Sitä vaan vedetään hirttä niin että roikina kuuluu. Minä tässä ajatelen, että pitäisi jotain kirjoittaakin.
Täytyy kohta ottaa yhteyttä Römpsänperälle. Lienevätkö jo laittaneet huussi- ym. asiansa kuntoon? Kun viimeksi kävin siellä oli vanha puucee vielä pystyssä. Harmaa ja hiukan vinokin tuo pytinki jo oli silloin.
Hiukan minua arvelutti Anselmin lujuuslaskelmat. Mitä tapahtuukaan kun Amalia istunnoissaan aiheuttaa pienen vinokuorman. Hupsis vaan ja Amalia on vaaka-asennossa kakkeluurien kera. No, kyllä tapahtumien kulku selviää Anselmillekin. On siinä Anselmin kuulo ja muukin terveys vaarassa.
Tuollaistahan se rakkaus ja muukin elämä on. Kyllähän te sen tiedätte minua paremmin.
Jaahas!
8
323
Vastaukset
- sinisirkku-
seurustelin vielä herrojen Pihkala/Valtaojan kanssa, joskin käytyäni läpi keskustelun ja kannanotot niin homoudesta/lesboudesta, kuin paavin konservatismista, jouduin toteamaan ettei heistä petikavereiksi ollut.
Mahallani luin hyvässä valossa, mutta kun pää jo toisen kerran painui kirjaan, suosiolla jätin sinänsä mielenkiintoisen vuoropuhelun.
Hauskemmalta kuullostaakin Römpsänperän maanläheiset aiheet, voi kuvitella millainen olisi Amalian vokabulääri hyyskän kaatuessa:D Niin, että hoitele vaan hommat ajoissa.Onko Römpsänperän huushollissa yhtäläisyyksiä Juutas Käkriäisen talouteen? Aivan äskettäin tuli telkkarista tästä elokuva. Huussikin rojotti vinksallaan. Katselin vähän tätä eloisaa elämää, vaikka olen kyllä nähnyt aiemmin ja lukenut myös kirjana. Tuskinpa Römpsänperällä on pantu toimeksi arvostettua pienteollisuustoimintaa, joka on pitkälti kertomuksissa nimetty Kiteeläiseksi yritteliäisyydeksi, jota viranomaiset kateuksissaan jahtasivat vaihtelevalla menestyksellä.
- ???
ynnämuu kirjoitti:
Onko Römpsänperän huushollissa yhtäläisyyksiä Juutas Käkriäisen talouteen? Aivan äskettäin tuli telkkarista tästä elokuva. Huussikin rojotti vinksallaan. Katselin vähän tätä eloisaa elämää, vaikka olen kyllä nähnyt aiemmin ja lukenut myös kirjana. Tuskinpa Römpsänperällä on pantu toimeksi arvostettua pienteollisuustoimintaa, joka on pitkälti kertomuksissa nimetty Kiteeläiseksi yritteliäisyydeksi, jota viranomaiset kateuksissaan jahtasivat vaihtelevalla menestyksellä.
ja Kuusamon kiusaus sekä Kaakon kateus
ne ovat jo käsitteitä.
Anselmilla ja Amallialla lie osuutta tai siis päinvastoin noista ainaski kahella lie ossuutta Anselmin ja Amamaliian olotilanteisiin?
- Puskasuleima
Älä siä, Ruuneperi, heti aamusta ruve palstakavereitas morkkamaa. Ei meet on nukuttu enää pitkään aikaan!
Eikä neet nukus siäl Römpsämperälkä. Amalia on jo pari tuntii vetänyh hirsii sen uurem mukavuuslaitoksen paikalle, ja siit se tärinä ja pörinä johtuu. Anselmiki tulee kalsaraitaan nostellen nurkan takaa ja haukottelee sihem mallii, et hyvä oj jos suu ei repe. Se on kyl yrittäny jatkaa nukkumist, vaikka korvatulpist hualimati Amaliam hirrevveto oj jokuv verran härinny. Luanto kumminki alako kutsuu sitä, ja nurkan taka oli mentävä.
Nys se yrittää livahtaa rakkaam muijansa huamaamati tupaam, muttei onnistu.
Miä olen sev verran hianotunteinen etten ruve selostamaa römpsämperäläisten intiimei aamukeskustelui.
Jos jotaki kiinnostaa, asiaa voi tiarustella niittel likinaapurilta. Se asuu viiren kilometrim päässä.
Oikeem miälenkiintost torstakipäivää toivoen nimimerkki: Yks henkilökohtasest kaikkiem pualest- Roskastaja
Älkäs ny ymmärtäkkö vääri, mut ko nää ova nii syvällissi keskustelui et näit ei kaik ymmär.
Meet homekorva ollaa vaa hilja ja kuunnella!
Neet menne iha sisäl ast ja ova niin tietävvii. - ihan pihalla
Roskastaja kirjoitti:
Älkäs ny ymmärtäkkö vääri, mut ko nää ova nii syvällissi keskustelui et näit ei kaik ymmär.
Meet homekorva ollaa vaa hilja ja kuunnella!
Neet menne iha sisäl ast ja ova niin tietävvii.nämä onkin niitä kutsuttuja ja valittuja ihan Ruunen pyhimpään asti saavat astua.
- hampaalline
käy sujuvasti tuo lässytys!
mistäs sää nii päättele,ett ollais hamppattomi. Tarkisti just peilist, ja jos ei se kovast valehdellu,nii näys olevas viäll tallell. Oleks unhottannu,ett se huumorin kukkane on se parahin kukka. Nii et sillai.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1421865
- 1141457
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia881267- 1691262
- 891155
- 1981040
- 97973
- 44924
Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle
Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti201916Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt76838