Nähtävästi moderaattori kävi kuumana kun otin aiheen esiin mutta tehdään tämä ketju uusiksi. :)=
Virallisuus on ateismin tärkein puoli. Kaikki mihin ateisti uskoo perustuu loogiselta vaikuttavaan tietoon, vähän niinkuin 911 virallinen sepustus (Tornit tuhoutuivat lämpölaajenemisesta ja tukipilarit pettivät). Tämmöisen ajatus maailman kautta valtavirtamedia voi helposti selitellä mitä oudoumpiakin tapahtumia, tieteellisiä "tutkimuksia" ja uskomuksia, kunhan ne vain vaikuttavat loogiselta. Ja ateistit menevät uskomaan. Näin valtaapitävät voivat johdatella ihmisen maailmankatsomusta mihin suuntaan he haluavat.
Ateismi on dualismi. Teesi-antiteesi käsitys on loistava tapa kontrolloida massaa. Tämä helpottaa toisiaan vastaan sotimisen ilman mitään konkreettista syytä. Ei ne uskovaiset turhaan täällä palstalla pyöri. Kyse ei ole muusta kuin oman teesinsä puolustamisesta. Mutta sitä ihmettelen suuresti miten ateisti vetää herneen nenään kun uskova sanoo mielipiteensä. Ihan kuin ateismi olisi jotain suurempaa? Kuten aikasemmin sanoin ateismi ei ole mitään muuta kuin mutaatio jumalauskomuksesta. Ei yhtään sen suurempaa. Eikä siitä hoilattelu muuta asioita suuntaan tai toiseen. Luuletteko tekevän muutosta? Maailmassa miljardeja uskovaisia. Kaikkien päätkö ajattelitte kääntää? :)=
Ateismi ja virallisuus 2.0
88
788
Vastaukset
- juttu...
...miten hihhulit kääntävät asiat päälaelleen (omaksi edukseen). Tuollainen metodi saattaa tehota 3-vuotiaisiin.
"Tämmöisen ajatus maailman kautta valtavirtamedia voi helposti selitellä mitä oudoumpiakin tapahtumia, tieteellisiä "tutkimuksia" ja uskomuksia, kunhan ne vain vaikuttavat loogiselta."
...kun taas hihhulit turvautuvat ristiriitaiseen ja epäloogiseen Raamattuun, jos sieltä ei vastausta löydy, niin silloin vain todetaan: "God did it!" :o)- Trollaattori7
En ole hihhuli mutta en ole myöskään idiootti, joka antaa ismien johdattaa minua.
- Routalempi .
Miten ateismi on virallista... Jännää.
Virallisuus on jännää.. Hihut on jänniä...
Jännää keskustella jännistä asioista...
Dualimi on kans jännää... Raamattu on jännä.
Jännää Trollaattori7 kirjoitti:
En ole hihhuli mutta en ole myöskään idiootti, joka antaa ismien johdattaa minua.
Kyllä sinä olet hihhuli parhaasta päästä. Olet myös idiootti.
- trollaattori7
missxcessive kirjoitti:
Kyllä sinä olet hihhuli parhaasta päästä. Olet myös idiootti.
ehhehhe. vituttaako kun sinua vedätetty :D tutustu historiaan. ateismi on vain poliittinen ase taistella kristittyjä vastaan. vituttaako? kerro tunteistasi. :D
- hjghkghjkghjkg
trollaattori7 kirjoitti:
ehhehhe. vituttaako kun sinua vedätetty :D tutustu historiaan. ateismi on vain poliittinen ase taistella kristittyjä vastaan. vituttaako? kerro tunteistasi. :D
Ihanko oikeasti olet noin tietämätön, ateismi on paljon vanhempaa kuin kristinusko
- Trollaattori7
hjghkghjkghjkg kirjoitti:
Ihanko oikeasti olet noin tietämätön, ateismi on paljon vanhempaa kuin kristinusko
ahahahaha. ateismi on vanhempi kuin ristinusko. älä naurata mua kuoliaaksi. ateismia ei edes olisi ilman jumalauskomusta. olet helvetin tyhmä ihminen. sama kuin sanoisi että miinusmerkki keksittiin ennen plusmerkkiä.
- goddeloos
Trollaattori7 kirjoitti:

"ahahahaha. ateismi on vanhempi kuin ristinusko. älä naurata mua kuoliaaksi. ateismia ei edes olisi ilman jumalauskomusta"
- Ja jumaluskomuksia ei ollut ennen kristinuskoa?
En tiedä mitä ateismi sinulle merkitsee mutta se 'ismi' ei ohjaa ketään - grsvk
Trollaattori7 kirjoitti:
ahahahaha. ateismi on vanhempi kuin ristinusko. älä naurata mua kuoliaaksi. ateismia ei edes olisi ilman jumalauskomusta. olet helvetin tyhmä ihminen. sama kuin sanoisi että miinusmerkki keksittiin ennen plusmerkkiä.
Eikö sinulle ole kukaan kertonut, että maailmassa on vaikka kuinka paljon uskontoja, paljon vanhempia kuin tuo oma luulemuksesi. Totta kyllä, että ateismia ei olisi ilman teismiä, mutta ei se yksin keristinuskoon liity.
trollaattori7 kirjoitti:
ehhehhe. vituttaako kun sinua vedätetty :D tutustu historiaan. ateismi on vain poliittinen ase taistella kristittyjä vastaan. vituttaako? kerro tunteistasi. :D
Miksi sitten hihhuloit kuin hihhuli jos et ole hihhuli?
Minä en taistele ketään vastaan ja politiikka ei voisi vähempää kiinnostaa ja historiasta tiedän aivan tarpeeksi. Hihhulithan ne keskenään sotii ja toisiaan tappaa.
Ja kiitos kysymästä, ei vituta.
Jatkoja.
psst. Jos sinua kiinnostaa ateismin histoaria voit lukea siitä antamastani linkistä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismin_historia- Trollaattori7
goddeloos kirjoitti:
"ahahahaha. ateismi on vanhempi kuin ristinusko. älä naurata mua kuoliaaksi. ateismia ei edes olisi ilman jumalauskomusta"
- Ja jumaluskomuksia ei ollut ennen kristinuskoa?
En tiedä mitä ateismi sinulle merkitsee mutta se 'ismi' ei ohjaa ketääntässä näemme ateismi tyhmyyden. tämän henkilön (goddeloos) mielestä atesimi oli ennen jumaloppia. näin tyhmiä ateistit oikeasti ovat. he eivät edes välitä logiikasta. ainut mikä heitä viehättää on nykymuoti. ateismi ei ole mitään muuta kuin nuorten tai jopa vanhojen uususkonto.
- Trollaattori7
grsvk kirjoitti:
Eikö sinulle ole kukaan kertonut, että maailmassa on vaikka kuinka paljon uskontoja, paljon vanhempia kuin tuo oma luulemuksesi. Totta kyllä, että ateismia ei olisi ilman teismiä, mutta ei se yksin keristinuskoon liity.
hölmö. puhuin jumalaopista. ala opiskelemaan asioita!
- Trollaattori7
missxcessive kirjoitti:
Miksi sitten hihhuloit kuin hihhuli jos et ole hihhuli?
Minä en taistele ketään vastaan ja politiikka ei voisi vähempää kiinnostaa ja historiasta tiedän aivan tarpeeksi. Hihhulithan ne keskenään sotii ja toisiaan tappaa.
Ja kiitos kysymästä, ei vituta.
Jatkoja.
psst. Jos sinua kiinnostaa ateismin histoaria voit lukea siitä antamastani linkistä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismin_historiaMiksi hihhulo? Mitä tuo edes tarkoittaa? Ainut syy miksi trollaan täällä on se että saan järkeä teidän ns. ateistien päähän. Mitä helvettiä te luulette saavanne tuolla aikaansa. Jos olet lukenut minun tekstejä tällä palstalla niin huomaat todellakin että ateismi on vain jumalopin luomus eikä mitään suurempaa.
- goddeloos
Trollaattori7 kirjoitti:
tässä näemme ateismi tyhmyyden. tämän henkilön (goddeloos) mielestä atesimi oli ennen jumaloppia. näin tyhmiä ateistit oikeasti ovat. he eivät edes välitä logiikasta. ainut mikä heitä viehättää on nykymuoti. ateismi ei ole mitään muuta kuin nuorten tai jopa vanhojen uususkonto.
Huono trollaus, huono trolli
Trollaattori7 kirjoitti:
Miksi hihhulo? Mitä tuo edes tarkoittaa? Ainut syy miksi trollaan täällä on se että saan järkeä teidän ns. ateistien päähän. Mitä helvettiä te luulette saavanne tuolla aikaansa. Jos olet lukenut minun tekstejä tällä palstalla niin huomaat todellakin että ateismi on vain jumalopin luomus eikä mitään suurempaa.
Hihhuliot kun hihhuli. Ihan hyvä että myönnät että olet trolli, koska ei sinua kukaan vakavasti ole ottanutkaan. Joten trollin kanssa on turha edes yrittää keskustella vakavasti, parempi ettei ollenkaan.
- särkelä itte
missxcessive kirjoitti:
Hihhuliot kun hihhuli. Ihan hyvä että myönnät että olet trolli, koska ei sinua kukaan vakavasti ole ottanutkaan. Joten trollin kanssa on turha edes yrittää keskustella vakavasti, parempi ettei ollenkaan.
Aloittajan asia on vakavaa, riippumatta ateistin kannasta.
- särkelä itte
grsvk kirjoitti:
Eikö sinulle ole kukaan kertonut, että maailmassa on vaikka kuinka paljon uskontoja, paljon vanhempia kuin tuo oma luulemuksesi. Totta kyllä, että ateismia ei olisi ilman teismiä, mutta ei se yksin keristinuskoon liity.
Ateisti tunnetusti hylkii eniten kristinuskon jumalaa. Tarkista ateismin määritelmästä.
- hdfghfgthjfgjfghjf
särkelä itte kirjoitti:
Ateisti tunnetusti hylkii eniten kristinuskon jumalaa. Tarkista ateismin määritelmästä.
Mistä teitä älykääpiöitä sikiää?
- särkelä itte
Trollaattori7 kirjoitti:
tässä näemme ateismi tyhmyyden. tämän henkilön (goddeloos) mielestä atesimi oli ennen jumaloppia. näin tyhmiä ateistit oikeasti ovat. he eivät edes välitä logiikasta. ainut mikä heitä viehättää on nykymuoti. ateismi ei ole mitään muuta kuin nuorten tai jopa vanhojen uususkonto.
On tosiaan, goddeloos HaHatteluineen edustaa mieleltään nuorta ateistia, jonka usko on epäusko. Kaikki mikä sitä uhkaa horjuttaa, on nopeasti pyrittävä karkottamaan mahdollisimman kauas. Perustelujen puute on paras tuntomerkki näiden muotiateistien kohdalla, ollaan ateistia kun se on yleisesti hyväksyttyä eikä tarvitse perustella itse mitään, riittää kun heittelee ad hominem -kommentteja muille.
Jos kristinusko olisi suurta muotia tänä päivänä, goddeloosin tapaiset henkilöt olisivat yhtä kiivaasti huutamassa uskoa puolustavia kommentteja, silloinkin ilman perustelujen häivääkään. - särkelä itte
hdfghfgthjfgjfghjf kirjoitti:
Mistä teitä älykääpiöitä sikiää?
Ihan sieltä samasta paikasta, mitstä tolvanoita ateistejakin.
särkelä itte kirjoitti:
Ateisti tunnetusti hylkii eniten kristinuskon jumalaa. Tarkista ateismin määritelmästä.
Ei mulla muuta.
- gtyjgfyhjgyjgyuj
särkelä itte kirjoitti:
Ihan sieltä samasta paikasta, mitstä tolvanoita ateistejakin.
'Ateisti tunnetusti hylkii eniten kristinuskon jumalaa. Tarkista ateismin määritelmästä.'
Hikipediastako sinä 'viisauksias' löydät?
Trollinaattori mikä trollinaattori, ei se nikin muuttamisella parane, ääliö on aina ääliö - goddeloos
särkelä itte kirjoitti:
On tosiaan, goddeloos HaHatteluineen edustaa mieleltään nuorta ateistia, jonka usko on epäusko. Kaikki mikä sitä uhkaa horjuttaa, on nopeasti pyrittävä karkottamaan mahdollisimman kauas. Perustelujen puute on paras tuntomerkki näiden muotiateistien kohdalla, ollaan ateistia kun se on yleisesti hyväksyttyä eikä tarvitse perustella itse mitään, riittää kun heittelee ad hominem -kommentteja muille.
Jos kristinusko olisi suurta muotia tänä päivänä, goddeloosin tapaiset henkilöt olisivat yhtä kiivaasti huutamassa uskoa puolustavia kommentteja, silloinkin ilman perustelujen häivääkään."On tosiaan, goddeloos HaHatteluineen edustaa mieleltään nuorta ateistia, jonka usko on epäusko"
- Sinulla on tuolle perustelut? Mitä tarkoitat usko on epäusko? Mikä on mieleltään nuori ateisti?
Sinulle hahattelen kyllä, olet sen verran idiootti kuten aikaisemmasta keskustelusta tuli ilmi.
"Kaikki mikä sitä uhkaa horjuttaa, on nopeasti pyrittävä karkottamaan mahdollisimman kauas."
- Mitä tuolla tarkoitat? Mitä pitää karkoittaa?
"Perustelujen puute on paras tuntomerkki näiden muotiateistien kohdalla, ollaan ateistia kun se on yleisesti hyväksyttyä eikä tarvitse perustella itse mitään, "
- Perustelin sinulle kaikki muut asiat paitsi mitä tulee olemattomiin mielikuvitusystäviin. Nyt itket täällä kun sinulla ei ole enään esittää mitään muuta kuin ...itkua. Säälittävää...
"riittää kun heittelee ad hominem -kommentteja muille. "
- Itse alkaa huutelemaan puskan takaa ja sitten itketään kun saakin samalla mitalla takaisin. Itse olet muuten mestari ad hominen kommenteissasi, johan tuo postauksesi sen osoittaa :p Toisekseen mitä hominenin argumenttia tarkoitit?
"Jos kristinusko olisi suurta muotia tänä päivänä, goddeloosin tapaiset henkilöt olisivat yhtä kiivaasti huutamassa uskoa puolustavia kommentteja, silloinkin ilman perustelujen häivääkään. "
- Tuotahan sinä teet, huutelet ilman todisteiden häivää! Heitelet paskaa ilmaan ja toivot että se ei laskeudu... valitettavasti kerta toisensa jälkeen ne tuli sun naamalle. Pyysin todisteita ja sain vastaukseksi mitä? 'Etsi ite'... Kertoo sinusta tarpeeksi.
Sinun argumentum ad hominem on abusivis, asioista kun kerta et osaa keskustella järkevästi.
Eniten naurattaa se kun poistatit minun vastauksiani keskusteluketjussa. Mitä se kertoo sinusta? hehehee - hfvkjhbkhjlh
Trollaattori7 kirjoitti:
ahahahaha. ateismi on vanhempi kuin ristinusko. älä naurata mua kuoliaaksi. ateismia ei edes olisi ilman jumalauskomusta. olet helvetin tyhmä ihminen. sama kuin sanoisi että miinusmerkki keksittiin ennen plusmerkkiä.
Olet jopa niin typerä, että luulet että kristinusko on ensimmäinen uskonto jonka ihminen on keksinyt?
- pikkupaskan isopaska
Trollaattori7 kirjoitti:
En ole hihhuli mutta en ole myöskään idiootti, joka antaa ismien johdattaa minua.
Et tiettenkään ole, ateistit vain ovat niin sokeita omassa uskossaan, etteivät ymmärrä olevansa jatkuvassa vedätyksessä.
- pikkupaskan isopaska
hjghkghjkghjkg kirjoitti:
Ihanko oikeasti olet noin tietämätön, ateismi on paljon vanhempaa kuin kristinusko
Ennen vanhaan usko kuului jokapäiväiseen elämään, toisin kuin nykyään. Uskonnot ja niitä epäilevät lienevät siis yhtä vanha asia.
- pikkupaskan isopaska
goddeloos kirjoitti:
"ahahahaha. ateismi on vanhempi kuin ristinusko. älä naurata mua kuoliaaksi. ateismia ei edes olisi ilman jumalauskomusta"
- Ja jumaluskomuksia ei ollut ennen kristinuskoa?
En tiedä mitä ateismi sinulle merkitsee mutta se 'ismi' ei ohjaa ketäänateismi ohjaa ihmisiä, jos se vastustaa kaikkia muita paitsi ateisteja ja ateistisia mielipiteitä.
Sen on rajaava tekijä.
Ikäsi täytyy olla väärin. - pikkupaskan isopaska
goddeloos kirjoitti:
"On tosiaan, goddeloos HaHatteluineen edustaa mieleltään nuorta ateistia, jonka usko on epäusko"
- Sinulla on tuolle perustelut? Mitä tarkoitat usko on epäusko? Mikä on mieleltään nuori ateisti?
Sinulle hahattelen kyllä, olet sen verran idiootti kuten aikaisemmasta keskustelusta tuli ilmi.
"Kaikki mikä sitä uhkaa horjuttaa, on nopeasti pyrittävä karkottamaan mahdollisimman kauas."
- Mitä tuolla tarkoitat? Mitä pitää karkoittaa?
"Perustelujen puute on paras tuntomerkki näiden muotiateistien kohdalla, ollaan ateistia kun se on yleisesti hyväksyttyä eikä tarvitse perustella itse mitään, "
- Perustelin sinulle kaikki muut asiat paitsi mitä tulee olemattomiin mielikuvitusystäviin. Nyt itket täällä kun sinulla ei ole enään esittää mitään muuta kuin ...itkua. Säälittävää...
"riittää kun heittelee ad hominem -kommentteja muille. "
- Itse alkaa huutelemaan puskan takaa ja sitten itketään kun saakin samalla mitalla takaisin. Itse olet muuten mestari ad hominen kommenteissasi, johan tuo postauksesi sen osoittaa :p Toisekseen mitä hominenin argumenttia tarkoitit?
"Jos kristinusko olisi suurta muotia tänä päivänä, goddeloosin tapaiset henkilöt olisivat yhtä kiivaasti huutamassa uskoa puolustavia kommentteja, silloinkin ilman perustelujen häivääkään. "
- Tuotahan sinä teet, huutelet ilman todisteiden häivää! Heitelet paskaa ilmaan ja toivot että se ei laskeudu... valitettavasti kerta toisensa jälkeen ne tuli sun naamalle. Pyysin todisteita ja sain vastaukseksi mitä? 'Etsi ite'... Kertoo sinusta tarpeeksi.
Sinun argumentum ad hominem on abusivis, asioista kun kerta et osaa keskustella järkevästi.
Eniten naurattaa se kun poistatit minun vastauksiani keskusteluketjussa. Mitä se kertoo sinusta? hehehee"Mikä on mieleltään nuori ateisti? "
Sellainen kuin sinä.
"Sinulle hahattelen kyllä, olet sen verran idiootti kuten aikaisemmasta keskustelusta tuli ilmi. "
???
"- Mitä tuolla tarkoitat? Mitä pitää karkoittaa? "
Kaikki mikä uhkaa ateistista katsomustasi.
"- Perustelin sinulle kaikki muut asiat paitsi mitä tulee olemattomiin mielikuvitusystäviin. Nyt itket täällä kun sinulla ei ole enään esittää mitään muuta kuin ...itkua. Säälittävää... "
Taidat oikeasti kutsua möykkäämistäsi perusteluksi.
"- Tuotahan sinä teet, huutelet ilman todisteiden häivää! Heitelet paskaa ilmaan ja toivot että se ei laskeudu... valitettavasti kerta toisensa jälkeen ne tuli sun naamalle. Pyysin todisteita ja sain vastaukseksi mitä? 'Etsi ite'... Kertoo sinusta tarpeeksi. "
??????
"Eniten naurattaa se kun poistatit minun vastauksiani keskusteluketjussa. Mitä se kertoo sinusta? hehehee "
Mistä puhut? - pikkupaskan isopaska
Routalempi . kirjoitti:
Miten ateismi on virallista... Jännää.
Virallisuus on jännää.. Hihut on jänniä...
Jännää keskustella jännistä asioista...
Dualimi on kans jännää... Raamattu on jännä.
JännääEi kannata jännittää liikaa, voi tulla vielä joku kouristus.
- goddeloos
pikkupaskan isopaska kirjoitti:
ateismi ohjaa ihmisiä, jos se vastustaa kaikkia muita paitsi ateisteja ja ateistisia mielipiteitä.
Sen on rajaava tekijä.
Ikäsi täytyy olla väärin."ateismi ohjaa ihmisiä, jos se vastustaa kaikkia muita paitsi ateisteja ja ateistisia mielipiteitä.
Sen on rajaava tekijä. "
- Tollasta paskaa kuullu kuin lasten suusta viimeksi... - goddeloos
pikkupaskan isopaska kirjoitti:
"Mikä on mieleltään nuori ateisti? "
Sellainen kuin sinä.
"Sinulle hahattelen kyllä, olet sen verran idiootti kuten aikaisemmasta keskustelusta tuli ilmi. "
???
"- Mitä tuolla tarkoitat? Mitä pitää karkoittaa? "
Kaikki mikä uhkaa ateistista katsomustasi.
"- Perustelin sinulle kaikki muut asiat paitsi mitä tulee olemattomiin mielikuvitusystäviin. Nyt itket täällä kun sinulla ei ole enään esittää mitään muuta kuin ...itkua. Säälittävää... "
Taidat oikeasti kutsua möykkäämistäsi perusteluksi.
"- Tuotahan sinä teet, huutelet ilman todisteiden häivää! Heitelet paskaa ilmaan ja toivot että se ei laskeudu... valitettavasti kerta toisensa jälkeen ne tuli sun naamalle. Pyysin todisteita ja sain vastaukseksi mitä? 'Etsi ite'... Kertoo sinusta tarpeeksi. "
??????
"Eniten naurattaa se kun poistatit minun vastauksiani keskusteluketjussa. Mitä se kertoo sinusta? hehehee "
Mistä puhut?""Mikä on mieleltään nuori ateisti? "
Sellainen kuin sinä. "
- SAnnat tuollaisia vastauksia ja kehtaat nurista minun argumentoinnista! Sähän olet täysi pelle.
"Kaikki mikä uhkaa ateistista katsomustasi. "
- Sanotko tuota argumentoinniksi? Kädetön apina
"Taidat oikeasti kutsua möykkäämistäsi perusteluksi. "
- Mitä möykkäämistä? Koitan puhua apinoiden kielellä jotta ymmärtäisit, sekin on liian vaikeaa sinun ymmärtää näköjään.
"Mistä puhut? "
- Tavaanko sinulle? Liian vaikeita sanoja? Poistatit keskusteluketjusta viestejä. pahainen luuseri olet :p - tsot tsot
goddeloos kirjoitti:
"ateismi ohjaa ihmisiä, jos se vastustaa kaikkia muita paitsi ateisteja ja ateistisia mielipiteitä.
Sen on rajaava tekijä. "
- Tollasta paskaa kuullu kuin lasten suusta viimeksi...goddeloos otti itseensä.
- tarzan bundolo
goddeloos kirjoitti:
""Mikä on mieleltään nuori ateisti? "
Sellainen kuin sinä. "
- SAnnat tuollaisia vastauksia ja kehtaat nurista minun argumentoinnista! Sähän olet täysi pelle.
"Kaikki mikä uhkaa ateistista katsomustasi. "
- Sanotko tuota argumentoinniksi? Kädetön apina
"Taidat oikeasti kutsua möykkäämistäsi perusteluksi. "
- Mitä möykkäämistä? Koitan puhua apinoiden kielellä jotta ymmärtäisit, sekin on liian vaikeaa sinun ymmärtää näköjään.
"Mistä puhut? "
- Tavaanko sinulle? Liian vaikeita sanoja? Poistatit keskusteluketjusta viestejä. pahainen luuseri olet :pOutoa mongerrusta ruutu täynnä, varmaan se goddeloos taas... taisin avata tämän viestin vahingossa, parempi kun ei edes yritä ymmärtää. Luvut iässäkin sillä varmaan väärinpäin..
- goddeloos
tsot tsot kirjoitti:
goddeloos otti itseensä.
"goddeloos otti itseensä. "
- Perustelua? Miten otin itseeni? :p - goddeloos
tarzan bundolo kirjoitti:
Outoa mongerrusta ruutu täynnä, varmaan se goddeloos taas... taisin avata tämän viestin vahingossa, parempi kun ei edes yritä ymmärtää. Luvut iässäkin sillä varmaan väärinpäin..
hehee, etkö parempaan enään pystynyt? Aika säälittävää mutta täysin ymmärrettävää.
- an mun kaik kestää
goddeloos kirjoitti:
hehee, etkö parempaan enään pystynyt? Aika säälittävää mutta täysin ymmärrettävää.
Ateistille tyypillisesti olet ihmeissäsi vain muiden pystymättömyydestä :D
- voihan ope
goddeloos kirjoitti:
"goddeloos otti itseensä. "
- Perustelua? Miten otin itseeni? :pOnko sinulla useinkin epäselvyyttä itsesi suhteen?
Pitääkö sinulle ihan oikeasti selittää kaikki ja vielä tavuttaa sanat valmiiksi? - goddeloos
an mun kaik kestää kirjoitti:
Ateistille tyypillisesti olet ihmeissäsi vain muiden pystymättömyydestä :D
"Ateistille tyypillisesti olet ihmeissäsi vain muiden pystymättömyydestä :D "
- En muiden, vain sinun :p
Jep, en jaksa enään leikkiä lapsen kanssa, kiitos ja näkemiin tyttökulta. - karvakas
goddeloos kirjoitti:
"Ateistille tyypillisesti olet ihmeissäsi vain muiden pystymättömyydestä :D "
- En muiden, vain sinun :p
Jep, en jaksa enään leikkiä lapsen kanssa, kiitos ja näkemiin tyttökulta.Annoit periksi? Hah, luovuttajatyyppiä on goddeloos. No omahan on häpiäsi.
"tyttökulta"??? Näkisiti poikakulta rintakarvani, niin et puhuisi mitään. karvakas kirjoitti:
Annoit periksi? Hah, luovuttajatyyppiä on goddeloos. No omahan on häpiäsi.
"tyttökulta"??? Näkisiti poikakulta rintakarvani, niin et puhuisi mitään.Eli herra 47?
voihan ope kirjoitti:
Onko sinulla useinkin epäselvyyttä itsesi suhteen?
Pitääkö sinulle ihan oikeasti selittää kaikki ja vielä tavuttaa sanat valmiiksi?Mulle ainakin pitää. Ole hyvä ja toimi niin:)
- goddeloos
A.Mikkonen kirjoitti:
Eli herra 47?
*repesin*
- trollaattori7
goddeloos kirjoitti:
*repesin*
Miten todistat ateismin olemassa olon ennen jumalaoppia?
- trollaattori7
gtyjgfyhjgyjgyuj kirjoitti:
'Ateisti tunnetusti hylkii eniten kristinuskon jumalaa. Tarkista ateismin määritelmästä.'
Hikipediastako sinä 'viisauksias' löydät?
Trollinaattori mikä trollinaattori, ei se nikin muuttamisella parane, ääliö on aina ääliöAatamiestin vastaus kun ei parampaa löydy.
- trollaattori7
missxcessive kirjoitti:
Hihhuliot kun hihhuli. Ihan hyvä että myönnät että olet trolli, koska ei sinua kukaan vakavasti ole ottanutkaan. Joten trollin kanssa on turha edes yrittää keskustella vakavasti, parempi ettei ollenkaan.
häviäjän esimerkki siinä.
- särkelän sukua
gtyjgfyhjgyjgyuj kirjoitti:
'Ateisti tunnetusti hylkii eniten kristinuskon jumalaa. Tarkista ateismin määritelmästä.'
Hikipediastako sinä 'viisauksias' löydät?
Trollinaattori mikä trollinaattori, ei se nikin muuttamisella parane, ääliö on aina ääliöTäällä on monia kirjoittajia, koeta ymmärtää ettei trollaattori ole ainoa.
- goddeloos
trollaattori7 kirjoitti:
Miten todistat ateismin olemassa olon ennen jumalaoppia?
"Miten todistat ateismin olemassa olon ennen jumalaoppia? "
- Jo pelkästä mykyihmisen syntymästä, miten vastasyntynyt soveltaa jumaloppia? :p - ystävällisesti
A.Mikkonen kirjoitti:
Mulle ainakin pitää. Ole hyvä ja toimi niin:)
AI-EM-PI KOM-MENT-TI EI KOS-KE-NUT SI-NU-A
:D - sdgjhsfjgdfgj
Trollaattori7 kirjoitti:
Miksi hihhulo? Mitä tuo edes tarkoittaa? Ainut syy miksi trollaan täällä on se että saan järkeä teidän ns. ateistien päähän. Mitä helvettiä te luulette saavanne tuolla aikaansa. Jos olet lukenut minun tekstejä tällä palstalla niin huomaat todellakin että ateismi on vain jumalopin luomus eikä mitään suurempaa.
Ateismi sanana on nuorempi kuin jumaloppi, mutta mitäs ne ihmiset ennen jumalien keksimistä oli? Oliskohan olleet ateisteja?
- jgfhjgfhjgfhj
trollaattori7 kirjoitti:
Aatamiestin vastaus kun ei parampaa löydy.
Mikä on 'aatamiesti'??
PS. typerä trolli olet kuitenkin, johan sen tunnustit aikaisemmin jo - tfhrftjrftyujftyj
särkelän sukua kirjoitti:
Täällä on monia kirjoittajia, koeta ymmärtää ettei trollaattori ole ainoa.
Kyllähän minä sen ymmärrän, että muitakin yhtä typeriä kirjoittajia on olemassa, kumma vaan kun ne ilmestyy samana päivänä, samaan ketjuun
Ja mistähän uskovaisen mielipiteestä ateisti on vetänyt herneen nenäänsä?
"Luuletteko tekevän muutosta? Maailmassa miljardeja uskovaisia. Kaikkien päätkö ajattelitte kääntää? :)= "
Taidat luulla suuria Suomi24.n ateismi palstasta.- Trollaattori7
Onko siis kyse tahallisesta kiusanteosta? Ymmärrettävää. monet kiusaajat harjoittavat tätä tekniikkaa oman itseluottamuksen ja egonsa pönkittämiseen.
- gcfjhgkhglhklö
Trollaattori7 kirjoitti:
Onko siis kyse tahallisesta kiusanteosta? Ymmärrettävää. monet kiusaajat harjoittavat tätä tekniikkaa oman itseluottamuksen ja egonsa pönkittämiseen.
Osta vaikka itselles iso auto, niin sinun ei tarvi täällä sitä egoas pönkittää
- pikkupaskan isopaska
gcfjhgkhglhklö kirjoitti:
Osta vaikka itselles iso auto, niin sinun ei tarvi täällä sitä egoas pönkittää
Ja millainen auto sinulla on? Austin Mini, vai peräti mopoauto?
- jfyjrfyutyijtgyjtg
pikkupaskan isopaska kirjoitti:
Ja millainen auto sinulla on? Austin Mini, vai peräti mopoauto?
Jaa, että tuli takaisin uudella nikillä taas, montako pönkitettävää egoa sinulla on?
- superpaska
jfyjrfyutyijtgyjtg kirjoitti:
Jaa, että tuli takaisin uudella nikillä taas, montako pönkitettävää egoa sinulla on?
Ei siinä ole mitään noloa jos ajelet mopoautolla.
En ole aloittaja. - yhjfgkgkgjklghjk
superpaska kirjoitti:
Ei siinä ole mitään noloa jos ajelet mopoautolla.
En ole aloittaja.Mopoauto on liian kallis
'En ole aloittaja.'
Älä valehtele - kinder-muna
yhjfgkgkgjklghjk kirjoitti:
Mopoauto on liian kallis
'En ole aloittaja.'
Älä valehtele"'En ole aloittaja.'
Älä valehtele "
Näillä palstoilla kirjoittelee muitakin kuin aloittaja ja sinä. Jos et tiennyt ennen, niin nyt sinulle on kerrottu.
Joskus näemmä ateistille joutuu selittämään oikeinrauhallisesti ja tarkasti, eikä takeita ymmärryksestä silti ole. kinder-muna kirjoitti:
"'En ole aloittaja.'
Älä valehtele "
Näillä palstoilla kirjoittelee muitakin kuin aloittaja ja sinä. Jos et tiennyt ennen, niin nyt sinulle on kerrottu.
Joskus näemmä ateistille joutuu selittämään oikeinrauhallisesti ja tarkasti, eikä takeita ymmärryksestä silti ole.no selitä sitten, ole hyvä:)
- mvhjghkghkgjkhjlhjkl
kinder-muna kirjoitti:
"'En ole aloittaja.'
Älä valehtele "
Näillä palstoilla kirjoittelee muitakin kuin aloittaja ja sinä. Jos et tiennyt ennen, niin nyt sinulle on kerrottu.
Joskus näemmä ateistille joutuu selittämään oikeinrauhallisesti ja tarkasti, eikä takeita ymmärryksestä silti ole.Ethän sinä mitään selittänyt, valehtelet vaan lisää
- ratapölkky
A.Mikkonen kirjoitti:
no selitä sitten, ole hyvä:)
Ratakisko on valitettavasti loppunut tilapäisesti ateismipalstalla vallitsevan ateistien suuren ymmärtämättömyyden johdosta, palaamme asiaan saatuamme tuotetta lisää.
- rautalanka ei riitä
mvhjghkghkgjkhjlhjkl kirjoitti:
Ethän sinä mitään selittänyt, valehtelet vaan lisää
Olkaa rauhallinen, palaan asiaan ratakiskotoimituksen saavuttua.
- trytjrtyujtyjt
rautalanka ei riitä kirjoitti:
Olkaa rauhallinen, palaan asiaan ratakiskotoimituksen saavuttua.
Palaa vaan, mutta lopeta se valehtelu, äläkä ilmesty kaikilla nikeilläs samaan aikaan, se syö uskottavuutta
- Olly
"Virallisuus on ateismin tärkein puoli. Kaikki mihin ateisti uskoo perustuu loogiselta vaikuttavaan tietoon, vähän niinkuin 911 virallinen sepustus (Tornit tuhoutuivat lämpölaajenemisesta ja tukipilarit pettivät). Tämmöisen ajatus maailman kautta valtavirtamedia voi helposti selitellä mitä oudoumpiakin tapahtumia, tieteellisiä "tutkimuksia" ja uskomuksia, kunhan ne vain vaikuttavat loogiselta. Ja ateistit menevät uskomaan. Näin valtaapitävät voivat johdatella ihmisen maailmankatsomusta mihin suuntaan he haluavat."
- Ateismi tarkoittaa ainoastaan sitä, ettei usko jumalaan/jumaliin.
Ateisti sen sijaan usein luottaa loogiseen tietoon, ja on valmis muuttamaan näkemystään, kun tiede yhä enemmän pystyy kertomaan, mistä maailmamme koostuu.
911 raportti on epäilemättä mielestäsi väärä. Oikea olisi "jumala rikkoi tornit". Mutta raportti hakee syytä, ei syyllistä.
Ateismi on dualismi. Teesi-antiteesi käsitys on loistava tapa kontrolloida massaa. Tämä helpottaa toisiaan vastaan sotimisen ilman mitään konkreettista syytä. Ei ne uskovaiset turhaan täällä palstalla pyöri. Kyse ei ole muusta kuin oman teesinsä puolustamisesta. Mutta sitä ihmettelen suuresti miten ateisti vetää herneen nenään kun uskova sanoo mielipiteensä. Ihan kuin ateismi olisi jotain suurempaa? Kuten aikasemmin sanoin ateismi ei ole mitään muuta kuin mutaatio jumalauskomuksesta. Ei yhtään sen suurempaa. Eikä siitä hoilattelu muuta asioita suuntaan tai toiseen. Luuletteko tekevän muutosta? Maailmassa miljardeja uskovaisia. Kaikkien päätkö ajattelitte kääntää? :)=
Oli aika, jolloin BMW-palstalla kykeni puhumaan BMW-asioista. Nykyään suurin osa avauksista on Toyota Corollan omistajien möykkää Toyotan paremmuudesta. Täällä on tapahtunut sama, asiattomia avauksia on hurjasti.
Ei, itse en yritä muuttaa maailmaa, spaghettihirviöön uskojat mielipiteineen eivät kiinnosta. Kunhan eivät tyrkytä ääliömäisyyksiään minulle. - särkelä itte
Hyvä sinä!!! Komppia, komppia!!! Peesausta, peesausta!!!
- ghdghdfgjhfgjfg
Miksi sinä kehut itseäs tolla tavalla?
- trollaattori7
kiitti. :)
Idioottitrolli on idiootti. (Ja puhuu paskaa.)
- pikkupaskan pääpaska
Loistavaa, että joku on ottanut tämän suorastaan KUUMAN aiheen esiin. Pakko nostaa hattua kohdallasi!!
- tjtkkyhuiklyhuk
Sinä se jaksat kehua itteäs eri nikeillä
- superpaska
tjtkkyhuiklyhuk kirjoitti:
Sinä se jaksat kehua itteäs eri nikeillä
En ole aloittaja. Mutta hänen aloituksensa on sitten hyvä, kyllä on kehut ansainnut.
- tyirtujtyktyj
superpaska kirjoitti:
En ole aloittaja. Mutta hänen aloituksensa on sitten hyvä, kyllä on kehut ansainnut.
Älä valehtele
superpaska kirjoitti:
En ole aloittaja. Mutta hänen aloituksensa on sitten hyvä, kyllä on kehut ansainnut.
Fail!
- satunnainenmatkailij
missxcessive kirjoitti:
Fail!
no mutta missxcessive, tällä palstalla on paljon kirjoittajia, on vakiosellaisia ja sitten tällaisia satunnaisia matkailijoita kuten minä.
- suorastaan täydellin
tyirtujtyktyj kirjoitti:
Älä valehtele
Huoh, en ole aloittaja, mutta aloitus ON hyvä. Eikö olekin?
- jgfyjhrfthjrftyhj
suorastaan täydellin kirjoitti:
Huoh, en ole aloittaja, mutta aloitus ON hyvä. Eikö olekin?
Ei ole, älä valehtele
- trollaattori7
tjtkkyhuiklyhuk kirjoitti:
Sinä se jaksat kehua itteäs eri nikeillä
siis minä olen se aloittaja. ei tuo. viimeksi kirjoitin tänne about 2 viikkoa sitten
- särkelän sukua
trollaattori7 kirjoitti:
siis minä olen se aloittaja. ei tuo. viimeksi kirjoitin tänne about 2 viikkoa sitten
Ateismipalstalla tulee olla ymmärtäväinen, yrittävät raukat uskotella ettei täällä käy muita kirjoittelemassa :D
Vakavaa kuplassa elämistä. - thfgthfhjfghfgh
särkelän sukua kirjoitti:
Ateismipalstalla tulee olla ymmärtäväinen, yrittävät raukat uskotella ettei täällä käy muita kirjoittelemassa :D
Vakavaa kuplassa elämistä.Juu, älä valehtele, trolli
"Nähtävästi moderaattori kävi kuumana kun otin aiheen esiin mutta tehdään tämä ketju uusiksi. :)="
Edelleen kirjoituksesi on hölynpölyä ja trollaaminen on idioottimaista toimintaa.- hip hip hurraa
Aloitus on täyttä asiaa ja erinomaisesti kirjoitettu, sinun viestisi kyllä on silkkaa trollausta. Miksi sotket näyttöni ruudun joutavilla merkinnöillä...
- ytyjyukfktyuktyj
hip hip hurraa kirjoitti:
Aloitus on täyttä asiaa ja erinomaisesti kirjoitettu, sinun viestisi kyllä on silkkaa trollausta. Miksi sotket näyttöni ruudun joutavilla merkinnöillä...
Neljäs nikki jolla kehut itseäs?
- trollaattori7
Varmaan suurta hölyä kun ihmiset jaksavat aiheesta puhua.
- nik nik nik
ytyjyukfktyuktyj kirjoitti:
Neljäs nikki jolla kehut itseäs?
Ei todellakaan. Yritän kuitenkin olla kärsivällinen ja ymmärtää kyvyttömyyttäsi.
- jyjfyjyjfyjffyjfy
nik nik nik kirjoitti:
Ei todellakaan. Yritän kuitenkin olla kärsivällinen ja ymmärtää kyvyttömyyttäsi.
Hyvä, mutta älä kuitenkaan ole niin helvetin typerä, että ilmestyt kaikilla nikeilläs samaan aikaan
"Mutta sitä ihmettelen suuresti miten ateisti vetää herneen nenään kun uskova sanoo mielipiteensä. Ihan kuin ateismi olisi jotain suurempaa"
Kyllä noinkin, mutta monesti myös päinvastoin.
Kuvitellaan tilanne, että sekä perususkovalta että perusateistilta otettaisiin pois se heidän ikioma todellisuuden selitysmallinsa, jota he rakastavat, ja jonka kanssa he täällä törmäilevät toisiinsa (dualismi!). Silloin kumpikin olisi yhä maailmassa, mutta vailla sitä tuttua ja turvallista tietoa että "tämä on tätä ja tätä, jonka tiedän ja osaan selittää". Vasta silloin saatetaan joutua tekemisiin sen todellisuuden kanssa, joka mittaa, onko niiden suurten, omaa maailmankuvaa selostavien sanojen takana jotain substanssia, jotain sellaista, joka kestää, kun selitykset loppuvat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1356131
- 574366
- 592831
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s282738Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161875- 151544
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹341402Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗241381- 291218
T, miten mun pitäis toimia
Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest431151