Suomen sotilaallinen isänmaallinen puolue
km-tarkkailija
9370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
huonoa parodiaa...jostain. Niin, Neuvostoliiton ohjuksethan olivat vain rauhanohjuksia, muistathan sie toveri?
Punaisten kulttuurilahottajien uusimpana strategiana on hajottaa kansallisesti ajattelevien kansalaisten voimat. Viime aikoina esiin pullahtaneet puolueet yrittävät saada aikaiseksi hajontaa, jotta äänestäjät kääntyisivät pois persuista ja mahdollsesti myös Hommasta. Ei kovin yllättävä operaatio näin vaalien edellä, jolloin eduskuntaan on pääsemässä ensimmäistä kertaa monikulttuurisuuteen kriittisesti ajattelevia kansalaisia.
Näiden punaisten masinoimien puolueprojektien ongelmana on heidän kannaltaan se, että ne eivät ole uskottavia, vaikka yritys onkin kova. Syynä on se, että tekijät ovat alkaneet uskoa itsekin omaan propagandaansa ja tuottavat siksi kuvittelemansa kansallismielisen pömpöösiä ja kliseistä tekstiä. Tosiasiassa mikäli joku fiksu kansallismielinen perustaisi uskottavan sivuston, olisi sen teksti paljon analyyttisempaa, kiihkottomampaa ja argumentatiivisempaa. Nyt punamädättäjä heijastaa vain itsensä luomaa viholliskuvaa näissä blogeissaan. Try harder. Heippa!
Lähinnä tuon sivuston uskottavuutta heikentää liian hyvä kirjakieli, joka ei ole "isäm maan puolustajille" ominaisten kielivirheiden pilaamaa. Kaikki "yhdys sanatkin" on kirjoitettu oikein. Vierasperäisten sanojen välttäminen kuitenkin naurattaa, esim. "siitinelo" = seksuaalisuus, "siveettömyysviihde" = porno.
Mädättäjien tavoite on epämääräisllä puoluhankkeillaan kariuttaa huimaavassa nousussa olevat todelliset isänmaalliset voimat. Voinemme vain vakuuttaa, että vaikka pelon sanelemana näitä uusia puolueita nousee tällä hetkellä tuhka tiheään, on aidosti kansallismielisten syytä luottaa vanhojen, varmistettujen ja todellisten isänmaallisten puolueiden olevan viime kädessä Suomen ainoa toivo maahanmuutto- ja vähemmistöongelmansa lopulliseksi ratkaisemiseksi.
Suomen kansan sinivalkoiset (SKS), Muutos 2011 (M11), Perussuomalaiset(PS), Vapauspuolue(VP) ja Itsenäisyyspuolue(IPU) ovat varmistettuja vanhoja puolueita joiden taakse jokaisen on nyt asetuttava ettemme jakaisi voimiamme hukkaan ja lopulta nääntyisi kuoliaaksi.
Älä luota mädättäjien luomiin illuusioihin, suotta alistu petokseen, anna kusta silmiisi - Äänestä aitoa isänmaallista puoluetta.
on joidenkin pikkunokkelien ikuisten humanistiopiskelijoiden läppä joka elää omaa elämäänsä. Toki ns. amisnatseja on olemassa, kuten on lukion keskeyttäyneitä ahdistuneita kiljupunkkareitakin, mutta näistä on turha vetää sen kummenpia yleistyksiä semminkin kun kansallismielisyys alkaa olla ihan professoritasoisten miesten ja naisten touhua. Tietysti kuka tahansa saa uskoa mihin lystää, omiin ennakkoluuloihin ja olkiukkoihin, mutta varmaan on vain se, että sinä sosialisti väistyt :-)
Piraattipuoluetta jonka puheenjohtajan erittäin onnistunut haastattelu Hommaforumilla sai monen pitkään skenessä pyörineen kansallismielisen liittymään piraattirintamaan.
Varmaa on vain se että ns. maahanmuuttokriittisiin suuntautuu lähivuosina raaistuvaa ja kovenevaa kostoväkivaltaa. Tavalliset ihmiset eivät pidä siitä, että heitä jatkuvasti uhkaillaan ja terrorisoidaan. Aikaisemmin äärioikeisto pysytteli salanimien takana ja raivosi omissa kokouksissaan. Nyt se on hölmöyttään uskaltautunut omalla nimellä framille. Se joutuu sitä vielä katumaan.
RIkostilastojen perusteella muslimimaahentukeutjat harjoittavat monnikertaista väkivaltaa kantaväestöä kohtaan. Heidän vihansa länttä kohtaan ei valikoi, joten ryöstön ja raiskauksen kohteeksi voi joutua myös sinunkaltaisesi punavihreä hyödyllinen idiootti. He eivät valikoi, vaikka kuin selittäisit vihaavasi itsekin länttä ja eurooppalaisia ja olevasi Hyvä ihminen.
Olet kyllä oikessa siinä, että tavalliset ihmiset eivät pidä siitä että heitä jatkuvasti uhkaillaan ja terrorisoidaan. Muslimit ja Afrikan maahanvyörykolonna harjoittaa terroria, mutta se ei tekisi sitä ilman paikallista V kolonnaa ja sitä tukevaa hyödyllisten idioottien laumaa. Kostoväkivalta ei välttämättä kohdistukaan suoraan pahantekijöihin kuten väkivaltaisiin muslimeihin vaan heitä suojeleviin paikallisväestön pettureihin.
Potilaallinen paskakasa enemmänkin.