RUOTSIDEMOKRAATTIEN KOHTALO RATKEAA!

Uusi Suomi Kuuntele juttu/ Leikkaa talteen

Ruotsin porvarihallitus oli teoriassa vain 298 äänen päässä enemmistöasemasta ennen ulkomailta tulleiden äänien ja viimeisten ennakkoäänten laskua. Käytännössä kysymys oli kolmesta täpärällä olevasta valtiopäiväpaikasta, joiden tulisi kääntyä porvarihallituksen puolelle. Vaaliviranomaisen mukaan lopputuloksen oli määrä olla valmis viimeistään torstaina.

Keskiviikkoiltapäivänä vaaliviranomaiset ilmoittivat jo verkkosivuillaan porvariallianssin lisänneen paikkamääräänsä yhdellä ääntenlaskun edetessä. Tällöin se saisi 173 paikkaa ja punavihreät sekä ruotsidemokraatit yhteensä 176. Hetkeä myöhemmin ennuste poistettiin sivuilta, koska mahdollisuudet muutoksiin olivat vielä suuret.

"Ei marttyyrin roolia ruotsidemokraateille"

Ääntenlaskun keskeneräisyys ei kuitenkaan hiljentänyt keskustelua siitä, miten orastava parlamentaarinen kriisi voitaisiin ratkaista. Samalla aloitettiin spekulaatiot siitä, miten ja missä määrin porvariallianssi voisi vähentää ruotsidemokraattien vaikutusvaltaa valtiopäivillä.

Eri lähteiden mukaan yksi keino olisi vähentää paikkamäärää valtiopäivien valiokunnissa. Tällöin ruotsidemokraateille jäisi valiokuntiin vain tarkkailijan rooli. Uutistoimisto TT:n tietojen mukaan porvariallianssin sisällä on kuitenkin eriäviä mielipiteitä valiokuntien paikkamääristä. Puolueen "pelaaminen" ulkopuolelle kääntyisi joidenkin mielestä itseään vastaan.

-Antaisimme heille mahdollisuuden leikkiä marttyyriä. Ei olisi järkevää antaa heille sitä mahdollisuutta, kansanpuolueen Carl B. Hamilton totesi TT:lle.

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson tuomitsi keskiviikkona keskustelun valiokuntien paikkamäärästä epädemokraattiseksi, mutta ei pitänyt sitä yllättävänä.

Sahlin ei eroa

Vaalien jälkipyykin pesu jatkui myös puolueiden sisällä. Syvällisimmän itsetutkiskelun kohteena on ollut sosiaalidemokraatit, jonka vaalitulos oli heikoin lähes sataan vuoteen.

Sosiaalidemokraattien puoluehallitus kokoontui keskiviikkona ylimääräiseen kriisikokoukseen, jossa se päätti perustaa erityisen kriisikomission ruotimaan puolueen tilannetta. Puoluejohtaja Mona Sahlin vahvisti tapaamisen jälkeen lehdistötilaisuudessa, että hän aikoo jatkaa puolueen puheenjohtajana.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/102081-298-aanta-puuttuu-koko-ruotsi-jannittaa

- - -

Me mamukriittiset uskomme, että Ruotsissa onnistutaan löytämään nuo harvat puuttuvat äänet, jotta SD voidaan eliminoida. Monikulttuurikot onnistuvat yleensä löytämään keinot... Hyvällä tai pahallah.
1124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

osaavat!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu