Meille tuli 3kk sitten vuodenikäinen uroskoira. Koira on sopeutunut suht hyvin perheesemme, muutamia ongelmia lukuunottamatta.
- koira on arvaamaton 2-vuotiaan lapsen seurassa ja kun talossa käy kylässä tosi usein konttaava puolivuotias. koira on murissut 2-vuotiaalle lapselle muutaman kerran, mikä huolestuttaa kovasti. Meillä on ennestään koira, jonka kanssa tulee kyllä hyvin toimeen.
- Urosta ei ole leikattu, ja on ruvennut nylkyttämään muita koiria. Enää ei uskalla mennä koirapuistoihin, ilman että joku juoksee koiran perässä repimässä sitä pois koirien kimpusta.
- Eroahdistus. Entiset omistajat eivät ilmeisesti ole jättäneet koiraa yksin kauheasti. Meille tullut koiran takia muutama valitus naapureilta, eikä olisi varaa saada häätöä. Ulvoo, haukkuu, tuhoaa paikkoja.
- Koira ei tunnu omalta koiralta, ja tämä vaivaa mieltäni paljon.
Olen miettinyt kysyä entisiltä omistajilta, onko heillä mahdollisuus ottaa koira takaisin. Tiedän, tyhmää ottaa koira joka täytyy heti antaa pois. Ei siinä, etteikö olisi aikaa koiralle, ongelmana vain on ettei ole varaa siihen jos koira puree/käy pienen lapsen kimppuun.
Tiedän, että meidän koti olisi koiralle todella hyvä, monipuolista ruokaa, aamuisin pitkät lenkit, päivisin koirapuistoissa muiden koirien seurassa, iltaisin pellolla vapaana juoksemista, pienessä ojassa uimista, käyttäytymiskursseilla ollaan käyty yms. monipuolista liikuntaa.
Toivon, että edes joku lukisi tämän ja kertoisi oman mielipiteen.
Vuodenikäinen tuli taloon..
6
138
Vastaukset
- Pukeli 1
koira, eli nyt se on pahimmassa murrosiässä.
Ensimmäiseksi kirjastoon tai kirjakauppaan ostamaan kirja: Koiraongelmia ja ongelmakoiria.
Koiraa on kiellettävä murisemisesta, sekä nylkyttämisestä ja kiellot on tultava sillä äänensävyllä, että koira totisesti uskoo, että kyseessä on tosipaikka.
Jos mikään muu ei tehoa, niin sitten on otettava järeämmät käsittelykonstit esille, eli alistaminen.
Jos koiraa ei taitamattomuuden takia osata laittaa järjestykseen sen ennuste on huono.
Niin ja lopuksi, en missään tapauksessa itse suostuisi muuten tervettä koiraa leikkauttamaan.- sama,,,
Koiraa tulee kiittää aina heti, kun se on tehnyt oikein.
Koiraa ei myöskään koskaan saa komentaa häpeämään, koska se tekee koiran epäluuloiseksi omistajaansa kohtaan.
Koira joka ei tunne, että sillä on " johtajakoira" ei koskaan voi olla tasapainoinen.
Uudempi koira ei saa kokea olevansa ei toivottu ja ulkopuolinen !
Ensin pitäisi kyllä tietää mitä rotua tuo koira on...?
Tuossa tilanteessa on kaksi vaihtoehtoa,ottaa yhteyttä johonkin pätevään alan ihmiseen saamaan kokonaisvaltaiset neuvot,tai antaa koira pois... Ja katsoa sitten,että menee varmasti pätevään kotiin,ja kertoa rehellisesti omat kokemukseset.
Ja noin olisi pitänyt alunperin mennä,kerrottu rehellisesti koirasta ja sitten mietitty tarkkaan omia resursseja,pärjääkö vai ei...Noita kiertokapulaoita,ja hetken huuma,on aivan liikaa.
Pikajuttuna voisi tehdä,että koiran ei ole lapsen kanssa samoissa tiloissa.Onhan noita muitakin.Eli toimii vaan tilanteen mukaan.
Ei käydä koirapuistossa.Tai silloin,kun siellä ei ole useampia koiria,ja tarvittaessa vaan kielletään.Jos ei kieltoa osaa,niin opetetaan.
Eroahdistukseen,tai mitä lie,pitää aloittaa yksinjättämisen opetus,kuin pennulle.
"Koira ei tunnu omalta".Noh,tuota olisi pitänyt miettiä jo ennen ottoa.
Mutta kuten sanoin,parhaat ja suosittelemani vaihtoehdot kirjoitin jo heti alkuun.Ja jos kyse isosta koirasta,niin olisi ihan hyvä pistää mahdollisimman nopeasti toimeksi.Itseasiassa kyllä muutenkin.- hankalaa..
"Koira ei tunnu omalta"-jutulla meinasin sitä, että tuntuu kuin koira olisi meillä väliaikaisesti.
Koira on sekarotuinen: saksanpaimenkoira ajokoiraa
Itse en halua käyttää tilannetta, että koira ja lapsi eivät ole samoissa tiloissa. Koska mielestäni koira ei silloin totu lapseen.
Entiset omistajat eivät kertoneet asiasta, että koiralla on eroahdistus. Asiasta kyllä kysyttiin, mutta mitään suoraa vastausta emme saaneet asiasta. Meillä tosiaan on joka päiväiset harjoitukset koiran kanssa. Ainut mikä on suuri ongelma, haukkuminen ja ulvominen kun jää yksin. Paikkoja ei tuhoa, kun on portti ettei pääse olohuoneeseen tuhoamaan kukkia ja heittelemään multaa ympäriinsä.
Olemme saaneet naapureilta tiedon, että alakerran koira haukkuu joka aamu ennen klo 7, monta tuntia ja kun se koira haukkuu (aamuisin, päivisin ja iltaisin kun on ilmeisesti yksin talossa) ja pitää meteliä siellä, meidän koirat rupeaa pitämään meteliä myös. Ja tätä on tapahtunut jo ennen kuin tämä meidän uusi koira tuli taloon. Ärsyttää vain, kun naapurit valittavat meidän koirien haukkumisesta, mutta eivät tämän alakerran vaikka sieltä kaikki alkaa. Meillä tosin koirat eivät hauku jos joku on kotona.
Itse en ole koiran leikkauttamisen puolella, mutta jos se tosiaan rauhoittaa koiran niin voin harkita.
Ja taidanpa heti huomenna mennä kirjastosta katsomassa kyseistä kirjaa.
Koirien käytöskouluissa ollaan käyty, ja käydään vieläkin kurssilla joka päiväiset harjoitukset.
Kiitos vielä hyvistä neuvoista, vaikka tosin mitään uutta infoa en saanut. Meillä muutamia tuttuja joilla vuosien kokemus pienistä ja isoistakin koirista. Heiltä ollaan saatu monia hyviä vinkkejä tämän murrosikäisen kanssa :)
tulee mieleen että entinen omistaja antoi koiran pois koska ei sitä kuria saanut koiralle. sinulle tulee kova työ saada koira aisoihin. toisaalta jos pelkäät niissä tilanteissa kun koira on jonkun lapsen lähellä niin koira vaistoaa sen. minua myös huolestuttaisi se tosi paljon.
jos sinulla on halua pitää koira ja edes jotenkin luottamusta niin ota heti yhteyttä tosiaan johonkin ammattilaiseen. tai sitten luovu koirasta ettei tapahdu mitään. jos koiran ottaa ihan pentuna niin se sopeutuu paremmin lapsiin taikka jos lapsi syntyy perheeseen jossa on jo koira. (ne on minun kokemuksia)
kuullostaa että saat vaan vaikeuksia tuon koiran kanssa :-(
mutta älä anna koiraa takaisin sille entiselle omistajalle. hänhän ei halunnut sitä pitää. voithan tietysti
puhua hänen kanssa että olet vaikeuksissa koiran kanssa. hän ehkä voi auttaa sinua etsimään uutta kotia.
mieti itse. vasta 3kk teillä ollut ja paljon vaikeuksia. ja itsestäsi tuntuu ettei ole "sinun koira" ?
anna koirallekkin mahdollisuus saada omistaja jolta koira tuntuu ihan hänen omalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711111
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49477
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45472