Nuoren Keskustan Liitto vetoaa kansanedustajien
suvaitsevaisuuteen tässä parisuhdelain
kysymyksessä.
Suomi on pohjoismaista ainoa, jossa samaa
sukupuolta olevat eivät voi halutessaan
virallisesti rekisteröidä suhdettaan
suvaitsevaisuuteen tässä parisuhdelain
kysymyksessä.
Suomi on pohjoismaista ainoa, jossa samaa
sukupuolta olevat eivät voi halutessaan
virallisesti rekisteröidä suhdettaan
Vastaukset 25
Vanhimmat
Onks keskustalaiset homoja?
Olet hakoteillä ajatuksellasi siinä että meidän
tulee seurata muita pohjoismaita
parisuhdekysymyksessä. Kun yksi hyppää kaivoon
onko kaikkien muidenkin hypättävä?
Homous ja lesbous ei ole lastenleikkiä vaan
todella haitallinen parisuhde. Siitä on tehty
monia erilaisia tutkimuksiakin. Tutki vaikka
seuraava puolueeton sivu:
http://www.frc.org/papers/insight/index.cfm?get=IS
01B1&arc=yes
Erittäin aiheellinen kysymys on se, mitä
oikeuksia homoilta puuttuu? Ei mitään. Miksi
meidän täytyy murentaa vanha hyväksi
osoittautunut perhemalli kahdesta eri sukupuolta
olevasta vanhemmasta?
Olen vastustamassa parisuhdelakia ja olen myös
itse informoinut siitä kansanedustajia.
Vai katsot tuon yhdysvaltalaisten
äärikonservatiivien sivun olevan "puolueeton".
Sehän on täyttä propagandaa koko sivu.
Homoseksuaalisuus on yksi seksuaalisuuden
ilmentymä ja synnynnäinen asia. Se ei siis ole
ihmisen oma valinta ja sitä ei voi muuttaa.
Tässä eduskunnassa vireillä olevassa ja
hyväksyttävässä lakiehdotuksessa ei edes esitetä
vanhemmuuden (adoption tms.) hyväksymistä samaa
sukupuolta oleville pareille. Tämä lakiehdotus
antaa mahdollisuuden samaa sukupuolta oleville
henkilöille rekisteröidä suhteensa. Tällä on
vaikutusta mm. perintökysymyksissä ja monissa
muissa arkipäiväisissä tilanteissa.
Tästä syystä Nuoren Keskustan Liittokin kannattaa
lain hyväksymistä. Samoin myös Keskustan
puheenjohtaja Esko Aho on jo kertonut tukevansa
lain hyväksymistä.
En voi käsittää ajatuksiasi, valitettavasti.
Olemme siis eri mieltä todella merkittävässä
asiassa ja sanoisin että irtisanoudun Nuoren
Keskustan viestistä yhteiskunnallemme. Olen
täysin eri mieltä siitä että laki ratkaisisi
homouteen liittyviä ongelmia.
Näsilinnankadulla Tampereella aikanaan vaikutin
ja täytyy sanoa että jos te nuorempi kaarti
olette kaiken sallivalla linjalla, olemme
rakentamassa jälkikasvulle aivan erilaista
tulevaisuutta. Sinä olet ajamassa linjaa jolla
kaikki poikkeava täytyy sallia vaikka seurauksena
olisi adoptio-oikeuden myöntäminenkin.
Oletko valmis muuttamaan avioliittokäsitystä
kahden liitosta vaikka kolmen liitoksi tai itsesi
kuollessa antamaan lapsesi homoparille
kasvatettavaksi. Kysymys ei ole oikeuksista vaan
tulevaisuuden valinnoista. Olet valitsemassa
linjan joka ajaa maamme moraalirappioon.
Olemme varmasti samaa mieltä että homot ovat
ihmisiä, toki ovat. Siitä ei ole epäselvää, mutta
kahden miehen seksuaalinen kanssakäyminen ei voi
olla normaalia seksuaalisuutta eikä päättäjien
tule antaa kansalle signaalia joka tukee
tällaista poikkeavaa käytöstä.
Suomen Keskustan on aika muuttua, jos aiomme
tulevaisuudessa olla merkittävä voima Suomen
politiikassa. Mikäli linnoittaudumme johonkin
menneisyyteen, puolueella on edessä vaikeita
aikoja.
Tässä parisuhdelakikeskustelussa on tehty
kärpäsestä härkänen ja äärikonservatiivit ovat
halunneet ohjata keskustelun tunnepuolelle.
Keskustan perinteetkin arvostavat ihmisyyttä ja
suvaitsevaisuutta. Siksi keskustalaisuuteen sopii
tämän lain kannattaminen.
Politiikassa on vastuu. Politiikan tekijöillä
täytyy olla päämäärä mitä kohti kansaa viedään ja
asettua joskus jopa enemmistöä vastaankin.
Ajatteluasi voi verrata purjelaivaan jota ei
ohjaa kuin tuuli. Mikä virtaus on voimakkain,
sinne mennään. Kyllä laiva tarvitsee ohjaajaa
joka tietää päämäärän, mutta sinusta Keskusta voi
olla ajelehtimassa miten vaan.
Olet sitä mieltä että keskustan pitäisi alkaa
selkärangattomaksi yleisen mielipiteen
myötäilijäksi jolla ei olisi omaa tavoitetta
lainkaan. Huolestuttaa jos puolueen tulevaisuus
on kaltaistesi nuorten käsissä. Keskusta ei tule
menestymään.
On paljon parempi seista vahvana ja olla luja
päätöksissään. Minä en anna tukeani Nuorelle
Keskustalle. Maamme tarvitsee arvokeskustelua ja
selkeät päämäärät ja johtajat jotka voivat viedä
maatamme korkeaan moraaliin, ei ajamaan alas sitä.
Puolueen perinteistä sanoisin sen verran ettei
vanhempi kaarti, se joka keskustan loi, ole
puoltamassa lakialoitetta, joten olet väärässä
perinteen suhteen.
Määrittele vielä äärikonservatiivi. Olenko minä
sellainen kun hyväksyn markkinatalouden mutten
parisuhdelakia?
Keskustan noudattamia perinteitä kuvannee
parhaiten puolueen entinen nimi, Maalaisliitto.
Viime aikoina kepu on todellakin alkanut
harrastaa melkoista populismia yrittäessään saada
jonkinlaista asemaa asutuskeskuksissakin, mutta
perusajatus "saavutettujen etujen" (lue:
maataloustuet) puolustamisesta ei ole mihinkään
kadonnut. Mutta ei sen enempää perinteistä,
nyt "homosuhteenrekisteröintikeskusteluun".
Olen kanssasi samaa mieltä, että lakialoite
homosuhteen rekisteröimisestä voimaan tullessaan
vaarantaa käsitteen PERHE instituutiona. Esim.
millaisen miehen mallin saa kasvava
nuori "perheessä", jossa on kaksi "isää"?!
Tällaisissa olosuhteissa tuskin kasvaa
vastuuntuntoinen nuori, joka lähtisi perustamaan
oikeaa perhettä, koska sellaisesta ei
kertakaikkiaan voi olla kokemusta.
Ja aina, kun osallistuu keskusteluun tästä
aiheesta, tulee mieleen kysymys: Mitä
seuraavaksi? Jo yksistään tämän kysymyksen
perusteellinen miettiminen pitäisi kaataa moinen
lakialoite. Moista käyttäytymistä ei missään
tapauksessa saa tukea tai vahvistaa tai jonkin
ajan kuluttua ei enää ole mitään väliä, kenen
(tai minkä) kanssa kukakin asuu ja
leikkii "kotia".
Homot pysyköön kaapeissaan niinkuin tähänkin asti.
Otsikko kuvaa sinua. On todella hyvä että vielä
tästä maasta löytyy ihmisiä joilla on käsitys
oikeasta ja väärästä. On aivan selvää ettei kaksi
miestä tai kaksi naista ole pari seksuaalisessa
merkityksessä.
Keskustan nuoret todellakin harrastavat
populisimia ja yrittävät saada Keskustan uusille
urille. Kaiken, jopa epäterveen hyväksyminen,
olisi heille oikein kunhan vain ääniä tulisi ja
puolue nousisi Suomen suurimmaksi.
Otit hyvin kantaa myös seurauksiin. Olen samaa
mieltä että nyt keskusteluissa puuttuu näkemys
lakialoitteen seurauksista. Perhe murennetaan ja
kohta tulevaisuudessa kouluissa aletaan
opettamaan että on aivan oikein että kaksi miestä
perustaa perheen. Olen miettimässä oman tyttäreni
tulevaisuutta. Mitä hänelle tullaan koulussa
opettamaan? En salli hänen olevan niillä
oppitunneilla joissa opetetaan homoperheistä.
"On aivan selvää ettei kaksi
miestä tai kaksi naista ole pari seksuaalisessa
merkityksessä". Näinhän nimenomaan juuri tällä
hetkellä on, ovat pari vain seksuaalisessa
merkityksessä! Homoparit ovat lakien mukaan tällä
hetkellä täysin tuntemattomia toisilleen - tosin
jakavat saman talouden ja nukkuvat samassa
vuoteessa (ja harrastavat jopa seksiäkin...).
Lain läpimeno ei muuta homojen määrää
yhteiskunnassa mihinkään suuntaan, ei tuo
homoutta enempää esille - ehkä jopa vähentää
sitä, kun päästään tästä juupas-eipäs leikistä
normaaliin elämään.
Ihmetyttää joidenkin asenne tässä asiassa -
ikäänkuin homous ja homoparien oikeudet
kieltämällä asia katoaisi Suomesta.
Minun viestini tälle kansalle on selkeä: homoutta
ei pidä sallia! Virallistaminen pahentaa ongelmaa
maassamme sillä asian laillistaminen avaa uudet
mahdollisuudet vaikuttaa nuoriin joilla ei ole
suuntautuminen selvä. Toisaalta perinteinen
perhemalli miehen ja naisen välisenä romuttuu.
Olkoonkin että veljesi olisi homo, minä vastustan
parisuhdelakia. Homoilta ei puutu mitään
oikeuksia, ei mitään sellaista mitä muillakin
suomalaisilla on. Heillä on oikeus työhön,
opiskeluun, terveydenhoitoon yms.
Ajattelen tyttäreni tulevaisuutta ja sitä kuinka
laki häneen vaikuttaa. Koulumaailma
todennäkoisimmin aloittaa sivistämään lapsiamme
kertomalla että kaikki on sallittua. Nuori joka
on vasta 13-vuotias ei ole päättänyt
suuntautumistaan. Siinä vaiheessa Seta:n
tietoisku saattaa muuttaa ajattelun
epänormaaliksi. Epänormaaliksi koska kahden
miehen välinen seksielämä ei ole normaalia.
Kaksi miestä ei ole seksuaalinen pari vaan vasta
mies ja nainen ovat.
Homoseksuaalisuus on yksi ihmisen seksuaalisuuden
ilmenemismuoto. Se on aivan yhtä luonnollinen
kuin heteroseksuaalisuus. Homoseksuaalisuutta on
ollut aina ja sitä tulee aina olemaan.
Homoseksuaalisuus ei ole sairaus ja sitä ei pysty
muuttamaan.
Ettet vain Olli itse ole tuossa homofobiassasi
nk. kaappihomo? Olet kenties huomannut itsessäsi
kauhuksesi homoseksuaalisia piirteitä ja haluat
ne kieltää. Tätä haluat vahvistaa julkisella
homovastaisuudellasi.
Miten se olisi meiltä heteroilta pois jos samaa sukupuolta oelvat voisivat virallistaa suhteensa?
Näin he saavuttaisivat samat oikeudet kuin aviopuolisotkin. Esimerkkinä perintöasiat, ajattele jos ovat asuneet yhteisesti ostamassaan talossa vaikkapa 30 vuotta. Toisen kuollessa kuolleen perikunta ovat hänen sukulaisensa, ei hänen elämänkumppaninsa.
Kuten sanottu, ei ole meiltä pois.
Homous ei ole sairaus vaan taipumus. Toiset sen
hyväksyvät elämäänsä ja toiset eivät. Aivan
samaan rinnastettavia taipumuksia ovat myös
alkoholisimi, kleptomania... On ihmisiä jotka
kamppailevat koko ikänsä alkoholin kanssa ja
toiset heistä eivät jaksa vaan antavat periksi.
Silti yhteiskunta ei ole suosimassa
alkoholismiakaan tai kleptomaniaa.
Onko sinun mielestäsi luonnollista että kaksi
miestä harrastaa seksiä? Mitä luonnollista siinä
on? Ei mitään.
Joo. Yksi yleinen mielipiteen ilmaisu on se että
"tätä on ollut aina ja tulee olemaan" eli ei
tälle kannata mitään tehdä. Hyväksytään kaikki ja
antaa mennä vaan, katsotaan sitten joskus mitä
seurauksia hällävälistä on tuleville sukupolville.
Viittauksesi kaappihomouteeni voidaan todistaa
perättömiksi kahdella tavalla.
1. Olen anonyymi, joten jos olisin homo olisin
varmasti puolustamassa rekisteröintiä.
2. Olen naimisissa naisen kanssa ja meillä on
lapsi. Perhe miehen ja naisen perustamana on
todella mahtava.
On sääli että ihmiset jotka eivät voi puolustaa
näkemyksiään sortuvat henkilökohtaisiin
herjauksiin kuten sinäkin teit.
Moraalinen vastuu täytyy olla. Ei kaikkea tule
hyväksyä. Kysymys on pitkälti siitä miten
tulevaisuudessa ymmärrämme perheen käsitteenä.
Nykyinen perhemalli on miehen ja naisen välinen.
Uusi malli olisi että sukupuoli ei määritä
perhettä vaan se olisi kahden suhde, riippumatta
sukupuolesta.
Ei kyse ole vain perinnöistä vaan selvästä
moraalisesta flopista yhteiskunnassamme, vaikka
sellaista kuvaa valheellisesti haluat
kirjoituksellasi luoda.
Onko homoseksuaalisuus aina synnynnäistä vai onko
se opittua kayttäytymistä ? Oma mielipiteeni on
että paljolti opittua. Luontainen lisääntyminen on
homostelemalla mahdotonta joten poikkeaman ei
pitäisi siirtyä seuraavaan sukupolveen. Kuitenkin
erilaiset tilastot esittävät homoseksuaalien
osuudeksi milloin 5 milloin 10 % väestöstä. Luonto
ei tee minkään muunkaan poikkeaman suhteen näin
suurta virhettä. Joten johtopäätökseni on
väistämättä paljolti opittua kulttuurisidonnaista
käytöstä.
Siinä olemme täsmälleen samaa mieltä, että perhe
naisen ja miehen perustamana on loistava juttu.
Itse olen myös naimisissa - ja kahden lapsen isä.
Mutta se että itse satun olemaan ns perushetero,
ei oikeuta minua tuomitsemaan esim veljeni ja
hänen miehensä elämää. Perheeksi minä heidän
yhteiselonsa lasken.
Kysyn silti: miten muka homoilla on samat
oikeudet kuin heteroilla? Ok, esim. oikeus
opiskeluun, työhön, velvollisuus käydä armeija
yms ovat samat. Mutta kuten aiemmin totesin,
esimerkiksi veljeni miehineen ovat lain edessä
ventovieraita toisilleen, vaikka ovat asuneet
yhdessä yli kymmenen vuotta. Veljeni kuollessa
minä olen lähin omainen - hänen miehellään ei ole
mitään oikeuksia, ellen minä hänelle niitä suo.
Ja usko pois: ne minä hänelle suon.
Ja mitä tulee tyttäreesi: se, että pimität
häneltä homouden olemassaolon ei poista homoutta.
Kyllä hän siitä saa tietää ihan muita kanavia. Ja
toiseksi: miksi yleensä on homoja, kun siitä ei
tämän päivän nuorille esim koulussa kerrota
muuten kuin ohimennen mainiten?
Kaikessa moraalittomuudessa Olli on täysin
hakoteillä. Kyllä häntä vahvasti täytyy epäillä
kaappihomoksi - ei tuo kulissiavioliitto
lapsineen mitään todista. Ei siinä sitäpaitsi
mitään todistettavaa tai hävettävää olekaan.
Ei yhteiskuntaa muuta suuntaan eikä toiseen se,
että samaa sukupuolta olevat sekä mies- että
naisparit voivat rekisteröidä suhteensa.
Suomalaisten suuri enemmistö muuten tutkimusten
mukaan on lain hyväksymisen kannalla.
Nykyinen perhemalli naisen ja miehen välillä? On
avio- ja avoliittoa, jotkut elävät naapurin
miehen kanssa (ja pääsevät pressaksi). Yli puolet
nyt solmituista avioliitoista päättyy eroon.
Että kyllä te heterot olette tuhonneet
instituutionne ihan itse. MOT
Ihminen jolla ei ole perusteita puolustaa omia
näkemyksiään menee henkilökohtaisuuksiin. Saat
haukkumisesi kuitenkin anteeksi.
Minulle ei riitä perusteeksi homoliittojen
hyväksymiselle se että suuri joukko suomalaisia
kannattaa lakia. Minulla on oikeus omaan
mielipiteeseen ja tutustuttuani aiheeseen en voi
millään muotoa antaa hyväksyntääni homouden ja
lesbouden laillistamiselle.
Kyseessä on normaalista poikkeavaa käytöstä jonka
seurauksena tällaisissa suhteissa olevat ihmiset
kärsivät mielenterveysongelmista, masennuksesta,
vakavista sairauksista, itsemurhista... Me emme
poista näitä ongelmia hyväksymällä niiden
olemassaolon yhteiskunnassamme. Ennenmminkin
pitäisi kysyä miten voimme rakentaa maatamme niin
ettei kenestäkään tulisi homoa tai lesboa. Miten
voimme auttaa heidät ulos suhteesta joka laskee
heidän elinikäänsä 8-20 vuodella ryhmästä
riippuen.
Huomaatko että suhteissa on väkivaltaa,
alistamista, ahdistelua, hyväksikäyttöä. Monissa
tapauksissa näissä suhteissa mennään jopa
rikosoikeudellisesti liian pitkälle. Ongelma on
jotain muuta kuin perintöoikeudelliset ongelmat.
Ongelma on luonnoton suhde!
OK, homosuhteessa elävillä ei ole samoja
oikeuksia kuin avioliitossa elävillä, eikä pidä
ollakaan. Kuitenkin kaksi ihmistä, jotka ovat
koko elämänsä eläneet yhdessä ja keränneet esim.
yhteisen omaisuuden, pitäisi voida tietyissä
asioissa olla samanarvoisia lain edessä.
Epäkohtia voitaisiin helposti korjata muuttamalla
esim. perintöverolakia siten, että samassa
taloudessa asuvat voisivat olla ns.
rintaperillisiä riippumatta siviilisäädystä.
Samoin olisi jos kukin saisi itse päättää, kuka
on "lähin omainen". Pienillä korjauksilla
saataisiin "ihmisoikeusloukkaukset" poistettua
lainsäädännöstä.
Mutta epäluonnollisen parisuhteen rekisteröimisen
mukanaan tuoma rinnastus avioliittoon on
estettävä, koska esim. rekisteröimistä aletaan
kuitenkin juhlia, jolloin juhlista käytetään
automaattisesti nimitystä "homohäät". Itse
asiassa homot itse jo puhuvat häistä, jopa
tiedotusvälineissä. Tällöin kasvava, epävarma
nuori ei välttämättä enää näekään selvää eroa
avioparin ja homoparin välillä.
Suuri vaara piilee myös siinä, että ko. lain
voimaan tultua aletaan vaatia oikeuksia
adoptointiin ja keinohedelmöitykseen,
homokiintiöihin hallintoelimissä jne.
Tässä "suvaitsevaisuuden huumassa" menee
helposti "lapsi pesuveden mukana", ellei asiassa
edetä harkiten. Parisuhdelain hyväksyminen
eduskunnassa avaa pelottavan "Pandoran rasian" ja
toivon kansanedustajiltamme kylmää harkintaa.
Kirjoituksesi sisältää olennaisimmat joten ei
siihen ole lisättävää.
Ollille yksi oikaisu viitaten tähän odotettavissa
olevaan elinikään: "Kanadalaisen tutkijaryhmän
johtaja Robert S. Hogg paheksuu tutkijaryhmän
artikkelin käyttämistä vääristävällä tavalla
suomalaisen niin sanotun eheytysliikkeen
tarpeisiin...sekä Suomen Kuvalehdessä ja
Kristityn vastuussa julkaistujen
mielipidekirjoitusten vuoksi. Tutkijaryhmän jäsen
Steffanie A Strathdee torjui lähettämässään
viestissä torjui väitteen, jokan mukaan
tutkijaryhmän artikkeli osoittaisi homomiesten
eliniän odotteen olevan 8-20 vuotta lyhyemmän
kuin heteromiehillä, ja ilmoitti, ettei
tutkimuksessa ole lainkaan kysymys homomiesten
elinkaaren pituudesta yleensä. Tri Hogg vahvistaa
saman seikan...ja toteaa tutkijaryhmän
käsitelleen vain HIV-positiivisten miesten
eliniän odotetta. Tutkijaryhmän johtaja tri Hogg
sanoutuu irti uskonnollisten eheyttäjien
tulkinnoista ja esittää vastalauseen sen
johdosta, että tutkijaryhmän tuloksia on käytetty
poliittisiin tarkoituksiin." (International
Journal of Epidemiology)
Ja toinen kommentti Ollille: eiköhän itsemurhat,
masennus yms homojen ja lesbojen keskuudessa
vähentyisi aika radikaalisti, mikäli heidät
hyväksyttäisiin ihmisinä ihmisten joukkoon.
mutta yksi vakava puute on ja se on adoptio-
oikeuden epääminen.
Lapselle rakastavat aikuiset on tärkeimmät, ei
joku tietynmallinen instituutio.
Ja minä olen hetero.
Keskustan puheenjohtaja Esko Ahokin näyttää
kerrankin osoittavan avomielisyyttä.
Aho kertoo kannattavansa nk. parisuhdelain
hyväksymistä.
Hyvä Esko! Keskustassakin näyttää vielä olevan
toivoa.
Edelleen ongelmallisia seikkoja
1. kirkko ei kai vieläkään vihi (miksi?!)
2. pariskunnilla ei ole adoptio-oikeutta (miksi?!)
Ja edelleen, olen hetero enkä kuulu kirkkoon.