Ruotsi muistaa 1809 kevään ja kesän venäläisten käynnit Uumajassa varmaankin vielä seuraavat 200 vuotta.
Hörneforss ja Ratanin taistelu oli viimeinen tappio ja sitten käytönnössä antauduttiin venäläisille. Huvittavaa kun useimmissa suomalaisten koululaisten historian oppikirjoissa Suomen sota 1808-1809 loppuu aina Tornioon ja suomalaisjoukkojen aseistariisumiseen. Sotahan jatkui vielä seuraavaan kesään saakka ja venäläisten tunkeutumiseen syvälle Ruotsiin, aina Uumajan lohkolle saakka, lähes Vaasaa vastapäätä!
1. venäläishyökkäys Uumajan lohkolle tuli keväällä 1809 Vaasasta ja jäiden lähtöä pelätessään venäläiset vetäytyivät noin viikon kuluttua takaisin Vaasaan. 2. Hyökkäys tuli kesällä 1809 Kemin ja Tornion kautta ja silloin Uumajassa lyötiin Ruotsin armeija.
Huvittavinta kaikessa oli tapahtuma, jossa Ruotsin armeija lupasi luovuttaa Uumajan Venäjän joukoille tappionsa jälkeen. Tuolloin ruotsalaisille luvattiin 4 päivän muona ruotsalaisten omista muonavarastoista ja loput piti jättää venäläisille. Niitä 4:n päivän "retkimuonia" varastoista hakiessaan Ruotsin armeija alkoi juopottelemaan ja hulinoimaan, jolloin ruotsalaisten päällikkö pyysi APUA venäläisitä lopettaakseen hulinoinnin!
Lähde: Suomen sodan historia 1808-1809 (Sidottu)
Jussi T. Lappalainen, Lars Ericson Wolke, Ali Pylkkänen
Kustantaja: Karttakeskus, 2008
Hörneforss ja Ratanin taistelu oli viimeinen tappio ja sitten käytönnössä antauduttiin venäläisille. Huvittavaa kun useimmissa suomalaisten koululaisten historian oppikirjoissa Suomen sota 1808-1809 loppuu aina Tornioon ja suomalaisjoukkojen aseistariisumiseen. Sotahan jatkui vielä seuraavaan kesään saakka ja venäläisten tunkeutumiseen syvälle Ruotsiin, aina Uumajan lohkolle saakka, lähes Vaasaa vastapäätä!
1. venäläishyökkäys Uumajan lohkolle tuli keväällä 1809 Vaasasta ja jäiden lähtöä pelätessään venäläiset vetäytyivät noin viikon kuluttua takaisin Vaasaan. 2. Hyökkäys tuli kesällä 1809 Kemin ja Tornion kautta ja silloin Uumajassa lyötiin Ruotsin armeija.
Huvittavinta kaikessa oli tapahtuma, jossa Ruotsin armeija lupasi luovuttaa Uumajan Venäjän joukoille tappionsa jälkeen. Tuolloin ruotsalaisille luvattiin 4 päivän muona ruotsalaisten omista muonavarastoista ja loput piti jättää venäläisille. Niitä 4:n päivän "retkimuonia" varastoista hakiessaan Ruotsin armeija alkoi juopottelemaan ja hulinoimaan, jolloin ruotsalaisten päällikkö pyysi APUA venäläisitä lopettaakseen hulinoinnin!
Lähde: Suomen sodan historia 1808-1809 (Sidottu)
Jussi T. Lappalainen, Lars Ericson Wolke, Ali Pylkkänen
Kustantaja: Karttakeskus, 2008
Vastaukset 7
Vanhimmat
sama taistelu, mutta minä olen kuullut tuo jutun koskien Skellefteån taistelua. Venäläiset "motittivat" vajaa tuhat suomalaista sotilasta ja seuranneissa "rauhanneuvotteluissa" heille taattiin paluu omalle puolelle jos he laskevat aseensa. Hakiessaan kotimatkaansa varten retkimuonaa he erehtyivät ruoka ja viinavarastosta. Seurauksena valtava juopottelu ja paluukyyti omalle puolen venäläisessä rekikolonnassa.( Lähdekin on sama)
"Tuolloin ruotsalaisille luvattiin 4 päivän muona ruotsalaisten omista muonavarastoista ja loput piti jättää venäläisille. Niitä 4:n päivän "retkimuonia" varastoista hakiessaan Ruotsin armeija alkoi juopottelemaan ja hulinoimaan, jolloin ruotsalaisten päällikkö pyysi APUA venäläisitä lopettaakseen hulinoinnin!"
Tarkoitat siis Hörneforsin taistelua, johon venäläisten eteneminen pysähtyi ja joka edelsi Ratanin maihinnousua, joka taas puolestaan pakotti venäläiset kääntymään takaisin pohjoiseen?
Uumajassa oli Ruotsin armeijan pohjoisimmat isot varastot, jotka joutuivat venäläisten haltuun. Sieltä siis venäläiset saivat sopivasti järjestettyä muonavarastot joukoilleen. Suomen sodan historia 1808-1809 -kirjan mukaan pohjoisessa ei Ruotsilla enää ollutkaan muita huoltotukikohtia joukoilleen ja oikeastaan koko pohjois-Ruotsi oli venäläisten hallussa Uumasta ylöspäin. Kummallista että venäläiset eivät jääneet Uumajan tasalle ja vaatineet rajaa sinne. Eihän se Ratanin taistelu enää mitään tainnut ratkaista.
Ruotsalaisilla oli kyllä jo huonot housuissaan ja Uumajan lohkolla oli kova tungos kuin 1944 kesällä :=)
http://www.savar1809.se/exp_karen.htm
http://www.savar1809.se/vasterbotten_1809.htm
http://www.savar1809.se/
Miksi sota oikeasti loppuikaan, Ruotsin kannalta vieläpä äärimäisen kehnoon lopputulokseen?
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php?arvostelu=1160
"Vaikka sodan lopputulos oli selvillä, Aleksanteri I halusi Ruotsin ehdottoman antautumisen ja tästä syystä valtasi Länsipohjan. Vielä viimeiset kerrat ruotsalaiset yrittivät lyödä venäläiset joukot muutamassa Länsipohjassa käydyssä taistelussa. Syystä, jota ei loppujen lopuksi tiedetä, ruotsalaisten joukkojen komentaja Wachtmeister määräsi erään taistelun jälkeen joukkonsa perääntymään vaikkei niitä varsinaisesti ollut lyöty. Tämän jälkeen Ratanin kylässä käytiin viimeinen taistelu, jossa venäläiset kärsivät suuremmat tappiot kuin Ruotsin armeija. Tilanne oli molemmille osapuolille vaikea, ja venäläisiä joukkoja komentava kenraalimajuri Kamenski päätti perääntyä ja lähti joukkoineen marssimaan pohjoiseen."
---
Ratanin taistelu - viimeiset laukaukset. Venäläiset kävivät 20.8 ruotsalaisten kimppuun näiden ylivoimasta huolimatta ja hyökkäsivät häikäilemättä sekä tappioista piittaamatta. Venäläiset tuhosivat Ratanin kylän kokonaan. Talot tuhottu ja pihoilla makasi ruumiita.
31.8 pidettiin sotaneuvottelu. Operaatioiden jatkaminen oili mahdotonta. Syksy lähestyi ja muona oli loppumaisillaan. Valtiopäivät Haminassa olivat hyväksyneet neuvotellut rauhanehdot. Aselepo solimittiin ja odotettiin rauhansopimusta.
Lähde: Hårstedt, Suomen Sota 1808-09
Tämä kirja on erinomaisen selkeä kerronnaltaan ja karttakuvat on usein alkuperäisistä kuvattuja kopioita.
Lähde: Suomen sodan historia 1808-1809 (Sidottu)
Jussi T. Lappalainen, Lars Ericson Wolke, Ali Pylkkänen
Kustantaja: Karttakeskus, 2008
"Ratanin taistelu ei tainnut enää mitään ratkaista?"
Siksipä onkin merkillistä, että kirjoitit taistelun olleen "ruotsalaisten viimeinen tappio ja käytännössä antautuminen venäläisille" kun ei Ratania oikein voi ruotsalaisten tappioksi nimittää. (Tokihan venäläiset hävittivät kylän ja tappoivat sen minkä taisivat. Mainittakoon, että Ruotsin armeija järjestikin sodan jälkeen keräyksen Ratanin asukkaiden hyväksi.)
Venäläisten ei olisi tarvinnut pysähtyä Hörneforssiin, vaan aivan hyvin olisivat voineet käväistä Tukholmassa moikkaamassa kuningasta. Meri oli avoin ja armeijaa voitiin huoltaa tarvike- ja muonatäydennyksin.
Ruotsi oli täysin lyöty ja hukassa.
huoltotarvikkeet Tukholmaan jos Britannian avomerilaivasto hallitsi Itämerta. Venäjän saaristolaivasto oli silloin puhdas vastaantulija.
Ruotsissa eli ankara viha Venäjää vastaan ja syystäkin!
'Ainoa mikä meitä nyt pitää koossa ja on kansallistunne, on venäläisviha'
"Ruotsin yleisen mielipiteen kehityksen suhteenkaan ei näyttänyt olevan suuria epäilyksiä. Vireitä voimia tuntui olevan jatkuvasti sekä Skandinavian yhdistymisen puolella että kannattamassa kostosotaa Venäjää vastaan. Ruotsinmieliset saattoivat Suomen vastaisuutta suunnitellessaan luottaa melko vakiintuneeseen mielipiteeseen Ruotsissa. Erikoisen kiinteältä tuntui tässä suhteessa Ruotsin kansallismielisten kanta. Heissä eli viha Venäjää vastaan, ja viha taas oli, Tegnérin käsityksen mukaan, liikkeellepanevia voimia kansan elämässä. 'Ainoa mikä meitä nyt pitää koossa ja on kansallistunne, on venäläisviha', hän kirjoitti. Jos se voitiin uhkaillen kansasta hävittää, Ruotsi vajosi 'täydelliseen mitättömyyteen'. Vuosikymmenien kuluessa ilmenee julkisessa sanassa ja muissa ruotsalaisten mielipiteen ilmaisuissa, että 1808-09 lyödyt haavat vuotivat jatkuvasti verta. Ei voitu uskoa todeksi, kuten muuan ruotsalainen lehti 1856 kirjoitti, että Suomen puolitoista miljoonaa ihmistä, joilla oli ruotsalaiset tavat ja laitokset ja sivistys, jotka olivat vuosisatojen aikana jakaneet Ruotsin kanssa kohtalon iskut ja onnen vaihtelut ja jotka olivat taistelleet tuhat taistelua yhteisen asian puolesta, olisi ikuisiksi ajoiksi Ruotsista erotettu. 'Me ruotsalaiset kaipaamme alituiseen Suomea', muuan tyyneksi tunnettu ruotsalainen kirjailija kirjoittaa 1863 Topeliukselle, 'ja tunnemme ehkä syvemmin kuin Suomi itse, mitä olemme menettäneet.'"
L. A. Puntila, 1944, Ruotsalaisuus Suomessa, Otava, s. 201-202