onkohan matkailuautojen kättömaksujen korotukset jo unohtuneet. Puheista päätellen kyllä, kun uusia niin kovasti ostetaan. Taisi olla keväällä vain pikkupoikien uhoomista, tosin hiukan kovaäänistä. Sattuuhan sitä, ainakin karavaanareille, mutta mitä sen väliä. Onkohan moni jo laittanut talveksi seisontaan autonsa, minä kyllä laitoin 8 kk. Säästäähän siinä muutaman euron, mutta kun ei ole tarvetta enempään käyttöön. Nostakoot sitten herran saatanat palkkaveroja senkin edestä. Minä elelenkin talvet tuparutuna Afriikan puolella. on pienemmät lämmityskulutkin. Ruokamenoista puhumattakaan.
kuinkas on,
Kinnas Hanski 134.
11491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
autot ei laitetaan 8kk seisomaan vaan päivä kerrallaan ja sen voi ottaa käyttöön vaikka seuraava päivä jos niin haluaa. Ennenvanhaan piti auto olla määrätty aika "pukeilla" jotta sais vakutus ym maksut pois.
En ole vielä perehtynyt tuohon "pukille laittamiseen", mutta kyllä muutaman auton sekakäyttö kiinnostaa. Kuten tiedetään on matka-ajoa, maastoajoa, matkailuajoa, säästöajoa (kaupunkiajo sähköautolla) jne. Kaikkiin näihin olisi mukava saada siihen parhaiten sopiva kottero.
Eli se kysymys että onko nettiseisotuksessa joitakin toimenpidemaksuja vai voiko sitä veloituksetta tehdä vaikka joka toinen päivä? Jos joku voisi kokemuksesta kertoa tai panna linkin ao sivulle.
Mukavasti tässä koukkuveroa ootellessa?
SFC herrat vielä koukkuveronkin ajaa, useinhan herääkin kysymys; kenen palkkalistoilla ovat kun karavaanareille kaikenlaisia lisämaksuja järjestelevät. Niin kuin tässä on viimeaikoina huomattu. Otetaan vaikkapa yksi esimerkki, matkaparkit. Nyt on joka peltotilkullakin vuorokausimaksu ja mikä kamalinta, lähes sama kuin leirintäalueilla. Näin meidän herrat. ?
Muuten siitä nettiseisotuksesta, maksaa 6,5 euroa kun poistat liikenteestä ja 6,5 euroa kun otat liikenteeseen. Ei taida sekään kannattaa pitemmän päälle. Kannattaa poistaa vaikka koko talveksi säästää vakuutuksessa ja käyttömaksussa, onneksi kilpiä ei tarvitse tarvitse ainakaan toistaiseksi poistaa ja viedä konttuurille. Niin ja saahan meidän herrat taas siitäkin hyvän mielen kun, eivät sitäkään ole hoksanneet. Koskahan heräävät ajattelemaan muutakin kuin omaa kehuansa, ja itsensä ylistämistä.
Ajattelin minäkin liittyä Jamesin porukoihin, eivät ole noin ääliöitä kuin meidän porukat, hyväksyvät kaiken mitä ylhäältä tyrkätään. Kyllä minäkin suosittelen autokaupan lopettamista ja siirtymistä koukkuveron piiriin. Ainakin siihen asti kun sekin suurilla veroilla kielletään. Tai ainakin rekisteröimaan autot johonkin muuhun Euroopan maahan, saattaisi aiheuttaa vielä useamman leirintäalueenkin kuoleman Suomessa. Koska eihän sitä sitten Suomessa viitsisi matkailla kun auton kotimaakin vaihtuisi, on paljon halvempaakin matkailla muualla kuin täällä Euroopan kalleimmassa maassa. Tosin ei niitä kyllä meikäläinenkään ole Suomessa käyttänyt kuin joskus 70 luvulla, ja silloinkin kerran tai kaksi.
Eihän sitä Suomea eikä Suomalaisia noteerata tuolla rajojen ulkopuolella millään tavalla muuten kuin, aliarvostamalla. Kyllähän se tietyissä karavaanaripiireissä itsetuntoa hyvinkin kohottaa, kun eivät ymmärrä mitä tarkoittaa alta kulmien tuijottelu. Onneksi jotkut sentään ymmärtää, ainakin Hollantilaiset. Kun niin kovasti yrittävät pomotella.
Onneksi Etuteltassa on vielä niin valveutunutta väkeä, osaavat ajatella muutakin kuin itseänsä, ainakin mitä juttuja liikkuu maailmalla. Pystyvät hyvin lietsomaan vielä riitaakin, vanhojen 20 vuotta kiertäneiden tarinoidensa lisäksi. Koskahan siellä heräilevät suureen valtiovallan käyttömaksu uudistukseen. Taitavat torkkua vielä parikymmentä vuotta, heräämättä prinsessa Ruususen unestaan. Nyt en tarkoita Vanhasen Ruususta vaan aivan muita asioita.
täysin oikeassa on melkeimpä joka asiassa, mutta minä en nyt kerkiä ottamaan kantaa asiaan, Valitettavasti ja kaikkien murheeksi.Terveisiä kuitenkin laitan täältä Krakowasta kaikille kunnon karavaanareille, Camping Clepardiasta. Saavuimme juuri tänne Warsowasta.
Terveisin Jorma K pursiseuran Kommorodi. Kaikkien karavaanareiden kaveri.
kipeään kohtaan karavaanareihin kun rupesin käyttömaksuista puhumaan. Taisi vetää porukan hiljaiseksi kerrasta nokkamiehiä myören.
Minkälaisia toimenpiteitä olet tehnyt/teet parasta aikaa/tulet tekemään jatkossa epäoikeuden mukaisen veron muuttamiseksi pienipäästöiset autot huomioon ottavaksi?
Onko sinun ainut antisi vero kysymykseen räksyttäminen palstalla matkailuautoilijoille? Meiltä väärin perustein korotetun veron perinnästä.
minulle teidän veronkorotukset mitään vaikuta, voinette itse hoitaa em. asian. Vetrohan ei ole missään nimessä epäoikeudenmukainen. Johan karavaanarit ovatkin saaneet olla vapaakyytiläisiä riittävän kauan. Itse karavaanareilla on hyvä taipumus kerjätä itselleen maksuja jatkuvasti lisää niin kuin koukkuveroakin oikein päätoimittajan suulla . Eikö ole mielestäsi aika naivia puhetta vedota vaunuilijoiden koukkuveron aikaansaamisesi.
Paskanjauhaja olet, kuten suurin osa palstalle kirjoittavista hörhöistä.
itsesi merkata samaan kastiin.
9 kk. Siis auto.
Kikkeli seisoo 12kk.