Haluttomuus

Siis voiko tämä oikeasti olla totta, että e-pillerit aiheuttaa haluttomuutta?

Söin ensin Diane Novaa, sitten Yasminea ja taas Diane Novaa ja nyt taas Yasminea. Yhteensä 10 vuotta. Halut on menneet koko ajan alaspäin. Ensimmäisen kerran kun aloitin e-pillerit DN:llä niin halut oli ok, siitä ne pikkuhiljaa on alkaneet vähentyä.

Toki parisuhdekin on tasaantunut eikä alkuhuumaa ole, ollaan oltu yhdessä 8 vuotta. Nyt seksiä harrastetaan kerran viikossa ennen 3-4 kertaa ja miestä on rieponut jo pitkään, ääneen hän on sanonut sen ekan kerran vuosi sitten ja ihmetellyt seksihalujeni katoamista. En ajatellut asiaa mitenkään erityisesti, minua ei vain haluttanut.

Asia on aina välillä noussut esiin, mutta syitä ei ole pohdittu, suhteessa kyllä muuten kaikki hyvin, läheisyyttä riittää ja tehdään asioita yhdessä.

Nyt sitten ensimmäisen kerran tuli tämä seksiasia riidellessä esille. Mies pamautti kesken riidan, että "Sinua ei koskaan enää edes haluta!". Olin aivan pöllämystynyt, varsinkin kun riita koski ihan muuta asiaa kuin seksiä. En osannut sanoa mitään, koska sehän oli totta. Miten tuollasta voi puollustella. Mutta nyt minusta tuntuu, että mies syyllistää minua koko ajan siitä, ettei minua haluta. Tällä viikolla kyllä harrastimme seksiä, joskaan se ei minua niin kovin innostanut, mutta koitin olla mukana asiaan kuuluvasti. Mies kyllä huomasi etten saanut mutta koska hän halusi niin annoin. Siis nyt voin sanoa, että tosiaankin annoin.

Voiko tällainen haluttomuus tosiaan johtua noista e-pillereistä? Voisin kokeilla lopettaa ja testata asian, haluaisin kuitenkin mielipiteitä ja kokemuksia asiasta.
8616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

voivat aiheuttaa haluttomuutta, sehän kerrotaan ohjeissakin...

Toki haluttoomuuden takana voi olla muitakin syitä.

Äänestä
  • kaikki hormonaaliset e-keinot voivat aiheuttaa muutoksia libidossa.

    Äänestä

Mulla on samanlaisia huomioita pillereitten käytöstä , et totta se taitaa olla. Oletkos muuten havainnut muita haittoja?
Mulla e-pillerit aiheutti seuraavia vaivoja: Alapään kuivumista, haluttomuutta, turvotusta ja mielialaheittelyitä. Aluksi käytin Mericiloneita, jotka sitte vaihdettiin Yasminelleiksi, mut eipä tuo vaihto mitään auttanut. Niinpä lopetin pillerit keväällä käytettyäni niitä kahdeksan vuotta.

Nyt vasta lopetettuani oikein huomaan mitä pillerit ovat tehneet. Seksihalut ovat lisääntyneet huimasti, ennen 2 - 3 kertaa kuukaudessa ja nekin kerrat vaan, pitääkseni miehen edes pikkuisen tyytyväisenä, sillä itse olisin tullut toimeen hyvin ilman seksiä. Nyt seksikertoja jopa samanverran viikossa.

Myös mielialani on parantunut kohisten. Mies ihmettelee, kun olen nykyään niin hyväntuulinen. Sanoin et johtuu siitä, kun en syö pillereitä. Isäntä totesi vaan, et älä höpöjä puhu.
Uskotko, et miehet ei varmaan oikeesti käsitä, miten paljon pillerit meihin naisiin vaikuttaa?
Miehethän voi tietty nauttia kybällä painaessaan paljaalla, naisen käyttäessä pillereitä ja kaikki on niille niin helppoa, kun ei tarvii rassailla kortsujen kanssa, siks se on kait niille jotenkin itsestään selvyys, et vaimo syö pillereitä.

Nuo haitathan on vielä niin pirullisia, et ne tulee kuin hiipien, vähän kerrassaan ja sitä vaan luulee, et tää on normaalia muutosta. No ne haitat huomaa vasta sitten kun älyää lopettaa pillereitten käytön.

Äänestä
  • Kiitos ööö...:lle.

    Minusta tuntuu, että painoa on alkanut tulla lisää, tosin en enää ole 16-kesäinen, joten kai sitä 10 vuodessa muutenkin tulee, tosin viime vuosina enemmän. En silti ole lihava, enkä edes pullukka, mutta lanne on levinnyt. En voi silti syyttää pillereitä siitä, vaikka kaiketi monien mielestä turvottaakin.

    Limakalvojen kuivuminen ei koskaan ole ollu minun ongelma, eikä edes nyt vaikka ei haluta. Se tässä miehen mielestä kummallista onkin, viimeksikin sanoi, että olin tosi märkä ja kyseli miksi minua ei kuitenkaan haluttanut. Koitin selittää, että se on mulla ihan eri asia, että olenko märkä sisältä ja että haluttaako minua. Mietiskelin siinä seksin aikana, että millä uuninpuhdistusaineella putsaisin uunin ja pitäiskö ostaa K-Raudasta sellanen metallilasta jolla raaputtaa karstat uunista. Ei siis haluttanut.

    On me joskus keskusteltu muussa yhteydessa pillereiden lopettamisesta mutta ne kerrat kun kumia on pitänyt käyttää niin miestä on selvästi harmittanut. Mutta tein kuitenkin päätöksen ihan itse, keskustelematta miehen kanssa ja jätin tänään pillerin ottamatta. Kumi siis käyttöön, koska meillä lasten saanti on ehdoton EI, kumpikaan ei halua eikä ole valmis edes vahinkoihin.

    Ärtyisyyttä olen huomannut. Saatan suuttua siitä, että mies on jättänyt viinipullon korkin tiskipöydälle. Vuosi sitten ei puhettakaan, että se olisi minua ärsyttänyt, olisin laittanut korkin itse roskiin. Nyt teen siitä kauhean ison numeron ja paiskon ovia sen jälkeen. Joudun ihan oikeasti miettimään että onko tämä nyt suuttumisen arvoista ja puhaltelemaan pari kertaa kunnes tajuan, että eihän tästä kannata hermostua. Ja mies ei ymmärää, kiltti kun on eikä yleensä rähise mistään. Hänen on vaikea ymmärtää, että pillerit sais tällasta aikaan vaikka huomaakin muutoksen.

    Ja meillä on taatusti yritetty piristää seksielämää. On ostettu leluja molemmille, seksyjä alusasuja minulle, tehty hemmottelulomia hotelliin kotimaassa ja ulkomailla, hierontaa, hipelöintiä, kuiskuttelua. Enää ei mikään innosta. Pillereiden taukoviikko on ollut ainoa hengähdystauko, kun on voinut sanoa, että sori nyt ei käy.

    Osaako joku vielä sanoa, että kuinka nopeasti pillereiden lopettamisen jälkeen sitä alkaa palautua normaaliksi?

    Äänestä

  • ei - ei - ei kirjoitti:

    Kiitos ööö...:lle.

    sanoisin, että vähintään 3kk kannattaa odotella ja katsoa huomaatko muutosta. Pillereitten lopettamista ei muutenkaan suositella alle 6kk ajaksi, eli se puoli vuotta kannattaa olla ennen uutta hormonaalista ehkäisyä. Lopetitko pillerit kesken liuskan? Jos liuskan lopettaa kesken ja on viime päivien aikana harrastanut seksiä niin siinä on sitten raskauden mahdollisuus!

    Itse käytin hormonaalista ehkäisyä 8 vuotta ja sinä aikana ehti olla muutama pidempi suhde ja itse ainakin huomasin, että ajan kanssa ne halut muuttuu eikä johtunut itselläni hormonaalisesta ehkäisystä.

    Äänestä

  • ei - ei - ei kirjoitti:

    Kiitos ööö...:lle.

    Minusta tuntuu, että painoa on alkanut tulla lisää, tosin en enää ole 16-kesäinen, joten kai sitä 10 vuodessa muutenkin tulee, tosin viime vuosina enemmän. En silti ole lihava, enkä edes pullukka, mutta lanne on levinnyt. En voi silti syyttää pillereitä siitä, vaikka kaiketi monien mielestä turvottaakin.

    Limakalvojen kuivuminen ei koskaan ole ollu minun ongelma, eikä edes nyt vaikka ei haluta. Se tässä miehen mielestä kummallista onkin, viimeksikin sanoi, että olin tosi märkä ja kyseli miksi minua ei kuitenkaan haluttanut. Koitin selittää, että se on mulla ihan eri asia, että olenko märkä sisältä ja että haluttaako minua. Mietiskelin siinä seksin aikana, että millä uuninpuhdistusaineella putsaisin uunin ja pitäiskö ostaa K-Raudasta sellanen metallilasta jolla raaputtaa karstat uunista. Ei siis haluttanut.

    On me joskus keskusteltu muussa yhteydessa pillereiden lopettamisesta mutta ne kerrat kun kumia on pitänyt käyttää niin miestä on selvästi harmittanut. Mutta tein kuitenkin päätöksen ihan itse, keskustelematta miehen kanssa ja jätin tänään pillerin ottamatta. Kumi siis käyttöön, koska meillä lasten saanti on ehdoton EI, kumpikaan ei halua eikä ole valmis edes vahinkoihin.

    Ärtyisyyttä olen huomannut. Saatan suuttua siitä, että mies on jättänyt viinipullon korkin tiskipöydälle. Vuosi sitten ei puhettakaan, että se olisi minua ärsyttänyt, olisin laittanut korkin itse roskiin. Nyt teen siitä kauhean ison numeron ja paiskon ovia sen jälkeen. Joudun ihan oikeasti miettimään että onko tämä nyt suuttumisen arvoista ja puhaltelemaan pari kertaa kunnes tajuan, että eihän tästä kannata hermostua. Ja mies ei ymmärää, kiltti kun on eikä yleensä rähise mistään. Hänen on vaikea ymmärtää, että pillerit sais tällasta aikaan vaikka huomaakin muutoksen.

    Ja meillä on taatusti yritetty piristää seksielämää. On ostettu leluja molemmille, seksyjä alusasuja minulle, tehty hemmottelulomia hotelliin kotimaassa ja ulkomailla, hierontaa, hipelöintiä, kuiskuttelua. Enää ei mikään innosta. Pillereiden taukoviikko on ollut ainoa hengähdystauko, kun on voinut sanoa, että sori nyt ei käy.

    Osaako joku vielä sanoa, että kuinka nopeasti pillereiden lopettamisen jälkeen sitä alkaa palautua normaaliksi?

    Mulla kesti reilun kuukauden, kun huomasin, et parempaan suuntaan ollaan pikku hiljaa menossa. Tosin tääkin on yksilöllistä, joillain voi kestää pidempään, toiset palautuu nopeemmin.

    Sehän on selvää, et ennekuin oma hormonitasapaino on palutunut kokonaan ennalleen, niin voi joillain kestää jopa puolikin vuotta.
    Mullakin kierto heitteli lopettamisen jälkeen miten joutui ja vasta nyt parit viimeisimmät menkat on tulleet ajoillaan ja pillereistä luovuin maaliskuun laatan jälkeen.
    Meillä mies käyttää kortsuja enää vaan mun kierron puolivälissä ja muuloin tulee ilman, kun yhteisellä sopimuksella mennään, et lapsikin voi tulla, jos ois tullakseen.

    Äänestä

  • ööö... kirjoitti:

    Erittäin teitoisia ollaan, että keksen laatan lopttamisesta seuraa kumin käyttö. Mutta ei meillä ajankohtaista kun ei ole ollut kovin niitä halujakaan.

    Ei tässä sitten muuta kun odottelemista. Halut on tervetulleita kyllä, mutta ne mahtavat menkkakivut ja sa runsas vuoto kauhistuttaa. Ihan näin pillereidenkin aikaan kivut oli kovat ja vuoto runsasta. Joskus olen kuullut guneltä että Burana on sellanen särkylääke joka tavallaan paksuunnuttaa verta, eli sitä kannattaa menkkakipuihin käyttää, mitään muuta ei kun ne vaan ennestään sitä verta juoksuttavat.

    Nyt on asiasta kuitenkin miehen kanssa juteltu ja odottavissa tunnelmissa ollaan. Kumin käyttö ei tunnu häiritsevän vielä kun ei sitä seksiäkään ole ollut ja jos kerran on mahdollista sitä saada niin kai se miesraukkakin siihen kumiin sitten suostuu. Kysyi kyllä, että oliskos jotakin muuta pilleriä tarjolla. No ei minulle taida olla, kierukka on joskus ollut kokeilussa, muttakuukauden yhtäjakosonen erittäin runsas vuoto ei kuulemma ollut normaalia ja gyne otti pois ja pillerit taas käyttöön.

    Tiedostan kyllä, että haluttomuus ongelma ei ole välttämättä yhteydessä pillereihin, varsinkin kun tänään olisin punaisista päivistä huolimatta ollut suotuisalla tuulella ja mies olisi saanut suuseksiä, siis jos olisi ollut kotona eikä työmatkalla. No, mutta mulle riittää sekin, että kuvittelen haluttomuuden johtuvan pillereistä ja jos ne halut palaa kun lopetan pillerit niin halleluujaa vaan!

    Äänestä

  • ei -ei - ei kirjoitti:

    Et mielestäni kuvittele asiaa. Haluttomuus hormonaalisen ehkäisyn käyttäjillä on hyvin yleistä. Syyt, jotka ovat silkkaa biokemiaa, tähän ovat myös hyvin tiedossa. On todella tympeää, että naisille yritetään uskotella sen johtuvan "korvien välistä". Ei johdu. Testosteronin puute, jota käytännössä lähes aina tulee yhdistelmäehkäisypillereiden käyttäjillä, on se tärkein syy. Ei kylläkään ainoa.

    Nyt kun olet lopettanut pillerit, niin suurella todennäköisyydellä huomaat myös kykyjesi parantuvan, = palaavan normaaleiksi, johtuen juuri noiden hormonitasojen normalisoitumisesta. Eli esim. saat nopeammin ja useammin orgasmin.

    Jos haluat tietää lisää, niin aiheesta löytyy tutkimustietoa. Parhaiten löytyy tietysti englanniksi. Esim. BIRTH CONTROL PILLS SEXUAL DYSFUNCTION -yhdistelmällä löytyy jo runsaasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei - ei - ei kirjoitti:

Siis voiko tämä oikeasti olla totta, että e-pillerit aiheuttaa haluttomuutta?

Söin ensin Diane Novaa, sitten Yasminea ja taas Diane Novaa ja nyt taas Yasminea. Yhteensä 10 vuotta. Halut on menneet koko ajan alaspäin. Ensimmäisen kerran kun aloitin e-pillerit DN:llä niin halut oli ok, siitä ne pikkuhiljaa on alkaneet vähentyä.

Toki parisuhdekin on tasaantunut eikä alkuhuumaa ole, ollaan oltu yhdessä 8 vuotta. Nyt seksiä harrastetaan kerran viikossa ennen 3-4 kertaa ja miestä on rieponut jo pitkään, ääneen hän on sanonut sen ekan kerran vuosi sitten ja ihmetellyt seksihalujeni katoamista. En ajatellut asiaa mitenkään erityisesti, minua ei vain haluttanut.

Asia on aina välillä noussut esiin, mutta syitä ei ole pohdittu, suhteessa kyllä muuten kaikki hyvin, läheisyyttä riittää ja tehdään asioita yhdessä.

Nyt sitten ensimmäisen kerran tuli tämä seksiasia riidellessä esille. Mies pamautti kesken riidan, että "Sinua ei koskaan enää edes haluta!". Olin aivan pöllämystynyt, varsinkin kun riita koski ihan muuta asiaa kuin seksiä. En osannut sanoa mitään, koska sehän oli totta. Miten tuollasta voi puollustella. Mutta nyt minusta tuntuu, että mies syyllistää minua koko ajan siitä, ettei minua haluta. Tällä viikolla kyllä harrastimme seksiä, joskaan se ei minua niin kovin innostanut, mutta koitin olla mukana asiaan kuuluvasti. Mies kyllä huomasi etten saanut mutta koska hän halusi niin annoin. Siis nyt voin sanoa, että tosiaankin annoin.

Voiko tällainen haluttomuus tosiaan johtua noista e-pillereistä? Voisin kokeilla lopettaa ja testata asian, haluaisin kuitenkin mielipiteitä ja kokemuksia asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu