Ystäväni kuolemasta on kohta kaksi vuotta. On pitkään mennyt hvyin. Elämä on maistunut, olen löytänyt itselleni mieluisen opiskelupaikan. Suru ei ole "vaivannut" minua kuukausiin, elämä on tuntunut elämältä. Mutta nyt... Juuri kun aloitin omaa elämääni uudella paikkakunnalla, uuden opinahjon parissa. Suru ja ikävä puskee läpi, tuntuu tosi pahalta. On ikävä rakasta ystävääni, kuolema pelottaa ja ahdistaa. Pelkään menettäväni läheisen uudelleen, pelkään että jotain kamalaa tapahtuu taas... Ja ne kaikki ajatukset tämän uuden elämänvaiheen keskellä... Luulin peitonneeni suruni, mutta nyt ymmärrän, että se ei ole niin yksinkertaista. Suru ei varmasti katoa koskaan, se asuu sydänmessä aina jollain tavalla. Suru ja ikävä tulee kysymättä, suru tulee ihan milloin tahansa. Pitkänkin ajan päästä ikävä ja kaipaus iskee, kaipaa rakasta läheistään...
Voimia kaikille surutyötä tekeville. Vaikka suru tulee ja imee meistä ilon ja tahdonvoiman elää, emme saa antaa sille periksi. Jonain päivänän surun kanssa voi elää, jotenkin... Minä haluan uskoa niin. Elämä jatkuu, vaikka joskus sen asian käsittäminen vaatii meiltä kaikkemme... Hyvää syksyä kaikille ja voimia pitkälle ja raskaalle taipaleelle...
Voimia kaikille surutyötä tekeville. Vaikka suru tulee ja imee meistä ilon ja tahdonvoiman elää, emme saa antaa sille periksi. Jonain päivänän surun kanssa voi elää, jotenkin... Minä haluan uskoa niin. Elämä jatkuu, vaikka joskus sen asian käsittäminen vaatii meiltä kaikkemme... Hyvää syksyä kaikille ja voimia pitkälle ja raskaalle taipaleelle...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen myös menettänyt monta ystävääni,viimeksi 15.9.2010 ja sitä ennen 4 kuukautta sitten.
Suru on ja pysyy.
Se vain vaihtaa muotoaan,mutta seuraa sinua kaikkialle.
Minulla myös sama juttu,en ole kaikkia ystäviäni miettinyt vähään aikaan,mutta jossain vaiheessa tulee kova ikävä menetettyjä ystäviä.
Varsinkin jos elämässäni tulee jotain uutta,ikävä alkaa kalvamaan.
Olen saanut 5. lapseni hutikuussa,joten onneksi lapseni vievät ajatukseni iloisempiin asioihin.
En tiedä miten selviäisin kaikista kuolemista ilman äitiäni ja ystäviäni jotka ovat tukeneet aina surun saavuttua.
Nyt taas yhdet hautajaiset edessä:(
Tämä viimeinen oli oikeastaan muutakin kuin ystävä.
En koskaan ehtinyt hänelle kertoa tunteitani:(
Nyt ainakin tiedän kertoa kaikille läheisilleni tunteeni heitä kohtaan..
Voimia sinulle
lohduttavasti sanoista. Nyt sitä huomaa,että kuolemaa on kaikkialla ja aina kun lehdessä on juttu onnettomuudesta, jossa ihminen on kuollut, se on aina suuri menetys lähipiirille. niiden ihmisten elämä meni juuri sirpaleiksi. menettivät rakkaan ihmisen iäksi ja jotain muutakin. käsitys elämästä ja oloemassaolostamme on muuttunut. mikään ei ole ikuista, jokainen meistä kuolee jonain päivänä. se on vaikea asia kun tulee omalle kohdalle. Kuten sanoit, suru kulkee aina mukana jollain tapaa. Mikään elämässä ei ole enää entisensä, joinakin hetkinä rakastaan ikävöi enemmän kuin koskaan.
Hienoa,että olet saanut sisältöä elämääsi. Olen pahoillani kokemistasi menetyksistä. Lapset varmasti anvat voimaa surun keskellä, jollain tavalla sitä aina porskuttaa eteenpäin, vaikka sillä hetkellä tuntuu,että viimeisetkin voimat ovat loppuneet.
voimia sinulle syksyyn. voimia suruihin, joita sinulla on jo liikaakin. voimia äiteyteen, vastuulliseen tehtävään. :)