Perussuomalaiset on kasvattanut roimasti kannatustaan työväestön keskuudessa. Arvion mukaan puolue on kolminkertaistanut kannatuksensa työntekijöiden ammattiryhmässä sitten viime eduskuntavaalien.
Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämän selvityksen mukaan perussuomalaisten kannatus työntekijöiden keskuudessa on nyt kolmanneksi suurin, 16 prosenttia. Ykkösenä on Sdp 24,7 prosentin kannatuksella ja kakkosena keskusta 18,3 prosentilla.
Edellisissä presidentinvaaleissa Sauli Niinistöä "työväen presidenttinä" markkinoinut kokoomus nauttii työntekijöiden joukossa suurempaa kannatusta kuin vasemmistoliitto. Työntekijöistä 12,1 prosenttia suosii kokoomusta ja 10,1 prosenttia vasemmistoliittoa.
Muilta osin selvityksen tulokset vastaavat tuttuja mielikuvia. Ylemmät toimihenkilöt ja yrittäjät kannattavat selvästi muita enemmän kokoomusta ja opiskelijat vihreitä.
Perussuomalaisten on arveltu keränneen uutta kannatusta vuodesta 2007 lähtien etupäässä keskustalta ja vasemmistopuolueiden duunariäänestäjiltä. Suomen Gallupin toimialajohtajan Juhani Pehkosen arvion mukaan Sdp on menettänyt neljässä vuodessa työntekijöiden kannatusta runsaasta 30:stä 25:een.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Perussuomalaiset kolminkertaisti kannatuksensa työväestössä/1135260232393

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2007 2,2 miljoonaa palkansaajaa, joista alempia toimihenkilöitä 819 000, ylempiä toimihenkilöitä 594 000 ja työntekijöitä 761 000.
TNS-Gallupin vuotta aikaisemmin tekemään tutkimukseen verrattuna Perussuomalaisten kannatus on työntekijöiden ryhmässä noussut 5 prosenttiyksikköä.