Huomenta.

Meriläinen

Pilvipoutainen sää ja meri on tyyni.
Orava näytti taas taitojaan kun join aamukahvia.
Kohta täytynee lähteä liikekannalle, kun pitää mahdollisimman paljon olla nyt noiden jalkojen päällä.
Tavallistakin tavallisempaa elämää, ei mitään mistä sais aihetta johonkin suureen melodraamaan tai tragediaan.
Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä ilta tuo tullessaan.
Yähän voi niistä suurista draamoista kertoa.
Tai ihan pienistä iloista ja tavallisesta elämästä.
Hyvää päivänjatkoa palstalaisille.

61

575

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • k/k

      Laitan paremmaksi mun katti söi eilen kyytä tos pihalla,karski on luontonsa.
      Asioille on lährettävä sitten ehtoolla taas katotaan onko pöllö oksentanut ,pihalle meinaan.

      • Meriläinen

        Oho, no kyllä laitoitkin. Hyvä ettei kyy pistänyt takaisin.
        Ilta on aamua viisaampi sanotaan, joskus tuntuu vain ettei sekään pidä paikkaansa.

      • Anjaniina.

        Johan oli ;)
        Elämäm kuvaus.
        Onneks täällä ei ollut ihan noin tpahtumarikasta, mut hyvää huomenta...

      • GloriaJoy

        katti on oikea katti ja sillä on metsästäjän vaistot ja kyvyt kohdallaan, siu on maailman paras rapsutuskone ja täytyyhän sen katin pitää reviiri puhtaana kaikenmaailman kärmehistä jne nyt kun se ei enää saa mittelöidä nokkeluuttaan oravien kaa niin kuin silloin kun se yks puu oli oravien tikaspuuna sinne siun ylisille :-)

      • enkeliduo

        Kissa on tullu isääntääs.Kovis ja pehmone :)
        Mum miälest toiseks jäi,hän,ketä sulle koitti hattuilla.Sit se pehmone puoli saa aikaan
        niin lutusta tekstii,että kaikki sunst tykkää,niinku Mriläisestäki.

        Mukavaa päivää vaa ja ilossii terveissii.Meijän koira vast viisas on,kjäh.
        Ossaa kiukutella,ku ei päässy lääkärireissul mukkaa.Vetää mattot ruttaa ja riekkuu kotona.
        Mittään hajota silti,sekottaa vaan.Aina otetaan mukkaan joka paikkaa,muttei sairaalaan sentäs.

    • viivatiina

      normi päivä pyörähti käyntiin sillä erotuksella että heti herättyä rupesin miettimään tätä elämää on tää aina niin samaa rataa menevää tasapaksua tallaamista olis kiva tehdä kaikenlaista kotonakin olis kiva oleilla täälläkin olis tekemistä työtkin kutsuu heti kun jaksaa tästä lähteä illalla kotiin vähän jotain kotitöitä telkan kattomista nukkumaan ja taas ylös ja sama tahti jatkuu mulle tulee joskus aina mieleen semmonen että mikä merkitys tällä kaikella on kehdosta hautaan nopeesti kumminkin aika menee nää ensimmäiset kohta viiskytkolme vuotta menny hujauksessa ja mitä vanhemmaksi tulee sitä nopeemmin aika menee tuota pikaa on tällä vauhdilla satakuus tää on nyt tämmöinen päivä tällä kertaa =)))))

      • Meriläinen

        Joskus pistää miettimään täälläkin.
        Aina kun osais ottaa kiinni hetkestä, on sitten minkälainen tahansa.
        Toisaalta joskus kun miettii elämää niin voi löytää jotakin upeeta ja sitten taas jaksaa.

    • Heikunkeikku

      Täälä puolestaan maisema on kääriytynyt utuun. Kuin hentoista savua puiden väleissä. Nyt jo haihtumas.
      Kaiken kaikkiaan mukavan tuntuinen ilma. Lämmin.
      Eipä sitä meikäläisenkään elämä ole värittynyt suuremmilla tapahtumilla. Tämmöstä tavallista tallaamista.
      Eilen oli onnistunut päivä siinä mieles, että sain nostettua veneen vedestä. Sielä se rannalla köllii kumos.
      Ei sitä hommaa enää tartte ajatella, kun ei koskaan tiedä mimmoset kelit tulee.

      Tyrnimarjat on nyt kypsiä. Viikonloppuna pojan porukka menee niitä puristamaan. Saattanee olla, että minäkin meen mukaan, ans kattoo. Pitäis mennä jossakin välis puolukoitakin keräämään maalle.
      Arkipäiväisestä elämästä huolimatta olo on oikeestaan aika mukavan tuntusta. Työt alkaneet ja sekin tuo vaihtelua.
      Hyvää päivänjatkoa vaan sinullekin.

      • Meriläinen

        Meille on istutettu tyrniä tonne Sapokan vesipuistoon. Luonnollisenahan se ei tällä suunnalla kasva.
        Ohi kulkiessa olen ajatellut että kohta Heikku on puskissa siellä omilla rannoillaan kun kypymistä olen seuraillut.
        Tyrnimehua kyllä ostan aina silloin tällöin torilta.

      • Heikunkeikku
        Meriläinen kirjoitti:

        Tänä vuonna ei tyrnejä tule paljon, ainakaan tänne päin. Tyrnipuskia on kuitenkin niin paljon, että kyllä niistä kuitenkin sitten kertyy sopivasti. Puristaminen on vaan niin raskasta hommaa, että huh huh. Mulle tulee ranne kipeeksi, jos yhtäkyytiä kauan puristelen. Käsin noukkiminen on jo niin kauhiaa työtä, että siihen en ryhdy suurin surminkaan.
        Mulla on semmonen mielikuva, että nuo istutetut tyrnipensaat ovat pikkasen eri lajiketta. Mistähän mulle on semmonen "tieto" iskostunut. Luonnon tyrnit ovat NI-IN piikkisiä, että on kuin kaktuksen sisuksiin pistäis kouran. Joku on sanonut, ettei istutetut tyrnit olis niin piikkisiä.? En ole tuosta kuitenkaan ihan varma.

      • sedna03
        Heikunkeikku kirjoitti:

        Kyllä ne pensaat inhottavan piikkisiäkin ovat. En tiedä ovatko yhtä piikkisiä kuin luonnonvaraiset.

        Minä poimin tyrnini kynsisaksilla yksitellen isoon laakeaan koriin, koska marjat irtoavat niin huonosti, ja liiskaantuvat kirvelevästi kynsien alle. Mulla ei siis ole tyrnipuristinta. Mistä sellaisia saa?

      • Heikunkeikku
        sedna03 kirjoitti:

        Mun täytyy sanoa, että en tiedä, mistä tyrnipuristimia saa. Meidän ihan ensimmäinen puristin teetettiin, kun niitä ei kaupoissa ollut saatavana. Toisen kaiketi mieheni osti jostakin, mistä lie.

        Tyrnipuristin on tosi kätevä kapistus. Kaikista parhaiten saa puristettua, jos kaksi ihmistä työskentelee yhdessä. Toinen ohjaa ja pitää tyrnimarjaoksaa (jossa marjoja kauhea rypäskä) siinä puristimen "puristuskohdassa" ja toinen puristaa molemmin käsin. Jos olis kolme kättä, niin kaikki onnistuisi mainiosti, mutta kahdella kädellä on hankalampaa, koska alkupuristus pitää tehdä yhdellä kädellä ja tarttumiskohta täytyy olla jossakin "aisojen" puolessa välissä ja siitä kohtaa puristaminen on raskasta. Kun se tyrniterttu painautuu kunnolla puristimien väliin, niin sitten voi irrottaa "marjapito-oksakäden" :) (huh mitä sanoja) ja sitten voi molemmilla käsillä puristaa marjat loppuun.
        Ei tästä mun sepustuksesta mitään selvää saa. Huomasin juuri, että on kinkkinen asia selittää.

        Käsinpoiminta vie kyllä niin kauan aikaa, että kauan saa töröttää puskis, jos haluais saada vähänkin enemmän marjoja. Ja siinä on sekin, että mehun voi helposti siivilöidä ja siivilöinnin jälkeen on mehu Täysin puhtaan keltaista (kuin Jaffa), eikä seassa ole niitä inhottavia siemeniä ja ruskehtavaa mitä lie semmosta-semmosta.

      • Meriläinen
        Heikunkeikku kirjoitti:

        Tänä vuonna ei tyrnejä tule paljon, ainakaan tänne päin. Tyrnipuskia on kuitenkin niin paljon, että kyllä niistä kuitenkin sitten kertyy sopivasti. Puristaminen on vaan niin raskasta hommaa, että huh huh. Mulle tulee ranne kipeeksi, jos yhtäkyytiä kauan puristelen. Käsin noukkiminen on jo niin kauhiaa työtä, että siihen en ryhdy suurin surminkaan.
        Mulla on semmonen mielikuva, että nuo istutetut tyrnipensaat ovat pikkasen eri lajiketta. Mistähän mulle on semmonen "tieto" iskostunut. Luonnon tyrnit ovat NI-IN piikkisiä, että on kuin kaktuksen sisuksiin pistäis kouran. Joku on sanonut, ettei istutetut tyrnit olis niin piikkisiä.? En ole tuosta kuitenkaan ihan varma.

        Ei ainakaan nää tyrnit ole kovin piikkisiä.
        Eihän ihmiset ostais niitä jos niissä olis paljon piikkejä.
        Mutta en mie kyllä lähe tuolta niitä kerämäänkään kun siellä ovat ihmisten iloksi laittaneet :)

      • Heikunkeikku kirjoitti:

        Olen kerran noukkinut tyrnejä yläoksilta kun alaoksat olivat tyhjät. Kyllä oli hidasta hommaa. No en minä muuten niin ahkera olisi ollut mutta kun kaveri teki silloin remppaa 4 tuntia ja minulla oli aikaa. Miksi muuten puristelet niitä? Minä laitoin pakkaseen kokonaisina ja keitin aina kiisseliä. Siitä tuli muuten vekkulin näköistä mutta hyvää:)

      • Heikunkeikku
        firefox58 kirjoitti:

        Huomenta vaan täältä päin. No, sinä sitten tiedätkin, miten hidasta puuhaa on tyrnejä poimia käsin, jos oot joskus sitä tehnyt.
        Miksikö puristelen tyrnejä. No siksi, etttä se on hyvin kätevää. Jos sinä käsin noukit 4 tuntia, niin et varmaankaan hirmu paljon niitä saanut. Neljässä tunnissa puristaa monen monituista litraa. Jos pari ihmistä työskentelee yhdessä, niin neljässä tunnissa jo puristaa parikymmentä litraa (riippuu tietysti onko marjaisa vuosi). Pariinkymmeneen litraan mehua mahtuu aimo kasa marjoja, yhdestä marjastahan ei mehua tule paljoakaan. Tässä siis syy.
        Laitan mehua jääpalapusseihin, josta on kätevää aamuisin napsahuttaa pari palaa lasiin sulamaan ja kulauttaa se sitten kurkkuun ja kah monen monituista vitamiinipoikaa on mennyt vattunkupuruun. :)

        Siivilöity tyrnimehu on myös kauniin väristä, eikä siinä ole ylimääräisiä "töhniä" lillumas.
        Syntymäpäivät ja muut juhlat eivät ole mitään ilman tyrnihyytelö-rahka-kakkua ja varsinkin semmonen kakku olis äklön näköinen, jos se olisi tehty marjoista, eikä mehusta.

      • Heikunkeikku
        Meriläinen kirjoitti:

        Ei ainakaan nää tyrnit ole kovin piikkisiä.
        Eihän ihmiset ostais niitä jos niissä olis paljon piikkejä.
        Mutta en mie kyllä lähe tuolta niitä kerämäänkään kun siellä ovat ihmisten iloksi laittaneet :)

        Heissulivei sinullekin täältä aurinkoiselta rannikolta.
        Ymmärsitköhän väärin mun selostuksen, että tyrnit ovat piikkisiä.
        Tarkoitin, että tyrnipensaat ovat tosi piikkisiä, marjat eivät ole piikkisiä.
        Elikkä jos joku vaivottelee ja keräilee marjoja, niin marjat ovat kyllä ihan sileitä ja kauniin näköisiä.
        (varmuuden vuoksi tämmönen vastaus, kun kirjoitit, että eihän ihmiset ostais niitä jos niissä olis paljon piikkejä)

        Niitä pensaita minäkin tarkoitin eli kyllä ymmärsin sinut oikein. Itse vaan kirjoitin väärin :))
        Ja pensaiden ostoja lähinnä ajattelin.

      • Heikunkeikku
        Meriläinen kirjoitti:

        Niitä pensaita minäkin tarkoitin eli kyllä ymmärsin sinut oikein. Itse vaan kirjoitin väärin :))
        Ja pensaiden ostoja lähinnä ajattelin.

        Kato onhan monissa ovissakin varmuuslukkoja, niin minä sitten aattelin varmuus-varmuus-kirjotuksen tällätä, varmuuden vuoksi. Kyllä aateskelin, että tarkoitit sitä, mitä tarkoitit, mutta kuitennnnniiiii :)

        Jos ostaa pensaita, niin ne voi istuttaa sitten juuri presiis niin, että niitä on helppo kerätä. Jos ne on parin metrin pääs toisistaan, niin voi helposti kiertää pensasta ja siten on helppo kerätä.

        Nämä luonnon tyrnit kasvavat Kiusallaan semmosessa paikassa, että kerääjällä olisi Mahdottoman inho-vaikeata kerätä. Valtaisa määrä piikikkäitä puskia toisissaan kiinni ja lomittain. Monet isojen kivien vieressä ja isojen kivien vieressä taan muita kiviä. Eli vaatteet takertuu piikkipensaisiin ja kivet on niin klumppusia, että pitää varoa, ettei jalka lipsahda johonkin kivien koloon. Joihinkin pensaisiin ei pääse ollenkaan käsiksi. Sitten poika-tyrnipensaita saattaa olla trusa edessä ja tyttötyrnipensas töröttää poikien keskellä ja naureskelee, kun on sielä turvassa.
        Elikkä vähä hankalaa :(

        Tulipahan taas naputeltua aimo kasa tekstiä tyrnistä. Elä immeinen herrrrRRRrrrrmostu, ku Aina vaan tyrni-tyrni-juttuja. Minä en enää, en en. . :)

        Tyrni on hyvä puheenaihe siinä missä joku muukin.
        Ei sitä kovin kauaa ole arvostettu kun ajattelee että on kait ne pensaat siellä teillä päin kasvaneet ties kuinka monta vuosikymmentä tai peräti vuosisataa.
        Koska sen arvo sitten vasta juomattiin ja kenen ansioista?

    • sinullekin, pilvinen päivä näyttää olevan, ainakin näin aamusta.
      Omenasose porisee ja kaalilaatikko on valmistumassa, mitäs hätää tässä.
      Yöllä on taas palstalla myrskynnyt, minuakin riepoteltu, mutta sellaistahan tämä elämä on,
      välillä sataa ja välillä paistaa ;)

      • Meriläinen

        Niin on. Elämä on. Mutta onneksi joskus tulee niitä hauskoja hetkiä ja paljon iloakin elämään.
        Muuten menis tosi ankeaksi.
        Ja tää palstelämä on ihan oma lukunsa. Eletäänköhän me kaksoiselämää :))

      • sedna03

        Otin nyt rekisteröidyn nimimerkkini käyttöön ja salasanakin on nyt muistissa. Valokuvankin olen laittanut, mutta ei se siellä ole. Jossain bittiavaruudessa kai. Tuntuu kyllä siltä, että en tule nikkiäni enää paljon tarvitsemaan.

        Mulla on paljon kriikunaluumua. Ajattelin tehdä viinin ja/tai sitten hilloa. Ovat makeita, ja niitä on tänä vuonna paljon. 5 litraa löytyipelkästään ala-oksilta, ja ylä oksilla on varmaan vielä 15 litraa. Ompuista teen vähän sokeritonta ja säilöntäaineetonta kuumana lasipurkkiin umpioitua hilloa.

      • sedna03 kirjoitti:

        kiitti viestistä, en viitsinyt vastata ;)
        Kyllä sinä tarvitset nikkiä, nythän täällä juttua riittää, kun joku kerho on kuulemma muuttamassa pois.

        Meillä on vähän kriikunaluumuja, jänikset kalusivat talvella oksat ja rungot, luumupuut eivät siitä pitäneet.
        Omppuja kyllä riittää, keitän sosetta lisää. Tästä satsiat tuli vähän löysänlaista, mutta voiha se jäähtyessään muuttua sakeammaksi.

      • Meriläinen kirjoitti:

        Niin on. Elämä on. Mutta onneksi joskus tulee niitä hauskoja hetkiä ja paljon iloakin elämään.
        Muuten menis tosi ankeaksi.
        Ja tää palstelämä on ihan oma lukunsa. Eletäänköhän me kaksoiselämää :))

        eletyksi tämän yhdenkin, eikös Juice niin laulussaan sano ;)
        Tässä jaksa moneksi jakaantua, vaikka sellaista luullaankin.

      • Heikunkeikku
        Anceli kirjoitti:

        kiitti viestistä, en viitsinyt vastata ;)
        Kyllä sinä tarvitset nikkiä, nythän täällä juttua riittää, kun joku kerho on kuulemma muuttamassa pois.

        Meillä on vähän kriikunaluumuja, jänikset kalusivat talvella oksat ja rungot, luumupuut eivät siitä pitäneet.
        Omppuja kyllä riittää, keitän sosetta lisää. Tästä satsiat tuli vähän löysänlaista, mutta voiha se jäähtyessään muuttua sakeammaksi.

        Muurinpohjaplätyt ovat satumaisen suussasulavia, jos siihen laittaa itse tehtyä Omenasosetta, niin ja pikkasen voi pläjäyttää kermavaahtoakin sekaan. Muukin hillo tietysti käy, muuta 100%:n makuelämyksen saa, jos laittaa nimenomaan Omenasosetta. Ah, niin hyvää.

        Oletko koskaan laittanut omenasoseen sekaan pihlajanmarjoja. Joskus muinoin laitoin pihlajanmarjoja mukaan, antamaan pikku pikantin säväyksen.
        Pihlajanmarjoista tein myös hyytelöä lihan kans nautittavaksi.

        tehnyt pihlajanmarjahyytelöä, hyvää se oli. Mutta omenan sekaan en ole laittanut, pitää varmaan kokeilla.
        Lätyt on kyllä hyviä :)

    • GloriaJoy

      miupa kuunteli aamun varhetessa niin monenlaisia liverryksiä ikkunan alla olevista pensaista ja puista, että sydän oli pakahtua onnesta. Aurinko paistaa ja kirkkaankeltaisia lehtiä on ilmaantunut puihin. Miu päätti unohtaa ainakin vuodeksi tai ens kesään asti 199 rosenttisen ruisnäkkärin oivariinillä ja puolukkahillolla, tai kurkuilla tai tommaateilla, kun verikoe näytti et pahhaa kolesteroolia on liikaa, hyvvää kyl sopivasti ja triglyseriditkin ol tosihyvät vaan ei auta itku markkinoilla, on ryhdistäydyttävä.

      Olisipa nyt vaikka kuukausi ja risat yhtäkyytii poutaa, sinitaivaita ja aurinkoa :-)

      • Meriläinen

        No täytyyhän sitä vettäkin välillä tulla, muuten kaivot tyhjenee ja on kurjaa kun joutuu käymään tuttujen luona suihkussa ja pesemässä vaatteet.
        Mulla on yhdeltä vuodelta sellainen kokemus.
        Nyt ei kyllä ole sitä pelkoa kun nää vedet tulee kaupungilta.
        Hyvä ilma oli reippailla ulkona, ja unohdin senkin että oisin tänään pääsyt jopa bussilla.
        Kun asun sellaisessa paikassa nyt että bussi ajaa tohon viereen kahtena päivänä viikossa.
        Ohi ajoi just kun käännyin kotitielle :))

        muistilappu aikataulujen täsmäajoista bussi-pyykkipojan muodos ja siihen tiuku niin et kopautat pääsi siihen aina välil niin pääset sit käyttään bussia, ettei bussivuoroja puolitettais liian harvan käytön vuoksi ;-)

      • Meriläinen
        GloriaJoy kirjoitti:

        Täällä asuu tosi paljon iäkkäitä ihmisiä vielä ja niiden takia ne bussit varmaan vielä kulkeekin.
        Eilenkin siitä nousi pari rollaattorilla kulkevaa, joten luulen ettei se mun kulkeminen paljon vaikuta.
        Kun ei kulje kun kahtena päivänä niin paaha muistaa.

    • Marlyn.

      kerrakseen täällä päässä,siis minun.Juuri kun kolmen vuoden aikana olen saanut mökkini tontin upeaan kuntoon,tehnyt paljon työtä nauttien,välillä leväten keinussa katselemassa puitten latvoihin,suuret rauhalliset kuuset,jämäkkä mänty jota välillä halaan ja rutistan.

      Tuli tieto että metsä kaadetaan ja jään hakkuualueen reunaan,ryteikkö rumilus tilalle.
      En halua enää sinne.Huokaus.

      • Heikunkeikku

        Voih, miten ikävää :( Ymmärrän, että pääknupissasi pyöriskelee harmituspallo.
        Hakkuualueen reunassa kököttäminen ei varmaan viehätä.

        Vuosi sitten lähdin Innoissani keräämään sieniä. Keitin termospulloon kaffetta ja kaikki kimpsut ja kamsut pistin sievästi autoon. Ilma oli mitä mainioin. Lähdin lallatellen ajelemaan kohti aivan ihastuttavaa metsää, jossa paaaaaaaljon sieniä. Täältä on sinne "mun" sienimetsään jotain 20km.
        Tie on mutkainen ja kun viimeisen mutkan autolla mutkahdin ja esiin olisi pitänyt tulla tämä minun kyseinen metsäni, niin kuinkas olikaan, koko metsä Laaaaaaaaaaajalta alueelta oli hakattu hus helekuttiin. Kauhia hakkuualue. Aivan pilallisen näköinen ryteikkö. Aivan kauheaa.
        Pysäytin auton tien vierren ja nousin autosta kattomaan tätä kauhistusta. Sinne meni mun sienimetsä. :(
        Sen kommin en ole sinne ajellut.

      • Meriläinen

        Huh huh.
        Toi oli kyllä sellainen mullistus että uskon sen ottaneen ihan sieluun asti.
        Mutta tää maailma on sellainen että mistään ei voi olla varmaa.
        Vaikka luulisi omistavansa jonkun paikan niin yhtäkkiä saa huomata että se viedäänkin alta.
        Olisi hyvä kun ei kiintyisi mihinkään paikkaan tavaraan tai asiaan.
        HMMMMM ihmisistä puhumattakaan, mutta se kiintymys on kyllä niin tärkeä ettei sitä ilman ole hyvä olla.

        kiinnyn mihinkään paikkaan ja osaan sopeutua tilanteen mukaan.Mutta tämä,sieluni syvimpien juurien kautta on ollut terapiani monessa asiassa,siellä kukaaaaaan ei ole sanonut miten minkäkin teen.

        Nukkumaan käydessäni selkä metsää päin tunsin olevani turvassa,se oli kuin toinen selkä omaani vasten,vain hirret välissä.Kohta ei ole enää.Olen kuin itsekkin riisuttu,raiskattu.

        Koko päivä on mennyt miettiessä,mitä teen,myynkö mökin vai odotanko kamalaa näkyä.Ja mihinkään en voi vaikuttaa,toisen metsä on toisen metsä ja hän tekee mitä haluaa :-((((

      • Meriläinen
        Marlyn. kirjoitti:

        Älä hätiköi, jos se mieli vielä muuttuu.
        Itsestäni kyllä tietäisin ettei muutu. Olen kokenut lähes saman tilanteen. Sillä erolla että metsä vietiin suoraan kodin keittiön ikkunan edestä. Ja katsoin vielä itkien jokaisen puun kaatumista.
        Kauaa en sen jälkeen siellä asunut. Mutto tuli kyllä ihan muusta syystä mutta jos se metsä olisi vielä ollut niin ehkä lähtö ei olisikaan ollut niin helppo.

    • sedna03

      Niin hyvää huomenta sinnekin. Tässä vasta harjoittelen rekisteröidyn nikkini käyttöä.

      • Meriläinen

        Huomenta, tai siis iltapäivää. Kyllä tuo näyttää ihan onnistuvan :)9
        Ei se niin vaikeaa loppujen lopuksi ole.

    • Adria

      Se meni sitten katsastuksesta läpi, joten ihan pieni oli ilo, koska tiesin sen menevän.
      Päivänpaistetta itelles.

      • Meriläinen

        Ihan turhaa sitten oli vilä äsken peukut pystyssä tuolla maailmalla. Vähän vaikeutti ostoksia mutta hyvähän se että läpi meni.

      • Adria
        Meriläinen kirjoitti:

        Ihan turhaa sitten oli vilä äsken peukut pystyssä tuolla maailmalla. Vähän vaikeutti ostoksia mutta hyvähän se että läpi meni.

        No kait sä vastasit reippaasi lukuisiin kysymyksiin, et miksi tolleen peukkuroit. No, kun mä lupasin Adrialle.

      • Meriläinen
        Adria kirjoitti:

        No kait sä vastasit reippaasi lukuisiin kysymyksiin, et miksi tolleen peukkuroit. No, kun mä lupasin Adrialle.

        Niin joo sille mun multinikilleni, vai oliks toi nyt edes oikee sana. Ja sitten sain alkaa selittämään kaikkea.
        Kun ovat nää keskustelu sanastot mullakin vielä niin hakusessa.

      • Adria
        Meriläinen kirjoitti:

        Niin joo sille mun multinikilleni, vai oliks toi nyt edes oikee sana. Ja sitten sain alkaa selittämään kaikkea.
        Kun ovat nää keskustelu sanastot mullakin vielä niin hakusessa.

        Eikäku siellä shoppaillessasi, kaikille jotka oli äimänkäkenä.

      • Meriläinen
        Adria kirjoitti:

        Eikäku siellä shoppaillessasi, kaikille jotka oli äimänkäkenä.

        No siellä siellä:))
        Kun olisin kaiken selittänyt niin ne ois olleet vielä enemmän käkenä ja äimänä.

    • Iltapäivää !

      Lipsahti tänne PM:puolelle kun olin 4 tuntia jalkojeni ynnä kahden renkaan varassa. Sää houkutteli tekemään kaikenlaista mitä en aikonut. Yksi asia jäi harmittamaan, en saanut nimittäin pakettia postista kun oli niin iso, no tytär tulee autoineen hätiin joten no problem.

      Tuo oli ihan hyvä juttu aamu ei olekaan iltaa viisaampi vaikka sananlasku niin sanoo, tai sitten minulla on liian vilkas mielikuvitus...joskus:)

      • Meriläinen

        Noo kyllä mietin laittaessani sen lauseen että kummin päin se oikeasti on. Minusta sopii kumminkin.
        Tädin yksi lempilauseita oli "Älä anna auringon laskea vihasi päälle"
        Ja se olisi kyllä hyvä muistaa että riidat pitäisi sopia ennen nukkumaan menoa.
        Se on vaan joskus niin vaikeaa.

    • Teemuna

      Huomenta. Näyttäisi päivä omppupiirakalle ja muutenkin omenaiselle ololle. Kuis sulla?

      • Meriläinen

        Tänään heräsin väärällä jalalla. Painajaismaisen ja muutenkin huonosti nukutun yön jälkeen.
        Olen huonolla tuulella :((
        Mutta hyvä että siellä vain omputellaan :)

      • Teemuna
        Meriläinen kirjoitti:

        Tänään heräsin väärällä jalalla. Painajaismaisen ja muutenkin huonosti nukutun yön jälkeen.
        Olen huonolla tuulella :((
        Mutta hyvä että siellä vain omputellaan :)

        Tommosia ne aamut välillä on. Osaapahan arvostaa niitä mukavia heräämisiä ilman kellon karjuntaa korvanjuuressa. No, viikonloppuisin sitten.

      • Meriläinen
        Teemuna kirjoitti:

        Tommosia ne aamut välillä on. Osaapahan arvostaa niitä mukavia heräämisiä ilman kellon karjuntaa korvanjuuressa. No, viikonloppuisin sitten.

        No ei nyt kyllä ollut herätyskello syypää.
        Huonosti nukuttu yö lähinnä, piiiitkään aikaan en ole nukkunut niin huonosti kun viime yönä.

      • enkeliduo
        Meriläinen kirjoitti:

        Tänään heräsin väärällä jalalla. Painajaismaisen ja muutenkin huonosti nukutun yön jälkeen.
        Olen huonolla tuulella :((
        Mutta hyvä että siellä vain omputellaan :)

        huomenta,ni päivää täl kertaa !
        Hiukka hosusin,ku " elin tätä päivää ".Alotus oliki eiline.Mitä haittaa...mittää.
        Vai on sul huono päivä,höpönpöpön.se varmaan meni jo.
        Eipä silti,ei tää elo niin aurinkoist olekka koko ajan.
        Hyvää keskiviikon jatkoo !

        Lämpössii terveissii ja piirrän sulle naurusuun :D tommottis.

    • päivälle, hyvää jatkoa :)
      Kovin on harmaata.. Ja vaikea kuvitella, että näkisi meren kotona aamukahvilla istuessaan!
      Pitää lähteä laivalle tai jotain ;)
      Pihlaja on oma köökin ikkunan alla.. se onkin nyt kauneimmillaan..
      Vapaapäivä alkanu lokoisasti, vähä pitänee ryhdistäytyä :)

      • Meriläinen

        Pilvipoutaa on yhä edelleen ja meri rauhallinen.
        Illalla kun kävin rannalla se oli aivan tyyni, sorsat vain keskusteli jossain hiljakseen.
        Joutsenet on kadonneet tästä raanaasta.

    • pahalla tuulella, no huomenna sitten sitäkin paremmalla :)
      Aika lämmintä lupasi täksi päiväksi, jopa lähelle kahtakymmentä astetta, ruskan värejä näkyy jo
      pihavaahterassa, syksyä tämä on.
      Koitapas nyt piristyä, kaikki järjestyy, kuten tapana on, mukavaa päivää, mene vaikka lenkille ;))

      • Meriläinen

        En ole pitkään aikaan ollutkaan näin huonolla tuulella.
        Mutta huomenna on päivä uus ja voihan tänäänkin vielä tapahtua jotain joka mieleni muuttaa.
        Onneksi kello on vielä noin vähän.
        Toisaalta jos joutuu koko päivän näin huonolla tuulella tallustamaan niin se ei ole kivaa.

        Ulos painunkin taas kohta.

      • Heikunkeikku
        Meriläinen kirjoitti:

        En ole pitkään aikaan ollutkaan näin huonolla tuulella.
        Mutta huomenna on päivä uus ja voihan tänäänkin vielä tapahtua jotain joka mieleni muuttaa.
        Onneksi kello on vielä noin vähän.
        Toisaalta jos joutuu koko päivän näin huonolla tuulella tallustamaan niin se ei ole kivaa.

        Ulos painunkin taas kohta.

        Ei kyllä yhtään tunnu siltä, että olisit huonolla tuulella tekstiäsi lukiessa. Osaat hyvin hillitä ja hallita huonotuulisuutesi.
        Onko niin, että sormesi naputtelevat lempeää tekstiä, mutta naamataulu on violetin värinen, suu vihaisen dobermannin irvistyksen kaltainen, kulmahampaat framilla ja huulimättäät kiriästi ylhäällä, että etuhampaat näkyvät kokonaisuudessaan, kuolan valuessa leukaa pitkin alaha ja matala, Hyvin matala murina täyttää huoneen. Kävely tapahtuu suorin jaloin ja ovet paukkuvat mennen tullen?
        Jos noin huonotuulinen oot, niin iloitkaamme, että näytöstä ei näy naamaa.

        Toivottavasti huonotuulisuus kaikkoaa pian. Päivä on vasta aluillaan.
        mukavaa päivää sinulle.

        Mitenhän sen huonontuulen saisikin esiin tänne.
        Alkaiskohan raivoilemaan jokaiselle vastaajalle.
        Kun ei se kuitenkaan ole kenenkään syy täällä.
        Se on sisäinen tila, jota ei todella ole ollut pitkään aikaan. Ja kyllä näkyy mun naamataulussa ja peilissä se tuijotti vastaan.
        Ovet jos ne ois kiinni niin paukkuis kyllä mutta mulla on sellainen asunto jossa on kaikki ovet vielä auki ja pääsen kiertämään ympyrää ja ravaamaan huoneesta toiseen.
        Rappusia kohta astelen hyvin raivokkaasti alas.
        Kiitos toivotuksista, uskon tämän vielä lauhtuvan tai sitten menen myrkkynä illalla nukkumaan ja herään onnellisena huomenna uuteen aamuun..

        kai se on vain jonkinlaista sisäistä tyytymättömyyttä..
        Kyllä se siitä ohi menee, aikanaan.
        Aika on kummallienn juttu, se korjaa niin monet sotkut ;)

      • Meriläinen kirjoitti:

        Mitenhän sen huonontuulen saisikin esiin tänne.
        Alkaiskohan raivoilemaan jokaiselle vastaajalle.
        Kun ei se kuitenkaan ole kenenkään syy täällä.
        Se on sisäinen tila, jota ei todella ole ollut pitkään aikaan. Ja kyllä näkyy mun naamataulussa ja peilissä se tuijotti vastaan.
        Ovet jos ne ois kiinni niin paukkuis kyllä mutta mulla on sellainen asunto jossa on kaikki ovet vielä auki ja pääsen kiertämään ympyrää ja ravaamaan huoneesta toiseen.
        Rappusia kohta astelen hyvin raivokkaasti alas.
        Kiitos toivotuksista, uskon tämän vielä lauhtuvan tai sitten menen myrkkynä illalla nukkumaan ja herään onnellisena huomenna uuteen aamuun..

        kyllä kuuluu ja näkyy, varmaan joskus tännekin, on se niin reipasta meininkiä.
        Tuota, ilmoita huomenaamulla jos olet vielä hirmuisen häijyllä tuulella, siirretään sitten,
        en mie uskalla minkään mörön luokse tulla ;))
        Mutta kyllä sie vielä tänään muutut iloiseksi ja positiivikseksi, luotan siihen.
        Nyt lenkkarit jalkaan ja lenkille, miekin menen.

    • hyvan päivän toivotuksista. Kiva lukea rentoja ja iloisia fiiliksiä. Tavallista elämää täälläkin ja kiva niin, uimaan olen lähdössä yhden pikkasen kanssa kunhan herää päikkäreiltään.

      Maailmalla tapahtuvat ahdistavat asiat ja muut draamat eivät pilaa minunkaan tunnelmiani.

      • Heikunkeikku

        Hello miljoona.
        Eikö vesi ole jo aika kylmää? Vai pistätkö märkäpuvun päälles :)

        Tavallisesta elämästä on kiva lueskella. Semmosta lepposta jutustelua. En niin piittaa mistään suuremmista praatata, kun semmoset luonnistuu multa paremmin ihan naamatusten ja suulla puhuen ja elelehtimisillä ja äänen erilaisilla aksenteilla. Ei toki häiritse, vaikka muut mistä tahansa kirjoittelee.

        Taas Vaasassa saa nauttia auringonpaisteesta. Tuulikin lymyilee missä lie.
        Ruoka on valmistumassa, työt alkavat iltapäivällä ja nyt vaan olla möllötän laiskana. Tavattoman ihanaa hemmotella itseään laiskuudella :)

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      243
      7510
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      237
      4511
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1795
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      74
      1670
    5. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      70
      1164
    6. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      134
      1142
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1077
    8. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      128
      966
    9. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      207
      941
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      103
      904
    Aihe