Leasing auton

Minkä olette kokeneet työsuhdeauton parhaaksi puoleksi? Itse tein päätöksen siltä pohjalta, että leasing ei sido pääomaa turhaan autoon kiinni vaan sen voi käyttää muihin tarkoituksiin. Lisäksi kustannukset ovat ennakoitavissa muutenkin. Auto on totta kai aina huono sijoitus jopa liisattuna, koska sopimuksen tehnyt maksaa kaiken aina lopulta tavalla tai toisella. Tietysti teknisten ongelmien ilmetessä huoltokustannukset menevät sopimuksen piikkiin, mutta uudessa autossa tämä ei ole ensisijainen kriteeri. Ja mikäli ongelmia ilmenee leasingyhtiö järjestää asiat. Tämä ja vaivattomuus muutenkin on toinen kriteeri.
192942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

liisarista menee vakiosumma, huollot ja korjaukset kuuluu hintaan.

Äänestä

Eli ei mitään "pommeja" tiedossa, sijaisauton saa automaattisesi huollon tai korjauksien yhteydessä. Ja tietysti riskittömyydellä on oma hintansa = työsuhdeauto ei ole halpa.

Äänestä

huoleton mutta pirun kallis.
Omalla saa kilometrikorvaukset(jos saa) ja tulee halvemmaksi ellei tapahdu jotain konerikkoa tyyliin BMW 17000 euroa.
Liisarista ei pääse oikein eroon ennen sopimuksen loppua(ainakaan halvalla) ja kolmen vuoden sopparin aikana nykymaailmassa voi sattua vaikka mitä.

Äänestä
  • Ongelmallisesta liisarista pääsee kyllä eroon kesken sopparinkin. Jos on vähänkään suhteet kunnossa leasingfirmaan, niin joku maanantaipäivän kappale kyllä suostutaan vaihtamaan uuteen kesken kaudenkin ilman sakkoja. T. nimim. Uus auto alle kun vanha oli 10kk ajettu ja koko ajan pajalla.

    Äänestä

se vaivattomuus / ei huolia -

toinen se että itselläni vapaaetu ja enemmän omia ajoja kuin firman.
Eli mitä enemmän ajan omia, sitä enemmän "tienaan".

Itseasiassa kolmas syy oli se että pääsin kiinni parempaa,kallimpaan
autoon kuin mitä oma oli

Äänestä
  • > toinen se että itselläni vapaaetu ja enemmän omia ajoja kuin firman.
    > Eli mitä enemmän ajan omia, sitä enemmän "tienaan".

    Vai käykö niin, että mitä enemmän ajat omia ajoja kuin firman, niin sitä vähemmän maksat firman ajoja omasta pussistas!

    Äänestä

  • Oisko näin kirjoitti:

    > toinen se että itselläni vapaaetu ja enemmän omia ajoja kuin firman.
    > Eli mitä enemmän ajan omia, sitä enemmän "tienaan".

    Vai käykö niin, että mitä enemmän ajat omia ajoja kuin firman, niin sitä vähemmän maksat firman ajoja omasta pussistas!

    Mulla on oma auto, koska:

    - mä olen niin saita, etten viitsi laittaa autoon 500 euroa kuussa.

    Mun autoni arvo on tällä hetkellä 3500 euroa. Ajan aika paljon firman ajoja, joista tietty täytyy täyttää ajopäiväkirjaa. No senkin voi tänä päivänä tehdä automaattisesti.

    Multa säästyy yli 500 euroa kuussa, mikä tekee 30 vuoden sijoituksella ja 10% korolla niin paljon, että milli on tilillä.

    Äänestä

  • Roope Ankka kirjoitti:

    Menee vähän pitempään kuin 30v ennen kuin milli on tilillä ;-)

    Äänestä

  • Roope Ankka kirjoitti:

    Mulla on oma auto, koska:

    - mä olen niin saita, etten viitsi laittaa autoon 500 euroa kuussa.

    Mun autoni arvo on tällä hetkellä 3500 euroa. Ajan aika paljon firman ajoja, joista tietty täytyy täyttää ajopäiväkirjaa. No senkin voi tänä päivänä tehdä automaattisesti.

    Multa säästyy yli 500 euroa kuussa, mikä tekee 30 vuoden sijoituksella ja 10% korolla niin paljon, että milli on tilillä.

    hehh, myöskään matikka ei ole sun vahvin laji,
    laskeppa uudestaan

    Äänestä

saa polkee kuin vierasta, ei tartte pelätä jos ja kun rikkoo auton, ja saa nauraa kun joku onneton sen ostaa huollettuna liisarina, He !

Äänestä

Etuna on helppous ja riskittömyys, jos tulee muutoksia työsuhteeseen, kuten lomautus tai irtisanominen.

Suoraan rahassa laskien kannattaa vain, jos pystyy sopimaan auton palkan päälle, kuten minä ole aina saanut. Tai vapaan autoedun tapauksessa on omia ajoja erittäin paljon ja pimittää määrän verottajalta. Tiedättehän, että verotusarvo kasvaa, jos omia ajoja tulee erittäin paljon.

Tällä hetkellä ajan omalla. Kilometrejä 30000 vuodessa, joista työajoa 20000 km. Auton kaikki kulut rahoituskuluineen, huoltoinen (sopimus) ja polttoaineilla yms. 750 euroa kk. Ajan siis 10000 km:n omat ajot ilmaiseksi.

Kyllä itsekin ostetun auton kustannukset voi ennakoida hyvin tarkasti, kun ostaa uuden auton ja ottaa mm. huoltosopimuksen.

Äänestä
  • Etuna on helppous ja riskittömyys, jos tulee muutoksia työsuhteeseen, kuten lomautus tai irtisanominen.

    Eikös auto jää työnantajan pihaan jos tulee potkut persauksille tai kokoaikainen lomautus? Siinä se sitten on kätevää lähteä jalkamiehenä uutta hommaa etsimään. Ja jos olet osittain lomautettuna niin eihän palkasta enää auton jälkeen jää mitään kouraan.

    Äänestä

Olitko kiinnostunut työsuhdeautosta vai leasing-autosta. Kaksi täsmälleen eri juttua. No, joskus työsuhdeautokin voi olla leasing-auto. Viitsitkö täsmentää!

Äänestä

Auton pitäminen on kallista hommaa, mutta erityisen kallista on pitää uutta autoa. Olipa maksutapa sitten mikä tahansa.

Neuvopa nyt meille muillekin, mistä saat vapaalle pääomalle niin hyvän tuoton, että se riittää kattamaan leasing-auton kulut. Ja mistä sinulle kertyy vapaata pääomaa, kun kuukausimaksut ovat suuremmat kuin vastaavan auton osamaksut?

Äänestä

Sen ettei tarvitse koskaan olla missään tekemisissä käytettyjen autojen kaupan kanssa. Ei myyjänä eikä ostajana.

Äänestä

kun asut vuokralla tai omassa. Saman maksat ja koskaan ei ole oma. ei ole riskiäkään mutta ei ole myöskään omaisuuttakaan ja joka euro menee hukkaan....

Äänestä
  • Asunnon arvo pääsääntöisesti nousee, mutta sen auton haluaisin nähdä, mikä nostaa arvoaan kilometrien lisääntyessä!

    Äänestä

Kyllä täällä on käsitteet, ajatukset ja faktat niin sekaisin kuin vaan voi olla.

Kuten esim. tämä: "Neuvopa nyt meille muillekin, mistä saat vapaalle pääomalle niin hyvän tuoton, että se riittää kattamaan leasing-auton kulut. Ja mistä sinulle kertyy vapaata pääomaa, kun kuukausimaksut ovat suuremmat kuin vastaavan auton osamaksut? "

Puhutaan samassa lauseessa kolmesta eri asiasta ja siltikään ei verrata oikeita asioita keskenään..

Äänestä

niin, ai mitä "pääomaa" voi käyttää muihin tarkoituksiin?

Harvalla kai tilillä seisoo esim. 40te ihan tyhjänpanttina,
että oikeen joutuu miettimään ostaako auton vai muuta.

Käytännössähän asia on niin että jos tarvitset auto vaikka työhön,
a) saa/voit/pitää ottaa firman työsuhdeauto
b) kävelet pankkiin/autoliikkeeseen ja lainoitat auton hankinnan

rahaa menee jokatapauksessa ja auto on aina huono "sijoitus"
mutta minkäs teet.

Oma valinta on työsuhdeauto, jos firman tarjoama paketti on järkevä.
Netto 400e kk menee mutta niin menisi oman auton kanssa myös,
nyt alla uusi riskitön auto ja hintaan kuuluu polttoaineet muut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

paras puoli? kirjoitti:

Minkä olette kokeneet työsuhdeauton parhaaksi puoleksi? Itse tein päätöksen siltä pohjalta, että leasing ei sido pääomaa turhaan autoon kiinni vaan sen voi käyttää muihin tarkoituksiin. Lisäksi kustannukset ovat ennakoitavissa muutenkin. Auto on totta kai aina huono sijoitus jopa liisattuna, koska sopimuksen tehnyt maksaa kaiken aina lopulta tavalla tai toisella. Tietysti teknisten ongelmien ilmetessä huoltokustannukset menevät sopimuksen piikkiin, mutta uudessa autossa tämä ei ole ensisijainen kriteeri. Ja mikäli ongelmia ilmenee leasingyhtiö järjestää asiat. Tämä ja vaivattomuus muutenkin on toinen kriteeri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu