Kritiikkiä kurinpidollisista toimenpiteistä

Jehovan todistajien seurakuntia ohjaa vanhimmisto. Se järjestää seurakunnan saarnaamis- ja kokoustoiminnan, juoksevat asiat, paimentamisen ja tarvittaessa myös kurinpidon. Seurakunnan käytäntöjä ohjaavat pääperiaatteet ovat julkisia, tarkimmat ohjeet on tarkoitettu vain vanhimpien käyttöön.

Merkitseminen

Jos joku jäsen toimii Jehovan todistajien raamatuntulkinnan mukaan epäraamatullisesti tavalla, mutta ei kuitenkaan niin vakavasti, että hänet voitaisiin erottaa, hänet merkitään. Tällaista voisi olla esimerkiksi toisten asioihin sekaantuminen tai taloudelliset keinottelut. Merkitsemisen tarkoitus on rajoittaa seurustelua häiritsevästi käyttäytyvän kanssa, saada hänet häpeämään, ymmärtämään väärän toimintansa ja samalla estää muita omaksumasta samanlaisia vääränlaisia toimintatapoja. [1] Merkitseminen tapahtuu yleensä kokouksessa pidetyn puheen välityksellä jossa käsitellään kyseistä väärää toimintaa, mainitsematta väärintekijän nimeä. Tämän puheen jälkeen ne seurakuntalaiset, jotka ovat asiasta selvillä, rajoittavat sosiaalista kanssakäymistä kyseistä toimintaa harjoittavien kanssa. [2]

*******************

Julkinen ojennus

Julkinen ojennus liittyy vakavampiin synteihin kuin ne, joista seuraa merkitseminen. Julkinen ojennus tapahtuu seurakunnan palveluskokouksessa, jossa joku vanhin käy ilmoittamassa ketä on ojennettu. Jos synti ei ole muiden tiedossa, silloin ojennus annetaan yksityisesti. Jos synnistä tietää vain pieni joukko, silloin vanhimmat saattavat kutsua joukon koolle ja ojentaa syntistä pienen joukon edessä. Jos synti on suurimman osan tiedossa, nuhtelu tapahtuu julkisesti. Yleensä silloin pidetään nuhtelun lisäksi puhe, joka käsittelee kyseistä väärintekoa mainitsematta nimiä. Kaikissa tapauksissa joissa jotakin seurakunnan jäsentä ojennetaan, siitä seuraa jonkinlaisia rajoituksia

Tai tästä Our Kingdom Ministry Maaliskuu 1983, s. 3.

*************

Erottaminen seurakunnasta

Jos joku seurakunnan jäsen tekee jonkin vakavan synniksi eli väärinteoksi kutsutun asian, hänen tulisi tunnustaa se rukouksessa Jumalalle ja myös kertoa siitä vanhimmistolle. Jos joku jäsen näkee toisen jäsenen tekevän vakavan väärinteon, hänen tulisi kehottaa kyseistä väärintekijää katumaan ja tunnustamaan väärintekonsa seurakunnan vanhimistolle. Jos väärintekijä ei toimi näin, ja teosta on todisteita, tulisi väärinteon nähneen tai muuten siitä tietoiseksi tulleen kertoa asiasta vanhimmistolle. Vartiotorni-lehti kehottaa harkitsemaan jopa ammatillisen vaitiolovelvollisuuden rikkomista

Kun vanhimmisto saa tiedon väärinteosta, he käyvät keskustelemassa väärintehneen kanssa. Mikäli teolle on vähintään kaksi todistajaa tai tekijän tunnustus, asiassa ryhdytään toimenpiteisiin. Myös voimakas aihetodiste, esimerkiksi aviorikostapauksessa avioliiton ulkopuolinen raskaus tai vähintään kahden silminnäkijän todistus siitä, että syytetty on yöpynyt kahdestaan samassa asunnossa vastakkaista sukupuolta olevan ei-sukulaisen kanssa, on riittävä todiste. [6] Tapauksen käsittelyssä voidaan päätyä seurakunnasta erottamiseen mikäli tehty rikkomus on vakava ja henkilö ei osoita katumusta.

Oikeuskomitea

Kun jokin seurakunnan jäsenenen tekemä vakavaksi luokiteltu synti tulee vanhimpien tietoon, kolmesta viiteen vanhinta muodostaa oikeuskomitean[7], jossa syytettyä kuulustellaan. Vanhimmat pyrkivät ensisijaisesti palauttamaan henkilön liikkeen raamatuntulkinnan mukaisen toimintaan ja ajatteluun, ja erottamiseen tulisi päätyä vasta, kun ojentaminen ei näytä olevan mahdollista.

Mikäli henkilö tulee erotetuksi seurakunnasta, päätöksestä on mahdollista valittaa seitsemän päivän kuluessa. Mikäli erotettu valittaa, valituksen käsittelee erikseen nimitettävä valituskomitea. Raportit oikeuskomiteassa käsitellyistä asioista säilytetään seurakunnan arkistossa.[9] Oikeuskomiteassa annetuista rangaistuksista eli rajoituksista ilmoitetaan uuteen seurakuntaan, mikäli rajoitukset ovat voimassa kun henkilö muuttaa toiseen seurakuntaan. Näitä tietoja, kuten myöskään tehtyä syntiä, ei lueta julkisesti seurakunnalle, eivätkä ne vaikuta henkilön asemaan seurakunnassa enää rajoitusten päättymisen jälkeen.

*******************

Erottamisen jälkeen

Kerran vuodessa vanhimmiston jäsenet pyrkivät käymään kunkin seurakunnan alueella asuvien erotettujen luona keskustelemassa tarkoituksenaan ohjata erotettua hakeutumaan takaisin seurakunnan piiriin. Mikäli erotettu päättää hakeutua takaisin seurakunnan yhteyteen, tulee hänen muun muassa lopettaa sen synnin harjoittaminen, jonka takia hänet erotettiin ja osallistua seurakunnan kokouksiin säännöllisesti. Tänä aikana kukaan jäsenistä ei saa keskustella erotetun kanssa.

*****************************************
20415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat
Aloittaja

Suhtautuminen seurakunnasta erotettuihin ja eronneisiin

Jehovan todistajat suhtautuvat erittäin jyrkästi seurakunnastaan erotettuihin henkilöihin ja useimmissa tapauksissa heille puhumisesta kieltäydytään kokonaan. Poikkeukset koskevat lähinnä sukulaisten kanssa asioimista välttämättömissä perheasioissa. Jehovan todistajat näkevät jyrkän suhtautumisen seurakunnasta erotettuihin ylläesitettyjen jälkeen viimeisenä keinona auttaa heitä katumaan ja noudattamaan järjestön oppeja ja moraalia.
..
Jos erotettu tulee valtakunnansalille päästäkseen takaisin seurakunnan yhteyteen, hänet ohjataan seurakunnan vanhinten luo. Seurakunnan jäsenten ei tulisi keskustella erotetun kanssa myöskään valtakunnansalilla sinä aikana, kun erotettu osoittaa katumustaan käymällä kokouksissa. Tämä aika saattaa kestää muutamista kuukausista vuosiin, riippuen täysin tapauksen luonteesta. Takaisin ottamisen jälkeen hengellisessä toiminnassa voi olla jonkin aikaa rajoituksia, mutta alkuperäistä erottamisen syytä ei koskaan tuoda julki seurakunnalle. Niinpä suurin osa seurakunnasta tietää kustakin takaisinottotapauksesta vain sen, ettei henkilö enää harjoita vakavaa syntiä. Käytännössä huomiota kiinnitetään myös siihen, ettei aiemmin erotettuna olleen ja takaisin otetun menneitä tekemisiä enää kaiveltaisi.

Humanitaariset suhteet, kuten perheenjäsenyys, kuitenkin kehotetaan erotetun henkilön karttamisesta huolimatta pitämään: "Jos kristityssä huonekunnassa on erotettu sukulainen, hän on silti mukana huonekunnan normaaleissa jokapäiväisissä töissä ja toimissa." [10]"- - [Perheenjäsenen erottaminen tai eroaminen] merkitsee väistämättä muutoksia siihen hengelliseen yhteenkuuluvuuteen, joka on saattanut vallita kodissa." [11] Mikäli erotettu sukulainen ei asu samassa taloudessa, kuten olisi esimerkiksi kotoa pois muuttaneen aikuisen lapsen suhteessa vanhempiinsa tai aikuisten sisarusten suhteessa toisiinsa, yhteydenpitoa vähennetään ohjeiden mukaan niin paljon kuin mahdollista: "Saattaa olla mahdollista, että tuon sukulaisen kanssa ei tarvitse olla juuri lainkaan tekemisissä. Ja jos jotkin perheasiat vaatisivatkin yhteydenottoa, niin se rajoitettaisiin epäilemättä mahdollisimman vähiin - -" [12] Itse seurakunnasta eronnutta kastettua kohdellaan samalla tavalla kuin erotettua, riippumatta eroamisen syystä tai henkilön maailmankatsomuksesta.

*************************

Lähteet

1. ↑ Järjestetyt Tekemään Jehovan Tahto (2005) s. 150-151
2. ↑ Vartiotorni 15.4.1985
3. ↑ Järjestetyt Tekemään Jehovan Tahto (2005) s. 151-153
4. ↑ Our Kingdom Ministry Maaliskuu 1983, s. 3.
5. ↑ Vartiotorni 1.9.1987, "'Aika Puhua' - milloin?" s. 12-13
6. ↑ Pay Attention to Yourselves and All Flock, s. 111
7. ↑ Pay Attention to Yourselves and All Flock, s. 118-122
8. ↑ Pay Attention to Yourselves and All Flock, s. 110
9. ↑ Pay Attention to Yourselves and All Flock, s. 122
10. ↑ Vartiotorni 15.4.1991 s. 22 alaviite
11. ↑ Vartiotorni 15.11.1981 s. 28
12. ↑ Valtakunnan Palveluksemme 8/2002 s. 4

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jehovan_todistajien_kuri_seurakunnissa

Äänestä

Nimittäin valeapostolien teioista.

Äänestä
  • Entä kuka nuhtelee vanhemmisto veliä heidän salaisista synneistään ja kuka heidät erottaa?

    Äänestä

  • Nimittäin valepuolueen valepuoluejohtajan suusta.

    Äänestä

  • 20010 kirjoitti:

    Entä kuka nuhtelee vanhemmisto veliä heidän salaisista synneistään ja kuka heidät erottaa?

    >>Entä kuka nuhtelee vanhemmisto veliä heidän salaisista synneistään ja kuka heidät erottaa?

    Ei kukaan erota jos vanhin kykenee salaamaan tekonsa 3 vuotta, jolloin hän on saanut anteeksi sekä alkuperäisen tekonsa ja sen ettei mennyt heti katuvana tunnustamaan tekoaan.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    Mihin tuo 3 vuotta perustuu, ja kuka on antanut hänelle anteeksi?

    Äänestä

  • 20010 kirjoitti:

    Mihin tuo 3 vuotta perustuu, ja kuka on antanut hänelle anteeksi?

    >>Mihin tuo 3 vuotta perustuu,

    Ajatus oli ensin Järjestö-kirjassa ja sitä tarkennettiin km-FI 1/73 s. 8 tällä tavalla:

    "Mitä tarkoitetaan maininnalla ”joitakin vuosia sitten” Järjestö-kirjan sivulla 170 kappaleessa 3?

    Tämä merkitsee enemmän kuin vuotta tai kahta. On huomattava, että se ei sano "monta vuotta sitten". Se ei siis tarkoita jotakin täsmällistä vuosien määrää vaan pikemminkin samaa kuin "pari kolme vuotta". Sillä ei tarkoiteta, että jonkun veljen tapauksessa palattaisiin kauas menneisyyteen ja tuotaisiin esiin rikkomukset, joita hän katui vuosia sitten ja jotka Jehova ilmeisesti on antanut anteeksi ja joita ei enää ole tehty. Monissa tapauksissa rikkomukset tapahtuivat ennen kuin Vartiotorni kiinnitti huomiota siihen, mitä Raamattu sanoo sellaisesta väärästä käytöksestä.

    Jos joku veli on palvellut muutamia vuosia uskollisesti ja on nähnyt Jehovan siunauksen yllään, miksi hänen pitäisi nyt luopua virastaan? Jos hänellä on nyt oikea näkemys käyttäytymisestä ja halu antaa hyviä neuvoja, hänen pitäisi voida jatkaa palvelustaan. Jos paikallinen vanhimmisto näkee, että hän nauttii seurakunnan kunnioitusta ja on osoittanut täyttävänsä vaatimukset sopivasti kaksi tai kolme vuotta, hän voisi jäädä palvelusasemaansa

    Pitäisikö väärinteot tehdä julkisesti tunnetuiksi monien vuosien jälkeen? Otsikon "Julkinen ojennus" jälkeen sivulla 169 Järjestö-kirja lainaa 1. Tim. 5:20:n ja mainitsee niiden ojentamisesta, jotka tunnustavat syyllistyneensä rikkomukseen useammin kuin kerran. Mutta se todellakin tarkoittaa äskeisiä tapauksia. Sanoessaan: "Syntiä harjoittavia ojenna kaikkien katselijoiden edessä" (Um), Raamattu selvästi ilmaisee, kuten suomalaisestakin käännöksestä voidaan havaita, että kysymys on sellaisista, jotka parhaillaan tekevät tai ovat juuri tehneet syntiä. Niinpä jos katumus ilmeni jo muutamia vuosia sitten, kolme tai useampia vuosia sitten, ja synninteko loppui, ja hänellä on nyt seurakunnan kunnioitus, ei ole tarpeellista nyt ojentaa häntä julkisesti siksi, että hän teki useampia kuin yhden rikkomuksen "joitakin vuosia sitten"." (km-FI 1/73 sivu 8)

    >>ja kuka on antanut hänelle anteeksi?

    No Vt-seuran Jehova jumala tietty. Huomattavaa onkin, ettei Vt-Jehova anna koskaan anteeksi sellaiselle, joka menee tunnustamaan ja saa monoa. Sellainen se Vt-seuran Jehova on.

    Päteekö tuo 3 vuotta vaan seurakunnan vanhimpiin?
    Saako rivijäsenkin 3 vuoden päästä armahduksen omaltatunnolta?

    Äänestä

  • minä olen syntinen i kirjoitti:

    Päteekö tuo 3 vuotta vaan seurakunnan vanhimpiin?
    Saako rivijäsenkin 3 vuoden päästä armahduksen omaltatunnolta?

    >>Päteekö tuo 3 vuotta vaan seurakunnan vanhimpiin?

    Samaa olen itsekin ihmetellyt, teksti kun on niin tarkasti muotoiltu. Onneksi armahduksella on ainoastaan mielenkiintoarvo, koska kyseessä on puhtaasti Vt-seuran vallankäyttönäkemys. Kyseessähän on vanhimmiston oman harkinnan varassa oleva asia, edes teoreettinen Raamatun jumala tuskin haluaa olla tekemisissä Vt-seuran kanssa.

    Muistaakseni vakavat synnit(esim luvattomat sukupuolisuhteet) rivijäsenen pitää tunnustaa seurakunnan vanhimmille.

    Äänestä

Aloittaja

Tiukan kurin tuottaman hedelmän voivan aiheuttaa vakavaa ahdistuneisuutta. Toki on aina ihmisiä, jotka kokevat sellaisen turvalliseksi, ja hyväksyvät sen etteivät kurinpitäjät ole täydellisiä.

Erottamisen uhka ei kuitenkaan ole sopusoinnussa vapaan valinnan kanssa. Erilaisten kurinpidollisten toimien tarkoitus on pakottaa ihminen ruotuun, ja pitää hänet siellä. Se toimii myös pelottimena toisille, jotta nämä toimisivat jatkossa seuran ohjeiden mukaan.
Erottaminen myös vahvistaa muiden Jehovan todistajien tunnetta olla jotain muuta kuin maailman ihmiset, eikä tällaisessa ajatusmaailmassa viihtyvä henkilö ole järin empaattinen sellaista kohtaan, jonka katsoo olevan esim. huonoa seuraa.

Jehovan todistajien keskuudesa vallitsee kateutta ja pahanilkisyyttä, ja monia muita myös maailman ihmisiä vaivaavia ominaisuuksia. On siksi turhaa heittäytyä kovin paljon parmmaksi, kuin sellainen joka on eksynyt heidän opeistaan.

Raamattu toki on täynnänsä erilaisia vinoja huomautuksia niistä jotka epäilevät tai ovat kiinnostuneita tutkimaan asioita enemmän. Uskonnollisten johtajien etu on ollut aina pyrkiä kitkemään tällainen toiminta pois. Vapaus tutkia asioita itse ja kyseenalaistaa niitä, on kuitenkin jokaisen oikeus, eikä mikään uskonnollinen seura saisi polkea tätä jalkoihinsa.

Viha, joka pahimmillaan syntyy ongelmista seuran kanssa, voi viedä vuosia elämästä ja poikia vastarintaliikkeitä, joiden olemassaolo on todistus seuran omista hedelmistä.
Pelko siitä että vaikeudet kohtaavat ihmistä hänen irtauduttuaan seurasta ei vaikuta positiivisesti ihmiseen, saati ajatus siitä ettei jumala enää kuuntele hänen rukouksiaan.
Kaikki tämä tuottaa vaikeuksia ihmsen elämään, eikä ole rakkaudellinen teko, vaan päinvastoin.

Room. 13:10
Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

1. Tim. 5
8 Mutta se, joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoista pahempi.

Room. 13:17 Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä.

18 Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.

20 Edelleen sanotaan: "Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle."

Äänestä
  • Onko ihminen joka on luopunut jt- opeista todella luopunut Jumalasta? Onko hän todellisuudessa koskaan edes ollut Herran oma, ensiksi pitäisi selvittää tämä asia?
    Eihän vt- seuran kirjallisuutta ja irrallisia Raamatun jakeita tutkimalla tulla uskoon. Kastekaan ei kuulu uskosta osattomalle, vaan ainoastaan uudestisyntyneelle Jumalan lapselle. Lisäksi ihmiset eivät päätä kuka
    on kelvollinen menemään kasteelle, koska se on turha jos ihminen ei ole koskaan tullut sisälle Jumalan valtakuntaan. Jumalan valtakunta ei tule näkyvällä tavalla vaan se on sisällisesti teissä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    20010 kirjoitti:

    Onko ihminen joka on luopunut jt- opeista todella luopunut Jumalasta? Onko hän todellisuudessa koskaan edes ollut Herran oma, ensiksi pitäisi selvittää tämä asia?
    Eihän vt- seuran kirjallisuutta ja irrallisia Raamatun jakeita tutkimalla tulla uskoon. Kastekaan ei kuulu uskosta osattomalle, vaan ainoastaan uudestisyntyneelle Jumalan lapselle. Lisäksi ihmiset eivät päätä kuka
    on kelvollinen menemään kasteelle, koska se on turha jos ihminen ei ole koskaan tullut sisälle Jumalan valtakuntaan. Jumalan valtakunta ei tule näkyvällä tavalla vaan se on sisällisesti teissä.

    "Onko ihminen joka on luopunut jt- opeista todella luopunut Jumalasta? "

    Ei mitenkään välttämättä ainakaan minun mielestäni.

    "Lisäksi ihmiset eivät päätä kuka
    on kelvollinen menemään kasteelle, koska se on turha jos ihminen ei ole koskaan tullut sisälle Jumalan valtakuntaan."

    Tämä lienee hiukan kryptinen juttu, sillä haluaako joku kastaa kenet vaan? Tai kuka saa kastaa ja onko hänellä oikeus kieltäytyä kastamasta jotakuta?
    Tietääkö kastettava mitä hän on tekemässä?
    Miksi kastaa ketään turhaan, sillä ei pelkkä vedellä kastelu tiemmä ketään pelasta?

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Kaikki lähtee parannuksen teosta.
    Ja hän sanoi heille:>Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
    ja että parannusta syntien anteeksisaamisesta on saarnattava hänen nimesään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
    Jos jt saarnaisivat parannusta ja syntien anteesiantamista Jeesuksen nimessä he tekisivät UT opetuksen mukaan, mutta tämän ei ole heidän sanomansa.

    Koska Jumala on asettanut Jeesusksen elävien ja kuolleitten tuomariksi, ja hänestä myös kaikki profeetat todistavat, että jokainen joka uskoo Jeesukseen, saa synnit asnteeksi hänen nimensä kautta, JEESUKSEN NIMEN KAUTTA.

    Vanginvartian tapaus on hyvä esimerkki Ap.t. 16:25-34

    Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä.
    Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat.
    Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovien olevan auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata itsensä,
    luullen vankien karanneen.
    Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: >Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä>.
    Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
    Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: > Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?>
    Niin he sanoivat:>Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut niin myös sinun perhekuntasi>.
    Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka kodissa olivat.
    Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
    Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.
    Vanginvartia ja hänen perhekuntansa kastettiin vasta uskoontulon jälkeen, näin se aina menee ,ensiksi usko, sitten kaste.

    Äänestä

>>Erottamisen jälkeen
Kerran vuodessa vanhimmiston jäsenet pyrkivät käymään kunkin seurakunnan alueella asuvien erotettujen luona keskustelemassa tarkoituksenaan ohjata erotettua hakeutumaan takaisin seurakunnan piiriin.

Nyt syksyllä tulee kuluneeksi neljä vuotta erottamisestani, eikä luonani ole kukaan JT-vanhin uskaltanut käydä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Et ole kieltänyt heitä käymästä? Haluaisit heidän tulevan O_O ?

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Et ole kieltänyt heitä käymästä? Haluaisit heidän tulevan O_O ?

    >>Haluaisit heidän tulevan

    Minun mielestäni olisi kiinnostava keskustella ja kuunnella vaikkapa Mouritzin 1975-hehkutus-puhe heidän kanssaan. :)

    Sitten voitaisiin ottaa pari oppikysymystä myös "puntariin". Enkä hirveästi pahastuisi, jos viimeinkin minulle vastattaisiin niihin kysymyksiin, mitkä ennen erottamista jäivät vastausta vaille:

    http://koti.mbnet.fi/jpoika/myllynkivet/jvetoomus.htm

    Äänestä

Jumalalle kiitos pääsin kokonaisena niin henkisesti ja ruumillisesti Jehovan todistaja järjestöstä eroon.Moni tarvitsee vuosien hoitoa sopeutuakseen uudelleen yhteiskuntaan.Minulle kävi hyvin,perheeni ja ystäväni eivät olleet minua hylänneet niinkuin minä heidät ollessani Jehovan todistajana.Minut otettiin avosylin vastaan seurakunnassani kuin tuhlaaja-tyttö ainakin.Vaikka hylkäsin Vartiotorni-seuran opit en hylännyt Jumalaa.Oli jotain uskomattoman ihanaa tuntea Jumala ja Jeesus nyt ihan oikeasti.Kun erosin Jt:sta ihmeteltiin Seurassa kovasti miksi halusin erota.He eivät millään voineet käsittää koska olin niin "hyvä" todistaja.Heidän kanssaan oli ihan turha keskustella koska heidät kaikki oli aivopesty niinkuin minutkin.Kyllä he eroamiseni alkuaikoina yrittivät käännyttää minua kovasti takaisin ja kun se ei onnistunut tulivat mukaan uhkaukset tosin kauniissa sanamuodoissa.Siksi en kehoita ketään ryhtymään erottuaan enään keskusteluun heidän kanssaan, se voi ajautua henkisen väkivallan puolelle jos et suostu luopumaan mielipiteistäsi.

Äänestä
  • . Seurakuntarakenne ei ole sama kuin alkuseurakunnan ; -Tämähän on lähtenyt Metodisti -, ja adventistipastorien uskonnollisista näkyistä. Ns, lavalta puhuminen on Ignatios Ateenalaisen n, - vuonna 98 kehittämä, ja hän pani sen toimeen Syyriassa väkivalloin .
    Kaikkivaltiaan vanhimmiston asema on taas otettu Platonin valtio- opista, Siinähän jokaisella on oma paikkansa, joka ei muutu, Ihminen on siis valtion orja, ja jossain taustalla, "Hämärässä istuvat "Viisaat " hallitsevat ilman , että kansalainen heistä edes mitään tietää.
    -Ja viisas" voi valehdella vapaasti, hänhän on hallitsija ;, -Platonin mukaan , - kopea asennoituminen johtuu juuri siitä,
    hallitsija on -milkom," kuningas , jota palvotaan ,

    Äänestä

Aloittaja

Tämä meinasi unohtua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9157407 kirjoitti:

Jehovan todistajien seurakuntia ohjaa vanhimmisto. Se järjestää seurakunnan saarnaamis- ja kokoustoiminnan, juoksevat asiat, paimentamisen ja tarvittaessa myös kurinpidon. Seurakunnan käytäntöjä ohjaavat pääperiaatteet ovat julkisia, tarkimmat ohjeet on tarkoitettu vain vanhimpien käyttöön.

Merkitseminen

Jos joku jäsen toimii Jehovan todistajien raamatuntulkinnan mukaan epäraamatullisesti tavalla, mutta ei kuitenkaan niin vakavasti, että hänet voitaisiin erottaa, hänet merkitään. Tällaista voisi olla esimerkiksi toisten asioihin sekaantuminen tai taloudelliset keinottelut. Merkitsemisen tarkoitus on rajoittaa seurustelua häiritsevästi käyttäytyvän kanssa, saada hänet häpeämään, ymmärtämään väärän toimintansa ja samalla estää muita omaksumasta samanlaisia vääränlaisia toimintatapoja. [1] Merkitseminen tapahtuu yleensä kokouksessa pidetyn puheen välityksellä jossa käsitellään kyseistä väärää toimintaa, mainitsematta väärintekijän nimeä. Tämän puheen jälkeen ne seurakuntalaiset, jotka ovat asiasta selvillä, rajoittavat sosiaalista kanssakäymistä kyseistä toimintaa harjoittavien kanssa. [2]

*******************

Julkinen ojennus

Julkinen ojennus liittyy vakavampiin synteihin kuin ne, joista seuraa merkitseminen. Julkinen ojennus tapahtuu seurakunnan palveluskokouksessa, jossa joku vanhin käy ilmoittamassa ketä on ojennettu. Jos synti ei ole muiden tiedossa, silloin ojennus annetaan yksityisesti. Jos synnistä tietää vain pieni joukko, silloin vanhimmat saattavat kutsua joukon koolle ja ojentaa syntistä pienen joukon edessä. Jos synti on suurimman osan tiedossa, nuhtelu tapahtuu julkisesti. Yleensä silloin pidetään nuhtelun lisäksi puhe, joka käsittelee kyseistä väärintekoa mainitsematta nimiä. Kaikissa tapauksissa joissa jotakin seurakunnan jäsentä ojennetaan, siitä seuraa jonkinlaisia rajoituksia

Tai tästä Our Kingdom Ministry Maaliskuu 1983, s. 3.

*************

Erottaminen seurakunnasta

Jos joku seurakunnan jäsen tekee jonkin vakavan synniksi eli väärinteoksi kutsutun asian, hänen tulisi tunnustaa se rukouksessa Jumalalle ja myös kertoa siitä vanhimmistolle. Jos joku jäsen näkee toisen jäsenen tekevän vakavan väärinteon, hänen tulisi kehottaa kyseistä väärintekijää katumaan ja tunnustamaan väärintekonsa seurakunnan vanhimistolle. Jos väärintekijä ei toimi näin, ja teosta on todisteita, tulisi väärinteon nähneen tai muuten siitä tietoiseksi tulleen kertoa asiasta vanhimmistolle. Vartiotorni-lehti kehottaa harkitsemaan jopa ammatillisen vaitiolovelvollisuuden rikkomista

Kun vanhimmisto saa tiedon väärinteosta, he käyvät keskustelemassa väärintehneen kanssa. Mikäli teolle on vähintään kaksi todistajaa tai tekijän tunnustus, asiassa ryhdytään toimenpiteisiin. Myös voimakas aihetodiste, esimerkiksi aviorikostapauksessa avioliiton ulkopuolinen raskaus tai vähintään kahden silminnäkijän todistus siitä, että syytetty on yöpynyt kahdestaan samassa asunnossa vastakkaista sukupuolta olevan ei-sukulaisen kanssa, on riittävä todiste. [6] Tapauksen käsittelyssä voidaan päätyä seurakunnasta erottamiseen mikäli tehty rikkomus on vakava ja henkilö ei osoita katumusta.

Oikeuskomitea

Kun jokin seurakunnan jäsenenen tekemä vakavaksi luokiteltu synti tulee vanhimpien tietoon, kolmesta viiteen vanhinta muodostaa oikeuskomitean[7], jossa syytettyä kuulustellaan. Vanhimmat pyrkivät ensisijaisesti palauttamaan henkilön liikkeen raamatuntulkinnan mukaisen toimintaan ja ajatteluun, ja erottamiseen tulisi päätyä vasta, kun ojentaminen ei näytä olevan mahdollista.

Mikäli henkilö tulee erotetuksi seurakunnasta, päätöksestä on mahdollista valittaa seitsemän päivän kuluessa. Mikäli erotettu valittaa, valituksen käsittelee erikseen nimitettävä valituskomitea. Raportit oikeuskomiteassa käsitellyistä asioista säilytetään seurakunnan arkistossa.[9] Oikeuskomiteassa annetuista rangaistuksista eli rajoituksista ilmoitetaan uuteen seurakuntaan, mikäli rajoitukset ovat voimassa kun henkilö muuttaa toiseen seurakuntaan. Näitä tietoja, kuten myöskään tehtyä syntiä, ei lueta julkisesti seurakunnalle, eivätkä ne vaikuta henkilön asemaan seurakunnassa enää rajoitusten päättymisen jälkeen.

*******************

Erottamisen jälkeen

Kerran vuodessa vanhimmiston jäsenet pyrkivät käymään kunkin seurakunnan alueella asuvien erotettujen luona keskustelemassa tarkoituksenaan ohjata erotettua hakeutumaan takaisin seurakunnan piiriin. Mikäli erotettu päättää hakeutua takaisin seurakunnan yhteyteen, tulee hänen muun muassa lopettaa sen synnin harjoittaminen, jonka takia hänet erotettiin ja osallistua seurakunnan kokouksiin säännöllisesti. Tänä aikana kukaan jäsenistä ei saa keskustella erotetun kanssa.

*****************************************

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu