Palstalaisissa on paljon metsän poikia ja tyttöjä, monta mainiota ketjuakin on aiheesta keskusteltu. Marja- ja sieniretket, metsässä hiljentyminen ja vaeltaminen, puitten voimauttava halaaminen, kauneusarvot ja talousarvot ovat suunnaton kansallisaarre. Meillä on Euroopankin mittakaavassa harvinaiset jokamiehen oikeudet liikkua luonnossa, osataan turismissakin luontoa hyödyntää. Pajusta saa salisyylihappoa, koivusta xylitolia, uusia innovaatioita kehitellään . Nyt on kuulunut kavailuja luontopolkujen rahoituksen vähentämisestä, mikä tuntuu nurinkuriselta, koska kiistatta tidetään luonnon merkitys hyvinvoinnin tuojana. Myös mökkeileminen kuuluu olennaisena suomalaiseen luontokulttuuriin, monella on pulmana nyt jätevesien käsittely.
Aihe on valtavan laaja, mutta innostuin oikeastaan Metlan tutkijan, psykologi Kaija Kannisen tutkimuksesta, josta tässä muutama ote:
Jo 5-7 minuutin oleskelu luonnossa vähentää stressiä, stressihormonitaso laskee.
Yhteensa 5 tunnin oleskelu kuukaudessa kaupungin viheralueella tai 2-3 kertaa kaupungin ulkopuolella luontokohteessa edistää terveyttä.
Luonnossa liikkuminen vaikuttaa myönteisesti mielialaan, verenpaineeseen ja keskittymiskykyyn.
Muutama 2,5 tunnin metsäkävely 1-3 peräkkäisenä päivänä vaikuttaa syöpää ehkäisevästi tappajasoluja aktivoimalla ja lisäämällä.
Sappikivileikkauksesta toipuu nopeammin, jos sairaalahuoneen ikkunasta avautuu luontonäkymä.
Sivusilmällä katselin jotain tv-ohjelmaa, jossa kerrottiin myös luontokuvien myöteisistä vaikutuksista. Siinä suositeltiin valokuvaamaan mielimaisemiaan ja asettamaan niitä kotiin näkyviin, ottamaan muistoksi kiviä, oksia, käpyjä jne. Näinhän me teemmekin ihan vaistonvaraisesti.
P.s. Jos mahdollista, käykää Punkaharjulla ja samalla Metsämuseo Lustossa.
Metsä parantaa
32
657
Vastaukset
mistä kerrot, mitä tutkimustulokset meille antaa, on varmasti totta tämän asian kohdalla.
Metsä, luonto on rikkaus, jota ei ainakaan nuorena osannut täysin arvostaa, nyt vanhemmiten sitäkin enemmän
.Metsässä kulkiessa näkee sellaista mitä ei kenenkään taito pysty tuottamaan, ihanta käkkärät, sammal mättäät, värien rikkaus, luonnon taideteoksia.
Muurahaispesät pysäyttävät ja tulee seurattua sitä työn touhua mitä ne tekevät, havaintoja siitä, miten puun oksat etelän puolella ovat tuuheammin, ym ihmeelistä huomaa.
Uskon vahvasti siihen että stressi laukee, kun metsässä liikkuu ja vielä jos metsälammelle ongelle pääse, jopa hyvä olo tavoittaa;)
Innostuin asiasta niin, että unohdin paistinpannun levylle ja palohälytin antoi metelillään hälytyksen, miten hyvä keksintö sekin, nyt sitten savua nieleskelen ja metsäpolulle kaipaan;)- Satu*
silloin, kun perhe vielä asui kotona, ja muistan sen harjun kauniit näkymät,
jopa saapumisemme jälkeisen sukelluksen järveen!
Se oli kuuman automatkan jälkeen todella toivottu elämys.
Metsämuseo Lustossa kävimme myöskin.
Metsään olen vaistomaisesti mennyt minäkin tuota hyvää oloa hakemaan,
metsä on ollut kirkkoni useinkin, puita halatessani on yhteys ylös kaiken Luojaan
ja haltioituminen kaikesta olevaisesta on täyttänyt mieleni.
Maarjaretket pikkusiskoni kanssa eivät unohdu, perheenikin kanssa yhdessä
on niitä tehty.
Uskon, että toipuminen kaikesta vaikeasta ja pahasta tapahtuu luonnossa parhaiten,
puhdistumme, uudistumme, täytymme hyvyydellä
itseämme ja läheisiämme. lähimmäisiämmekin kohtaan.- Tobias*
Metsä on kuin Äidin syli, silloin kun se avoinna on!
- metsän siimeksesseä
Tobias* kirjoitti:
Metsä on kuin Äidin syli, silloin kun se avoinna on!
Johan metsä tuoksuukin niin ihanalle!
- jokamies.
Jokamiehen oikeudet on turhan anteliaat, pitäisi rajoittua vain oman maan kansalaisiin. Varsinkin Lapissa vastustetaan Thaimaalaisten marjanpoimijoiden oikeutta tyhjentää metsät marjoista. Välittäjä siinä kyllä suurimman potin vetää. Metsämarjat on tosi arvostettuja maailmalla, pitäisi saada Suomen työttömät hommiin !
- kyllä riittää
Nyt oli puhe metsästä, sen ihanuudesta ja terveydellisestä vaikutuksesta. Ja metsän antimia on riittämiin, voit ihan rauhassa poimia ilman että työttömät, tai ulkolaiset vievät kaiken.
- sinisirkku-ek
kyllä riittää kirjoitti:
Nyt oli puhe metsästä, sen ihanuudesta ja terveydellisestä vaikutuksesta. Ja metsän antimia on riittämiin, voit ihan rauhassa poimia ilman että työttömät, tai ulkolaiset vievät kaiken.
Tuolla ylempänä joku mainitsi, kuinka hyvälle metsä tuoksuukaan! Se onkin varhaisempia kokemuksiani metsästä,--- oikeasta metsästä.
Kaupunkilaislapsena pääsy maalle luontoon, antoi ne kokemukset, jotka vieläkin ovat säilyneet voimakkaina.
Tuolla Keskisuomen puhtaassa luonnossa, metsäpolkujen havunneulasten peittämillä aurinkoisilla poluilla, koin tuon suloisen kesäpäivän tuoksuja. Vanamon kukkien vienon tuoksun, saniaisten omalaatuinen
"vihreä" lehahdus, aina jokin ohjasi huomaamaan uutta. Aukeat niityt, joissa reunamilla matalaa nuorta koivua, saattoivat tuoksua pelkästään kesälle:)
Myöhemmin sienimetsän täyteläisemmmät värit, ja tuoksutkin tulivat tutuiksi, soiden omalaatuinen anti,
kallioidenkin jokin suolainen tuoksu on jäänyt mieleen.
Kaikki aistit ottavat vastaan informaatiota, äänet tassutellessa, linnun pyrähdys, liike---tuulen liikuttaessa milloin heinänkorsia siemenineen, ja lehtipuiden kirjoa, joka hyväilee silmiä monimuotoisessa vipeltelyssään.
SkillaN kuvasi sen kerran, niin nautittavasti kuin pianonsoittona, kauniin osuvasti! Olen aistinut puiden elävän, painanut pääni kuusipuun runkoa vasten, halanutkin, en tienyt etsiä mitään voimaannuttavaa silloin,
vain pitänyt lämpimästä ja hyväntuoksuisesta runkosta. Myöhemmin aikuisiässä kokenut nuo samat hakeutumiset metsän suojaan, kun tarve olla yksin Luojansa kanssa on sitä vaatinut. On silloin
tuntuneet lohduttaviltakin puut metsässä.
Tuo haltioitumisen tunne, on niin syvällä meissä, kaiken kauniin näkemisestä kumpuava ihmetys, onnellinen han siitä kumpuaa!
Kiitos hyvästä aloituksesta:) - ss*
sinisirkku-ek kirjoitti:
Tuolla ylempänä joku mainitsi, kuinka hyvälle metsä tuoksuukaan! Se onkin varhaisempia kokemuksiani metsästä,--- oikeasta metsästä.
Kaupunkilaislapsena pääsy maalle luontoon, antoi ne kokemukset, jotka vieläkin ovat säilyneet voimakkaina.
Tuolla Keskisuomen puhtaassa luonnossa, metsäpolkujen havunneulasten peittämillä aurinkoisilla poluilla, koin tuon suloisen kesäpäivän tuoksuja. Vanamon kukkien vienon tuoksun, saniaisten omalaatuinen
"vihreä" lehahdus, aina jokin ohjasi huomaamaan uutta. Aukeat niityt, joissa reunamilla matalaa nuorta koivua, saattoivat tuoksua pelkästään kesälle:)
Myöhemmin sienimetsän täyteläisemmmät värit, ja tuoksutkin tulivat tutuiksi, soiden omalaatuinen anti,
kallioidenkin jokin suolainen tuoksu on jäänyt mieleen.
Kaikki aistit ottavat vastaan informaatiota, äänet tassutellessa, linnun pyrähdys, liike---tuulen liikuttaessa milloin heinänkorsia siemenineen, ja lehtipuiden kirjoa, joka hyväilee silmiä monimuotoisessa vipeltelyssään.
SkillaN kuvasi sen kerran, niin nautittavasti kuin pianonsoittona, kauniin osuvasti! Olen aistinut puiden elävän, painanut pääni kuusipuun runkoa vasten, halanutkin, en tienyt etsiä mitään voimaannuttavaa silloin,
vain pitänyt lämpimästä ja hyväntuoksuisesta runkosta. Myöhemmin aikuisiässä kokenut nuo samat hakeutumiset metsän suojaan, kun tarve olla yksin Luojansa kanssa on sitä vaatinut. On silloin
tuntuneet lohduttaviltakin puut metsässä.
Tuo haltioitumisen tunne, on niin syvällä meissä, kaiken kauniin näkemisestä kumpuava ihmetys, onnellinen han siitä kumpuaa!
Kiitos hyvästä aloituksesta:)Onnellinen kiitollisuushan siitä kumpuaa!
- Ramoona*
Luin päivän Hesarista, missä kritisoitiin Falkkullan kotieläintilan nuorille järjestämää pitkää lehmivaellusta metsässä. Leppoisat lapinlehmät kulkivat teinityttöjen mukana viikonlopun , käväisivät jäätelökioskillakin.
Toimintaa perustellaan sillä, että lehmän seura rauhoittaa, kuten muidenkin eläinten, ja kun se tapahtuu rauhallisessa metsäluonnossa, hyöty on kaksinkertainen. Paljon järjestetään myös issikkavaelluksia, joihin vanhempikin väki voi osallistua. Islanninhevonen on askellajiltaan tölttaava, hyvähermoinen , vankka kaveri, meno on tasaista ja pehmeää sen selässä.Sillä on paksu karva ja se selviää hyvin epätasaisessakin maastossa.
Koirakin on mahtava ystävä metsävaelluksella, sinne pitää joka päivä edes pikkulenkille päästä. Metsästyskoira tietysti pyrkisi omille teilleen, mutta palveluskoira näyttää isännälleen ja emännälleen ihan uusia metsän ihmeitä. Voi nähdä pikkueläimiä, kun tarkkailee, mitä koira nuuhkii, mihin suuntaan höristelee korviaan ja tarkoilla silmillään napittaa.
Tuossa joku oli huolissaan ulkolaisista marjastajista. Soisi heidän saavan kunnon palkkion uurastuksestaan. Eipä ole Suomen nuoriso kovin kiinnostunut marjojen pominnasta. Asenteita kuvaa myös sana "Mies eikä mikään marjanpoimija". Me mummot ja monet vaaritkin kyllä tiedämme metsän antimien arvon, ja ihan huvista se käy, jos vaan jaksaa siellä liikkua. Kaupunkilaisen ei ole tietenkään aina helppo päästä metsän reunaan.
Sinisiä lämpäreitä on ilmaantunut taivaalle, ei kun metsään vaan sienikorin ja koiran kanssa !
Ihme ja kumma : en ole vielä törmännyt hirvikärpäsiin, vaikka ainakin kauriitta täällä vilisee.- paimeneen vaan!
Sehän olisi mielenterveyshoitoa parhaimmillaan. Eikä maksaisi paljon yhteiskunnalle. Avohoidon puolesta puhutaan, siinä saisi raitista ilmaakin kaiken kukkuraksi ja sopii lapsista vanhuksiin.
- jjoutava
tiedostettiin ennen kun lehmiä laidunnettiin metsissä ja takaniityillä. Tiedettiin että tie kannattaa rakentaa siihen mihin lehmä on polkunsa tallannut, se on kaikista järkevin paikka tielle. Kotoa uima rantaan kannatti kulkea niitä lehmän polkuja pitkin. Nyt ei enää lehmiä laidunneta sillä tavoin eikä kaikissan taloissa ole karjaa lainkaan, siispä kun polut ovat kasvaneet umpeen joutuu kiertämään kilometritolokulla että sinne uima rantaan pääsee.
Lehmät takaisin pikku tiloille se olisi treveellistä sekä lehmille että ihmisille. - Ramoona*
paimeneen vaan! kirjoitti:
Sehän olisi mielenterveyshoitoa parhaimmillaan. Eikä maksaisi paljon yhteiskunnalle. Avohoidon puolesta puhutaan, siinä saisi raitista ilmaakin kaiken kukkuraksi ja sopii lapsista vanhuksiin.
Miksei voisi mennä paimentamaankin metsään, vaikka pilvilampaita. Tuolla ylempänä ketjussa kerrotaan, miten metsä on kirkko, kuten paimenpojalle aikoinaan laulussa.
Nyt on "keksitty" kiireisen elämänmuodon rinnalle Slow life, josta olen kuullut tuon hauskan suomennoksen : leppoistaminen. Mikäs sen parempi paikka leppoilulle kuin metsä, ja luonto ylipäätään.
Ikaalisten kylpylän yhteydessä oleva Voimametsä on osa laajaa Terveyttä metsästä -hanketta, jota Tytti Sarjala johtaa. 6,6 ja 4,4 kilometriä pitkät reitit ovat kaikille avoimia. Näitä on jo paljon Japanissa ja Ruotsissa, meillä ensimmäinen lajiaan.
Metsälenkilläni sain suolattavaksi sopivia rouskuja, oikein nättejä napakoita pikkukarvalaukkuja enimmäkseen poimin. Mietin kulkiessani tätä aloitustani ja tarkistin netistä, vieläkö Metsäradiota lähetetään. Sehän alkoi jo vuonna 1945 ja näköjään se on vieläkin ohjelmistossa maanantaisin. Jokainen muistaa varmaan tunnarin "Vielä niitä honkia humisee Suomen sydänmailla, vielä niitä ollaan reippaita poikia tukkijoella vailla." Laulu onkin itse Teuvo Pakkalan sanoittama näytelmään Tukkijoella, ja Merikannon säveltämä.
Muistan myös, kun isä lähti melkein joka vuosi Helsinkiin Metsäpäiville.Se oli suuri tapaus, joskus joku lapsistakin pääsi mukaan, isä piti ainakin kerran myös esitelmän siellä. Metsäpäivät jatkuvat vieläkin, marraskuulla niitten yhteydessä on Elma-(Elävä maaseutu), Metsä- ja Kädentaitomessut. jjoutava kirjoitti:
tiedostettiin ennen kun lehmiä laidunnettiin metsissä ja takaniityillä. Tiedettiin että tie kannattaa rakentaa siihen mihin lehmä on polkunsa tallannut, se on kaikista järkevin paikka tielle. Kotoa uima rantaan kannatti kulkea niitä lehmän polkuja pitkin. Nyt ei enää lehmiä laidunneta sillä tavoin eikä kaikissan taloissa ole karjaa lainkaan, siispä kun polut ovat kasvaneet umpeen joutuu kiertämään kilometritolokulla että sinne uima rantaan pääsee.
Lehmät takaisin pikku tiloille se olisi treveellistä sekä lehmille että ihmisille.lehmäthän ne ovat tiesuunnitteluja tehneet. Joitain tällaisia pätkiä syrjäseutujen maisemista voi vieläkin löytää. Metsässä liikkuminen ilman polkujen seuraamista tekee menosta vaihtelemman. Siinä korjaantuu tasapainon hallitseminenkin kun kontteikossa harppoo. Ihmiset, jotka liikkuvat paljon metsissä, erottuvat kävelytyyliltäänkin. Askeleet ovat pitempiä, lähes harppomisia ja notkeammin maaperään vastaanottavia. Se on välttämätöntä joutuisasti metsässä taivaltavalle. Kuopat ja kumpareet on tasattava joustavalla kävelyllä, joskus pitää tehdä pitempi loikka, tai äkkimutka vauhdin kärsimättä. Se tunto tulee vaistomaiseksi, ikäänkuin polkupöyrällä ajo. Kun sen on oppinut, se lähtee pienen haparoinnin jälkeen sujumaan. Ennen salotöllien asukkaat sen oppivat. Kinttupolkuja, täynnä puun juuria kiviä ja kuoppia piti osata taivaltaa pimeässäkin. Se on lähes käsittämätöntä, miten sen oppii, mihin vaisto kasvaa ja kehittyy.
Perus asfalttiastujan töpöttävä, lyhyt askelinen, jäykkä tyyli sopii huonosti metsärumeikkoon. Sinne ei sovi "hieno kävelytyyli" ja korkokengät. Ainahan niilläkin avuilla johonkin pääsee. Marjaankin niin kauas, että parkkeerattu auto pysyy näköpiirissä. Ehkäpä onkin parempi, ettei kunnon metsään tunkeudukaan kovin syvälle.
Minusta on ollut parasta, kun olen muutaman kilsan runtannut pieneen hikeen, nousen kumpareelle ja katselen sopivan mättään tyynyksi ja vedän kunnon nokoset. Eihän sen parempaa paikkaa voi löytää. Taivaalla leijailevat pilvenhattarat, hento tuulen suhina puissa, lintujen ääntelyä... se on kuin hypnoosia.
Sitä olen toteuttanut ilmojen ja muiden mahdollisuuksien mukaan.
Kyllähän ikä tietysti hillitöntä vauhtiani rajoittaa, mutta kummasti ne metsässä liikkumiskyvyt löytyvät. En niitä matkoja ja määriä jaksaisi asfaltilla töpötellä. Sen verran on metsäläistä pysynyt muistissani ja jäljellä. Ja piristää se hyötykäyttökin kun se ei ole pakollista. Jos saalista tarttuu, hyvä on, saalista se on hyvän olon tunnekin reissun jälkeen.- Ramoona*
ynnämuu kirjoitti:
lehmäthän ne ovat tiesuunnitteluja tehneet. Joitain tällaisia pätkiä syrjäseutujen maisemista voi vieläkin löytää. Metsässä liikkuminen ilman polkujen seuraamista tekee menosta vaihtelemman. Siinä korjaantuu tasapainon hallitseminenkin kun kontteikossa harppoo. Ihmiset, jotka liikkuvat paljon metsissä, erottuvat kävelytyyliltäänkin. Askeleet ovat pitempiä, lähes harppomisia ja notkeammin maaperään vastaanottavia. Se on välttämätöntä joutuisasti metsässä taivaltavalle. Kuopat ja kumpareet on tasattava joustavalla kävelyllä, joskus pitää tehdä pitempi loikka, tai äkkimutka vauhdin kärsimättä. Se tunto tulee vaistomaiseksi, ikäänkuin polkupöyrällä ajo. Kun sen on oppinut, se lähtee pienen haparoinnin jälkeen sujumaan. Ennen salotöllien asukkaat sen oppivat. Kinttupolkuja, täynnä puun juuria kiviä ja kuoppia piti osata taivaltaa pimeässäkin. Se on lähes käsittämätöntä, miten sen oppii, mihin vaisto kasvaa ja kehittyy.
Perus asfalttiastujan töpöttävä, lyhyt askelinen, jäykkä tyyli sopii huonosti metsärumeikkoon. Sinne ei sovi "hieno kävelytyyli" ja korkokengät. Ainahan niilläkin avuilla johonkin pääsee. Marjaankin niin kauas, että parkkeerattu auto pysyy näköpiirissä. Ehkäpä onkin parempi, ettei kunnon metsään tunkeudukaan kovin syvälle.
Minusta on ollut parasta, kun olen muutaman kilsan runtannut pieneen hikeen, nousen kumpareelle ja katselen sopivan mättään tyynyksi ja vedän kunnon nokoset. Eihän sen parempaa paikkaa voi löytää. Taivaalla leijailevat pilvenhattarat, hento tuulen suhina puissa, lintujen ääntelyä... se on kuin hypnoosia.
Sitä olen toteuttanut ilmojen ja muiden mahdollisuuksien mukaan.
Kyllähän ikä tietysti hillitöntä vauhtiani rajoittaa, mutta kummasti ne metsässä liikkumiskyvyt löytyvät. En niitä matkoja ja määriä jaksaisi asfaltilla töpötellä. Sen verran on metsäläistä pysynyt muistissani ja jäljellä. Ja piristää se hyötykäyttökin kun se ei ole pakollista. Jos saalista tarttuu, hyvä on, saalista se on hyvän olon tunnekin reissun jälkeen.Taidat Ynnämuu olla erään lajin mehtäkiivas, kuten veljeni luonnehtii itseään. Luin ihan lumoutuneena tuota metsässä kävelyn kuvaustasi ja entäs nukahtaminen sammalmättäälle , tuulen suhistessa puissa, sammalen tuoksussa - olet todella metsän kanssa sinut. Hyvästä novellista tämä käy, joten lämmin kiitos, kopioin tämän tiedostoihini.
Kurkkasin galleriaasi ja huomasin, että paitsi sanoilla, osaat myös maalaten kuvata metsän olemusta.
En tunnista kymmentäkään sammallajia varmasti, mutta hyvin ihastunut niihin olen. Pihakivien päälle olen niitä viljellytkin sammalsilpun ja piimän sekoituksella. Osa tontista saa ollakin sammaloitunutta nurmea, yhtä osaa peittää varpukasvillisuus. Nyt saa ostaakin metsänpohjamattoa eli kunttaa. Siinä on varpuja, puolukkaa, mustikkaa jne.
Yö metsässä laavulla on tuttua vuosikymmenten takaa, lumottu ja maaginen tunne siitäkin tuli, palavien puiden tuoksussa . Tulistelu on suomalaisen perinautintoja, ajatusten vaeltaessa ikiaikaisiin asioihin. Nuotiolla voi olla yhdessä vaiti. Kipinät poukkoilivat , pimeydessä kiilui silmiä, pöllö huhuili, kuusikko huokaili, mutta yhtään ei pelottanut.
- aputoimittaja
Ramoonan avaus on erittäin mainio.
Pari huomiota aiheesta.
Ensinnäkin se puiden halaaminen.
Mistäköhän johtuu, että vain naissukukunta halailee puitakin.
Ja miksi he halaavat puita?
Olisiko syynä se, että suomalaiset miehet, jotka tunnetusti eivät puhu, eikä pussaa, ovat niin puisevia, että puutkin on vastaanottavaisempia halattavia, kuin suomalaiset miehet?
Kun vielä lemmikkieläimet menevät edelle miesten halailun kohteina, jää suomalaiset miehet vasta kolmannelle sijalle.
Hetkinen. Edelle menee vielä lapset ja lastenlapsetkin, joten miehen osa on olla halailujonossa vasta viidentenä, jos perheenäidillä ei ole salaista ystävää, jolloin mies on vasta kuudentena.
Omapa on miesten vika, kun ovat niin puisevia.
Toiseksi se vihreän rauhoittava vaikutus.
Tämän kirjoittaja on harrastanut 25 vuotta kävelyä vihreällä nurmella. Nimittäin sellaisen pienen pallon perässä, joka yritetään saada pieneen kuppiin, joka on sijoitettu lyhyeksi leikatulle vihreälle nurmipläntille.
Se vihreä nurmialue, jossa meikäläinen on kävellyt sijaitsee erään vanhan "kartanon" mailla, joten siellä on paljon ikivanhoja tammia. Siis puita.
Tammien vahingoksi on pelikentän suunnittelija sijoittanut peliväylät siten, että moni tammivanhus on jäänyt keskelle peliväylää.
Se on johtanut siihen, että pallot joita lyödään sellaisilla "rautakoukuilla" osuvat tammien oksiin ja vahingoittavat niitä.
Niinpä siellä onkin nykyään vihreät nurmet, jossa seistä jököttää pahoin kärsineitä tammivanhuksia. Sääli.
Mutta ne pienten pallojen lyöjät viis veisaavat tammien kohtalosta. He ovat enemmän ärtyneitä tammihaitoista ja toivovat, että tammet vihdoin hiljaa tapetaan.
Minä olen toista mieltä. Minusta ne tammet pitäisi rauhoittaa ja ne pienet pallot pitäisi vierittää maata myöten ohi tammien, vahingoittamatta niitä enempää.
Näin meikäläinen parantaisi puiden elämää. Kun vielä puita halailevat daamit kävisivät usein halailemassa tammia, niin uskoakseni tammet eläisivät vielä ainakin 100 vuotta.- mitennoli
Eikös edellinen puiseva kirjoittaja jokin aika sitten sanonut tyhmiksi näitä naisia.
- sinisirkku-ek
niin mieluimmin halisin miestä, kuin puuta:D Ehkä hekin silloin eläisivät pidempään ja onnellisimpina:D
Mies menee minulla kyllä ykkösenä! Lämpimän lujat halaukset! Miksi ei vesieste ole sijoitettu tammea suojaamaan? Sinne ei kukaan palloa lyö.
Myöskin laajahko hiekkaeste tammen luona takaa, että tammi saa kukoistaa rauhassa.
Miksi ei tiiauspaikka ole tammen luona, jolloin pallo lentää siitä poispäin?
Monia keinoja on suojella jokainen puu, ja niin yleensä tehdään.
Tuollainenhan on väärin kauniita puita kohtaan! Kuka viitsii pelata siellä?
Kenttien suunnittelu vaatii tietenkin jotain ihmiseltä,
- varmaan jokainen täällä tietää, mitä.satu kirjoitti:
Miksi ei vesieste ole sijoitettu tammea suojaamaan? Sinne ei kukaan palloa lyö.
Myöskin laajahko hiekkaeste tammen luona takaa, että tammi saa kukoistaa rauhassa.
Miksi ei tiiauspaikka ole tammen luona, jolloin pallo lentää siitä poispäin?
Monia keinoja on suojella jokainen puu, ja niin yleensä tehdään.
Tuollainenhan on väärin kauniita puita kohtaan! Kuka viitsii pelata siellä?
Kenttien suunnittelu vaatii tietenkin jotain ihmiseltä,
- varmaan jokainen täällä tietää, mitä.Unohdin mainita, että minulla puiden haliminen alkoi , kun syöpä vei mieheni.
Hän halasi aina. Ja minä myös!- Ramoona*
satu kirjoitti:
Miksi ei vesieste ole sijoitettu tammea suojaamaan? Sinne ei kukaan palloa lyö.
Myöskin laajahko hiekkaeste tammen luona takaa, että tammi saa kukoistaa rauhassa.
Miksi ei tiiauspaikka ole tammen luona, jolloin pallo lentää siitä poispäin?
Monia keinoja on suojella jokainen puu, ja niin yleensä tehdään.
Tuollainenhan on väärin kauniita puita kohtaan! Kuka viitsii pelata siellä?
Kenttien suunnittelu vaatii tietenkin jotain ihmiseltä,
- varmaan jokainen täällä tietää, mitä.Amerikanpuolalaista ekofilosofia Henryk Skolimovskia on sanottu metsän puilta näkijäksi. Hän on luennoinut ja kirjoittanut paljon ihmisen ja luonnon suhteesta. Tässä runossa on oksien korjaamisestakin. Hyvä, että golfaajat ovat huolissaan pallojensa lentoradoista.
Lähde kävelemään pilvien päälle.
Hämärä ei laskeudu niiden ylle,
jotka ovat ystävystyneet tähtien kanssa.
Lähde parantamaan katkenneet oksat
puista ja ihmisten sydämistä;
et tarvitse siinä muuta kuin rakkautta.
Lähde itkemään jokien kanssa
ja vastasyntyneiden.
Jokainen kaipaa lämpöistä kyyneltä
selvänäköisestä silmästä.
Lähde laulamaan, jos vain voit.
Lähde suremaan, jos sinun täytyy.
Maailmankaikkeus on hyvä paikka,
jos olet oikealla polulla.
(Henryk Skolimowski) Ramoona* kirjoitti:
Amerikanpuolalaista ekofilosofia Henryk Skolimovskia on sanottu metsän puilta näkijäksi. Hän on luennoinut ja kirjoittanut paljon ihmisen ja luonnon suhteesta. Tässä runossa on oksien korjaamisestakin. Hyvä, että golfaajat ovat huolissaan pallojensa lentoradoista.
Lähde kävelemään pilvien päälle.
Hämärä ei laskeudu niiden ylle,
jotka ovat ystävystyneet tähtien kanssa.
Lähde parantamaan katkenneet oksat
puista ja ihmisten sydämistä;
et tarvitse siinä muuta kuin rakkautta.
Lähde itkemään jokien kanssa
ja vastasyntyneiden.
Jokainen kaipaa lämpöistä kyyneltä
selvänäköisestä silmästä.
Lähde laulamaan, jos vain voit.
Lähde suremaan, jos sinun täytyy.
Maailmankaikkeus on hyvä paikka,
jos olet oikealla polulla.
(Henryk Skolimowski)alkajaisiksi toivottivat tervetulleeski ystävien ryhmään, kahvituokio, kuulumiset,
äänenavaukset ja uusiihana kappale,
jota harjoittelin pianon säestyksellä heti kotiuduttuani lisääkin.
Vielä kerron, etten ole koskaan pelannut sellaisilla kentillä, jossa puut ovat hyvän
kenttäsuunnittelun jälkeen vailla suojaa.
Pelaamisen perusnautinto on kauniit näkymät ja hyvinvoiva kasvullisuus kenttien laidoilla.
Aivan erikoinen kenttä sen täytyy olla. "Ihmettelen kauhiasti!"- Kuuntelija vain.
satu kirjoitti:
alkajaisiksi toivottivat tervetulleeski ystävien ryhmään, kahvituokio, kuulumiset,
äänenavaukset ja uusiihana kappale,
jota harjoittelin pianon säestyksellä heti kotiuduttuani lisääkin.
Vielä kerron, etten ole koskaan pelannut sellaisilla kentillä, jossa puut ovat hyvän
kenttäsuunnittelun jälkeen vailla suojaa.
Pelaamisen perusnautinto on kauniit näkymät ja hyvinvoiva kasvullisuus kenttien laidoilla.
Aivan erikoinen kenttä sen täytyy olla. "Ihmettelen kauhiasti!"neliäänisinä kuulostavat korviahivelevän kauniilta, muistakin pidän.
*Metsän puita tuuli tuudettaa..*
- 16+10
Lapsena asuin lähellä metsää mistä osa oli yksityisen osa kaupungin omistuksessa.
Leikimme joukolla siellä mutta jos erehtyi menemään yksityiseen metsään
niin omistaja tuli huutamaan ja uhkailemaan. Ikuinen pelko metsää kohtaan on siitä
jäänyt ja samaa sanoi eräs lapsuudenystäväni kun tapasimme vuosien jälkeen ja kertasimme muistoja lapsuudesta. Metsänomistaja nimitteli meitä pieniä ymmärtämättömiä ja silloin opin sen
millaisia maalaisliittolaiset omistajat olivat ja myöhemmin sama toistuu kepulaisissa.- *Kukkahame*
Suomessa on niin paljon metsiä että jokaiselle riittä puita halattaviksi.
Jos niin on että metsä pitää sairaudet loitolla, niin ei Suomessa kukaan sairastu, vaan ne sairaudet ovat rajojen ulkopuolella, he heee!
No tämä on vain hassu mielipiteeni, liikun melkein päivittäin metsässä mutta nuo sairaudet kyllä vaivaa silti, niin ettei vaan kukaan usko että metsä on tuohon ratkaisu.
Mielenrauhaa, hyvää mieltä ja ideoita kyllä löytyy, aistit vaan avoimiksi kun metsään suuntaa askeleensa. - eksynyt..
Minä taas lapsena eksyin metsään, hätä oli hirveä. Lopulta kuulin kun minua huudeltiin, mutta pelko jäi. Pakko oli kutenkin marjassa käydä, mutta pysyttelin tiukasti muiden mukana. Varsinkin tiheä metsä ahdistaa, avara maisema viehättää enemmän.
eksynyt.. kirjoitti:
Minä taas lapsena eksyin metsään, hätä oli hirveä. Lopulta kuulin kun minua huudeltiin, mutta pelko jäi. Pakko oli kutenkin marjassa käydä, mutta pysyttelin tiukasti muiden mukana. Varsinkin tiheä metsä ahdistaa, avara maisema viehättää enemmän.
Tääll on ilma mun iloni
kuusenkuiske kulttuurini.
näremetsä näyttelyni,
kanervakangas katuni.
Tääll on metsää minun mennä,
tääll on korpia koluta,
marjat saan mättäiltä makeat,
sienet sivussa sipaisen.- Ramoona*
marja-liisa41 kirjoitti:
Tääll on ilma mun iloni
kuusenkuiske kulttuurini.
näremetsä näyttelyni,
kanervakangas katuni.
Tääll on metsää minun mennä,
tääll on korpia koluta,
marjat saan mättäiltä makeat,
sienet sivussa sipaisen.Metsään eksymisestä tuli mieleen metsänpeitto. Ote Wikpediasta:
Metsänpeitto on suomalaisessa uskomusperinteessä tila, johon luonnossa kulkeva ihminen tai kotieläin voi joutua.
Metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen, vieras olo. Jotkut kertovat maailman samalla hiljentyneen, linnunlaulun ja muiden metsän äänten vaienneen. Tuttu metsä saattaa muuttua vieraaksi ja erilaiseksi, joskus jotenkin nurinkuriseksi, jopa ylösalaiseksi. Jotkut metsänpeittoon joutuneet jähmettyvät paikalleen pystymättä liikkumaan tai puhumaan, toiset taas kulkevat läpi tuntemattomaksi muuttuneen seudun. Usein tarinoissa metsänpeittoon myös eksytään.
Metsänpeittoon joutuneen väitetään katoavan muiden näkyvistä, eivätkä muut löydä häntä, vaikka kulkisivat ohi. Metsänpeittoon joutunut saattaa myös näyttää kiveltä tai kannolta. On kertomuksia, joissa kadonnutta lehmäänsä etsivä istuu kivelle, tietämättä että istuu lehmänsä päälla. Jotkut pääsevät itsestään metsänpeitosta, toiset taas tehtyään taikatemppuja, ja joidenkin kerrotaan kadonneen iäksi.
Samaa mieltä olen Kukkahameen kanssa sairauksien suhteen, ja asiat voivat mennä täysin metsään metsässäkin. Mutta varmasti mieluisa, rauhoittava ympäristö auttaa sairauksista toipumisessa, oli se sitten avara peltomaisema tai palmusaari. Keuhkotautiparantolat rakennettiin mäntykankaille, joilla oli luonnostaan korkea otsonipitoisuus. Kävin sukulaista tervehtimässä Kangasalla entisessä keuhkotautisairaalassa Pikonlinnassa, jossa hän oli syöpähoidossa. Vaikka käynnit olivat ahdistavia, ulkona oli erityisen helppo hengittää. Pikonlinna taitaa olla nyt uusissa tehtävissä. Tuli vielä mieleen, että pihkalla on sairaalabakteereja nujerrettu.
Marjaliisan lähettämä runo sopii oikein hyvin ketjuun. Kiitos siitä ja kiitos muistakin kommenteista. - pihkatappi#
Ramoona* kirjoitti:
Metsään eksymisestä tuli mieleen metsänpeitto. Ote Wikpediasta:
Metsänpeitto on suomalaisessa uskomusperinteessä tila, johon luonnossa kulkeva ihminen tai kotieläin voi joutua.
Metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen, vieras olo. Jotkut kertovat maailman samalla hiljentyneen, linnunlaulun ja muiden metsän äänten vaienneen. Tuttu metsä saattaa muuttua vieraaksi ja erilaiseksi, joskus jotenkin nurinkuriseksi, jopa ylösalaiseksi. Jotkut metsänpeittoon joutuneet jähmettyvät paikalleen pystymättä liikkumaan tai puhumaan, toiset taas kulkevat läpi tuntemattomaksi muuttuneen seudun. Usein tarinoissa metsänpeittoon myös eksytään.
Metsänpeittoon joutuneen väitetään katoavan muiden näkyvistä, eivätkä muut löydä häntä, vaikka kulkisivat ohi. Metsänpeittoon joutunut saattaa myös näyttää kiveltä tai kannolta. On kertomuksia, joissa kadonnutta lehmäänsä etsivä istuu kivelle, tietämättä että istuu lehmänsä päälla. Jotkut pääsevät itsestään metsänpeitosta, toiset taas tehtyään taikatemppuja, ja joidenkin kerrotaan kadonneen iäksi.
Samaa mieltä olen Kukkahameen kanssa sairauksien suhteen, ja asiat voivat mennä täysin metsään metsässäkin. Mutta varmasti mieluisa, rauhoittava ympäristö auttaa sairauksista toipumisessa, oli se sitten avara peltomaisema tai palmusaari. Keuhkotautiparantolat rakennettiin mäntykankaille, joilla oli luonnostaan korkea otsonipitoisuus. Kävin sukulaista tervehtimässä Kangasalla entisessä keuhkotautisairaalassa Pikonlinnassa, jossa hän oli syöpähoidossa. Vaikka käynnit olivat ahdistavia, ulkona oli erityisen helppo hengittää. Pikonlinna taitaa olla nyt uusissa tehtävissä. Tuli vielä mieleen, että pihkalla on sairaalabakteereja nujerrettu.
Marjaliisan lähettämä runo sopii oikein hyvin ketjuun. Kiitos siitä ja kiitos muistakin kommenteista.Mitenkähän se karhu sen saa paikolleen? Pitäs tässä itekkii semmonen laittaa ja painua talvi-unille.Säästys nuissa ruokamenoissakkii ja laihtuis. Eikös sekkii olis nuita terveysvaikutuksia.
- jjoutava
pihkatappi# kirjoitti:
Mitenkähän se karhu sen saa paikolleen? Pitäs tässä itekkii semmonen laittaa ja painua talvi-unille.Säästys nuissa ruokamenoissakkii ja laihtuis. Eikös sekkii olis nuita terveysvaikutuksia.
Näinhän se tapahtuu,ennen nukkumaan menoa karhu paastoaa jonkin aikaa ja sitten syö havuja ja syöneekö vielä oikein pihkaakin, eipä tarvitse kyykistellä riulla koko talvena.
- aputoimittaja
Ramoona* kirjoitti:
Metsään eksymisestä tuli mieleen metsänpeitto. Ote Wikpediasta:
Metsänpeitto on suomalaisessa uskomusperinteessä tila, johon luonnossa kulkeva ihminen tai kotieläin voi joutua.
Metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen, vieras olo. Jotkut kertovat maailman samalla hiljentyneen, linnunlaulun ja muiden metsän äänten vaienneen. Tuttu metsä saattaa muuttua vieraaksi ja erilaiseksi, joskus jotenkin nurinkuriseksi, jopa ylösalaiseksi. Jotkut metsänpeittoon joutuneet jähmettyvät paikalleen pystymättä liikkumaan tai puhumaan, toiset taas kulkevat läpi tuntemattomaksi muuttuneen seudun. Usein tarinoissa metsänpeittoon myös eksytään.
Metsänpeittoon joutuneen väitetään katoavan muiden näkyvistä, eivätkä muut löydä häntä, vaikka kulkisivat ohi. Metsänpeittoon joutunut saattaa myös näyttää kiveltä tai kannolta. On kertomuksia, joissa kadonnutta lehmäänsä etsivä istuu kivelle, tietämättä että istuu lehmänsä päälla. Jotkut pääsevät itsestään metsänpeitosta, toiset taas tehtyään taikatemppuja, ja joidenkin kerrotaan kadonneen iäksi.
Samaa mieltä olen Kukkahameen kanssa sairauksien suhteen, ja asiat voivat mennä täysin metsään metsässäkin. Mutta varmasti mieluisa, rauhoittava ympäristö auttaa sairauksista toipumisessa, oli se sitten avara peltomaisema tai palmusaari. Keuhkotautiparantolat rakennettiin mäntykankaille, joilla oli luonnostaan korkea otsonipitoisuus. Kävin sukulaista tervehtimässä Kangasalla entisessä keuhkotautisairaalassa Pikonlinnassa, jossa hän oli syöpähoidossa. Vaikka käynnit olivat ahdistavia, ulkona oli erityisen helppo hengittää. Pikonlinna taitaa olla nyt uusissa tehtävissä. Tuli vielä mieleen, että pihkalla on sairaalabakteereja nujerrettu.
Marjaliisan lähettämä runo sopii oikein hyvin ketjuun. Kiitos siitä ja kiitos muistakin kommenteista.Metsä oli se kätköpaikka, jonne suomalaiset muinoin joutuivat pakenemaan vainolaista.
Vainolainen tuli yleensä idästä.
Metsä olikin hyvä kätköpaikka ja synkkä korpi eritoten. Liekö niin synkkiä korpia enää ollenkaan?
Metsänkätköistä puhuttaessa ei sovi unohtaa monia satuja.
Tuttuja ovat mm. prinsessa Ruususen tarina ja monet muut.
Satuhahmoista ovat tunnetuimpia keijut ja peikot, jotka temmelsivät ja taitavat temmeltää yhä metsänkätköissä olevissa havumajoissa.
Metsänkätkö on ollut aikojen kuluessa paikka, jonne piilotettiin arvoesineet ja rahat, pois rosvojoukkojen ulottumattomiin.
Mikä ettei niin voisi tehdä nykyäänkin.
Nykyään taitaa vain huumekauppiaat kätkeä huumevarastojaan metsänkätköihin.
Metsä on ollut meille metsäsuomalaisille tärkeä paikka aina. On sitä edelleenkin.
Vain karhut ja sudet estävät arimpia enää menemästä metsään puhumattakaan metsänkätköihin. - katleija neljä
aputoimittaja kirjoitti:
Metsä oli se kätköpaikka, jonne suomalaiset muinoin joutuivat pakenemaan vainolaista.
Vainolainen tuli yleensä idästä.
Metsä olikin hyvä kätköpaikka ja synkkä korpi eritoten. Liekö niin synkkiä korpia enää ollenkaan?
Metsänkätköistä puhuttaessa ei sovi unohtaa monia satuja.
Tuttuja ovat mm. prinsessa Ruususen tarina ja monet muut.
Satuhahmoista ovat tunnetuimpia keijut ja peikot, jotka temmelsivät ja taitavat temmeltää yhä metsänkätköissä olevissa havumajoissa.
Metsänkätkö on ollut aikojen kuluessa paikka, jonne piilotettiin arvoesineet ja rahat, pois rosvojoukkojen ulottumattomiin.
Mikä ettei niin voisi tehdä nykyäänkin.
Nykyään taitaa vain huumekauppiaat kätkeä huumevarastojaan metsänkätköihin.
Metsä on ollut meille metsäsuomalaisille tärkeä paikka aina. On sitä edelleenkin.
Vain karhut ja sudet estävät arimpia enää menemästä metsään puhumattakaan metsänkätköihin.Metsää rakastamme se lienee mielenmaisemamme meillä suomalaisilla kauniista kirjoituksistanne päätellen.
Mitä tarkoittaa puitten voimauttava halaaminen. Onko voimauttaminen sama kuin voimaa antava. Miten puu sen voi tehdä sille, joka kietoo kätensä puun ympärille. Onko se jotain luonnon mystifioinia. Virtaako ihmiseen puusta jotain ns energiaa. Nämä mystiset energiajutut ovat ovat tulleet parin vuosikymmenen aikana muotiin uususkomusten kera. Naiset uskovat kaikenlaiseen huuhaahan. Se on niin herttaista ja arkipäivää piristävää. Onpa hieman muodikastakin.
Taidan olla skeptikko metsänrakastaja. Metsä vaikuttaa minuun kyllä valtavan positiivisesti, mutta ne tunteet ja energiat muodostuvat omien korvien välissä, eikä metsän henkien vaikutuksesta.
Mä metsään haluan mennä aina uudelleen. Toivottavasti vielä kauan. Ihanimmat väreet saan kesäisen mäntymetsän sammaleen ja kanervan tuoksusta, joka tuo muistoja mieleen tai muistosta lehdosta kesäyössä, kun valkolehdokki levittää tuoksuaan tai metsäpolun varrelta, jossa kehrääjälintu kesäyössä hyrräsi. Silloin en ollut metsässä yksin.
Tällaiset muistot ne vasta iloa ja voimaa antavat. Metsässä kokee monenmoisia mielenliikkeitä niitä sieniä ja marjoja etsiessään. - Ramoona*
katleija neljä kirjoitti:
Metsää rakastamme se lienee mielenmaisemamme meillä suomalaisilla kauniista kirjoituksistanne päätellen.
Mitä tarkoittaa puitten voimauttava halaaminen. Onko voimauttaminen sama kuin voimaa antava. Miten puu sen voi tehdä sille, joka kietoo kätensä puun ympärille. Onko se jotain luonnon mystifioinia. Virtaako ihmiseen puusta jotain ns energiaa. Nämä mystiset energiajutut ovat ovat tulleet parin vuosikymmenen aikana muotiin uususkomusten kera. Naiset uskovat kaikenlaiseen huuhaahan. Se on niin herttaista ja arkipäivää piristävää. Onpa hieman muodikastakin.
Taidan olla skeptikko metsänrakastaja. Metsä vaikuttaa minuun kyllä valtavan positiivisesti, mutta ne tunteet ja energiat muodostuvat omien korvien välissä, eikä metsän henkien vaikutuksesta.
Mä metsään haluan mennä aina uudelleen. Toivottavasti vielä kauan. Ihanimmat väreet saan kesäisen mäntymetsän sammaleen ja kanervan tuoksusta, joka tuo muistoja mieleen tai muistosta lehdosta kesäyössä, kun valkolehdokki levittää tuoksuaan tai metsäpolun varrelta, jossa kehrääjälintu kesäyössä hyrräsi. Silloin en ollut metsässä yksin.
Tällaiset muistot ne vasta iloa ja voimaa antavat. Metsässä kokee monenmoisia mielenliikkeitä niitä sieniä ja marjoja etsiessään.Voimauttava halaaminen on vain nykytermi - yksinkertaisesti luonto antaa voimaa, ja lähikosketus vahvoja , toivottavasti myönteisiä, elämyksiä. Suomalaisilla on luontouskonnon ajoilta vankat siteet uhripuihin ja kun rakennettiin asumus, ensin istutettiin pihapuu,jota pyhäksi puuksi kutsutaan: pihlaja, kuusi, koivu. Koivu ja tähti johdattivat sadussa lapset kotiin. Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto - se saattoi merkitä myös sitä, että eräretkillä tarvittiin suojaa sateelta, ja kuuselta kysyttiin lupa. Sanalaskut perustuvat yleensä ihan konkreettisiin tilanteisiin.
En varsinaisesti halaile puita sen toivossa, että jotain mystisiä voimia virtaisi minuun. Mutta onhan vanhan rungon sisällä paljon elämää ja virtausta, kaarna, tuohi, sileä ja ryhmyinen runko tuntuvat hyviltä kädessä ja tarjoavat valokuvattavaa hienoine värisävyineen, on monenlaista pintakasvustoakin niissä. Helteinen kuiva kangas tuoksuu ihan erilaiselle kuin kostea lehto.Tuoksumuisti on vahva, ei ihme, että valkolehdokki tuo sinulle romanttisen ajan mieleen. Niinhän se toimii : jollekin keväisen Pariisin tuoksu saa muistot tulvimaan.
Lapsenmielisyys ja eläytymiskyky tekevät metsästä mielikuvituksen näyttämön. Omasta lapsuudesta muistan huimat ja vaarallisetkin pumsodat.
Omenan kuoressa on reikä.
Jos siihen painaa
korvansa kiinni
ja kuuntelee tarkasti,
voi veden ja tuulen
ääniltä erottaa
astioiden helinää.
Toukka tiskaa.
Risto Rasa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1421865
- 1141457
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia881267- 1691262
- 891155
- 1981040
- 97973
- 44924
Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle
Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti201916Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt76838