arpi

Sisäreidessäni on noin puoli vuotta vanhat sormenjäljet muistona väkivaltaisen ex poikaystävän tekemästä puristuksesta. Aluksi reidessä oli valtavat mustelmat sekä punoitus, ja se oli tosi arka tietenkin. Nyt alue on muuten parantunut paitsi että siihen on jäänyt ikäänkuin pienet kuopat niihin kohtiin joista on puristettu. Ne ovat myös väriltään hieman tummemmat kuin muu iho. Seistessä ne pystyy erottamaan, ja haluaisin ne pois häiritsemästä. Onko kellään tietoa millä menetelmällä niitä voisi saada häivytettyä?
0130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tukkireisi kirjoitti:

Sisäreidessäni on noin puoli vuotta vanhat sormenjäljet muistona väkivaltaisen ex poikaystävän tekemästä puristuksesta. Aluksi reidessä oli valtavat mustelmat sekä punoitus, ja se oli tosi arka tietenkin. Nyt alue on muuten parantunut paitsi että siihen on jäänyt ikäänkuin pienet kuopat niihin kohtiin joista on puristettu. Ne ovat myös väriltään hieman tummemmat kuin muu iho. Seistessä ne pystyy erottamaan, ja haluaisin ne pois häiritsemästä. Onko kellään tietoa millä menetelmällä niitä voisi saada häivytettyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu