Pohjanmaan alueratkaisussa ruotsin kieli tärkein

Miksi Pohjanmaan alueratkaisussa on ensiarvoisen tärkeää asettaa kielikysymys - siis ruotsin kielen asema aluehallinnossa - ensimmäiselle sijalla?

Ruotsinkielisten alueiden suosiminen aluehallintouudistuksen yhteydessä on aivan oikein. Tällöin valtiovalta noudattaa positiivista erityiskohtelua eli positiivista syrjintää, tai käänteistä syrjintää. Kysymyksessä on hyväksyttävä toimintatapa, jossa tiettyä henkilöä tai ryhmää tuetaan erityistoimin, jos se on ilman niitä vaarassa jäädä eriarvoiseen asemaan. Esimerkiksi kiintiöt, jotka takaavat kielivähemmistöille lisää koulutuspaikkoja, ovat positiivisia erityistoimenpiteitä.

Positiivinen syrjintä on Euroopan unionin direktiivin mukaan sallittua: ”Täydellisen yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi käytännössä, yhdenvertaisen kohtelun periaate ei estä jäsenvaltioita pitämästä voimassa tai toteuttamasta erityistoimenpiteitä, joiden tarkoituksena on ehkäistä tai hyvittää henkilöiden rotuun tai etniseen alkuperään liittyviä haittoja."

On aivan oikein, että Valtion apurahoista jaetaan vuosittain 8 prosenttia ruotsinkielisille hakijoille. Oikeastaan ruotsinkielisen osuuden pitäisi olla 10 prosenttia, sillä myös ruotsinkielinen Svenska Kulturfonden jakaa vapaaehtoisesti suomenkielisille hakijoille 10 prosenttia omista tukimäärärahoistaan. Se on arvokas lahja kaikille suomalaisille, joten suomenkielisten hakijoiden tulisi olla siitä ylpeitä ja kiitollisia. Mutta ei, sen sijaan he ovat tyytymättämiä ja valittavat!

Entä miksi nostetaan esiin ruotsinkielisen vähemmistön hyvä taloudellinen asema suomenkieliseen enemmistöön verrattuna? Varallisuusero suomenkieliseen väestöön verrattuna johtuu ainakin minun kohdallani siitä, että rakastavat ruotsinkieliset vanhempani ovat jättäneet minulle suuren omaisuuden. En näe siinä mitään väärää.

Ystävällisin terveisin,

Annna
9209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Voitaiisiinko pientä ja uhanalaista suomen kieltä positiivisesti syrjiä EU:ssa ja määrätä jokainen EU-maan kansalainen opiskelemaan pakolla suomen kieltä peruskoulussa, lukiossa ja yliopistossa? Mielestäni täydellistä yhdenvertaisuutta ei muutoin voida saavuttaa, joten tämä on Euroopan unionin direktiivin mukaisesti aivan oikea menettelytapa.

Äänestä

olla Axel Olof Freudenthalin perillisiä Annna?

Äänestä

Olet varmaankin kuullut puhuttavan siitä surullisen kuuluissta Uppsalan tapauksesta jossa juuri sinun "lääkettäsi" käytettiin vähemmistön asian korjaamiseksi tai parantamiseksi kuinka vain.

Siellä maahanmuuttajataustaisille juridiikan opiskelijoille "varattiin" huonommilla meriiteillä näitä paikkoja paremmilla meriiteillä varustettujen ruotsalaisten kustannuksella. Toimenpiteillä jota sinä nimität positiiviseksi syrjinnäksi eli suosimiseksi.

- No kuinkas kävikään ne kolme muistaakseni tyttöä valittivat oikeuteen jossa oikeus totesi, että ketään ei saa suosia jonkun toisen kustannuksella vaan kaikkia on kohdeltava tasapuolisesti.

Äänestä

Kerrassaan asiaa. Tuo voisi olla kuin minun kynästäni.

Äänestä
  • Heh, hyvä vitsi. Anna/Rautalapio kirjoittaa ja vastaa sitten itselleen ja itsekin yllättyy, kun kirjoitus vaikuttaa niin tutulta!

    Äänestä

  • kerrassaan kyllä kirjoitti:

    Heh, hyvä vitsi. Anna/Rautalapio kirjoittaa ja vastaa sitten itselleen ja itsekin yllättyy, kun kirjoitus vaikuttaa niin tutulta!

    Olet viisas nuori nainen!

    Äänestä

  • .

    "Tapio Rautalapio 8.9.2010 20:12


    Kerrassaan asiaa. Tuo voisi olla kuin minu2n kynästäni"

    Sehän oli Tapion kynästä

    .

    Äänestä

  • OIKEIN::..!!%#?!+!1 kirjoitti:

    .

    "Tapio Rautalapio 8.9.2010 20:12


    Kerrassaan asiaa. Tuo voisi olla kuin minu2n kynästäni"

    Sehän oli Tapion kynästä

    .

    Tiedämmehän nää "tyypit" ketkä kirjoittelee tyttöinä keskustelupalstoille, veikkaanpa ettei ole niistä 5% huruja vaan prosenttiluku on vähän korkeampi, pukeutuukohan ne kirjoittaessaan hameeseen ; D

    Äänestä

  • 10+2 kirjoitti:

    Tiedämmehän nää "tyypit" ketkä kirjoittelee tyttöinä keskustelupalstoille, veikkaanpa ettei ole niistä 5% huruja vaan prosenttiluku on vähän korkeampi, pukeutuukohan ne kirjoittaessaan hameeseen ; D

    ... ja mistä sinä ne "tytöt" TIEDÄT ...

    ... tekikö kipeää ...

    hah hah hah

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


- Anna - kirjoitti:

Miksi Pohjanmaan alueratkaisussa on ensiarvoisen tärkeää asettaa kielikysymys - siis ruotsin kielen asema aluehallinnossa - ensimmäiselle sijalla?

Ruotsinkielisten alueiden suosiminen aluehallintouudistuksen yhteydessä on aivan oikein. Tällöin valtiovalta noudattaa positiivista erityiskohtelua eli positiivista syrjintää, tai käänteistä syrjintää. Kysymyksessä on hyväksyttävä toimintatapa, jossa tiettyä henkilöä tai ryhmää tuetaan erityistoimin, jos se on ilman niitä vaarassa jäädä eriarvoiseen asemaan. Esimerkiksi kiintiöt, jotka takaavat kielivähemmistöille lisää koulutuspaikkoja, ovat positiivisia erityistoimenpiteitä.

Positiivinen syrjintä on Euroopan unionin direktiivin mukaan sallittua: ”Täydellisen yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi käytännössä, yhdenvertaisen kohtelun periaate ei estä jäsenvaltioita pitämästä voimassa tai toteuttamasta erityistoimenpiteitä, joiden tarkoituksena on ehkäistä tai hyvittää henkilöiden rotuun tai etniseen alkuperään liittyviä haittoja."

On aivan oikein, että Valtion apurahoista jaetaan vuosittain 8 prosenttia ruotsinkielisille hakijoille. Oikeastaan ruotsinkielisen osuuden pitäisi olla 10 prosenttia, sillä myös ruotsinkielinen Svenska Kulturfonden jakaa vapaaehtoisesti suomenkielisille hakijoille 10 prosenttia omista tukimäärärahoistaan. Se on arvokas lahja kaikille suomalaisille, joten suomenkielisten hakijoiden tulisi olla siitä ylpeitä ja kiitollisia. Mutta ei, sen sijaan he ovat tyytymättämiä ja valittavat!

Entä miksi nostetaan esiin ruotsinkielisen vähemmistön hyvä taloudellinen asema suomenkieliseen enemmistöön verrattuna? Varallisuusero suomenkieliseen väestöön verrattuna johtuu ainakin minun kohdallani siitä, että rakastavat ruotsinkieliset vanhempani ovat jättäneet minulle suuren omaisuuden. En näe siinä mitään väärää.

Ystävällisin terveisin,

Annna

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu