Voi niitä Kekkosen aikoja!

Kyllä alkaa jo kaipaamaan vanhaa hyvää aikaa Suomessa.
Nykyään Hallituspuolueiden eduskunnassa istuvat politiikot ovat lähes kaikki menettäneet
uskottavuutensa.
Suomea ollaan ajamassa kohti tasaveroa.
Energiaverotusta ollaan nostamassa ja arvonlisäveroa on jo nostettu ja lisää ollaan nostamassa.
Ministereiden lääke on, että laskekaa talojen sisälämpötilaa asteella, niin ei koske niin kipeästi.
MATEMATIIKKAA taitavan yhtälö on täysin naurettava, koska mistä sitä kipeästi kaivattavaa verorahaa
sitten saadaan. (eli energiaveron korotuksella ei tulisi valtion kassaan silloin mitään)
Aikoinaan tietääkseni erään maan diktaattori käytti samaa lääkettä, kun rakennutti itselleen
palatseja. Ko.herra kokikin sitten kansan armottoman oikeuden.
Tätä soppaa ovat sekoittamassa vielä Vihreät, jotka ovat etunenässä nostamassa kulutusveroja.
Suomessa on tilastotyöttömiä noin 300 000 ja kun otetaan kaikki myös tilastoista "välillisesti" pyyhityt
niin taitaa luku olla lähenpänä puolta miljoonaa.
Samaan aikaan kansanedustajat vain miettivät vaalirahasotkujaan, että mitenkä saisi puhtoiset paperit.
Korruptio jyllää nyt Suomea ja sen KANSAN valitsemia päättäjiä.
Mitenkä tälläiset edustajat voivat osata hoitaa maan asioita, kun omatkaan eivät kestä päivänvaloa.
Vaan mitä sanoo kansa??? He joilla menee todella huonosti jättävät äänestämättä ja he joilla menee
entistä paremmin pitävät kiinni etuja ajavista politrukeistaan.
Eli tätäkö on demokratia?
16149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

niin ameriikassakin ajettiin vielä autoilla siihen aikaan oli kunnon perus dodgea vielä rivissä.

Äänestä
  • AMC:lta...

    Äänestä

Eipä taida kukaan oikeasti kaivata Kekkosta takaisin, vaikka maalaisliitto onkin kaivanut hänet haudasta vetämään vaalivankkureitaan?


Muu oli asiaa.

Äänestä

vaalirahoituksestaan?

Taitaisi olla aika huimaavaa luettavaa?

Mutta maalaisliittolaiseen ylimieliseen tyyliin ( esim. Timo Kalli ) ei Kiviniemi näytä piittaavan asiasta.

Äänestä

ajaa kokoomuksen asiaa lisäämällä kulutusveroa, no tietysti kun se on kok satelliittipuolue.

Antakaa oma äänenne sen mukaan miten teidän rahapussi noihin tasaveroihin.

Äänestä
  • ..mahdollinen hallitus meille kunnon ihmisille. Mamut ja kotimaiset köyhät voivat lähteä valtakunnasta aivan milloin tahansa. Olen valmis antamaan vielä onnenpotkun perseelle koko paskasakille.

    Äänestä

  • Rahaa on riittävästi kirjoitti:

    ..mahdollinen hallitus meille kunnon ihmisille. Mamut ja kotimaiset köyhät voivat lähteä valtakunnasta aivan milloin tahansa. Olen valmis antamaan vielä onnenpotkun perseelle koko paskasakille.

    minä tyhjennän käärinliinojesi taskut ja vaihdan kullatun arkkusi höyläämättömästä laudasta kyhättyyn:

    Äänestä

  • Olisi odottanut, että lähtisivät suoraselkäisesti hallituksesta, mutta ei.

    Kehari halusi säilyttää ministeripaikkansa ja veti samalla koko vihreän aatteen vessasta alas.

    Kukahan mahtaa enää äänestää puoluetta seuraavissa vaaleissa?

    Äänestä

Voi niitä Rooman valtakunnan aikoja! Oli hyväää aikaa nyyyyyh!

Äänestä

yhteydessä on hyvä sanoa, että ja inhoan nykyistä hallitusta ja erityisesti ylimielistä suupalttia, Kataista. Sitten sanoisin tästä Thorsista, että kyllä mielestäni olisi peiliin katsomisen paikka silloin, kun työ alkaa käydä hengenvaaralliseksi.
Meillä ei ole enää sellaisia persoonia, kuin oli Kekkonen, joille voisi antaa vallan viheltää peli poikki.

Äänestä
  • valtava määrä suomalaisia lähti mamuiksi Ruotsiin..menetettyä pääomaa.

    Äänestä

  • Eipä se ollut niin auvoista se Kekkosenkaan aika, vaikka nyt siltä saattaisi tuntuakin.

    Nykyinen ostettu hallitus ja eduskunta ovat demokratian irvikuvia.

    Toiviottavasti seuraavissa vaaleissa saamme paremman eduskunnan!

    Äänestä

  • Huuhaahuilua kirjoitti:

    Eipä se ollut niin auvoista se Kekkosenkaan aika, vaikka nyt siltä saattaisi tuntuakin.

    Nykyinen ostettu hallitus ja eduskunta ovat demokratian irvikuvia.

    Toiviottavasti seuraavissa vaaleissa saamme paremman eduskunnan!

    http://www.youtube.com/watch?v=SRYM0DEnvYc

    Äänestä


Jotkut ikävöi Kekkosta, jotkut Stalinia. Molempia yhdistää sokea usko diktaattoriin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lisää kulutusveroja kirjoitti:

Kyllä alkaa jo kaipaamaan vanhaa hyvää aikaa Suomessa.
Nykyään Hallituspuolueiden eduskunnassa istuvat politiikot ovat lähes kaikki menettäneet
uskottavuutensa.
Suomea ollaan ajamassa kohti tasaveroa.
Energiaverotusta ollaan nostamassa ja arvonlisäveroa on jo nostettu ja lisää ollaan nostamassa.
Ministereiden lääke on, että laskekaa talojen sisälämpötilaa asteella, niin ei koske niin kipeästi.
MATEMATIIKKAA taitavan yhtälö on täysin naurettava, koska mistä sitä kipeästi kaivattavaa verorahaa
sitten saadaan. (eli energiaveron korotuksella ei tulisi valtion kassaan silloin mitään)
Aikoinaan tietääkseni erään maan diktaattori käytti samaa lääkettä, kun rakennutti itselleen
palatseja. Ko.herra kokikin sitten kansan armottoman oikeuden.
Tätä soppaa ovat sekoittamassa vielä Vihreät, jotka ovat etunenässä nostamassa kulutusveroja.
Suomessa on tilastotyöttömiä noin 300 000 ja kun otetaan kaikki myös tilastoista "välillisesti" pyyhityt
niin taitaa luku olla lähenpänä puolta miljoonaa.
Samaan aikaan kansanedustajat vain miettivät vaalirahasotkujaan, että mitenkä saisi puhtoiset paperit.
Korruptio jyllää nyt Suomea ja sen KANSAN valitsemia päättäjiä.
Mitenkä tälläiset edustajat voivat osata hoitaa maan asioita, kun omatkaan eivät kestä päivänvaloa.
Vaan mitä sanoo kansa??? He joilla menee todella huonosti jättävät äänestämättä ja he joilla menee
entistä paremmin pitävät kiinni etuja ajavista politrukeistaan.
Eli tätäkö on demokratia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu