Miten suomalaisesta identiteetistä tulisi puhua?

Olen nähnyt monia aloituksia liittyen suomalaiseen identiteettiin. Sen hyvän työn Ahtisaari, Lipponen, Stubb ja monet muut ruotsalaisuutta ja/tai skandinaaveille ominaista pohjoismaisuutta osana suomalaista identiteettiä painottaneet ovat tehneet, että he ovat herättäneet meidät tavalliset suomalaiset pohtimaan suomalaista identiteettiä. Pitäisi kädestä kiittää, mutta lähetän kiitokset näin netin kautta.

Suomalaisia on syytetty äärinationalismista, kun he ovat halunneet puhua identiteetistään. Eniten nationalistista puhetta olen kuitenkin lukenut skandinaavisuutta ja Nordenia hehkuttavilla sivuilla, ruotsiksi. Skandinaaviset maat ovat tottuneet hehkuttamaan viikinkejään, yhteistä germaaniheimoaan ja yhteistä kantakieltään fornnordiskaa. He ottavat nämä asiat niin itsestään selvinä ja pohjoista hallitsevina, että jopa vanhat ilmaisut pohjois-germaaniset kielet tai skandinaaviset kielet on vaihdettu yksinkertaisesti pohjoismaisiksi kieliksi (nordic languages). Tämä on aika tuore vaihto. Pohjoismaalaisuudesta maalaillaan kielellisesti yhtenäistä kulttuuria, siellä ei suomi tai saame tule mainituksi kuin samassa sivulauseessa inuitien kielen kanssa.

Samaan aikaan ruotsink/mieliset käyttävät haukkumasanana kunniallista baltti-nimitystä (vaikka Balttialla on myös paljon siteitä Ruotsiin ja ruotsalaisuuteen) - suomalaisista tulee "köyhiä baltteja", jolleivät he enää opiskele kaikki ruotsia. Ja tätä samaa retoriikkaa käytetään jopa maan poliittisessa johdossa.

Meillä on menossa nationalistinen aikakausi - mutta ei suinkaan suomalaisnationalistinen vaan skandinaavien nationalismin nousu. Ymmärrän sen voimakasta maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta vasten. Nyt yritetään vahvistaa yhteenkuuluvuutta kielen ja kansallisen historian avulla. Mutta se ei voi tarkoittaa, että suomalaisuus työnnetään puolestaan varhaisen maahanmuuton seuraukseksi tai vieraaksi vaikutteeksi, joka vaatii rinnalleen Nordenin pääkielen.

Puhun lämpimästi sen puolesta, että niin Suomeen kuin Nordeniin mahtuu monenlaisia identiteettejä. En pidä norden-identiteettiä pahana, mutta jos siihen liittyy baltti/slaavi-leima suomalaisille, tilanne muuttuu. Suomalaiset (etnisesti tai vain kulttuurisesti) ovat nimenomaan suomalaisia, kauan rajalla elänäneitä ja monia kulttuurisia elementtejä itseensä sulauttaneita.

Ensimmäiset asuttajat, joiden dna:ta me täällä syntyneet vieläkin kannamme, tulivat tänne jo 10 000 vuotta sitten (kenties samat koko Pohjolaan) ja heihin sittemmin on yhdistynyt yhä uusia asutusvirtoja. Viimeistään noin kolme tuhatta vuotta sitten saapui suomen kielen esimuoto (osa uskoo vanhempaan vakutukseen) ja viimeistään ensimmäisinä vuosisatoina ajanlaskun alussa koko nykyisen Suomen alueen (ja mm. Venäjän-Karjalan, Pohjoisen Fenno-Skandian) asuttajat puhuivat suomensukuisia kieliä. Silloin olimme jo osa Itämeren(Läänemeren) kansoja, joita Viron presidentti Lennart Meri nimitti nimellä Vesilinnun kansa (meidän mytologiassamme vesilinnuilla on tärkeä osuus).

En saa mitenkään mahtumaan tätä näkemystäni meille tarjottuun "Ruotsin historiaan" ja "kulttuuriruotsalaisuuteen". Ruotsalaisuus on merkittävä vaikuttaja Itämeren(Läänemeren) piirissä ja erityisesti Suomessa, mutta ruotsin läsnäolo tai sen puuttuminen ei tee meistä skandinaaveja eikä baltteja vaan olemme edelleen monenkirjavaa suomalaista Vesilinnun kansaa ja ylpeitä siitä ketään sortamatta.

Miten tästä tulisi puhua ketään loukkaamatta mutta oman erityisyyden tunnustaen?
2129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Toisessa maailmansodassa hurrit olivat niiden ällöttävien limanuljaskojen mielestä "hyviksiä".

Mutta mitäpä siitä. Puhukoo suomalaisista paskaa ja haukkukoon natseiksi. heheheh kyllä Ruotsissakin näkee mitä juutalaisvalta siellä on tehnyt. Media on otettu hurreilta pois kokonaan. Monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa tuputettu......

Lisäksi juutalaiset nauravat salaa näille typerille hölmöille nimittämällä ruotsalaisia naisia goyim germaani huoriksi. Ihminen joka kuuluu rotuu jota koukkunenä intohimoisesti vihaa kuuluu todella jaloon rotuun.

Äänestä

Olet aivan oikeassa analyysissäsi. Surut ja varsinkin svekot yrittävät siirtää oman identiteettiongelmansa koskemaan myös aitosuomalaisia.

Tosiasia on, että suomalaislla ei ole minkäänlaista identiteettiongelmaa tai -vajetta. Suomalaiset ovat harvinaisen tietoisia ja ylpeitä ikiaikaisesta kalevalaisista juuristaan. Suomalaiset kokevat selvästi olevansa aivan oma kansa, jolla on omaperäinen kieli ja kulttuuri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


- kirjoitti:

Olen nähnyt monia aloituksia liittyen suomalaiseen identiteettiin. Sen hyvän työn Ahtisaari, Lipponen, Stubb ja monet muut ruotsalaisuutta ja/tai skandinaaveille ominaista pohjoismaisuutta osana suomalaista identiteettiä painottaneet ovat tehneet, että he ovat herättäneet meidät tavalliset suomalaiset pohtimaan suomalaista identiteettiä. Pitäisi kädestä kiittää, mutta lähetän kiitokset näin netin kautta.

Suomalaisia on syytetty äärinationalismista, kun he ovat halunneet puhua identiteetistään. Eniten nationalistista puhetta olen kuitenkin lukenut skandinaavisuutta ja Nordenia hehkuttavilla sivuilla, ruotsiksi. Skandinaaviset maat ovat tottuneet hehkuttamaan viikinkejään, yhteistä germaaniheimoaan ja yhteistä kantakieltään fornnordiskaa. He ottavat nämä asiat niin itsestään selvinä ja pohjoista hallitsevina, että jopa vanhat ilmaisut pohjois-germaaniset kielet tai skandinaaviset kielet on vaihdettu yksinkertaisesti pohjoismaisiksi kieliksi (nordic languages). Tämä on aika tuore vaihto. Pohjoismaalaisuudesta maalaillaan kielellisesti yhtenäistä kulttuuria, siellä ei suomi tai saame tule mainituksi kuin samassa sivulauseessa inuitien kielen kanssa.

Samaan aikaan ruotsink/mieliset käyttävät haukkumasanana kunniallista baltti-nimitystä (vaikka Balttialla on myös paljon siteitä Ruotsiin ja ruotsalaisuuteen) - suomalaisista tulee "köyhiä baltteja", jolleivät he enää opiskele kaikki ruotsia. Ja tätä samaa retoriikkaa käytetään jopa maan poliittisessa johdossa.

Meillä on menossa nationalistinen aikakausi - mutta ei suinkaan suomalaisnationalistinen vaan skandinaavien nationalismin nousu. Ymmärrän sen voimakasta maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta vasten. Nyt yritetään vahvistaa yhteenkuuluvuutta kielen ja kansallisen historian avulla. Mutta se ei voi tarkoittaa, että suomalaisuus työnnetään puolestaan varhaisen maahanmuuton seuraukseksi tai vieraaksi vaikutteeksi, joka vaatii rinnalleen Nordenin pääkielen.

Puhun lämpimästi sen puolesta, että niin Suomeen kuin Nordeniin mahtuu monenlaisia identiteettejä. En pidä norden-identiteettiä pahana, mutta jos siihen liittyy baltti/slaavi-leima suomalaisille, tilanne muuttuu. Suomalaiset (etnisesti tai vain kulttuurisesti) ovat nimenomaan suomalaisia, kauan rajalla elänäneitä ja monia kulttuurisia elementtejä itseensä sulauttaneita.

Ensimmäiset asuttajat, joiden dna:ta me täällä syntyneet vieläkin kannamme, tulivat tänne jo 10 000 vuotta sitten (kenties samat koko Pohjolaan) ja heihin sittemmin on yhdistynyt yhä uusia asutusvirtoja. Viimeistään noin kolme tuhatta vuotta sitten saapui suomen kielen esimuoto (osa uskoo vanhempaan vakutukseen) ja viimeistään ensimmäisinä vuosisatoina ajanlaskun alussa koko nykyisen Suomen alueen (ja mm. Venäjän-Karjalan, Pohjoisen Fenno-Skandian) asuttajat puhuivat suomensukuisia kieliä. Silloin olimme jo osa Itämeren(Läänemeren) kansoja, joita Viron presidentti Lennart Meri nimitti nimellä Vesilinnun kansa (meidän mytologiassamme vesilinnuilla on tärkeä osuus).

En saa mitenkään mahtumaan tätä näkemystäni meille tarjottuun "Ruotsin historiaan" ja "kulttuuriruotsalaisuuteen". Ruotsalaisuus on merkittävä vaikuttaja Itämeren(Läänemeren) piirissä ja erityisesti Suomessa, mutta ruotsin läsnäolo tai sen puuttuminen ei tee meistä skandinaaveja eikä baltteja vaan olemme edelleen monenkirjavaa suomalaista Vesilinnun kansaa ja ylpeitä siitä ketään sortamatta.

Miten tästä tulisi puhua ketään loukkaamatta mutta oman erityisyyden tunnustaen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu