Tässä ovat olennaiset auttamisen muodot, joiden uskon olevan välttämättömiä narsistisen potilaan hoidossa.
1. Aion ensiksi esitellä heikot kohtani, esitellä ne työni eduksi. Kun minun on valittava joko se, että suojelen omaa itseäni tai mielikuvaa itsestäni tai että palvelen hoitoa, valitsen jälkimmäisen eli hoidon.
2. Toimin niin, että olen psykologisesti saatavissa, tunnettavissa riittävästi, niin että potilas voi nähdä, miten onnistun oman itsekunnioitukseni vaatimuksissa.
3. Siihen miten työskentelen, siihen sisällytän arvoni, työssä elän uskoni, että hoidolla (ja elämällä) on tarkoituksensa.
Lisäksi tunnen, että analyytikon täytyy tehdä neljäs avuntarjous:
4. Paradoksaalisesti on paljon narsistista tyydytystä voitettavissa rehellisestä itsen kohtaamisesta. Toisin sanoen, jos olemme halukkaat rohkeasti kohtaamaan sisäiset narsistiset vammamme, jotka näemme itsessämme, voimme kehittää itsekunnioitusta, koska olemme eheytyneet. Kysyy rohkeutta kohdata oma pelkonsa. Analyytikon täytyy auttaa potilasta oppimaan kunnioittamaan itseään siinä, että kohtaa itsensä.
Ensimmäinen avuntarjous, analyytikon halukkuus ”näyttää tietä” siinä, että arvostaa enemmän hoitoa kuin omaa ylpeyttään, toisin sanoen ilmaista käsitettä ”rakkauden narrina”. Tämä ”hupsu” on viisas viaton. Hän puhuu, kun useimmat olisivat hiljaa. Hän tekee kysymyksiä, jotka voivat paljastaa hänen tietämättömyytensä ja naiiviutensa samoin kuin hänen pysyvän tiedonhalunsa.
Toinen avuntarjous merkitsee sitä, että annamme potilaan päästä näkemään, kuinka voimme säilyttää oman itseluottamuksemme. Toisinaan tämä saa itsensä paljastamisen muodon. Uskon, että voimme saada aikaan jotakin hyödyllistä, kun toisinaan kerromme potilaalle suoraan jotakin omasta emotionaalisesta itsetunnostamme.
Kolmas avuntarjous on liittää mukaan tunne tarkoituksesta, joka toimii vastakohtana narsistisen ihmisen turtuneelle kokemustavalle. Kun skitsoidinen henkilö ehkä ei näe elämän merkitystä, narsisti taas usein epäonnistuu tarkoituksen näkemisessä. Tämä tarkoittaa sitä, että sekä narsistisella että skitsoidisella persoonalla on vaikeus luoda itselle merkityksellinen elämä todellisuudessa, ja molemmat voivat kääntyä fantasian puoleen luodakseen tyydyttävämmän kuvan elämästä. Mutta olennaista on, että narsistinen ihminen välttää häpeää, kun taas skitsoidinen ihminen välttää deprivaation aiheuttamaa tuskaa. Skitsoidinen persoona ei voi sallia kenenkään tulla merkitykselliseksi itselleen, koska sitten hylätyksi tuleminen olisi todellinen vaara ja loukkaisi häntä. Narsisti vain kääntyy pois todellisuudesta silloin, kun se ei mairittele häntä. Hän on tosi kyynikko, joka näkee itsensä kaikkialla, minne katsoo. Ainoat tavoittelemisen arvoiset päämäärät ovat niitä, jotka nostavat häntä itseään. Hän riistää selfiltään, omalta itseltään, inhimillisen kokemuksen. Narsistinen ihminen ei voi koskaan menettää itseään. Jopa hyvinkin luovissa, leikkimielisissä ja anteliaissa teoissaan hänen selfinsä pitää häntä kahleissa. Hän on eristäytyjä – joka tosiasiassa välittää vain siitä, mikä on hänen omien rajojensa sisäpuolella. Ympärillään hän näkee vain toisia eristäytyjiä. Luomassaan maailmassa hänen on vaikea nähdä mitään pysyvää tarkoitusta, mutta eri syystä kuin mistä johtuu merkityksen puuttuminen skitsoidisen ihmisen maailmasta. Narsistinen yksilö ei vältä huolien tuomaa ahdistusta. Hän vain ei näe mitään mieltä siinä, lukuun ottamatta huolta siitä, että hän näyttää hyvältä omissa silmissään.
1. Aion ensiksi esitellä heikot kohtani, esitellä ne työni eduksi. Kun minun on valittava joko se, että suojelen omaa itseäni tai mielikuvaa itsestäni tai että palvelen hoitoa, valitsen jälkimmäisen eli hoidon.
2. Toimin niin, että olen psykologisesti saatavissa, tunnettavissa riittävästi, niin että potilas voi nähdä, miten onnistun oman itsekunnioitukseni vaatimuksissa.
3. Siihen miten työskentelen, siihen sisällytän arvoni, työssä elän uskoni, että hoidolla (ja elämällä) on tarkoituksensa.
Lisäksi tunnen, että analyytikon täytyy tehdä neljäs avuntarjous:
4. Paradoksaalisesti on paljon narsistista tyydytystä voitettavissa rehellisestä itsen kohtaamisesta. Toisin sanoen, jos olemme halukkaat rohkeasti kohtaamaan sisäiset narsistiset vammamme, jotka näemme itsessämme, voimme kehittää itsekunnioitusta, koska olemme eheytyneet. Kysyy rohkeutta kohdata oma pelkonsa. Analyytikon täytyy auttaa potilasta oppimaan kunnioittamaan itseään siinä, että kohtaa itsensä.
Ensimmäinen avuntarjous, analyytikon halukkuus ”näyttää tietä” siinä, että arvostaa enemmän hoitoa kuin omaa ylpeyttään, toisin sanoen ilmaista käsitettä ”rakkauden narrina”. Tämä ”hupsu” on viisas viaton. Hän puhuu, kun useimmat olisivat hiljaa. Hän tekee kysymyksiä, jotka voivat paljastaa hänen tietämättömyytensä ja naiiviutensa samoin kuin hänen pysyvän tiedonhalunsa.
Toinen avuntarjous merkitsee sitä, että annamme potilaan päästä näkemään, kuinka voimme säilyttää oman itseluottamuksemme. Toisinaan tämä saa itsensä paljastamisen muodon. Uskon, että voimme saada aikaan jotakin hyödyllistä, kun toisinaan kerromme potilaalle suoraan jotakin omasta emotionaalisesta itsetunnostamme.
Kolmas avuntarjous on liittää mukaan tunne tarkoituksesta, joka toimii vastakohtana narsistisen ihmisen turtuneelle kokemustavalle. Kun skitsoidinen henkilö ehkä ei näe elämän merkitystä, narsisti taas usein epäonnistuu tarkoituksen näkemisessä. Tämä tarkoittaa sitä, että sekä narsistisella että skitsoidisella persoonalla on vaikeus luoda itselle merkityksellinen elämä todellisuudessa, ja molemmat voivat kääntyä fantasian puoleen luodakseen tyydyttävämmän kuvan elämästä. Mutta olennaista on, että narsistinen ihminen välttää häpeää, kun taas skitsoidinen ihminen välttää deprivaation aiheuttamaa tuskaa. Skitsoidinen persoona ei voi sallia kenenkään tulla merkitykselliseksi itselleen, koska sitten hylätyksi tuleminen olisi todellinen vaara ja loukkaisi häntä. Narsisti vain kääntyy pois todellisuudesta silloin, kun se ei mairittele häntä. Hän on tosi kyynikko, joka näkee itsensä kaikkialla, minne katsoo. Ainoat tavoittelemisen arvoiset päämäärät ovat niitä, jotka nostavat häntä itseään. Hän riistää selfiltään, omalta itseltään, inhimillisen kokemuksen. Narsistinen ihminen ei voi koskaan menettää itseään. Jopa hyvinkin luovissa, leikkimielisissä ja anteliaissa teoissaan hänen selfinsä pitää häntä kahleissa. Hän on eristäytyjä – joka tosiasiassa välittää vain siitä, mikä on hänen omien rajojensa sisäpuolella. Ympärillään hän näkee vain toisia eristäytyjiä. Luomassaan maailmassa hänen on vaikea nähdä mitään pysyvää tarkoitusta, mutta eri syystä kuin mistä johtuu merkityksen puuttuminen skitsoidisen ihmisen maailmasta. Narsistinen yksilö ei vältä huolien tuomaa ahdistusta. Hän vain ei näe mitään mieltä siinä, lukuun ottamatta huolta siitä, että hän näyttää hyvältä omissa silmissään.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.