Elämää bussipysäkillä

Mies keräsi hienoja tavaroita, joilla hän sisusti katetun bussipysäkin, jossa hän asui. Pysäkin laidoille mies laittoi hienot palmut, jotka olivat muovia, mutta ne näyttivät oikeilta. Pysäkin istumalaudan mies oli verhoiluttanut paikallisella verhoilijalla, ”samettia sen olla pitää”, totesi mies. Istumalaidan alapuolella oli pieni jääkaappi, joka sai sähköä pysäkin päällä pyörivästä ropeellista, joka pyöri vinhaa vauhtia tuottaakseen sähköä miehen tarpeisiin. Vaateita varten mies oli hitsannut pysäkin katteen alle putken, johon hän ripusti vaatteita henkareihin roikkumaan. Pysäkin toisessa nurkassa oli mustavalkoinen matkatelevisio, josta mies seurasi ajankohtaisohjelmia. Siellä pysäkin lipan suojassa mies asui ja kulutti aikaansa. Pysäkin alla miehelle oli hyvä ja turvallinen olo.

Joka aamu pysäkille saapui ihmisiä, jotka olivat menossa jonnekin. Busseja tuli melkein minuutin välein ja ne veivät pysäkille kiirehtiviä ihmisiä vinhaa vauhtia jonnekin. Olihan se outoa, kun ihmiset sillä tavalla häiritsivät kotirauhaa, mietti mies. Pahimpaan ruuhka-aikaan miehellä oli tapana siivota pysäkkiä luudalla -- olihan se kauheaa, kun ihmiset eivät osanneet laittaa roskia roskikseen, vaikka alumiininen roskis näkyi niin selvästi, että kukaan ei voinut erehtyä.

Päivällä miehellä oli tapana laittaa ruokaa. Reppu, joka oli hyvässä jemmassa pysäkin lipan alla, oli aina täynnä erilaisia pussikeittoja ja säilyketölkkejä, joista mies valmisti ruokaa. Mies ajatteli itsekseen, että pysäkin katteen suojassa oli mukavaa laitaa ruokaa ja seurata ajankohtaisohjelmia, joita harjaantuneen antennin säädön jälkeen oli mahdollista katsoa. Elämä oli olosuhteisiin nähden siedettävää, ajatteli mies, kunnes eräänä päivänä tapahtui jotain täysin normaalista poikkeavaa.

Mies hörppi pysäkin katteen alla aamukahvia mukista ja huomasi, kuinka bussi nousi ylämäkeä ylös kohti pysäkkiä. Hän ihmetteli, että oliko ihmiset nukkuneet pommiin, koska yhden yhtäkään ihmistä ei ollut saapunut pysäkille tungeksimaan. Lopulta bussi pysähtyi pysäkille ja ovi avautui tutun omaisella tussahduksella, mutta bussi oli tyhjä, eikä siihen ollut nousijoita. Hölmistyneenä mietti mies, että mitä tämä merkitsee, kunnes hän ymmärsi, että bussi oli häntä varten.

Mies loi haikean silmäyksen tavaroihin, joita hän oli koko elämänsä kerännyt pysäkin lipan alle. Hän ymmärsi, että on hänen vuoro nousta bussiin. Vavisten ja aivan yksin mies käveli bussin sisälle, jonka ovet tussahtivat kiinni tutun äänen saattelemana.