The American (Clooney ja Irina Björklund)

Kävin juuri äsken katsomassa George Clooney:n tähdittämän elokuvan "The American" saksalaisessa elokuvateatterissa ja jotenkin tuntui, että leffalipun hinta meni totaalisesti hukkaan. Ilmeisesti filmi ei pyöri vielä Suomessa, koska en löytänyt mitään arvosteluja, joihin olisin voinut verrata omaa mielipidettäni. Leffa on ihan katsottava sunnuntai-iltana kotisohvalta, mutta vaivautua nyt leffaan asti...
Olen tottunut odottamaan Clooneylta jotain Ocean's eleven yms. meneviä tapahtumia, mutta tämä leffa oli kyllä jotain todella väsyttävää katsottavaa. Alkukohtausten aikana Irina Björklundin rooli jää odotetusti todella pieneksi ja vaatimattomaksi. Ehkä saksaksi dupattu versio myös hieman vääristää näyttelijän todellisia taitoa. Iltalehdessä hehkutetaan, kuinka Björklund on leffassa Clooneyn tyttöystävä, mutta minusta rooli vaikutti enemmän ruotsalaiselta prostituioidulta, jonka päivät Clooney päättää, ennenkuin leffan alkutekstit ovat alkaneet. Sen jälkeen pitkäpiimäisyys aina vaan jatkuu, niin että olin vähällä lähteä kesken kotiin. Samuli Vauramon rooliakin valitettavasti voi vain aavistella, kun hän jahtaa Clooneya, ennenkuin väsyneen ja vainoharhaisen oloinen Clooneyn roolihahmo päättää myös tämän "ruotsalaisen" hahmon.
Elokuvan loppukin on omalla tavallaan surullinen, joten koko parin tunnin kärsimyksestä jää vain huono maku suuhun. Tähän on lisättävä, että saksalaiset elokuvakriitikot kehuivat leffaa, mutta itse olen useimmiten eri mieltä näiden "ammatti-ihmisten" kanssa, joten tässä tuli jälleen todistettua sekin asia.
Ihmettelen vaan, onko George Clooneylle tullut vanhuus, että hän ylipäänsä vaivautui tähdittämään moista toisarvoista halpatuotantoa.
2703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kun kerroit arvostelussasi miten näille suomalaisille käy elokuvassa. Elokuva on nyt ainakin entistä huonompi kun lukee ensin arvostelusi

Äänestä
  • Olen pahoillani, mutta juuri kyseiset asiat nyppivät minuakin kaiken huipuksi elokuvassa. On hienoa, että suomalaiset näyttelijät pääsevät hollywood-leffaan, mutta olisi asioden vääristelyä, jos olisin hehkuttanut kummankin erinomaista roolia...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kinomaus kirjoitti:

Kävin juuri äsken katsomassa George Clooney:n tähdittämän elokuvan "The American" saksalaisessa elokuvateatterissa ja jotenkin tuntui, että leffalipun hinta meni totaalisesti hukkaan. Ilmeisesti filmi ei pyöri vielä Suomessa, koska en löytänyt mitään arvosteluja, joihin olisin voinut verrata omaa mielipidettäni. Leffa on ihan katsottava sunnuntai-iltana kotisohvalta, mutta vaivautua nyt leffaan asti...
Olen tottunut odottamaan Clooneylta jotain Ocean's eleven yms. meneviä tapahtumia, mutta tämä leffa oli kyllä jotain todella väsyttävää katsottavaa. Alkukohtausten aikana Irina Björklundin rooli jää odotetusti todella pieneksi ja vaatimattomaksi. Ehkä saksaksi dupattu versio myös hieman vääristää näyttelijän todellisia taitoa. Iltalehdessä hehkutetaan, kuinka Björklund on leffassa Clooneyn tyttöystävä, mutta minusta rooli vaikutti enemmän ruotsalaiselta prostituioidulta, jonka päivät Clooney päättää, ennenkuin leffan alkutekstit ovat alkaneet. Sen jälkeen pitkäpiimäisyys aina vaan jatkuu, niin että olin vähällä lähteä kesken kotiin. Samuli Vauramon rooliakin valitettavasti voi vain aavistella, kun hän jahtaa Clooneya, ennenkuin väsyneen ja vainoharhaisen oloinen Clooneyn roolihahmo päättää myös tämän "ruotsalaisen" hahmon.
Elokuvan loppukin on omalla tavallaan surullinen, joten koko parin tunnin kärsimyksestä jää vain huono maku suuhun. Tähän on lisättävä, että saksalaiset elokuvakriitikot kehuivat leffaa, mutta itse olen useimmiten eri mieltä näiden "ammatti-ihmisten" kanssa, joten tässä tuli jälleen todistettua sekin asia.
Ihmettelen vaan, onko George Clooneylle tullut vanhuus, että hän ylipäänsä vaivautui tähdittämään moista toisarvoista halpatuotantoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu