Suomi on aina maksanut velkansa,

mutta sotinut vain omat sotansa.

Miksei mm. Israel EI ole USA:n liittolaisena Irakissa ja Afganistanissa?

Miksi sen sijaan me olemme vajaan 200 miehen voimalla avustamassa USA:n sotilaallista toimintaa ja kouluttamassa sisällissodan toisen osapuolen joukkoja?

Sisällissotahan Afganistanissa on perua 11/9 2001 vastaiskusta, joka edelleen yhdeksän vuotta tapahtuneen iskun jälkeen 2010 jatkuu ja Talebaneilla ei ollut aktiivista roolia iskussa, korkeintaan turvapaikanantaminen terroristeille. YK teki väärän päätöksen, ehkä rikollisenkin tai rikokseen johtavan paremminkin.

Ei niitä terroristeja ainakaan nyt Afganistanissa ole, jos on ollutkaan...? Missä on Bin Laden? Se on jo unohtunut koko ukko molemmilta sotaakäyvältä osapuolelta.

Ymmärtäisin hyvin suomalaisten joukkojen oleskelun Afganistanissa, jos olisimme USA:n liittolainen, mutta sellaisia emme ole, emmekä sellaiseksi todennäköisesti koskaan myöskään pyri. EU jäsenyys ei tee liittolaiseksi Yhdysvaltojen kanssa ja EU:n asiat eivät tule kuulua Yhdysvaloille, samoin kun ei heidänkään liittovaltioidensa asiat meille.

Kuinka monen läskipään vesimeloni pitää vielä poksahtaa, ennen kuin tajutaan, että tämä sota on joka tapauksessa hävitty ja mitä pidemmän aikaa tämä ”tajuaminen” kestää sen suurempi on tappio sotilaallisesti, poliittisesti, kuin myös ekonomisesti.

Laskut näistä maksaa Eurooppa, se on varma vai kuka ne maksaa, kun USA:lla ei ole varaa, mutta on kaikki aseet ja joukot täällä Euroopassa?

Tämä maksaminen piilotetaan maksajilta eli eurooppalaisilta erilaisin projektein ja varojen siiroin, kun vain USA ryhtyy uhkailemaan ja painostamaan jokaista maata erikseen ja vaatien että asiat pysyvät kokonaan salaisena. "EU Afganistania ja Irakia rakentamaan" ja sitten vielä " EU-maat USA:n sotavelkoja maksamaan."

Maksamme heille suojelurahaa. Ei tämä käy! Emme tarvitse mitään mafiajärjestelmää, se koruptoi koko yhteiskunnan sen ydintä myöden.

0

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

        Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
        Maailman menoa
        132
        1734
      2. Jos sinua kiinnostaa nainen

        tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
        Ikävä
        57
        1401
      3. Suoraan Sinulle

        En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
        Ikävä
        49
        1139
      4. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

        erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
        Ikävä
        79
        1010
      5. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

        Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
        Hindulaisuus
        371
        861
      6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

        Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
        Sinkut
        124
        729
      7. Niin siinä kävi

        Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
        Ikävä
        38
        694
      8. aa eli nyt tajuan..

        eli siis pitkä-aikainen vaikeus parisuhteen saamisesta johtuu omalta kohdaltani alhaisesta yhteiskunnallisesta asemasta.
        Sinkut
        117
        685
      9. Mitä siellä tapahtuu?

        Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
        Savonlinna
        17
        651
      10. Mikähän auttaisi kun kuIIi

        Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
        Ikävä
        69
        636
      Aihe