensimmäinen Valo, aurinkokuntamme korkeamman itsen valomatriisi. Sitten koko aurinkokunta ilmestyi valossa, tuon "samettijylinän" saattamana.
Saatoin nähdä kaiken energian, mitä tämä aurinkokunta generoi, ja se on uskomaton valoshow! Saatoin kuulla sfäärien musiikkia. Aurinkokuntamme ja kaikki taivaankappaleet generoivat ainutlaatuisen äänen, valon ja energiavärähtelyn matriisin. Kehittyneet sivilisaatiot muista tähtijärjestelmistä voivat värähtely- tai energiamatriisijäljestä nähdä maailmankaikkeuden elämän sellaisena, kuin me tunnemme sen. Se on lasten leikkiä. Maapallon ihmelapsi (ihmisolennot) saa aikaan paljon ääntä tällä hetkellä, aivan kuin lapset leikkimässä maailmankaikkeuden takapihalla.
Valo selitti minulle, ettei ole mitään kuolemaa - olemme kuolemattomia olentoja. Olemme jo olleet elossa ikuisesti! Käsitin, että olemme osa luonnollista elävää järjestelmää, mikä kierrättää itseään loputtomasti. Minulle ei koskaan sanottu, että minun piti palata takaisin. Tiesin vain, että palaisin. Se oli vain luonnollista sen perusteella, mitä olin nähdyt kuoleman jälkeisen elämänkokemukseni aikana.
En tiedä, miten kauan ihmisaikaa olin Valossa. Mutta tuli hetki, jolloin käsitin, että kaikkiin kysymyksiini oli vastattu ja paluuni oli lähellä. Kun sanon, että kaikkiin kysymyksiini vastattiin toisella puolella, tarkoitan juuri sitä. Kaikkiin kysymyksiini vastattiin. Jokaisella ihmisellä on erilainen elämä ja erilaisia kysymyksiä tutkittavana. Jotkut kysymyksistämme ovat universaaleja, mutta jokainen meistä tutkii tätä juttua, mitä kutsumme elämäksi, omalla ainutlaatuisella tavallaan. Niin tekevät kaikki muutkin elämänmuodot - vuorista jokaiseen puun lehteen saakka.
Se on erittäin tärkeää meille kaikille muille maailmankaikkeudessa, koska se kaikki antaa lisänsä suureen kuvaan, elämän täyteyteen. Olemme kaikki kirjaimellisesti Jumala tutkimassa itseään äärettömässä elämän tanssissa. Ainutlaatuisuutesi tekee paremmaksi koko elämän.
Kun aloitin paluuni elämänkiertoon, koskaan ei juolahtanut mieleeni - eikä minulle kerrottu - että palaisin samaan kehoon. Sillä ei vain ollut merkitystä. Minulla oli täydellinen luottamus Valoon ja elämänprosessiin. Kun virta alkoi yhdistyä Suureen Valoon, pyysin, etten koskaan unohtaisi niitä paljastuksia ja tunteita, mitä olin oppinut toisella puolella.
Tuli "kyllä". Se tuntui kuin sieluni suudelmalta.
Sitten minut vietiin Valon kautta taas takaisin värähtelyulottuvuuteen. Koko prosessi peruutettiin ja minulle annettiin vielä lisää informaatiota. Tulin takaisin kotiin ja minulle annettiin kuoleman lähikokemuksessani oppitunteja reinkarnaation mekanismista. Minulle annettiin vastaukset kaikkiin niihin pikkukysymyksiin, joita minulla oli: "Miten tämä toimii? Miten tuo toimii?" Tiesin, että reinkarnoituisin.
Maapallo on suuri energiaprosessori ja yksittäinen tietoisuus kehittyy siitä jokaiseksi meistä. Ajattelin itseäni ihmisenä ensimmäisen kerran ja olin onnellinen siitä. Sen perusteella mitä olin nähnyt, olisin mielelläni atomi tässä maailmankaikkeudessa. Atomi. Siis Jumalan ihmisosana oleminen on fantastisin siunaus. Tämä siunaus ylittää hurjimmat arvioimme siitä, mitä siunaus voi olla. Meille jokaiselle oleminen tämän kaiken ihmisosana on upea ja hämmästyttävä kokemus. Jokainen meistä - riippumatta siitä, missä olemme, olemmeko sekaisin vai emme - on siunaus tälle planeetalla juuri siinä kohdassa, missä olemme.
Kävin läpi reinkarnoitumisen olettaen olevani vauvana jossain. Mutta minulle annettiin oppitunti siitä, miten yksittäinen identiteetti ja tietoisuus kehittyy. Olin todella hämmästynyt, kun avasin silmäni. En tiedä, miksi, koska ymmärsin sen, mutta oli silti yllätys olla taas tässä kehossa, taas huoneessani jonkun pitäessä minua silmällä ja itkiessä silmänsä punaisiksi. Se oli saattohoitajani. Hän oli luovuttanut 1.5 tunnin päästä siitä, kun havaitsi minun kuolleen. Kehoni oli jäykkä ja joustamaton. Hän meni toiseen huoneeseen. Sitten heräsin ja näin valoa ulkopuolella. Yritin nousta ylös ja mennä sinne, mutta putosin sängystä. Hän kuuli kovan kolahduksen, juoksi sisään ja löysi minut lattialta.
Kun toivuin, olin hyvin yllättynyt ja kuitenkin kunnioitin hämmästellen kovasti sitä, mitä oli tapahtunut minulle kuoleman lähikokemukseni aikana. Aluksi kaikkia niitä muistikuvia, joita minulla on nyt, ei ollut. Luiskahdin jatkuvasti pois tästä maailmasta ja kysyin: "Olenko elossa?" Tämä maailma näytti enemmän unelta kuin tuo toinen. Kolmessa päivässä minusta tuntui taas normaalilta, selkeämmältä, mutta kuitenkin erilaiselta kuin koskaan ennen elämässäni. Muistikuvat kuoleman lähikokemuksestani tulivat myöhemmin. En voinut nähdä mitään vikaa yhdessäkään ihmisessä. Ennen olin ollut todella tuomitseva. Ajattelin, että monet ihmiset olivat todella pihalla. Itse asiassa ajattelin, että kaikki muut olivat pihalla paitsi minä. Mutta sain selkeyttä siihen.
Noin kolme kuukautta myöhemmin eräs ystäväni sanoi, että minut pitäisi testata. Niinpä menin tutkimuksiin. Minusta tuntui todella hyvältä, joten pelkäsin huonojen uutisten saamista. Muistan klinikan lääkärin katsoneen aikaisempia ja uusia kuvia ja sanoneen: "No, tässä ei ole nyt mitään." Sanoin: "Todellako, sen täytyy olla ihme." Hän sanoi: "Ei, näitä asioita tapahtuu. Niitä kutsutaan spontaaniksi elpymiseksi." Hän ei ollut ollenkaan vaikuttunut. Mutta tässä tapahtui ihme ja minä olin vaikuttunut, vaikkei kukaan muu ollutkaan.
Kuoleman lähikokemukseni aikana laskeuduin paikkaan, mitä voitaisiin kutsua helvetiksi, ja se oli yllättävää. En nähnyt Saatanaa tai paholaista. Laskeutuminen helvettiin oli laskeutumista jokaisen ihmisen totunnaiseen ihmiskärsimykseen, tietämättömyyteen ja sen pimeyteen. Se tuntui kuin kurjalta ikuisuudelta. Mutta kaikilla miljoonilla sieluilla oli pieni valotähti aina ulottuvillaan. Mutta kukaan ei näyttänyt kiinnittävän huomioita siihen. He olivat niin oman murheensa, traumansa ja kurjuutensa kuluttamia. Mutta tämän jälkeen - mikä tuntui ikuisuudelta - aloin huutaa tuota Valoa kuin lapsi vanhempaansa apuun.
Sitten Valo avautui ja muodosti tunnelin, joka tuli suoraan minuun ja eristi minut kaikesta pelosta ja tuskasta, mitä helvetti todellisuudessa on. Opettelemme siis pitämään kädestä, yhdistymään. Helvetin ovet ovat nyt auki. Yhdistymme, pidämme kädestä ja kuljemme yhdessä pois helvetistä. Valo tuli luokseni ja muuttui valtavaksi kultaiseksi enkeliksi. Sanoin: "Oletko kuoleman enkeli?" Se ilmaisi minulle, että se oli ylisieluni, korkeamman itseni matriisi, supermuinainen osani. Sitten minut vietiin Valoon.
Pian tieteemme mittaa henkeä. Eikö se olekin upeaa? Keksimme nyt laitteita, jotka ovat herkkiä hienojakoiselle energialle tai henkienergialle. Fyysikot käyttävät näitä hiukkaskiihdyttimiä murskatakseen atomeja ja katsoakseen, mistä ne on tehty. He ovat keksineet kvarkit, niiden "maut" ja vastaavaa. No, eräänä päivänä päästään siihen pikkuasiaan, joka pitää kaiken koossa, ja sitä on kutsuttava Jumalaksi. Alamme juuri ymmärtää, että mekin luomme kulkiessamme. Kun näin ikuisuuden, tulin kuoleman lähikokemuksessani ulottuvuuteen, missä ohitamme kaiken tietämisen ja alamme luoda uutta fraktaalia, seuraavaa tasoa. Meillä on tuo luomisvoima tutkiessamme. Ja näin Jumala laajentuu kauttamme.
Paluustani saakka olen kokenut Valon spontaanisti ja olen oppinut, miten päästään tuohon tilaan lähes joka kerta meditoidessani. Jokainen teistä voi tehdä tämän. Teidän ei tarvitse kuolla tai saada kuoleman lähikokemusta tämän kokemiseksi. Se on varusteissanne - teidät on jo johdotettu sitä varten. Keho on upein valo-olento, mitä on. Keho on uskomaton valomaailmailmankaikkeus. Henki ei työnnä meitä hajottamaan tätä kehoa. Niin ei tapahdu. Lakatkaa yrittämästä tulla Jumalaksi - Jumala tulee teiksi. Täällä.
Kysyin Jumalalta: "Mikä on planeetan paras uskonto? Mikä on oikeassa?" Ja Jumala sanoi suurella rakkaudella: "En välitä siitä." Se oli uskomaton armo. Silloin kun Jumala sanoi: "En välitä siitä", ymmärsin välittömästi, että meidän tehtävämme on välittää. Se on tärkeää, koska olemme välittäviä olentoja. Sillä on merkitystä meille. Henkisyydessä on energiatasa-arvo. Perimmäinen Jumala ei välitä siitä, oletko protestantti, buddhalainen vai mikä. Kaikki ovat kokonaisuuden osia. Toivon, että kaikki uskonnot käsittäisivät tämän ja antaisivat toistensa olla. Kyse ei ole eri uskontojen loppumisesta, vaan siitä, että puhumme samasta Jumalasta. Eläkää ja antakaa toisten elää. Jokaisella on erilainen näkökulma. Ja kaikki tämä tuo lisänsä suureen kuvaan - kaikki on tärkeää.
Menin kuoleman lähikokemukseni aikana toiselle puolelle monien pelkojen kera, jotka koskivat jätteitä, ydinpäästöjä, väestömäärän räjähtämistä ja sademetsiä. Tulin takaisin rakastaen jokaista ongelmaa. Rakasta ydinjätteitä. Rakastan sienenmuotoista pilveä - se on pyhin mandala, jonka olemme ilmentäneet tähän päivään mennessä arkkityypiksi. Se toi meidät yhtäkkiä yhdessä uudelle tietoisuustasolle, enemmän kuin mikään uskonto tai filosofia maan päällä. Tietäessämme, että voimme räjäyttää planeetan 50 tai 500 kertaa, lopulta käsitimme, että kenties olemmekin täällä kaikki nyt yhdessä.
Jonkin aikaa oli lähetettävä pommeja viestin saamiseksi perille meille. Sitten aloimme sanoa: "Emme tarvitse tätä enää". Nyt olemme itse asiassa turvallisemmassa maailmassa kuin koskaan ennen ja se tulee turvallisemmaksi. Niinpä palasin kuoleman lähikokemuksestani rakastaen myrkyllistä jätettä, koska se saattoi meidät yhteen. Nämä asiat ovat hyvin suuria. Kuten Peter Russell ehkä sanoisi, nämä ongelmat ovat nyt "sielunkokoisia". Onko meillä sielunkokoisia vastauksia? KYLLÄ!
Sademetsien hakkaaminen hidastuu ja 50 vuodessa planeetalla on enemmän puita kuin pitkään aikaan. Jos olet kiinnostunut ekologiasta, anna palaa - olet osa järjestelmää, joka on tulossa tietoiseksi. Anna palaa kaikin voimin, mutta älä masennu. Se on osa suurempaa suunnitelmaa.
Maapallo on kesyyntymisprosessissa. Siitä ei enää koskaan tule yhtä villiä paikkaa, mitä se kerran oli. On suuria koskemattomia paikkoja, "reservaatteja", missä luonto kukoistaa. Puutarhanhoito ja "reservaatit" ovat tulevaisuuden juttu. Väestönkasvu on hyvin lähellä optimaalista energiatasoa tietoisuusmuutoksen aikaansaamiseksi. Tämä tietoisuusmuutos vaikuttaa politiikkaan, rahaan, energiaan.
Kuoltuani, saatuani kuoleman lähikokemuksen ja palattuani, olen todella kunnioittanut elämää ja kuolemaa. DNA-kokeiluissamme emme ehkä ole avanneet ovea suureen salaisuuteen. Pian pystymme elämään tässä kehossa niin kauan, kuin haluamme.
Noin 150 vuoden elämisen jälkeen tulee intuitiivinen sieluaistimus, että haluaa vaihtaa kanavaa. Yhdessä kehossa eläminen ei ole yhtä luovaa kuin reinkarnoituminen energian siirtämiseen tässä fantastisessa energiapyörteessä, missä olemme. Tulemme itse asiassa ymmärtämään elämän ja kuoleman viisauden ja nautimme siitä. Olemme olleet elossa jo ikuisuuden.
Tämä keho jossa olet, on ollut elossa ikuisuuden. Se tulee päättymättömästä elämänvirrasta ja palaa Suureen alkuräjähdykseen ja sen tuolle puolen. Tämä keho antaa elämän seuraavaan elämään tiheässä ja hienojakoisessa energiassa. Tämä keho on ollut elossa jo ikuisuuden.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
-----------
Kirjoittanut Patricia Diane Cota-Robles (www.eraofpeace.org)
Maaliskuu 2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
samanmoisen kokemus'sarjan, josta hän myöhemmin kirjoitti kirjasen VALON SYLEILYSSÄ.
Näissä paljastuu ihan oikeasti ja johdonmukaisesti totuuksia, joita kalpean aavistuksen verran saa kokea täällä, joskus pieni ohikiitävä hetki ja tunne.
Valovirroille: Ollessani tapaturmassa olin 2 tuntia täydellisessä pimeydessä,
kuten kuolleet ovat. Herättyäni Minun piti raoittaa vasenta silmääni nähdäkseni
hieman valoa ja kuulla ääniä sairaalassa. Ehkä tämä johtui siitä, etten ollut
saanut Morphiinia.
Vaimoni oli saanut vakavassa leikkauksessa Morphiinia ja hänellä oli noita
illuusioneja ja hän itse ymmärsi Morphiinin tekemät harha kuvitelmat. Voihan
kuka hyvänsä uskoa huumeen alla olevat näyt todelisina, jos hän todella näin
haluaa uskoa.
Tiedän oman kokemukseni olleen pimeys vailla mitään tietoa. Vasta minua
herätellessäni kuulin ääniä, että minä olen pian valveilla. Minä olin pimeydessä
en elänyt valovirroissa ja oikeassa kuolemassakin on tietomme ja aikamme
kulku kadonneita.
Entäpä jos sinä et poistunutkaan ruumiistasi ja siksi muistikuvasi on vain pimeys? On nimittäin niin paljon todisteita kuoleman jälkeisestä elämästä ilman mitään lääketokkuroita, että yksittäisillä pimeyskokemuksilla ei sitä totuutta muuksi muuteta.
Parituhatta vuotta sitten elänyt Jeesus lupasi, että te tulette tietämään, ovatko hänen sanansa totta. Tämä lupaus ON totta, siitä voi saada varmuuden, vaikkei kuolemankokemuksia olisikaan saanut.
Kokija, aloituksesi on muuten palstan sääntöjen vastainen. Ei saa kopioida kirjoista noin pitkiä pätkiä.
että saamme lukea tällaista tekstiä.
> Kysyin Jumalalta: "Mikä on planeetan paras uskonto? Mikä on oikeassa?" Ja Jumala sanoi suurella rakkaudella: "En välitä siitä." <
Tuo ei voi pitää paikkaansa, koska Jeesus sanoo olevansa ainut tie Isän luo. On kuolemanrajakokemuksia, joissa nimenomaan painottuu Jeesuksen tärkeys ja sitten on näitä, joissa kaikki tiet vievät taivaaseen. Molemmat eivät voi olla oikeassa, kyllä nuo "korkeamman itsen matriisi-kokemukset" näyttävät ilmeisesti olevan pimeän puolen antamia.
" Kokija, aloituksesi on muuten palstan sääntöjen vastainen. Ei saa kopioida kirjoista noin pitkiä pätkiä. "
Tämän ketjun voi mieluusti poistaa. Ketjun teksteissä ei ole mitään sellaista asiaa, jota kannattaisi säilyttää tai siihen takertua.
Jeesus 'todella' tarkoitti sanoessaan olevansa ainut tie?
Sinänsä mielenkiintoinen kertomus koska se viittaa mahdollisuuteen että maailmankaikkeutemme olisikin tosiasiallisesti vain neliulotteinen aika-avaruuden musta aukko viisiulotteisessa multiversumissa.
Tapahtuma-horisontin kohdalla aine ja siten aika lakkaa kokonaan olemasta. Tämä on täsmälleen se kokemus, joka tulee lähes joka ainoassa kuolemanrajakokemuksessa vastaan: tuonpuoleisessa aika lakkaa kokonaan olemasta.
"Jumala" on käsitykseni mukaan juuri mustien aukkojen eli aika-avaruuden singulariteettien tuolla puolen,,"ei missään".
Jumala ei ole missään ja on kaikkialla.
Mahdollisuus sekä mahdottomuus, kun ei ole mitään muuta kuin Jumala, tai millä nimellä sitä kutsutaan, mutta nimellä ei ole mitään väliä, kun ei sitä ole miksi me se kuvitellaan tai tunnetaan.
Viittaa siihen että neliulotteinen maailma sisältyy johonkin suurempaan, neliulotteisen ollessa suuremman erikoistapaus. Nykyään tuppaavat aika ja avaruus sekä teknologinen näkökulma nousemaan keskusteluissa toistuvasti esiin, lienevät tälle ajan laadulle tyypillisiä eli "ajan"kohtaisia? Järjen nostamista tunteen rinnalle jotta tunteet voidaan selkiyttää ja järkeistää (loogistaa)? Kun on valmistautunut loogistamalla mahdollisia kokemusskenaarioita niin tulee vähemmän yllätyksiä ja tasapaino kaikissa tilanteissa on mahdollista säilyttää? Tuntemattomasta kaaoksesta alkaa muovautumaan järjestystä kun kykenee järkeistämään. Myös ei-dualistisuutta lähestyvä hahmotustapa on järkeistystä, jolloin lähestytään sitä että tietoisuus on paikallaan, mitään siirtymiä ei ole niinkuin ennenvanhaan mutta tapahtumat siirtyvät ympärillämme. Kyse on koordinaatiston vaihdosta. Olemme itse origoja, jotka kaikki viittaamme samaan kaikkialla olevaan origoon, jota ei kuitenkaan perimmältään löydy neliulotteisesta maailmasta. Tällainen hahmotustavan muutos on varmasti radikaali, koska liikkuminen mitätöityy ollessamme kaikensisällyttävässä suuremmassa multiversumissa (5-ulotteinen tai enemmän). Aika ja liike kuuluvat yhteen, jos ei ole aikaa ei ole myöskään liiketyä. Aika korvautuu toisenlaisella järjestyksellä. Aika on neliulotteinen tapa järjestää maailmaa.
Tältä kannalta katsottuna ns. ihmeet selittyvät ja esim. monessa paikassa yhtäaikaa oleminen, sillä oleminen tapahtuu multiversumin kautta ja paikallistumme neliulotteiseen vain tietyissä "pisteissä". Tämä selittää siten myös äkilliset ilmestymiset neliulotteiseen maailmaan ja sieltä haihtumiset. Multiversumiin on mahdollista päästä vain synteesin kautta, sillä "siellä" kaikki on liimattu yhteen yhdeksi saumattomaksi kokonaisuudeksi. Tämä liittyy empatiaan ja rakkauteen, koska ne ovat yhteen liimaamista olemukseltaan.
"Kuolevan" kannalta rauhallisen tilan luominen antaa "kuolevalle" edellytyksiä olla tarkkaavaisen tutkisteleva, jolloin on mahdollista tiedostaa missä mennään. Lahja minkä voimme antaa on luoda viihtyisiä olosuhteita. Empatia-aspektin (myötäelävyyden) tuominen teknisyyteen (järkeen) lienee nykyajalla oleellista, jotta näistä voisi holistinen synteesiä tekevä järki syntyä ja siten multiversumi ilmentyä meissä.
Näen ja koen myös "järkeistämisen" olevan yksi niistä keinoista, joilla kuoleman lopulta armahtaessa (hienoa!), kuten toteat; "Kun on valmistautunut loogistamalla mahdollisia kokemusskenaarioita niin tulee vähemmän yllätyksiä ja tasapaino kaikissa tilanteissa on mahdollista säilyttää? " ollaan valmiimpia ja mm. tajullisempia tuossa suuressa murroksessa.
Oikeastaan hakemalla täytyy hakea kommentoitavaa sinun kirjoituksistasi, ne ovat kyllä niin kattavia. Empatia-aspektista(kin) olen samaa mieltä, myös olo-suhteiden, mielen, ympäristön, yleensä elämä-asenteen vaikutuksista vaikkapa merkittävästä "rauhallisuudesta" kuoleman saapuessa. Holistinen'olemus liittyy oikeastaan kaikkeen elämän taustalla. Toiminta ja pyrkimys näennäisen erillisyyden taustalla on ykseyteen.
Anteeksi, mutta saako täällä laulaa?
Kun teet kappaleesta matemaattisen mallinnuksen niin mikä ettei ;D
Lauletaan yhdessä tämä
http://www.youtube.com/watch?v=V1bFr2SWP1I
..tai keksitään uutta. :)
Musiikissa voi ilmentää ajattomuutta ja siitähän se lähtökohtansa saa.
Runouskin keino häivyttää verbaalisuuden kaavoja.
Periaatteessa mistä tahansa voi synnyttää elämäniloa ja siten flow-kokemus.
Voin säestää vanhalla fenkullani, kun laulatte kuorossa kaipuustanne.
Asiasta kolmanteen, putkahti mieleeni sellainen ajatus että, miksi me yleensäkin pidätämme aivan ehdoin tahdoin tietoisuuden paluuta sinne minne se kuuluu?
Jos odotettavissa on autuus, mikä ihme saa meikäläisenkin ottamaan edelleen tässä maailmassa tänne minut sitovat lääkkeeni joka ikinen päivä?
Tietty innokkaana nuorena eläimenä tuli tuon mulkun kanssa sählättyä sinne sun tänne ja jälkeläisiä on "siunaantunut" 5/yksilöä uusien sielujen laskeutua, mutta jos tuo minun syy olla täällä lasketaan pois niin,,wattaa?
Oikeastaanhan tietoisuus kuuluu Elämälle ("Jumalalle") joka sen on antanut.
Luomakunnan kanssa laulamme. Se on muuta kuin epätoivon laulua, se on muutoksen laulua. Se on kiertokulun laulua, rytmiä.. Katsokaamme miten Iz laulaa. Hän laulaa kuin ruusun lehti! Niin herkästi, niin hienovaraisesti, niin syvältä sydämestä. Se on elämän laulua. Elämä laulaa meissä, kuulemmeko lyyran laulun? Kautta avaruuksien se kaikuu meidän kauttamme, sydämemme yhteen kietoo turhan pois karistee. Elävä elämä kykenee laulamaan, se laulaa aina. Elämän perusominaisuuteen kuuluu laulu ja rytmi, myös kuolemassa, myös kuoleman takaisessa elämässä.
Laululla on kyky myös parantaa sairauksia, myös fyysisiä. Värähtelyn on ilmaista ja niin mukavaa kun sen oppii. Väinämöinen on niin oikeassa, värähtelyn kautta tuo myyttinen hahmo tiensä löytää sfäärien harmoniseen loistoon tasapainoon ja elämään. Siis tähän elämään mikä on nyt tässä, ei missään kaukana, ihan lähellä. Jokainen laulaa oikeastaan koko ajan, sillä hengityskin on laulua, rytmistä liikettä.
Käytin metaforamaista kieltä. Kytkin henkilön " tulinko oikeasta ovesta? " puheenvuoron Asterixin ja Obelixin Bardiin joka kysyi että " saako täällä laulaa? " kun keskustelu menee Bardin mielestä tärkeileväksi tai tunkkaisen oloiseksi. Bardilla on kytkös druidilaiseen ( gallialaiseen ) mytologiaan ja herätti mielleyhtymän toisaalta Orfeuksesta. Orfeus soittaa kolmi- tai seitsenkielistä lyyraa, joka viittaa luonnossa oleviin värähtelyihin. Lyyran arvoituksen jätän lukijoiden ratkottavaksi. Esim. miksi joskus tarinoissa kolmikielistä lyyraa soittaa yksi mies joka pilkotaan seitsemään palaseen, ja lopulta palaset kootaan yhteen??
Asterixissa Bardia ei teilata niinkuin Orfeus teilataan, mutta hänet ripustetaan puuhun soittimineen.
Luonnonmystiikkaan liittyy tietysti myös tarina Väinämöisestä ja Lemminkäisestä. Siellä esiintyy instrumenttina lyyran sukulainen sitrasoitin kannel. Näissä tarinoissa logiikkana on assosiatiivinen logiikka, joka ei ole lainkaan ilmeinen, koska merkityksiä pitää etsiä itsenäisesti tarinan ymmärtämiseksi.
Ajattelen myös aloitustarinan olevan jossain määrin vertauskuvallinen, sielläkin puhutaan luonnonmystiikasta planeettoineen ja tähdistöineen.
Todellakin, kuten jeesus typoksia on Pinokkiosta lähtien( Gepetto etymologia) , Apuleiuksen kultaisesta aasista Ovidiuksen metamorfooseihin tai A.Kiven Seitsemään veljekseen, puhumattakaan Kalevalasta,, kaikki todellakin liittyy kaikkeen.
Hengitys on todellakin kuin palvontaa. Jokaisella hengen vedolla lausumme epä-jumalamme nimen; "m i n ä oleeeen" ja näin oma-ehtoinen jatkuu.
Oikeastaan kuoleman-sairas-ihminen(kuten minä), siis jolla on vaihtoehtona joko ottaa lääkkeensä ja elää, tai jättää ne ottamatta ja kuolla,, on todella vapaa.
Kehon sikulisuus antaa moraalisen vapauden kuoleman edessä. Ei siis edes tuhota mitään tervettä, elämään tarkoitettua, vaan epä-kurattia paskaa, joka ei hengen "temppeliksi" edes oikeasti kelpaa. Minusta melkoista positiivisuutta ja vapautta.
Törmäsin tällaiseen tekstiin ja ajattelen että siinä peilaantuu jotain kokemaasi ja mihin ajattelet elämän pyrkivän? Tämä on Ervastia, ja Ervastiin olen nyt tutustunut kun aikoinaan karma-palstalla väitettiin näkemyksieni muistuttavan Ervastia. Joo, kyllähän siinä paljon itua on. Hyvin käytännönläheisesti ja rautalangasta vääntäen osaa selvittää asioita että tällainen tyhmempikin ymmärtää jotain vähäsen.
Tässä on jotain sellaista jota voisi sanoa mystisen matkaajan näkemykseksi; sellainen näkee että itse elämälle tulee uhrautua, elämälle antautua jotta elämän olisi helpompi elää vapaasti virraten. Me tulemme tuonelassa ristiinnaulituiksi joka ikinen, siis teemme sen itse omaehtoisesti kenties kovienkin kokemusten kautta. Kenties osa meistä osaa ristiinnaulita lihallisen nautinnonhalunsa ja kunniantuntonsa jo eläessään, se olisi mitä suurin ilo. Antaa elämän elää ilman "oman persoonallisen itsen" jalustalle korottamista. Persoonallista itseä on hyvä eräästä näkökulmasta kultivoida sillä silloin alkaa ymmärrys sarastaa. Lopulta tästä persoonastakin oli se kuinka kultivoitunut tahansa irrottaudumme, emme anna sille kunniaa annamme kunnian elämälle.
" 7. tuonelan luokalla huomaamme, että mikäli olemme eläessämme antaneet arvoa omalle persoonalliselle sielunelämällemme, mikäli omat tunteemme ja ajatuksemme ovat tuntuneet meistä tärkeiltä ja todellisilta, sikäli meidän kiinnostuksemme kohdistuu tuonelassakin omaan sielunelämäämme. — Monet uskonnolliset ihmiset ajattelevat, että pitää kasvattaa omaa itseään, ja niin on jokaisen ihmisen, joka pyrkii eteenpäin. Se tuntuu luonnolliselta, mutta kuitenkin se on harhaa. Tuonelassa saa nähdä, että kaikki tällainen oman itsensä, oman sielunelämänsä korostaminen on sittenkin niin kuin haihtuvaa sumua. Meidän täytyy siitäkin luopua.
Jos kuvittelemme, että olemme kulkeneet kaikkien tuonelan alatasojen kautta, niin on kuin olisi kaikki kasvanut ja tullut suuremmaksi luokka luokalta. Lopulta tuntuu meistä kuin meidän persoonallisuutemme pitäisi haihtua niin, että meidän ei pitäisi olla olemassa. Mutta samalla alkaa häämöttää jotakin muuta. Samalla alkaa syvällä kirkkaana häämöttää jotakin, jota emme selvästi uskalla uskoa, mutta johon meidän on pakko ruveta uskomaan. Kun tulemme taivaan portille, niin tulemme sinne niin alastomina, ettei meidän persoonallisuudestamme ole mitään jäljellä. Se on tältä kannalta katsoen kuin tragediaa, mutta siinä on kuitenkin tuo suuri lupaus: "Ihminen, sinä tulet yhä lähemmäksi Jumalaa, elämän totuutta. Älä pelkää, että sinun pitää luopua omasta itsestäsi, sillä se, joka sen tekee, saavuttaa oman elämänsä suuren totuuden." — Kuolemanjälkeisessä elämässä tämä kaikki alkaa selvitä meille; ja tuonelassa joudumme lopulta kuin avaruuteen, kuin olemattomuuteen — ja sittenkin me kolkutamme taivaan portille. "
Jeesuksella Kristuksella oli tuossa koetussa kertomuksessa?
Jeesus Kristus on malli jonka mukaan me itsemme tulemme ristiinaulitsemaan ja olemattomuuteen häviämään ja näinmuodoin olevaisessa katoamattomassa aarteessa lepäämään.
Ei pöllömpi hahmotus Ervastilta.
On mielenkiintoista ja elähdyttävää tajuta että oivallukset voivat nousta suoraan elämästä ja asenteesta elämään ja itseensä,, lukematta, tutkimatta, apinoimatta ketään liiemmälti.
Prosessi vaatii joillakin vahvasti eletyn elämän ja vahvan asenteen ja rohkeuden mm. itsensä pois sulkemisen, jotta voisi hahmottaa kokonaisuutta kirkkaammin.
Rehellisyyden nimessä on mainittava ajan hämäryydessä nousevat filosofien/ajattelijoiden vaikutukset kollektiiviin ajatteluun. Ja kenties sen "Jumalan äänenkin"?
Menneiden sukupolvien ideat mm. "sielun"(tietoisuuden) 3Xjälleensyntymästä materiaan ennen vapautumista siitä kiirastulimaiseen taivasten sarjaan joka lopullisesti puhdistaa "sielut" viimeistä silausta myöden näkyvät mm. Golhgata-kertomuksessa, jossa on yhdessä diskursissa juuri tälläinen symbolinen idea yhden "mestari-sielun taivas-matkan" alusta.
Tänäpänä kaikenlaista arvottamista henkisessä prosessissa pidetään jokseenkin turhana. Tapahtuma on muunnettu kaikille hovikelpoiseksi henkiseksi evoluutioprosessiksi.
Varsinainen paradoksi löytyy tästäkin lopputuloksen kannalta. Vaaditaan suurta itsekkyyttä jotta voi tehdä itsensä tarpeettomaksi eli epä-itsekkääksi.
Homma siis perustuu kuitenkin moraalisiin valntoihin ja on lisäksi tarkkaa puuhaa. Jos itsekkyyden "laatu" on hiemankin epäaitoa voidaan mennä heti metsään. Tulos voi olla narsistisuus mm. fundaali"valittu" joka jakelee taivas-pappi-kuningas asemastaan helvetti ja taivas tuomioita, todellisen henkisen kasvun mahdollisuuden sijasta.
Täytyy taas mainita ja tarkentaa se, että kyse(mielestäni) ei ole lopulta paljoakaan ihmisestä. Kyse on loppu-pelissä tietoisuudesta joka automaattisesti jättäessään katoavan, eli mm. kehollisuuden luomat persoonat ja mahdolliset persoonan vaikutukset tiivistyy siksi tietoisuudeksi, jollainen kykenee vapaammin tekemään ja tiedostamaan ja myös päättämään ja suuntaamaan ajatuksensa mihin h a l u a a eli kärsimykseen, tai ei-mihinkään haluun eli "Jumalaan".
" Kuin olemattomuuteen, mutta ei kuitenkaan? "
Itsekäs persoona haihtuu ja epäitsekäs puoli jää. Toistetaan tätä että kanta tulee mahdollisimman selväksi. Mahaparinirvana-sutrassa viitataan myös siihen, eli jotain jää. Voimmeko sen havaita, on toinen juttu. Voimme siinä silti elää. Oikeammin elämä elää meissä, ja me elämässä. Kuitenkin tarkka määritelmä pitää jättää tekemättä koska se ole mahdollista sanallisesti kuten aavistamme tai tiedämme.
Näyttää siltä että buddhalaiset monesti jättävät mahaparinirvanasutran tutkimisen liian vaikeaselkoisena tai eivät ymmärrä sitä. Ymmärtämällä sitä voisimme yhdistää buddhalaisuuden kristinuskon esoteriseen virtaukseen. Buddhalaiset esiteerikot toki ovat aina ymmärtäneet että abstrakti olevainen, jota elämäksi voi kutsua, on ihmisessä olemassa. Näin ihminen on sisimmältään katoamaton.
" Jos itsekkyyden "laatu" on hiemankin epäaitoa voidaan mennä heti metsään. Tulos voi olla narsistisuus mm. fundaali"valittu" joka jakelee taivas-pappi-kuningas asemastaan helvetti ja taivas tuomioita, todellisen henkisen kasvun mahdollisuuden sijasta. "
Alempi järki on kylmän rationaalinen ja se tuomitsee. Korkeampi järki ilmentää lempeyttä ja myötätuntoa, se on kykenemätön tuomitsemaan koska havaitsee kaiken itsenänsä. Ymmärtämällä että meissä on molemmat, voimme valita ilmentävämme korkeampaa tai ainakin kasvaa siihen suuntaan. Tämä on se iänikuinen läksy joita oppineet ovat toitottaneet jo Atlantiksen varhaisajoilta saakka tai aiemminkin.
Tarkoittaa myötätunnon ja rakastavan ystävällisyyden eli agape-rakkauden ilmentämistä.
Ole'massa'olokin olisi siis tuon "Syntymättömän"("Elämä") sisäistä itse-kriittistä pohdintaa ole'massa'olon oikeellisuudesta?
On siis halua(kärsimys) tietää mikä on 'oikein' ja jos 'oikein' on tavoite täytyy olla tietoa 'oikeasta', koska se 'väärästä' voidaan erilleen uuttaa.
Jos sisäisenä todellisuutena korkeampi järki ei ota kantaa kriittisesti massaoloon, se jättää sellaisen kriittisen pohdinnan(eli mahdollisen/mahdottoman(?)pakollisen tuomitsemisen tai ainakin valinnan) luonnollisesti enemmän alemmalle järjelle?
Kuka tässä skenariossa oikeastaan tilannetta ohjaa?
"Kuka vie ja kuka vikisee" ja mihin päädytään?
Kun yleensä filosofiossa ja uskonnoissa perus-olemassaolon-paradigmana pidetään tämän kaltaista elämää, niin kuolema koetaan negaatioksi, koska se tämän kaltaisen tiedollisuuden vastakohtana kaiken siihen sisältyvän lopettaa. Toisaalta syvimmissä salaisissa toiveissa kuolema ei sitä kuitenkaan tuon paradigman pohjilta tee, vaan kuolemasta seuraa elämää parempana versiona, siis ilman varjopuolia.
Ollaan kehässä.
Koska ei uskalleta päästää(ei rakkautta Kokonaisuutta kohtaan!) irti privaatista kehollisuuden ja materiaan kietoutuneesta perus-ajatuksesta, ollaan käytännössä ainaisessa 'ajatus-vankilassa'.
" Ole'massa'olokin olisi siis tuon "Syntymättömän"("Elämä") sisäistä itse-kriittistä pohdintaa ole'massa'olon oikeellisuudesta?
On siis halua(kärsimys) tietää mikä on 'oikein' ja jos 'oikein' on tavoite täytyy olla tietoa 'oikeasta', koska se 'väärästä' voidaan erilleen uuttaa. "
Tässä tulee esille ajattelu oikeasta ja väärästä. Näen kyllä kaiken ( siis evoluution ) ihan oikeana prosessina. Evoluution myötä karkeassa kasvanut tietoisuus siivilöityy/kopioituu hienoenergisemmille alueille, joista kokemus-tietoisuus siivilöityy masuuniprosessin kautta materiattomaksi tietoisuudeksi materiattomassa ja tilattomassa multiversumissa. Tässä universumimallissa multiversumilla on yhteyksiä materialliseen neliulotteiseen universumiin.
Muistutettakoon että fysiikassa ei tunneta tällä hetkellä luultavasti ainuttakaan multiversumimallia, jossa multiversumilla olisi oikeasti yhteyksiä alempitasoiseen versumiin. Se ei kuitenkaan menoa haittaa.
Itse-kriittisyys, hyvin oivallettu. Korkeampi järki ei ole varustettu kriittisyydellä siinä mielessä kuin ehkä ajattelemme. Se yksinkertaisesti poissulkee tietyt asiat kokemuspiiristään koska se ei ymmärrä niitä, se ei tiedä siis mitään pahasta. Se on täysin tiettyjen ominaisuuksien ulkopuolella, toki se voi approksimoida mitä joku ominaisuus on muttei se voi siitä mitään tietää.
Alempi järki on rajalla joka tulee putsautumaan masuunitulessa. Alempi järki kuolee ja paljon sitä ennen alemmat tunteet ja fyysinen keho. Korkeampi järki tietää sen ja ottaa alemman kuolemasta kaiken hyödyn irti. Kaikki mahdollinen tietoisuuspotentiaali imuroituu korkeampaan.
Korkeamman sanoma alemmalle on: " olemalla takertumatta ja kiinnittymättä mihinkään erityiseen muotoon selviät vähemmällä vaivalla ja kivulla, siis sinun kuolemassasi minun hyväkseni "
Korkeamman elämä on tajuttoman yksinkertaista. Ei pitkiä pähkäilyprosesseja, vaan toimintaa. Tahdonkaltaista toimintaa. Korkeampi järki tahtoo, haluamatta. Haluaminen on takertumista, tahtominen on takertumatonta. Korkeampi jättää alemman kun alemmasta on hyöty saatu irti jolloin alempi kuolee suit sait sukkelaan. Päätös ja ohjausprosessi on aina korkeamman tahdon alla. Tahtominen on muuta kuin ajatusprosessi. Korkeampi elämä on tahtoelämää.
Tarvittaessa korkeampi järki synnyttää alemman järjen uudelleen, jos tarvitsee lisää kokemuksia materiaelämästä ja tietoisuutensa kasvattamista tällä tavalla.
En tarkoita ajateltavan suhteessa oikeaan/väärään, vaan pikemmin pohdintaa mahdollisen ja mahdottomuuden "välissä".
Mahdollista olla olemassa--> mahdottomuus on mahdollinen. Mahdottomuus ajatella se on mahdollinen. Laina-ajatus vastauksesta kysymyksen muodossa sisältämättä mahdollisuutta.
Mahdollisuus olla olematta,, olematta jossa ei ole mahdollisuuksia on mahdottomuus.
Minuuden laadun laaduttaa minuus--> ominaisuudet kiertävät kehää--> mitään ei pääse ulos mitään ei tule sisään.
Miten etenemme tästä, vai tarvitseeko liikkua lainkaan?(heiluu paikallaan ja toteaa;"tää käy tylsäksi")
ps. Maailmankaikkeuksien(korjasin) "siemenet", eli mustat-aukot voivat olla ne kanavat eri multiversumien välillä?
" Minuuden laadun laaduttaa minuus--> ominaisuudet kiertävät kehää--> mitään ei pääse ulos mitään ei tule sisään.
Miten etenemme tästä, vai tarvitseeko liikkua lainkaan?(heiluu paikallaan ja toteaa;"tää käy tylsäksi") "
Hakusessa on usein umpikuja. Umpikuja on sellainen mistä ei pääse liikkumaan taakse eikä eteen, minnekään. Liikkumatila = 0. Tällöin syntyy meditaatio, ja voimme antaa elämän elää meissä.
Me emme liiku minnekään vaan elämä liikkuu. Jos on edes teworeettinen mahdollisuus tylsistymiselle niin silloin jotain on jäänyt vielä kokematta. Todellisuus on aina ikuista autuutta aamusta iltaan ja illasta aamuun, mitään mahdollisuutta tylsistymiselle ei ole.
Onko tämä mahdollista, kysyy ehkä joku. Tietenkin. Se on lähtökohta, josta vasta tie alkaa. Autuuden tie. Kaikenlaiset kognitiviset prosessoinnit havaitaan oljiksi. Olkia on kyllä kiva joskus pyöritellä ihan vain sen vuoksi, että fyysiest aivot kasvavat muuhun kuin dementoituneeseen tilaan. Ne pysyvät kunnossa, jos niitä vielä vaikka joskus tarvitsisi.
Samsaran kiertokulusta voi rakentaa Nirvanan. Kokemalla syvästi ettei ulospääsyä ole mieli vääjäämättä lopettaa liikkumisen. Sama koetaan luoliin elävältä hautautumisissa, lamaantuminen voi syntyä liikkumatilan puutteesta. Mutta tilanteen ei pidä jäädä lamaantumiseen, tulee päästä lamaantumisen "toiselle puolelle". Jos mieli on vahva, se kestää eheänä kaikesta huolimatta, mutta rauhoittuu.
Juuri tässä rauhassa joka ylösponnistaa samsaran mahdottomasta umpikujatilanteesta, on ratkaisu. Hyvin psykologinen syy, jumalia sen laukaisemiseksi ei välttämättä tarvita. Näin ollen voidaan tällä logiikalla nähdä että Samsara on osa Nirvanaa. Ei mikään paha siis :)
Tämä on mahdollinen syy sille miksi aikoinaan läsnäolo maailmaan ilmestyi ja se edelleen on. Läsnäolohan syntyy psykologisesti siitä, että lopetetaan mielen liikuttelu.
Mutta koska voidaan lopettaa mielen liikuttelu, niin kuka lopettaa? Tästä päästään siihen ei-kukaan, jota olemme kokeneet.
Siitä umpikujasta eli "minästä" ulospääsy on todella vaikeaa.
"Minä olen"(JHWH=ihmiskunta) osoittautuu kokoelmaksi muuntuvia tunteita ja ajatuksia ilman pysyvää ydintä. Sekamelska sisältää ulkoistettuja o m i a sisäisiä realiteettisia tiloja, jossa tuo todellisuus on kuitenkin itsessään tuntematonta.
Eli suomeksi; "Minä olen" on peittänyt itsensä ajatuskuvioidensa alle.
Objektoineet ajatukset on 'mumistu' kielellisten konventioiden avulla niin läpinäkymättömiksi itsestäänselvyyksiksi, että ne ovat tehneet siis tavallaan todellisuuden, mutta sen tunnistamisen hyvin vaikeaksi koska se ei sitä voi olla.
Kun siis kielelliset konventiot asettuvat edustamaan todellisuutta itseään, luovat kuvaukseen käytetyt sanat tässä kirjoittajalle ja lukijalle hänen oman viiteryhmänsä kutomien ja oman maailmankuvansa värjäämien verbaalisten verkkojen mukaisia mielikuvia kirjoittajan kokemuksista tehden sitä todellisuutensa.
Kyse on siis psykologiasta jota pyöritetään psykologisein keinoin.
Milloin on siis kyse mm. valaistumisesta ja milloin kyse identiteettihäiriöstä narsistisin piirtein, kuten on pääosin minä-kuvaan perustuvissa uskonnoissa?
Kuvittele siis ole-m a a s s a-oloa narsistiseksi ajatukseksi.
No; "mitä välii" voi ajatella kaikesta.
"Jeesus pelastaa",,no "Mitä välii", "joudut helvettiin ja kärsit ikuisesti" no; "Mitä välii",,, kun "Menetät sielusi" no; "mitä välii kun on kuitenkin pakko roikuu mukana!".
Ajattelun on vielä hetken jatkuttava, että ajattelu loppuu, että sillee ;)
" Siitä umpikujasta eli "minästä" ulospääsy on todella vaikeaa. "
Kun hyväksyy narsistisen minän niin ei tarvitse päästä ulos? Tunnustaa realiteetin ja kohtaa narsistisuuden, tiedostamalla että se on narsisti"sutta". Susi lammasten vaatteissa. Susi jolle laitetaan suitset suuhun.
" "Minä olen"(JHWH=ihmiskunta) osoittautuu kokoelmaksi muuntuvia tunteita ja ajatuksia ilman pysyvää ydintä. Sekamelska sisältää ulkoistettuja o m i a sisäisiä realiteettisia tiloja, jossa tuo todellisuus on kuitenkin itsessään tuntematonta. "
Jahve on minä itse, siinä on helppo tunnistaa itsensä. Kamala narsisti ja mustasukkainen kun tahtoo olla kalifi kalifin paikalla. Kun tämän tiedostaa niin sitä voi alkaa hallita, siis tätä kamalaa egoisuutta, joka on ego"sus" ---> egosusi
" Eli suomeksi; "Minä olen" on peittänyt itsensä ajatuskuvioidensa alle.
Objektoineet ajatukset on 'mumistu' kielellisten konventioiden avulla niin läpinäkymättömiksi itsestäänselvyyksiksi, että ne ovat tehneet siis tavallaan todellisuuden, mutta sen tunnistamisen hyvin vaikeaksi koska se ei sitä voi olla. "
Niitä on alettu pitämään totena. Totena pitäminen luo psykologiset todellisuudet, jotka ovat kaikki ainakin jossain määrin subjektiivisia. Myös tämä materian todellisuus on jossain määrin subjektiivinen.
" Kun siis kielelliset konventiot asettuvat edustamaan todellisuutta itseään, luovat kuvaukseen käytetyt sanat tässä kirjoittajalle ja lukijalle hänen oman viiteryhmänsä kutomien ja oman maailmankuvansa värjäämien verbaalisten verkkojen mukaisia mielikuvia kirjoittajan kokemuksista tehden sitä todellisuutensa. "
Tällä tavalla materian todellisuudesta on tullut osaksi subjektio. Me asumme subjektiopalloissa objektiopallon sisällä.
" Milloin on siis kyse mm. valaistumisesta ja milloin kyse identiteettihäiriöstä narsistisin piirtein, kuten on pääosin minä-kuvaan perustuvissa uskonnoissa?
Kuvittele siis ole-m a a s s a-oloa narsistiseksi ajatukseksi. "
Kun ajattelemme että kyse on aina narsismista niin emme mene kovin pahasti metsään. Meissä kaikissa lienee narsismi ole"massa"olevana. Sen tiedostamalla voimme sitä hallita tai tarkkailla sille/nauraa sille. Se ei taatusti pidä sen naurunalaiseksi tekemisestä. Siis tehkäämme itsemme naurunalaiseksi? Jos emme loukkaannu tai ahdistu, niin olemme turvallisilla vesillä?
" No; "mitä välii" voi ajatella kaikesta.
"Jeesus pelastaa",,no "Mitä välii", "joudut helvettiin ja kärsit ikuisesti" no; "Mitä välii",,, kun "Menetät sielusi" no; "mitä välii kun on kuitenkin pakko roikuu mukana!". "
Tässä voi olla keino torjua depis-örkki ja muutkin örkit. "Mitä välii" on lähellä hyväksymistä ja sopeutumista, jolloin päästetäänkin samalla irti.
" Ajattelun on vielä hetken jatkuttava, että ajattelu loppuu, että sillee ;) "
Ajattelu sinänsä on ok, mutta jos sitä aletaan keräämään loputtomasti näennäiskasautumaksi, jota egoksi sanotaan, niin se lienee Jahven turhaa ylläpitoa? Jahve= Ego= Minä olen (mustasukkainen ---> älä pidä muita jumalia). Tunnistaessamme itsessämme Jahven tiedostamme jotain oleellista? Tällöin nousemme Jahven tarkkailijaksi, mitättömyyteen jossa loukkaantuja (Jahve-egoilija-narsisti) on menettämässä otettaan uhristaan. Uhri on muuntumassa mitättömyyteen ja tällöin Jahvea ei sellainen kiinnosta, hän hamuaa kuin hiekkaa sormiensa välissä ja hiekka juoksee takaisin "uimarannalle" jolla Jahve käyskentelee.
Niittasit minut (edelleen) nivanaan, aivan sinne perälle, jossa theravadan tapaan ego ja yksilöllisyys häviää. Se vaati sinulta theravadan tapaan aktiivisia tekoja eli omaa ajattelua ja toimintaa, joten vaadit sitä minultakin.
Jos olisit halunnut(=kärsimys) minua ohjata mahayanaan, jossa egoni säilyy, olisit painottanut toimimattomuutta armon ja uskon kautta.
Rakkaus on kaikki, mutta kaikki ei ole rakkautta.
Tässä materian maailmassa ei ole sen enempää Jumalaa kuin rakkauttakaan.
Emme voi fyysisesti koskettaa toisiamme(mahdotonta), puhu'matta'kaan että olisimme "Jumalan"(Rakkaus) yhteydessä.
En tunne siis olevani saddhu, vaikka hieman jo tajuan mistä on kyse, se ei ole se avain onneen.
Tajuaminen kun merkitsee minulle faktallista tietoa siitä--> että juuri tämä maailma on Helvetti.
Tiedän mitä "Jumala" ei voi olla ja sen että onnea on puhdas empatia joka ei nouse omaksi ansioksemme.
" Niittasit... Se vaati... vaadit... "
"..nirvanaan.."
Tutkin parhaillaan miten sanat ymmärretään. Nuo sanat kiinnittävät huomion. Dramaattinen ilmaisutyyli sinänsä, tosin nuo sanat tässä tarkoittavat ilmeisesti jotain vertauskuvallisempaa kuin on kirjoitettu. "Tonyhalmetyyliä". Mielenkiintoinen myös jako theravadaan ja mahajanaan, ja se miten mahajanaa voidaan tulkita.
Nirvanan voidaan ajatella siis olevan mielenrauhan tila, ei sen kummempaa. Pelkkä mielenrauha ilman myötätuntoa on tulkintani mukaan ensimmäinen nirvana, jota valenirvanaksikin kutsutaan. Myötätunnolla varustettu mielenrauha on se oikeampi nirvana, tulkintani mukaan. Tosin eihän sitä kannata oikeasti määritellä, koska määrittelemällä jonkun teemme siitä objektin, ja nirvana on muuta kuin objekti.
" Rakkaus on kaikki, mutta kaikki ei ole rakkautta. "
Symmetriaa tavoitteleva ilmaisu. Toinen lause on kuin ensimmäinen lause peilattuna, pienellä ei ole muunnoksella varustettuna. Tässä voidaan nähdä toteamuksen lisäksi kuin taideteos.
" En tunne siis olevani saddhu, vaikka hieman jo tajuan mistä on kyse, se ei ole se avain onneen.
Tajuaminen kun merkitsee minulle faktallista tietoa siitä--> että juuri tämä maailma on Helvetti.
Tiedän mitä "Jumala" ei voi olla ja sen että onnea on puhdas empatia joka ei nouse omaksi ansioksemme. "
Vältän myös määrittelyä, kuka tämä täällä mahtaisi mahdollisesti olla. Jos sen määrittelisi niin ripustautuisi johonkin käsitteeseen. Tosin voihan sitä määritellä niin ettei ripustaudu, vähän niinkuin raamatussa vai missä se sanotaan, että "ollaan kuin ei oltaisi". Tarkalleen en muista lähdettä tai tarkkaa sanamuotoa. Ollaan kuin ei oltaisi ---> mielestäni ihan theravadalainen ilmaus.
" Tiedän mitä "Jumala" ei voi olla ja sen että onnea on puhdas empatia joka ei nouse omaksi ansioksemme. "
Kun tässä nyt lainataan niin se ei tarkoita että oltaisiin vastaanväittämässä tai edes myötäilemässä. Nuo lainaukset ovat muistinvirkistämistä varten että osaa kohdentaa vastausta. Tuossa lauseessa kiteytyy hienosti jotain ytimekästä. Mitä se ansion kerääminen on, olen miettinyt? Ajattelen että se on sellaista että kerätään vain ansioita muttei jollekin erityisesti. Jos ajatellaan sen tulevan yleisesti kaikelle, niin silloin kaikki hyötyvät siitä tai kaikki hyötyy siitä, yksikössä.
Irreversibelinen olennaisuus toistuu teoissa jotka olemme tehneet puhtaasta empatiasta ja myötätunnosta toisiamme kohtaan - emme omiksi ansioiksemme,,edes ajatuksissa.
Epä-itsekkäät ajatukset näyttävät merkitsevän eniten.
Bonuksena hyvät-teot, joita tehdään "huomaamatta" toisille, laittavat tuon itsekkyys-asian ihmisessä koetukselle.
"En tiedä mikä, kuka mistä,,mutta!??" ,,, tunsin posititiivisen pöllähdyksen ja samalla eteenpäin työntävän pökkäyksen ja sellaisen vaikutuksen, vaikka on olemassa pahaa ja syntivelkaa/karmaa (jota keräämme tekemällä pahaa), että vaikutti siltä kuin kaikki olisi kuitattu kerralla.",,, voisi joku kuvata, en tiedä?
Irreversiibelinen noudattaa omia lakejaan, joita emme tunne.
Mutta oletetaan nyt, että kuten muutos on hidasta, mutta varmaa, samoin teot, vaikka eivät palaudu antajalleen, koska tekijä ei halua(halu=kärsimys) vasta-vaikutusta, eli mahdollisuutta pakkoon, niin silti Rakkaus Voimista väkevimpänä muuntaa kaiken,, työntäen joskus selästä eteenpäin kuin kylmä tuuli outoa kulkijaa.
Otsikon mukainen tuli mieleen mahdollisena selityksenä. Saattaa olla myös, että viisaat ovat työssään, esim. A. Ma. Irreversiibelinen viittaa laajentumiseen, joka syntyy kun palautumaton prosessi on käynnistetty. Palautumaton ajatus on sellainen irreversiibeli ja laajentava. Voihan se henki liikkua tekstiäkin pitkin, molemminpuolin, mutta lienee vähempivaikutteisempaa meillä ihmisillä. Emme me myöskään tiedä kaikkia sääntöjä joidenka mukaan prosessit etenevät.
" You are floating like a air balloon over the loving kindness ", tällainen lause humpsahti tähän kohtaan.
Depersonalisaation kourissa koin kerran kuin; "Musiikki kellui katon rajassa huoneen poikki ylitseni kuin olentona(tarkemmin määriteltynä tiiviinä orbbina) iloisesti klassista humisten" se oli hyvin outoa se.
Depersonalisaatio on yksi elinvoima unien, myyttien, taiteiden ja uskomusten, uskontojen taustalla.
Lähellä psykoottista tilaa ilmiöiden kokeminen on ollut kautta aikojen tärkeänä osana 'pyhyys' ja muissa sen kaltaisissa merkittävissä kokemuksissa.
Viime päivinä olen analysoinut sellaista, jotta mikä pitää minussa järjen,, siis vielä hieman kiinni tässä sekavassa maailmassa.
Maailmassa josta toisaalta hahmottaa myyttien, uskontojen, tunteidensa, halujensa jne. taustoja, mutta toisaalta ei tunne olevansa epä-rehellinenkään tunnustaessaan yli-aistilisista kokemuksistaan osa-todellisuutensa.
Ja mietin sitä, mitä apua olisi dynaamisilla psykoterapioilla, tai kognitiivisilla, mitä huomionsiirto- ja pois-herkistämis-tekniikkoilla, kun en kuitenkaan tunne pelkoa, enkä vältä ihmisiä siksi että tuntisin alemmutta/ylemmyyttä j.n.e., enkä ole muille häiriöksi,, vaan päinvastoin olen omissa'oloissani perheeni kanssa.
Minusta eräät oireet joita depersonalisaatiossa on, auttavat heikkoina hetkinä kestämään lähestyvän totaali-hulluuden.
Tarkkailijana mm. tunteet/tuntemukset (positiiviset/negaatiiviset)valuvat Itsen yli kuin "hanhelta vesi selästä".
Mikä on "naamio" ja todellinen de‑personamme?
Nyt on aiheesta ajankohtainen suomalainen elokuvakin ensi-illassa.
Kertomuksen perusteella sinulla on yhteys arkkityyppiseen symbolimaailmaan. Juuri tätä yhteyttä tohtori Jung haki, ja piti sitä terveyden merkkinä. Se on terveyttä silloin kun sitä kyetään järjestämään aivoihin niin, että aivot ja hermosto tuntevat olonsa kotoisaksi. Tämä on sitä aiemmin mainittua elämistä "kaaoksen rajalla", joka kasvattaa ihmistä kohti tuntematonta. Jos ihmisellä ei ole tällaista yhteyttä hän ei kasva henkisesti, mielestäni. Kuitenkin, liian nopeasti kaaokseen meneminen, ilman että aivot ovat sitä järjestäneet, koetaan sekamelskana. Kaaoshan muuntuu heti selkeäksi kun se on järjestetty järkeistämällä ja loogistamalla. Logiikka voi olla omaperäinen, pääasia että järjestyksen tuntu säilyy. Tällöin säilyy myöskin tasapaino, ja se ylläpitää rauhallisuuden kautta terveyden ja keskittymiskyvyn.
Oman kokemukseni mukaan tietoisuus ilman ajatusta on taustalla oleva koossapitävä tekijä. Aluksi pidin hommaa kasassa keskittymällä kehooni kokonaisvaltaisesti. Myöhemmin siihen ei tarvinnut keskittyä niin, vaan keskityn suureksi osaksi tietoisuuteen, ja vain osaksi fyysiseen kehoon, tietoisuudessani. Tietoisuus koetaan evoluutioprosessissa aluksi fyysisessä kehossa. Siihen keskittyminen saa tietoisuuden tarvittaessa vahvistumaan ja keskittymiskyvyn pysymään, sekä maailmallisen toimintakyvyn säilymään.
Terveyden määritelmäni on jungintyylinen: jalat maassa kehotietoisuus säilyttäen, silti symbolimaailmaa järkeistäen ja sitä ymmärtäen, sitä poistorjumatta. Näin tapahtuu tietoisuuden syventymistä. Tietysti jos alkaa näkymään visuaalisia visioita päivätajunnassa niinkuin ne totta olisivat, on se merkki liiallisesta herkistymisestä mielestäni. On hyvä merkki jos kykenee sulkemaan aistimisensa tarvittaessa. Tähän olen opetellut.
Depersonalisaation huolettomuus huolehtii siitä ettei ymmärrä esim. pelätä, jos se sujuu oikealla tavalla. Turvallisuuden tunne on niin vallitsevaa.
Täydellisyyttä hipova (eli minulle sopiva ;D) analyysi sinulta!
¤Tietysti jos alkaa näkymään visuaalisia visioita päivätajunnassa niinkuin ne totta olisivat, on se merkki liiallisesta herkistymisestä mielestäni.¤
- Miten ymmärrät "liiallisen herkistymisen" vaarat ja mahdollisuudet?
Tätä voisi miettiä laajemmaltikin muilla palstoilla. Kysehän on siitä, että hermosolut reagoivat vähäisempiin ärsykkeisiin kuin epäherkillä ihmisillä. Henkisen kehityksen myötä, varsinkin jos harrastaa jotain tunnettua kasvatusmetodia, on vaikeaa säästyä herkistymiseltä. Herkkyyden muodostumista voi kuitenkin suuresti hidastaa.
Haittoja:
- tunnistettujen ärsykkeiden suuri määrä voi haitata keskittymistä
- ärsyke havaitaan voimakkaampana kuin aiemmin, tuntemukset ovat elävämpiä ---> tarvitaan suurempi keskittymiskyky tai tietoisuuden kontrolloiva voima, jotta ei joutuisi tunteiden ja ajatusten heiteltäväksi
- psyykkiset herkkyydet/kyvyt ovat katoavaisia, ja voi syntyä luulo, että tässä on jotain pysyvää johon voi tukeutua ---> kun joutuu luopumaan niistä niin voi tuntua rankalta
- joutuu erottelemaan mikä havainto kuuluu mihinkin ulottuvuuteen toimiakseen oikein tässä materiaalisessa maailmassa ---> tästä erottelemisesta voi syntyä rasitusta
- joutuu erottelemaan mikä on oman mielen luomus ja mikä mahdollisesti oikea elävä objekti, tämän opettelemisessa saattaa hurahtaa elämä jos toinenkin
Hyötyjä:
maailma vaikuttaa monimuotoisemmalta ja elävämmältä
kokeminen on syvempää
jos syntyy ymmärrystä symboleista, niin se avartaa ymmärrystä maailmasta
Symbolimaailmaa voi kokea myös niin että koetaan intuitionomaisia välähdyksiä/tuntumia, jolloin mitään visuaalista kuvaa ei näy. Tämä on visuaalisen näön "kultivoituneempi" muoto, jolloin ymmärrystä symboleista on mukana. Ei tarvitse erikseen tulkita mitä joku kuva merkitsee, tulkinta tulee samassa kuvattomassa paketissa.
Tuossapa jotain :)
Minun ongelmani ovatkin varmaan siinä kun olen herkkä ihminen. Sen vuoksi minä olen luonut itselleni kovan pinnan, jonka alla on kuitenkin herkkä ja erittäin tunteellinen ydin. Kun olen saanut niin usein pettyä, niin olen varovainen ja jatkuvalla puolustuskannalla. Mutta kyllä on niitäkin hetkiä kun tulee avattua itsensä. Haluisinkin olla viehättävä, hellä ja aistillinen.
Kun menneisyys on sellainen kuin on, kannan sitä koko ajan mukanani. Erityisesti lapsuusaika on raskas muisto. Herkkyyteni vuoksi koen kyllä ongelmia menneisyyden ja tulevaisuuden ristipaineessa.
Olen erittäin taiteellinen. Mielestäni jokainen on hyvä piirtämään, omalla tavallaan. Olen yrittänyt saada pystyyn näyttelyitä, mutta en ole saanut muita innostumaan. Nuo kielteisesti suhtautuvat ovat varmaan hekin tunteellisia ihmisiä ja kaipaavat myös jatkuvaa huomiota ja tunnetta siitä että heistä pidetään. Mutta se luo negatiivisia energioita, jos toisen töitä väheksytään. Itse yritän olla vain positiivinen ja katsoa eteenpäin. Uutta ja valoisaa kohti.
Ihanaa kun tulee viikonloppu!
http://www.youtube.com/watch?v=Ww9JS8dJ9fY
Mikä juttu?
Ei "mikään" erikoisesti.
Taide-pläjäys herkkää Hertta H-ta ajatellen.
Jos sen sais tikun nokassa johnekin pois. Ei tartteis yllyttää
Laitan sinulle tähän http://www.youtube.com/watch?v=271PfROnvy8&NR=1&feature=fvwp videon, jonka sanoma kannattaa kuunnella tarkasti.
Video ja sen sanoma liittyy kaikkeen tälläkin palstalla jankattuun monessa "diskurssissa", vaikka se käsitteleekin yhtä haastateltavan sydänasiaa.
nimimerkille herkistelyä. Sen tuntumista voi vähentää harrastamalla reipasta liikuntaa jossa joutuu keskittymään tähän materiaaliseen todellisuuteen. Mm. maastojuoksu kivikkoisella polulla, karate, reipas uinti tai mikä tahansa reipas liikunta, jossa saadaan kunnolla kehotuntumaa. Keho nimittäin on kuitenkin suoja.
Jos on pyörätuolissa niin käden ahkera käden nostelukin saattaa auttaa. Voimakas kroppa hyvä suoja. Olen itse näitä koetellut ja hyväksi havainnut, maratoonarina.
Toinen keino on vähentää kasvissyöntiä. Tuhdisti lihaa syövät ovat epäherkkiä yleensä. Lihansyömisessä on myös varjopuolensa.
On myös psykologisia poisherkistämistekniikoita, niitä en tässä luettele koska tarvitaan kädestä pitäen opastusta niiden osaamiseksi.
Hyvä suoja on valoisassa elämänasenteessa ja asioiden hyviin puoliin keskittymisessä. Kun ollemme hyvällä tuulella niin aistimme lähinnä vain myönteistä ihmisissä ja elämässä yleensä.
Tänään en loukkaannu mistään.
Tiedän, että täällä keskustellaan pelkästään negatiivista mutta aurinko alkoi paistaa ja lähden tytsikaverin kautta ostoksille ja sitten ruuanlaittoa.
Ei tarvitse loukkaantua mistään kun tietää, että jokaisessa on suoja itsessä kaikkia loukkaantumisia vastaan. Jos uskoo siihen niin voi tehdä mitä vaan.
Tänään on hyvä päivä silläkin tapaan, että minulle tarjottiin pitkästä aikaa töitä. Suorastaan tyrkytettiin. Ensin odotin pitkään, että tieto työpaikasta tulisi, mutta yksi lähimmäiseni oli harvinaisen saamaton. Hän sitä juttua hoiti, mutta ei tahtonut saada mitään. Aikaan. Surullista on, että nyt kun työtä tarjottiin, jouduin sen hylkäämään kun hetki ei ole juuri oikea nyt. Nyt on muita juttuja, jotka on ihmiselle itselleen niin tärkeitä.
Mitään epätavallista en meinaa tehdä. Ennen katsoin uudet jutut kristallien avulla, mutta kun en tykännyt niistä niin annoin kissanpetille lattialle. Kissa nukkuu niitten vieressä. Se tuntuu tietävän niistä enemmän kuin minä. Eläimissä on viisaus.
Nonii. Nyt täytyy kiitää eteenpäin.
Eikä negatiivisia enää. Aurinkoa. Iloa!
" Ei tarvitse loukkaantua mistään kun tietää, että jokaisessa on suoja itsessä kaikkia loukkaantumisia vastaan. "
Tähän on kyllä lisättävä että itse on emäloukkaantuja. Tämä on realismia.
Mutta annetaan sen loukkaantua, sillä se on sen homma, Me voidaan sensijaan nauraa sille kun se loukkaantuu ja kuluttaa energiansa. Joka kerta kun se loukaantuu ja me ei anneta itselle lisäenergiaa tässä tilanteessa se pienenee. Lopulta se on haihtunut ja me ollaan. Ollaan vaan.
Ja niin me ollaan.
Kiva että kukkahattutäti tuli tähänkin ketjuun, nyt kenties jo viikonlopun vietossa tyttökaverinsa kanssa. Suonette anteeksi karua ilmaisutyyliä, kenties en osaa vielä mitenkään hienostunutta ilmaisua.
Huomasin lenkillä tuulettuessa että meillähän on useampia egoja, pienempiä ja isompia. Harrastan siis juoksumeditaatiota, kehitetty kävelymeditaatiosta. Siinä juostaan melko reippaasti n. 10-20 km päivässä, sen minkä meditaatio kestää. Joskus maratoonin verran. Tulee endorfiineista hyvä olo, keho maadoittuu ja meditaatio jää ehkä pitemmäksikin aikaa päälle. Aktiivista, dynaamista. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kontemplaatio ja kunnon kasvattaminen.
Kaikki egot ovat sellaisia loukkaantujia. Niitä voi olla kenties yli 7 kpl ihmisillä, mutta me emme vielä tiedosta sitä. Ne kun saa esille ja tietoisuuteen, niin niitä voi käsitellä ja antaa niiden puhkua ja puhista kuin susi Lumikille. Näin ne tyhjentyvät, taim oikeammin muuntuvat. Muunnos on avainsana näissä "sisäisissä ihmissuhdeasioissa". Mutta jos susi syö, niin metsästäjä kaatanee silti suden ja Lumikki vapautuu :) Kukahan olisi metsästäjä? Ehkä elämän koulu, joka herättää Ruususen unesta. Tätä tehdään myös dynaamisessa psykoterapiassa. Mistäs muualta Freud ja Jung olisivat saaneet alku-ideansa kuin meditaatioperinteestä, olen ajatellut.
Myös Prinsessa Ruusunen joka herää 100 vuoden unesta. Prinssi herättää Ruususen rakkaus-kontemplaation voimalla, joka on linnassaan orjantappuroiden kruunaama ( ympäröimä ) ihmis-arkkityyppi. Orjantappurat symboloivat egoja tässä. Prinssi edustaa sisäistä Kristusta, joka herättää. Kun Prinsessa saa Prinssinsa, vasta silloin Prinsessasta kasvaa oikea Ihminen.
Punahilkkaa tarkoitan.
Lumikki ja 7 kääpiötä on toisenlainen ihmisen kuvaus. 7 kääpiötä edustavat tässä myös egoja eli ihmisen sisäisiä väliaikaisia minuuksia, jotka esiintyvät unissa.