Heippa vaan koiraihmiset :) Kerronpa erään tarinan (helpottaa omaa oloa), joka toivottavasti auttaa muita, jotka joutuvat (toivottavasti ei) samaan tilanteeseen.
Viime viikolla kiinnitin huomiota lattialle ilmestyviin veritahroihin, koska kyseessä on 5vee uros, eikä narttu, rupesin tutkimaan tassuja alapuolelta, no koira on iso ja tassut myös, sekä syvät, en löytänyt mitään ihmeellistä, kunnes lauantaina vasta tajusin, että veri tuleekin tassun päältä ja jokaikisestä varpaanvälistä. Ne näyttivätkin tutkittuani pahoilta ja sain soittamalla antibioottikuurin. Koiran tila paheni niin, että vaikutti kokonaan sokeutuneen, käveli päin seiniä ja pyrki ulos saranapuolelta. Olimme kauhuissamme. Verentulo sen sijaan lakkasi, mutta muut oireet kuten väsymys, ruokahaluttomuus, juomattomuus ja poissaolevuus, sekä näkökyvyn heikkeneminen/ menetys tulivat tilalle. Sunnuntaina menimme päivystykseen kauhusta kankeina ja lääkäri tutki korvat, jossa toisessa tulehdus, silmät, jotka olivat normaalit ja terveet, mutta lääkärin mukaan kuienkin sokeat. Hän oli myös ilmesen närkästynyt toisen lääkärin määräämästä antibiootista. Koiralle laitettiin pupilleja laajentavat tipat, ulos viettin neljä tuolia ja lääkäri ohjasi koiran päin tuolia ilmoittaen sen olevan sokea, diagnoosi sudden aquired blindness. 103,90 euroa kiitos ja harkitkaa koiranne lopettamista.
Maanantaina oksensi, kakkasi, pissasi sisälle, oli tajuttomuuden rajamailla, sain uuden ajan keskiviikoksi(eiliseksi), mutta jotenkin oli tultava toimeen siihen asti. Jatkoimme antibioottia sen ensimmäisen lääkärin ohjeen mukaan, jolle siis myös tilasimme tämän toisen ajan, koiran tilan jatkuvasti heiketessä, mieheni, jolla on ollut itsellään aivoverenvuoto sanoi, että mistä saisimme kortisoonia, se helpottaisi, jos on painetta esim. aivoissa. Lääkekaappia tutkittuamme käsiimme osui kyypakkaus, siinähän sitä olisi. Olimme tilanteessa, jossa meillä ei ollut enää mitään menetettävää, ainoastaan pyrimme helpottamaan koiran oloa, jos mahdollista. Koiran olemus muuttui aina vain paremmaksi ja olikin jo aika hyvä eilen lääkäriin mennessämme, kuitenkin näössä vielä suunnistusvikaa, mutta muuten pirteämpi. Seuraava diagnoosi olikin verikokeiden jälkeen, että koiralla on aivokalvontulehdus ja äkillinen yleiskunnon romahtaminen, ennuste kuitenkin, että koira saattaa palata jopa ennalleen.(jes) Pistettiin antibioottia ja kortisoonia ruiskeella ja kotona jatketaan tableteilla kumpaakin. En tiedä saiko kukaan tästä mitään selvää, mutta tarkentelen tuolla jatkossa, jos tarpeellista. Tunnenkyllä suurta kiukkua tuota ensimmäistä rahastajaa kohtaan.
Pitkä juttu!
24
969
Vastaukset
- vainoharhainen
Vähän epäselvästi kerrottu, mutta jotain ymmärsin. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten koiran kunto etenee ja mikä tulee lopulliseksi diagnoosiksi.
Joskus aikoinaan otin tavaksi pitää koirilleni hoitohetken, se tarkoittaa että viikottain käyn koirat läpi: katson silmät, korvat, ihoa, suun, ikenet, huulien alta, tassut, varvasvälit, peräaukon mitä vaan keksin. Esim punkkeja olen näin löytänyt kesäisin jopa varpaiden välistä, pitkän karvan alta hyvin peittyneenä eli ihan vahingossa siis. Koskaan ei voi kuitenkaan olla tarpeeksi skarppina, mutta aina voi yrittää.
Voimia teille.- potilaan "äiti"
ruokahalu on palannut, janokin on runsas, ulkona innostui leikkimään, väistelee esteitä, pensaita ym. mutta löi kuitenkin otsansa postilaatikkoon(pikku kolahdus vain), nyt maistuu jo puruluukin. Josko tästä vielä.... Olen jokatapauksessa onnellinen, etten päätynyt lopettamiseen siellä päivystävän lääkärin luona. Ja kyllä kertoilen lisää. Anteeksi tuo sekava alku, mutta kun oli niin paljon sanottavaa :)
- yrittäkää jaksaa
potilaan "äiti" kirjoitti:

heti kohdalleen, syitä on monia. Aina pitäisi noin vakavasta asiasta saada useamman ell mielipide. Sehän ei aina ole mahdollista.
Toivottavasti saatte kohtauksen aiheuttajan aikanaan selville, muutenhan se voi tulla uudestaan. Olisko koira voinut syödä jossain jotain myrkkyä tms? Mutta jos verenvuoto vain tassuista (silmät kirkkaat, pissa kirkasta, iho ok, ikenet ja suu ok), niin missä pelkät tassut olisivat voineet noin pahasti altistua... Kyseessä oli siis vain 1 tassu, muut tassut ok?
Toivotaan kaikkea parasta kuitenkin koirallenne. - moi!
potilaan "äiti" kirjoitti:
ruokahalu on palannut, janokin on runsas, ulkona innostui leikkimään, väistelee esteitä, pensaita ym. mutta löi kuitenkin otsansa postilaatikkoon(pikku kolahdus vain), nyt maistuu jo puruluukin. Josko tästä vielä.... Olen jokatapauksessa onnellinen, etten päätynyt lopettamiseen siellä päivystävän lääkärin luona. Ja kyllä kertoilen lisää. Anteeksi tuo sekava alku, mutta kun oli niin paljon sanottavaa :)
Ottaa niin jostain sydämen kolosta tämmöset jutut. Anna sille paijaus multa.
- rakkuloita?
Ne viitais Furunkuloosiin, mutta ei noihin muihin oireisiin? Missä koira on liikkunut, onko voinut astua tassullaan johonkin myrkkykasaan ja esim nuollessaan tassuaan saanut sitä elimistöönsä...?
- potilaan "äiti"
niin kerkiää vastaamaan, muuten onkin ollut vaudikkaampi päivä ja "vierihoito" tarpeen. Onneksi on sellainen työ, että olen voinut olla tämän viikon kotona auttamassa kaveria.
Joo, ei ole rakkuloita, nuppineulanpäänkokoinen piste kaikissa tassuissa ja siitä vuoto, mutta se on nyt ohi. Veriarvojen mukaan verenvuototaipumus suuri tässä kohden, mutta katsotaan kuurit loppuun ja vk 38 menemme kontrolliin, jos ei nyt mitään ennen sitä tapahdu. Nyt kyllä näyttää hyvältä ja omat näkötestini :) päivänaikana antaisi ymmärtää, että jotain siellä pään ja silmien välillä tapahtuu, tietysti vaaditaan kamalasti mielikuvitusta kun tuntuu myös, että koira sopeutuu nopeasti muuttuneeseen olotilaansa ja oppii navigoimaan aika hyvin tutussa ympäristössä. Tänään kun koira oli sisällä vein roskat ulos, tuuletusluukku oli kiinni, ettei voinut haistaa, tai kuulla minua, niin "ryömein"ikkunan alle ja nostin pääni sen eteen yhtäkkiä, kyllä nousi korvat ja karvat ja haukkuminen alkoi. Että josko jotain näkisi. Miehen kanssa tossa jo vähän puhuttiin, että toisilla on valikoiva kuulo, meillä taitaa olla näkö. Se on nyt huomannut, että saa ylipaljon huomiota, lellimistä ym. kun on kipeä, niin se taitaa jo huijata meitä. No ei kai sentään. Myrkkymahdollisuus on kyllä aika pieni kun olen aina puolen-metrin päässä kun kävellään, että on sitten tosi ovelasti saanut jotain, jos sellaista olisi. Kiitos kamalasti kommenteista, tuntuu niin helpottavalta saada kertoa ja saada vielä vastauksiakin järkeviltä ihmisiltä, vielä ei ainakaan ketään koiranvihaaja ole keskusteluun eksynyt, hyvä niin. - vfrefA
potilaan "äiti" kirjoitti:
niin kerkiää vastaamaan, muuten onkin ollut vaudikkaampi päivä ja "vierihoito" tarpeen. Onneksi on sellainen työ, että olen voinut olla tämän viikon kotona auttamassa kaveria.
Joo, ei ole rakkuloita, nuppineulanpäänkokoinen piste kaikissa tassuissa ja siitä vuoto, mutta se on nyt ohi. Veriarvojen mukaan verenvuototaipumus suuri tässä kohden, mutta katsotaan kuurit loppuun ja vk 38 menemme kontrolliin, jos ei nyt mitään ennen sitä tapahdu. Nyt kyllä näyttää hyvältä ja omat näkötestini :) päivänaikana antaisi ymmärtää, että jotain siellä pään ja silmien välillä tapahtuu, tietysti vaaditaan kamalasti mielikuvitusta kun tuntuu myös, että koira sopeutuu nopeasti muuttuneeseen olotilaansa ja oppii navigoimaan aika hyvin tutussa ympäristössä. Tänään kun koira oli sisällä vein roskat ulos, tuuletusluukku oli kiinni, ettei voinut haistaa, tai kuulla minua, niin "ryömein"ikkunan alle ja nostin pääni sen eteen yhtäkkiä, kyllä nousi korvat ja karvat ja haukkuminen alkoi. Että josko jotain näkisi. Miehen kanssa tossa jo vähän puhuttiin, että toisilla on valikoiva kuulo, meillä taitaa olla näkö. Se on nyt huomannut, että saa ylipaljon huomiota, lellimistä ym. kun on kipeä, niin se taitaa jo huijata meitä. No ei kai sentään. Myrkkymahdollisuus on kyllä aika pieni kun olen aina puolen-metrin päässä kun kävellään, että on sitten tosi ovelasti saanut jotain, jos sellaista olisi. Kiitos kamalasti kommenteista, tuntuu niin helpottavalta saada kertoa ja saada vielä vastauksiakin järkeviltä ihmisiltä, vielä ei ainakaan ketään koiranvihaaja ole keskusteluun eksynyt, hyvä niin.niin jostain se on tullut. Entäs jokin käärmeen, ampparin tms pisto, jos koira olisi saanut siitä tuollaisen reaktion...
- "äiti"
vfrefA kirjoitti:
niin jostain se on tullut. Entäs jokin käärmeen, ampparin tms pisto, jos koira olisi saanut siitä tuollaisen reaktion...
Totta tuo ampparijuttu mullakin kävi mielessä, niitä on ollut nyt tosi paljon ja nehän on aina kiinnostavia, ainakin meidän potilaan mielestä. Käärmeitä emme ole pihapiirissämme koskaan nähneet, mutta toki kaikki mahdollista on. Tämä aamu on taas askel kohti parempaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita:), ruoka maittaa, samoin vesi, mikä johtunee siitä kortisoonista, sanotaan, että se janottaa kovasti... ja pissattaa, mikä kyllä on huomattu, illalla teimme pienen kävelylenkin ja leikimme pihassa, toki narun päässä, mutta koordinaatio on parempi, näkö on saattanut ainakin osittain palautua, mikä olisi hyvä juttu jatkoa ajatellen kun on isosta koirasta kyse. Kyllä nyt näyttää hyvältä ja tuntuu, toivottavasti kehitys jatkuu samansuuntaisena, varsinkin kun ensi viikolla on jo mentävä "sorvin" ääreen.
Sitä vähän kauhulla ajattelen, että kun pissaa tulee paljon, niin miten mahtaa tuon sisäsiisteyden laita olla kun ollaan töissä...enkä tarkoita nyt sotkemista, vaan, ettei sitten jatkossa jää sisäpissi vaihde päälle. Hauskaa viikonloppua kaikille, kiva huomata, että kiinnostusta riittää, tämä huolenjakaminen on oikeasti ollut todella helpottavaa, kun tuntuu, että itse junnaa vaan samoissa ajatuksissa. - seuraaja2
"äiti" kirjoitti:
Totta tuo ampparijuttu mullakin kävi mielessä, niitä on ollut nyt tosi paljon ja nehän on aina kiinnostavia, ainakin meidän potilaan mielestä. Käärmeitä emme ole pihapiirissämme koskaan nähneet, mutta toki kaikki mahdollista on. Tämä aamu on taas askel kohti parempaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita:), ruoka maittaa, samoin vesi, mikä johtunee siitä kortisoonista, sanotaan, että se janottaa kovasti... ja pissattaa, mikä kyllä on huomattu, illalla teimme pienen kävelylenkin ja leikimme pihassa, toki narun päässä, mutta koordinaatio on parempi, näkö on saattanut ainakin osittain palautua, mikä olisi hyvä juttu jatkoa ajatellen kun on isosta koirasta kyse. Kyllä nyt näyttää hyvältä ja tuntuu, toivottavasti kehitys jatkuu samansuuntaisena, varsinkin kun ensi viikolla on jo mentävä "sorvin" ääreen.
Sitä vähän kauhulla ajattelen, että kun pissaa tulee paljon, niin miten mahtaa tuon sisäsiisteyden laita olla kun ollaan töissä...enkä tarkoita nyt sotkemista, vaan, ettei sitten jatkossa jää sisäpissi vaihde päälle. Hauskaa viikonloppua kaikille, kiva huomata, että kiinnostusta riittää, tämä huolenjakaminen on oikeasti ollut todella helpottavaa, kun tuntuu, että itse junnaa vaan samoissa ajatuksissa.mietityttää, niin vinkkinä, että ite joskus hädän keskellä soitin helsinkiin pieneläinklinikalle, kun omalle ell ei päässyt, oli pyhäpvkin, siellä neuvoivat tosi hyvin puh:tse ainakin silloin tai soittaa ja kysyä toiselta ell:ltä.
- "äiti"
seuraaja2 kirjoitti:
mietityttää, niin vinkkinä, että ite joskus hädän keskellä soitin helsinkiin pieneläinklinikalle, kun omalle ell ei päässyt, oli pyhäpvkin, siellä neuvoivat tosi hyvin puh:tse ainakin silloin tai soittaa ja kysyä toiselta ell:ltä.
Viikonloppu on mennyt hienosti, ulkoillen ja leikkien, ruoka ja juoma maittaa, lääkkeitä syödään edelleen, ja ette ikinä arvaa, koira näkee kaiken, banaanikärpäsestä,taskulampunvaloon ja siitä suurempiin juttuihin, eilen lenkillä ihasteli päällään lenteleviä lintuja. On tää niin mahtavaa. Toivottavasti kehitys jatkuu, tai edes pysyy tällaisena. Huomenna onkin sitten työpäivä ja kaveri saa olla yksin kotona, antaas kattoo, mitä keksii päivänaikana, tai, että mikä on fiilis illalla.
- seuraajatg

Toivotaan että kaikki etenee jatkossakin yhtä hyvin :)
Kannattaa käydä oman rotuyhdistyksesi virallisilla sivuilla lukemassa terveysosiota, siellä voi olla vastaavia kokemuksia. En tiedä rotuasi, mutta oman rotuni piirissä omistajat kirjoittavat näistä virallisella palstalla, että muutkin oppisivat ja osasivat varautua ja saisivat apuakin. - elämä on ihanaa
"äiti" kirjoitti:
Viikonloppu on mennyt hienosti, ulkoillen ja leikkien, ruoka ja juoma maittaa, lääkkeitä syödään edelleen, ja ette ikinä arvaa, koira näkee kaiken, banaanikärpäsestä,taskulampunvaloon ja siitä suurempiin juttuihin, eilen lenkillä ihasteli päällään lenteleviä lintuja. On tää niin mahtavaa. Toivottavasti kehitys jatkuu, tai edes pysyy tällaisena. Huomenna onkin sitten työpäivä ja kaveri saa olla yksin kotona, antaas kattoo, mitä keksii päivänaikana, tai, että mikä on fiilis illalla.
koiranne toipumisesta :) Piti vaan kaks kertaa lukea "päällään lentävistä linnuista" :) kunnes tajusin että linnut lensivät koiran yläpuolella eivätkä jotenkin väärinpäin..t. lukihäiriöinen
- "äiti"
elämä on ihanaa kirjoitti:
koiranne toipumisesta :) Piti vaan kaks kertaa lukea "päällään lentävistä linnuista" :) kunnes tajusin että linnut lensivät koiran yläpuolella eivätkä jotenkin väärinpäin..t. lukihäiriöinen
Juupajuu, huomasin itsekkin sen jälkeen kun olin kirjoittanut nämä "päällänsä" lentävät linnut :D, sori vaan, lukihäiriö näemmä näin vanhemmalla iällä.
Mutta potilaaseen, näkö on mielestäni palautunut täysin jahtaa tuossa justiinsa kärpästä, että tokko sokea raivoisi noin hullun lailla mokoman perässä. Ruoka ja juoma maittaa ja lenkkeily, voimat palautuneet vähän liiankin hyvin. Antibioottia syödään vielä ja huomenna viimeiset kortisoonit, sen jälkeen jatkuu vielä antibiootti. Mutta meillä menee tosi hyvin, eikä enää pissaakkaan niin paljon. On tää edelleen niin hienoa, toivottavasti jatkuu...:) - "äitee"
"äiti" kirjoitti:
Juupajuu, huomasin itsekkin sen jälkeen kun olin kirjoittanut nämä "päällänsä" lentävät linnut :D, sori vaan, lukihäiriö näemmä näin vanhemmalla iällä.
Mutta potilaaseen, näkö on mielestäni palautunut täysin jahtaa tuossa justiinsa kärpästä, että tokko sokea raivoisi noin hullun lailla mokoman perässä. Ruoka ja juoma maittaa ja lenkkeily, voimat palautuneet vähän liiankin hyvin. Antibioottia syödään vielä ja huomenna viimeiset kortisoonit, sen jälkeen jatkuu vielä antibiootti. Mutta meillä menee tosi hyvin, eikä enää pissaakkaan niin paljon. On tää edelleen niin hienoa, toivottavasti jatkuu...:)Hienosti menee edelleen. Syöminen ja juominen "normalisoitunut", pari päivää vielää antibioottien piilotusta. Jumalattoman ovela se on ne löytämään. Aivan kaikki keinot on keksitty jauhamisesta nakin ontoksi kaivamiseen ja uudelleen täyttämiseen :) Maksalaatikko on paras ja jauhettuna joukkoon. Ensi viikko varmaan näyttää, muuttuuko suunta jollakin tavoin kun kuuri loppuu ja viikko 38 mennään sitten kontrolliin. Kerron lisää, jos muutoksia.
"äitee" kirjoitti:
Hienosti menee edelleen. Syöminen ja juominen "normalisoitunut", pari päivää vielää antibioottien piilotusta. Jumalattoman ovela se on ne löytämään. Aivan kaikki keinot on keksitty jauhamisesta nakin ontoksi kaivamiseen ja uudelleen täyttämiseen :) Maksalaatikko on paras ja jauhettuna joukkoon. Ensi viikko varmaan näyttää, muuttuuko suunta jollakin tavoin kun kuuri loppuu ja viikko 38 mennään sitten kontrolliin. Kerron lisää, jos muutoksia.
Minusta paras tapa antaa lääkkeet,jos on tarkka koira ruuasta,niin yksinkertaisesti kuono auki ja työntää lääke sinne nieluun.Sitten heti makupala päälle,että koira varmasti nielasee.Jos ei makupala kiinnosta,niin hieroo kevyesti kaulaa,niin tulee nielemisrefkeksi.
Isolle helppoa,pikkutirriäiselle pienen suun takia vähän hankalampaa,mutta kyllä sekin onnisttuu.
Menee sitten joka murunen ja varmasti.
- nytrwedsw
Hyvä, että koira toipunut. Toivottavasti syy selviää aikanaan. Löytyiskö kasvattajan suunnasta mitään vinkkiä...
- kappalejako
mielenkiintoinen tarina, mutta vinkiksi seuraavalle kerralle, kun kirjoitat noinkin pitkästi,
että käytä ihmeessä kappalejakoja! On hirveän hankalaa lukea tekstiä, kun se on
pantu yhteen pötköön!- "äitee"
Näin teen. Kuten jo tuossa aijemmin totesinkin, niin kaikki tosiaan tuli näppäimistä ulos yhtenä "puurona".
Oli niin kovasti sanottavaa.
Lupaan parantaa tapani jatkossa:), palailen aiheeseen, jos takapakkia tulee kun kuuri loppuu,
muutoin kerron viikko 38, onko verikokeissa yms. muutoksia.
Mukavaa alkavaa työviikkoa itse kullekkin ja reippaita syyslenkkejä karvaisten ystävien kanssa. - "äitee"
"äitee" kirjoitti:
Näin teen. Kuten jo tuossa aijemmin totesinkin, niin kaikki tosiaan tuli näppäimistä ulos yhtenä "puurona".
Oli niin kovasti sanottavaa.
Lupaan parantaa tapani jatkossa:), palailen aiheeseen, jos takapakkia tulee kun kuuri loppuu,
muutoin kerron viikko 38, onko verikokeissa yms. muutoksia.
Mukavaa alkavaa työviikkoa itse kullekkin ja reippaita syyslenkkejä karvaisten ystävien kanssa.No niin tänään käytiin taas lääkärissä. Parempaan suuntaan ollaan menossa, joskin
lisää antibioottia määrättiin. Annan kiinnostuneille muutamia veriarvoja aikaisemmasta ja tästä päivästä,
suluissa viitearvot, mihin väliin pitäisi osua.
1.9.10 Erytrosyyttien määrä 6,78, sama tänään 7,46 (5,5-8,5)
1.9.10 Hemoglobiini 147, tänään 172 (120-180)
1.9.10 Hematokriitti 47%, tänään 52% (37-55)
1.9.10 valkosolujen määrä 17,1, tänään 14,5 (6.0-12.0) !!!!!!!!!!! tästä syystä kuuri jatkuu
1.9.10 trombosyyttien määrä 60, tänään 285 (150-600)
Koiran näkö palautunut 100%, voimat 100 000000%, kohellus 100 00000%, kaikki ei niin mukavatkin luonteenpiirteet ikävä kyllä palautuneet.
Kunhan tästä selvitään, luulen, että meidän pojalta lähtee pallit :), onko muuten kellään
kokemuksia 5veen pallien poistosta ja sitä seuraavista mahdollisista luonteenmuutoksista...parempaan. - hyvähyväu
"äitee" kirjoitti:
No niin tänään käytiin taas lääkärissä. Parempaan suuntaan ollaan menossa, joskin
lisää antibioottia määrättiin. Annan kiinnostuneille muutamia veriarvoja aikaisemmasta ja tästä päivästä,
suluissa viitearvot, mihin väliin pitäisi osua.
1.9.10 Erytrosyyttien määrä 6,78, sama tänään 7,46 (5,5-8,5)
1.9.10 Hemoglobiini 147, tänään 172 (120-180)
1.9.10 Hematokriitti 47%, tänään 52% (37-55)
1.9.10 valkosolujen määrä 17,1, tänään 14,5 (6.0-12.0) !!!!!!!!!!! tästä syystä kuuri jatkuu
1.9.10 trombosyyttien määrä 60, tänään 285 (150-600)
Koiran näkö palautunut 100%, voimat 100 000000%, kohellus 100 00000%, kaikki ei niin mukavatkin luonteenpiirteet ikävä kyllä palautuneet.
Kunhan tästä selvitään, luulen, että meidän pojalta lähtee pallit :), onko muuten kellään
kokemuksia 5veen pallien poistosta ja sitä seuraavista mahdollisista luonteenmuutoksista...parempaan.Onpas hyvä, että trombbarit lähteneet nousuun ja hyvä merkkihän tuokin on, että valkosolut laskusuunnassa kuitenkin. Kaikki muu onkin kohdillaan, pientä heittoahan noissa arvoissa aina on, kun eri pv:nä mitataan, moni asia vaikuttaa mittaustulokseen.
Pallien poisto liittyy ihan muuhun kuin tähän ko tapaukseen? Siitä on täällä monta ketjuam löytyy hakutoiminnon avulla. - "äitee"
hyvähyväu kirjoitti:
Onpas hyvä, että trombbarit lähteneet nousuun ja hyvä merkkihän tuokin on, että valkosolut laskusuunnassa kuitenkin. Kaikki muu onkin kohdillaan, pientä heittoahan noissa arvoissa aina on, kun eri pv:nä mitataan, moni asia vaikuttaa mittaustulokseen.
Pallien poisto liittyy ihan muuhun kuin tähän ko tapaukseen? Siitä on täällä monta ketjuam löytyy hakutoiminnon avulla.Juu tiedän kyllä, että liittyy ihan muuhun tuo pallihomma ja koitan hakea siihen kuuluvia juttuja.
Pistinpä nyt vain tuohon vähän niikuin kolmosen uutiskevennykseksi. :) you know. - utelija
"äitee" kirjoitti:
Juu tiedän kyllä, että liittyy ihan muuhun tuo pallihomma ja koitan hakea siihen kuuluvia juttuja.
Pistinpä nyt vain tuohon vähän niikuin kolmosen uutiskevennykseksi. :) you know.Sanoiko lääkäri mitään siitä lopullisesta syystä?
- äskeinen
utelija kirjoitti:
Sanoiko lääkäri mitään siitä lopullisesta syystä?
syystä, oliko keksinyt mitään?
- "äitee"
äskeinen kirjoitti:
syystä, oliko keksinyt mitään?
Diagnoosi oli aivokalvontulehdus. Syytä siihen en tiedä, että mistä tullut ja liittyivätkö tulehtuneet (tai siis vuotavat) varpaanvälit asiaan vai ei. Mutta aivonkavontulehdus voi aiheuttaa äkillisen sokeutumisen, mikä sitten palasi kortisoonin ja antibiootin voimalla.
Mitään outoa koirassa ei ollut, mikä millään tavalla olisi antanut viitteitä, että jotain on vialla.
Kaikki tapahtuin parissa päivässä.
Kokemuksena todella kamala sekä koiralle, että omistajalle ja vielä kamalampaa oli se päivystyskäynti, jossa juuri mitään ei tutkittu ja kehotettiin lopettamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711111
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49477
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45472