Saamani varman tiedon mukaan, Muutos 2011 rekisteröidään huomenna virallisesti puoluerekisteriin. Huomisesta lähtien Muutos 2011 on siis puolue. Kortit on tarkastettu ja puoluestatuksen rekisteröiminen on enää vain julkistamista vaille valmis.
Huhut kertovat, että Muutos 2011:n riveihin on loikkaamassa Perussuomalaisista lahjomaton kielisoturi, Lasse Laaksonen. Hän irtisanoutui Perussuomalaisista sen jälkeen, kun Helsingin vaalipiirissä ilmoitettiin, että Perussuomalaisissa vain Heikki Talalla on oikeus ajaa pääteemanaan pakkoruotsin poistamista. Heikki Talan äänisaalis jää todennäköisesti tänäkin vuonna vaatimattomaksi, joten pakkoruotsista ei tule Perussuomalaisille kynnyskysymystä hallitukseen menolle, näin ovat "isommat pamput" päättäneet Perussuomalaisissa.
SKS kusi Muutosta silmään lähettämällä Ari Laakson ja muutaman muun Kokkolan SKS-myyrän hakemaan jäsenyyttä Muutoksesta. Muutoksessa ei kuitenkaan menty täydellisesti halpaan, vaikka muutaman SKS-myyrän jäsenyydet hyväksyttiinkin. SKS:n myyrät eivät onnistuneet saamaan merkittävää tuhoa Muutoksessa aikaan. Ari Laakso ilmoittaakin Kokkolan SKS-myyrien lähteneen Muutoksesta huitsin vittuun.
Olavi Mäenpää, Kokkolan SKS-myyrät ja Ari Laakso sekä Pekka "Pietu" Sivunen ovat uuden puoluehankkeen kimpussa. Syyskuussa julkistetaan ainakin edellä manittujen henkilöiden ehdokkuus Kalevi Helon johtaman Vapauspuolueen listoilla.
Maahanmuuttokriitikoiden, rasistien ja muuten vain isänmaallisten leirit ovat melko sekaisin. Yhteistä rintamaa ei ole. Nähtäväksi jää, kuinka pahasti äänet hajoavat Perussuomalaisten, Muutos 2011:n ja Vapauspuolueen välille.
Astrid Thors, Ritva Viljanen, Eva Biaudet, Johanna Suurpää, Tarja Halonen ja Jyrki Katainen nauravat paskaisesti.

Vastaukset 5
Vanhimmat
hänen puljunsa tanssii punikkien tahdissa ripaskaa. Vasemmistoänkyrät siirtyvät yli puoluerajojen soinisteihin. Oikeistolaisella joka tukee punikkisoinisteja on kusta päässä ja TODELLA paljon.
Kävin sivuilla muutos2011.fi eipä ollut statuksesta mainintaa, eikä VP-sivuilla viitettäkän Olavista tai sks:stä.
Olsi tullut radiouutisista ja lukenut uutisissa netissä jos totta. Muutosta ei ole rekisteröity. SYY ???
Tähän asti SKS ollut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Mitä tämä SKS tässä yhteydessä merkitsee?
Suomen Kansan Skinivalkoiset