Saksan polliisi rupeaa länsimaistumaan elikä muuttuu rehelliseksi. Sain pohjois Saksassa liikennesakon, maksoin poliisille vaaditun summan että pääsin jatkamaan matkaa. Hän kirjoitti aivan viralliset paperit rikkeestä, oletin että asia on sillä selvä. Kuinka ollakaan, meni muutama viikko ja tuli karhukirje Maksamattomasta sakosta, tiedän ei olisi pitänyt maksaa mutta kuittia vaatiessani poliisi totesi kaiken olevan kunnossa. Eipä näkynyt olevan, karhukirje tuli. En maksa toivottavasti ei muutkaan sakkojen saajat. Käytäntö ei olekaan se käteismaksu. Vaan taskun kouraisu, poliisilta.
Kirjoitin asiasta Saksan suurlähetystöön tapauksen johdosta, odottelen vastausta suurella mielenkiinnolla. Pistävätkö linnaan vai pyyhittävätkö perseen karhukirjeellä. Siinä meillä miellyttävä EU kumppani, missä rikollisuus rehoittaa kuin Venäjällä virkamiesten ja poliisien keskuudessa. Koitan siis välttää mokomia maita ajellessani euroopassa ettei vain toista kertaa syöpäläinen takerru lompakkoon.
Nytr sitten viisaita vastauksia kuinka minun olisi tullut toimia ja onko em. tapauksia muitakin. Voisimme tehdä vaikkapa joukko valituksen lähetystöön. Kyllä kuitenkin poliisinkin pitäisi olla rehellinen ja luotettava ?
Kirjoitin asiasta Saksan suurlähetystöön tapauksen johdosta, odottelen vastausta suurella mielenkiinnolla. Pistävätkö linnaan vai pyyhittävätkö perseen karhukirjeellä. Siinä meillä miellyttävä EU kumppani, missä rikollisuus rehoittaa kuin Venäjällä virkamiesten ja poliisien keskuudessa. Koitan siis välttää mokomia maita ajellessani euroopassa ettei vain toista kertaa syöpäläinen takerru lompakkoon.
Nytr sitten viisaita vastauksia kuinka minun olisi tullut toimia ja onko em. tapauksia muitakin. Voisimme tehdä vaikkapa joukko valituksen lähetystöön. Kyllä kuitenkin poliisinkin pitäisi olla rehellinen ja luotettava ?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kaikki on kunnossa vasta kun kuitti kädessä. Hölmömmänkin luulisi tietävän.
entisissä kommunistivaltioissa mikään ole varmaa.
saksan kohdalla, että poliisi kirjoittaa sakon ja sanoo summan ja antaa kuitin.
Ja sitten matka jatkuu, siis sillä sakkolapulla. Se menee padenborgin liikkennevirastoon tarkastettavaksi.
Ja sieltä sitten aikanaan tulee lisälappu jos on aihetta. Ja se lappu voi olla lisää maksettavaa tai toisin päin , saat takaisin päin.
Saattaa aatun suurlähettilästä nauratta suomipojun palaute
Saksan poliisin tavasta toimia rehellisellä tavalla. Onko poliisilla saksassa ottaa raha kuittia antamatta, niin vain näkyy olevan valitettavasti. Eihän Suomipoika muuten valita, maksaa kyllä aiheuttamansa rikkeen kun ei raha ole mikään ongelma. Mutta mutta, se poliisin rehellisyyshän se huolettaa maailmalla liikkujaa. Olisihan se ihme jos ei suurlähetystö ota kyseiseen asiaan mitään kantaa. Pitäisihän Saksankin olla EU maa ainakin niin olen käsittänyt. Näinhän ei ole niin kauan kuin lait ovat samat kuin Venäjällä. Nythän oli kysymys paikalla rahastuksesta ilman kuittia eikä siinä ole mitään puolusteltavaa. Ottaen huomioon Saksalaisen taidon poistaa ihmisiä maailmasta. sivistyneesti.
on autiota, ettei vaan yläpäässä ?
Mutta markus-sedän seuraan kyllä kelpaisit.
Ja kyllä se suurlähettiläs sinulle aikanaan vastaa.
Ja kohta sen vastauksen jälkeen tapaat toisen
mielenkiintoisen virkamiehen.
Sen oman kotipaikka kuntasi ulosottomies tulee
hakemaan se ylimääräisen rahan pois.
Sillä jos poliisi ei sinulle sakkolappua kirjoittanut,
niin ei ne osaa sinulta mitään kysellä.
Mutta jos se sen kirjoitti, niin siellä sinulle
kerrotaan mitä ja milloinkin tulee sen asian
tiimoilta tapahtumaan.
Ja on siellä se valitus osoitekkin sanottu.
Eli sinne laitat sen vastineesi menemään, niin
ei nekään virkamiehet pitkästy tylsässä työssään.
Vaan saavat edes joskus piristystä päiväänsä.
P.s. Sen verran oli asia virheitä tuossa jutussasi,
että kun ensi kerran provoa värkkäät, niin
paneudu asiaan kunnolla, ettei kaikki pidä sinua
aivan pellenä.
koitat jokellella kuin tuttiikäinen pojan vesseli, toivotan onnea ja menestystä sinulle vuorisaarnasi suhteen.
Kirjoitappas nyt tähän sanasta sanaan saksaksi, että miten pyysit sitä kuittia.
Epäilempä vain, puutteellinen kielitaitosi vaikutti asiaan. Saitko "sakkolapusta" kopion?
Onko uusi sakkolappusi itse asiassa lisämaksu?
todeta että väärässä olit. Tänään tuli sähköpostissani vastaus kyselyyni saksan poliisin toiminnasta. Suurlähettiläs on hoitanut kyseisen asian ja valittaa kovasti Saksan poliisin toimintaa kyseisessä tapauksessa. Poliisit otetaan asianmukaiseen kuritoiminnan piiriin Että vastaavaa ei enään tapahtuisi.
Ei naurattanut Suomipojun palaute edes saksan Suurlähettilästä. Ota siis opiksesi kuinka asiat hoidetaan, jos tunnet tulleesi väärin kodelluksi. Onneksi minä osaan hoidella asiat, eikä tarvitse olla ylimoielinen muita kulkijoita kohtaan. Se lisälapustasi.
autio viesti, sen autio on tuo tarinasi autio.
P.s laitatko kopion palstalle viestistä
noin kovasti itseesi ota, katsos toiset hoitavat asiansa toiset eivät. Sinä kuulut imeisesti niihin jälkimmäisiin. Miksi sinulle muuten viestiä laittaisin, tokkopa sinä siitä sen kummemmin viisastut. Käy joskus muuallakin kuin kotona saunassa, opit pikkaisen uusia asioita. Ainakin tuo sairaanloinen epäluuloisuutesi saattaa hävitä, jos ei kokonaan niin ainakin vähäisen. Saattaisit muutenkin oppia pitämään sormesi pois nappuloilta jos ei mitään tähdellistä ole kerrottavaa. Toivon että, saisit sen pääsikin täytettyä muulla kuin kusella.
autio. On tullut parikymmentä vuotta rekalla kurvailtua saksan maata ristii ja rastiinkin.
Ja sakkoja on tullut. Joskus on joutunut maksamaan käteisellä ja joskus ei.
Mutta aina on ,kun aihetta on ollut maksamaan joutunut.
Toisinaa on vielä kotiin tullut korotus jälki käteen, kun taasen joskus on tullut konjamiini
rahat, kun on liikaa maksanut.
On se sen verta jämti tuo aatun konstaapeli.
Mutta taidat olla sen tyypin kaveri jolta oli italian poliisi oikein ottanut tiedot ylös.
Ja kaveri sitä sitten lehdessä itkee, siis tässä karavaanareiden.
Mutta että poliisi otti ja pisti rahat omaan taskuun.
Juokse kuule mikko suolle ja ajattele joskus omilla aivoilla.
Ja opettele lukemaan se sakkolappu.
Suurlähettiläs jos sulle jotain vastasi, niin siinä luki varmaan että sieltä lapusta löydätte valitus osoitteen.
Ja pää'lle näkemiin ja kuulemattomiin.
Muuta se ei sulle kirjoita tuossa asiassa.
Ja jos muuta väität niin todista väittesi tai mene sinne suolle ja syvälle
että olet aikasi käyttänyt hollannikkaiden euroopan näyttämiseen, mutta älä kuitenkaan ole minulle siitä katkera. Itsehän olet ammattisi valinnut, eikä siinä opi jos ajaa 20 vuotta pisteestä a pisteeseen b. Tylsistyy vain niinkuin sinä.
Pieni ja hyvä on sinunkin maailmasi kun kusetettavana olet ollut, KOittaisit edes ottaa opiksesi kun viisaammat sinua yrittää neuvoa. Etkö sinä ole osannut ottaa yhteyttä muihin kuin sinua putkaan kuljettaneeseen korruptoituneeseen, natsi saksan niin kutsuttuun poliisiin. Valitan tasan ei käy onnenlahjat.
Muuten, eihän rekan ohjaamiseen älyä tarvita eihän ?
Eipä kuitenkaan yleistetä. Kyllä suureen joukkoon mahtuu muutama mätä omena aina. Turha sun on venkoilla, jos maksu ei ole mennyt perille, niin joudut maksamaan toiseen kertaan. Hyvä on kuitenkin valittaa epärehellisestä poliisista (jos se nyt sitä edes oli).
Mistä muuten sait sakon ? Veditkö vaunun kanssa motarilla 250 km/h ?
kaikki mainittu aloittajan kirjoituksessa. Voittehan vastaväittäjät kokeilla itse kuinkahan käy, tuleekohan äitiä ikävä kun poistutte Suomen rajojen ulkopuolelle. Minulla ei kuitenkaan ole syytä epäillä aloittajan kirjoituksia koska itselläni on samankaltaisia kokemuksia parista muustakin entisen itäblokin maasta, mihin itäisen Saksan puolikin lukeutuu, valitettavasti. Kai sielläkin jo parin seuraavan sukupolven aikana asiaan jonkinlaista muutosta saadaan.
Suomessahan moinen ei olisi mahdollista edes epäluulöisella karavaanarilla, niin ovat tieträväistä sorttia vaikka eivät olekkaan kotoaan poistuneet helsinkiä pidemmälle Eurooppaan. Muuten kyllä ovat kauhujuttuja kertoilleet, unistaan. Täytyy myöntää että vähäiset ovat tiedot muutamilla maailman menosta, muytta eiköhän tieto kartu kun kaverit kertoilevat lisää. Muuten minulle ja miehelleni on tultu kertoilemaan samanlaisia tarinoita mm. Sveitsistä, mene ja tiedä. Suhtaudumme aina tietyllä varauksella muihin kuin Suomalaiseen poliisiin.
että meijän vessan takana, se on siis huussi tuolla pihanperällä, siellä sontakasassa on kanssa semmoinen sontapoliisikääpiö. Ja se antaa aina ku käy siellä tarpeillaa, siis siellä huussissa joka on sininen sisältä kun joku sano joskus että semmoseen ei ylimääräset pien eläjät pesi, niin se antaa potku takalistoo ja röpöttää päälle. Niin sitä minä jotta onko se sinunkin vaiva vähä niiku minunkin, etttä tahtoo näin ku ruppee joku asia oikein vaivaamaa, niiku sinua tuo sinun fobia noista ulkomaan elävistä, niin tulee peräpukamat. Niin jotta onko sulla saman kaltaisia oireita ku tuolla alottajalla, jotta on enempikin noita harhoja ?
Sitä minää vaa meinasi kysyä, mutta olikohan se nyt se oikea kysymys, kun ei nyt oikein tuo mielen puoli ole kohallaan.
Siis jotta ollaanko myö niiko kohtalo tovereita siinä huussi jutussa ?
????????????????????????????????????????????????????????????????????
herraa oikein riepoo? pysy vain siellä paskapytylläsi mieltäsi korjaamassa on sinulle ehkä parempi. Saatat vielä uskoa omiin sormiisi, se se on kovin vakavaa.
taas kiihkeää keskustelua natsi poliisista. tuosta minäkin tykkään. Mitäpä niitä puolustamaankaan kettuja mitä kettuja. Asiaa tuntuvat höpisevän toisin kuin etuteltassa, kitisevän karavaanari mummun toistuvat tarinat kausipaikoista, kukista ja naapurin siivottomuudesta. Noo, sehän on tietystikin joillain tapana. Kannattaako siitä niin kovasti välittää, karavaanari on karavaanari vaikka ruokaöljyssä keittelisi.
Taas on syksy tulossa ja koivet kutiavat jo espanjan suuntaan. Mikäpä siinä laiva lähtee 15 päivä Helsingistä, onneksi. Ei tarvitse haukkua Suomessa hyviä ystäviä, saa tehdä sen vähän kauempaa. Vaikkakin eihän heissä mitään haukkumista ole, kun ei huomaa heidän olemassa oloakaan. Kovasti vain näkyvät kirjoittelevan etuteltasta arvostelevaan sävyyn, eikä varmastikaan syyttä. Kovasti ovat auttavaisia ja huolehtivaisia silloin kun on omasta edusta kysymys. Niin kai sen pitää ollakin, mitäpä sitä toisia ajattelemaan, sehän on karavaanareiden tarkoituskin, pitää toverihenkeä yllä. Jos ei muualla niin ainakin etuteltassa, toisille vittuilemalla.
Joku näkyi jo kyselevän etuteltan kirjoittajien nimiäkin, turhaahan se on kysellä. Eiköhän jokainen sinne kirjoittava tiedä oman nimensä. Ja näkeehän sen aina, jos osaa lukea, tai jos ei sokea ole. Kuin monet ovat, kuulemma kausipaikkalaisista. Olen kyllä henkilökohtaisesti sitä mieltä, että hölmöys ja sokeus ei kulje käsikädessä.
Niin jatkan vielä muutaman sanasen kun ei ole tullut kirjoitettuakaan vähään aikaan oiken kunnollista riviäkään. Varmasti kaipaus teksteihini on joillain ollut erittäin kova, tosin ei tosikoilla. Niinhän se on ,eihän minuakaan kaikki voi kaivata. En vai satu tietämään kuka ei kaipaa.
Mutta kuitenkin, kalastuskausikin taisi loppua, kun eilen oli Pursiseuran siivoustalkoot venerannassa, täytyyhän rantaakin joskus siivota. Tosin eivät Pursiseuran väki olekaan mitään sotkijaväkeä. Kun eivät alkoholiakaan käytä niin kuin joissain seuroissa on tapana. Tosin nimeltä mainitsemattomissa, mutta eiköhän jokainen osaltaan tiedä. Sen kuitenkin sanon että, en tarkoita mitään uskonlahkoa. Minua eivät nimittäin syntien anteeksi kerjääjät satu kiinnostaman.
Näky tulevan uutisissa juuri, että SFC olisi siirtämässä toimintojaan Puolaan. Lieneekö syynä halvemmat kustannukset vai järkevämmät johtajat. Tottahan heidätkin on syytä vaihtaa, ainakin niin luulisin. Samalla voisi siirtää SFC leirintäalueetkin, loppuisi ainainen valitus maksujen kalleudesta. Vuorokausimaksu putoisi varmastikin kolmasosaan Suomen hinnoista. Voisihan karavaani kauppiaatkin siirtää puotinsa perässä, Loppuisi sekin riisto. Tosin vapaaehtoinen, vaikka ei se minua liikuttaisi. Olen jo lopettanut sen laatuisen kaupan teon Suomessa, samoin kuin autojenkin. Hoitelen lähes kaiken ostamisen ulkomailla, melkein asumisenkin.
Näin se on helppoa, jää rahaa perillisillekin kun ei jaksa kaikkia tuhlata. Sehän tässä harmittaakin, ei olisi kellään kiikkutuoli karavaanarilla tarvista ottaa osaa tuhlaamiseen kanssani. Voisimpa maksaa muutaman osamaksuvelatkin, saisivat taas ensikesänä ajaa luu ulkona vaikkapa akan naamakin. Ei tarvitse niin kovasti leirintäalueella räkyttää, räkyttäköön ajaessa. Säästyypä isommalta riidalta leirintäalueella, siellä muutenkin niitä riittää .
Eiköhän se taas riitä, terveisin: Jorma K Pursiseuran Kommorodi, Satamatoimikunnan Puheenjohtaja, entinen karavaanareiden rivijäsen. Eronnut karavaanareista omasta halustaan, Joskin eroa ei meinattu myöntää. Kuulemani mukaan syynä raju jäsenkato, sekä rajujen kiistojen selvittelyt etuteltassa. Selvitystyö jai nyt valitettavasti kesken.
Jorkka tuollaisia kirjoita, saavat tuulipukulaiset vielä traumoja.