Miksi oiot mutkat...

vastaantulevien kaistan kautta?
Mutkatietä työmatkaa ajellessa olen pannut merkille, että hyvin yleistä on oikominen mutkissa niin, että kaarteen keskiosa mennään enemmän taikka vähemmän vastaantulevien kaistan puolella. Taas on talvi tulossa ja ajourat lumeen muodostuu kaarteissa aivan väärään paikkaan. Entä kun keskellä ulkokaarretta joutuukin vastaantulijan takia äkkiä muuttamaan ajolinjaa, liukkaalla tiellä.

Taas kerran köröttelin tuon mutkatieosuuden erään oikojan perässä. Monta täysin pimeää kaarretta, joissa mahdollinen vastaantulija tulee yllätyksenä. Siinä vaiheessa kun oikoja oikovan ajolinjansa valitsi, ei vastaantulijaa vielä nähnyt vaikka kohtaaminen tapahtuisi keskellä kaarretta.

On tuosta oikomisesta ja keskiviivan päällä ajamisesta muutakin haittaa. Viiva kuluu aika nopeasti pois, varsinkin kohta kun nastat on taas alla. Pimeillä ja märillä keleillä kun se keskiviiva kummasti helpottaisi ajamista vastaantulijoiden valojen vielä häikäistessä, jos ei sitä kaarteista olisi kulutettu näkymättömiin.
19732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Oliskohan nuo viivat piirretty alunpein väärin, jos ne tietystä paikoista kuluvat. Joskus tuntuu siltä, vaikka ei ajelekaan mutkia suoriksi.

Äänestä
  • Kaupungissa on näin, jos viivat kuluvat.

    Äänestä

  • Yleensä viivat ovat täysin oikein. Moni kuljettaja on vain sellainen laiska paskamaha, ettei viitsi kääntää rattia yhtään välttämätöntä enempää, kun sivuttaisvoimat tuntuu ikävästi läskin vellomisena. Toisinaan ei noudateta edes sulkuviivoja.

    Vai onko posket turvonneet niin, etteivät tiemerkintöjä enää näe? Kääntymiskaistoistakin huomaa, että rakennetaan ne vaikka kuinka pitkiksi, aina löytyy joku, jonka on pakko oikaista sille piennar- tai sulkuviivan päältä.

    Äänestä

Oion mutkissa siksi että näin matka lyhenee, polttoaineenkulutus pienenee ja renkaat kuluu vähemmän.

Äänestä
  • Siksi, että keskipakovoimassa (mv2/r) saadaan tuota sädettä suuremmaksi, eli voidaan ajaa mutkaan nopeammin.

    Äänestä

  • old_profile_51840 kirjoitti:

    Siksi, että keskipakovoimassa (mv2/r) saadaan tuota sädettä suuremmaksi, eli voidaan ajaa mutkaan nopeammin.

    pyhä sylvi, kas kun ei tullut edes autourheilutaustalla mieleen. On se kumma juttu, jos ei 80:n vauhdissa oma kaista riitä.

    Äänestä

  • dhsgk kirjoitti:

    pyhä sylvi, kas kun ei tullut edes autourheilutaustalla mieleen. On se kumma juttu, jos ei 80:n vauhdissa oma kaista riitä.

    Ajan Toyotalla. On varmempaa pysyä kaukana tien reunasta.

    Äänestä

  • ich bin kirjoitti:

    Ajan Toyotalla. On varmempaa pysyä kaukana tien reunasta.

    olisi hyvä vaihtaa Toyota autoon, turvallisuuden nimissä.

    Äänestä

  • ich bin kirjoitti:

    Ajan Toyotalla. On varmempaa pysyä kaukana tien reunasta.

    Laiskuudesta kiinni...
    Uudemmissa autoissa hyvin yleistä premium-puolella (bmw, audi), pitäs kait saada automaattiohjaus, kun vekselikuski ei jaksa...

    Äänestä

Autoni kallistuu mutkissa hurjasti joten pyrin ajamaan ne hieman loivemmin. Auto pysyy myös paremmin tiessä kun hieman oikoo mutkia. Moni auto on jo 80km/h nopeudessa mutkaisella tiellä ominaisuuksiensa äärirajoilla siksi ei kannata ottaa mutkia liian tiukasti

Äänestä
  • Mersuille riittävän loivaa kaarretta ei tahdo suomen tiestöltä löytyä, ei sitten millään. Aina pitää oikoa mutkat. Ja vilkutkin niissä on aina epäkunnossa.

    Äänestä

  • Mitäpä jos sitten ajelisit hiljempaa ja päästäisit nopeammat ohi kun ei kerran pokka ja taidot riitä. Jokaikinen päivä käy muutaman läheltä piti tilanne sun kaltaisten takia. Sopii tulla koittamaan kumpi taipuu pahemmin, 7 tonnin sorakauha 21tonnin koneessa vai se 1,5tonnin peltilehmä.

    Äänestä

  • purupora kirjoitti:

    Mitäpä jos sitten ajelisit hiljempaa ja päästäisit nopeammat ohi kun ei kerran pokka ja taidot riitä. Jokaikinen päivä käy muutaman läheltä piti tilanne sun kaltaisten takia. Sopii tulla koittamaan kumpi taipuu pahemmin, 7 tonnin sorakauha 21tonnin koneessa vai se 1,5tonnin peltilehmä.

    Oikojat ja koukkaajat. Miksi pitää
    koukata vastaantulevien kaistalle asti kun kääntyy oikealle sivutielle? Vaikka ois kuinka pienellä kotterolla liikenteessä, niin koukata pitää näköjään. Onkohan se miehekästä. Sitten myös risteyksissä oikominen. Vasemmalle käännyttäessä, jos ei ole korokkeita eikä liikenteenjakajia, niin lähes kaikki ajavat väärin.
    Autokoulussa ainakin 70-luvulla painotettiin sitä että jos ei ole liikenteenjakajaa, niin kuvitellaan sellainen siinä olevaksi. Nimittäin jos sieltä vasemmalta on ajoneuvo tulossa, niin se on hätää kärsimässä näitten oikojien vuoksi.

    Äänestä

saa tasaisemman kyydin tietenkin, duh... Vaikka oikeassa oikomisesta oletkin. Ihminen on laiska eläin, ei edes rattia viitsi kääntää enempää kuin on pakko. Jos vastaantulijoiden valot häikäisevät kovin, niin pitäisi sinun vaihtaa tuulilasi tai lopettaa pimeän aikaan ajaminen. Ja jos oikoo, niin kyllä silloin varmaan osaa palata omalle kaistalleenkin. Tai ainakin pitäisi osata.

Äänestä
  • tuulilasista ole kysymys. Jokainen autolla märillä ja pimeillä syys- ja talvikeleillä ajanut tietää miten huonosti tie näkyy tihkusateessa vastaan tulevien autojen valoja vasten. Valkoiset/keltaiset viivat tiessä helpottavat kummasti ajamista, ei tarvitse niin keskittyä tien seuraamiseen.
    Varmaan osaa palata omalle kaistalleen, aikanaan. Talviliukkailla se voi tapahtua hyvinkin joutuisasti, jopa hieman liioitellen kun yllätys, yllätys kaarteen takaa tuleekin koko kaistansa täyttävä kuorma-auto vastaan ja äkkinäisnen ajolinjan muutos kesken kaarretta hävittää auton hallinnan.

    Muuten ihan paskan hailee vaikka ajaisivat ojien kautta ne kaarteet kunhan eivät talvella jättäisi niitä uria vastaantulevien kaistalle.

    Äänestä

Kävin kauan sitten lomareissulla Pohjois-Norjassa. Oli muuten aika kapeat ja mutkaiset tiet. Suomessa tuollaisilla teillä nopeusrajoitus olisi ollut korkeintaan 60 km/h, mutta siellä ajeltiin yleisesti noin 90 km/h. aluksi hirvitti, mutta ei aikaakaan kun havaitsin, että kaikki todella kunnioittivat viivoja ja pysyivät siellä omalla kaistallaan. Olisikohan kysymys kulttuurierosta.
Loma muuten sujui mukavasti ja kotiinkin päästiin turvallisesti ilman haavereita tai muita kommelluksia.

Äänestä

Mihin vittuun se on kiire? Maantie on tarkotettu erilaisille ajoneuvoille liikkumista varten. Siellä saa ajaa myös hitaasti. Menkää te helvetin vesipäät takasin sinne mistä ootte tullukkin. Mitä luulette voittavanne sillä kiireellä mulkut? Jos automerkki tekee teistä miehiä tai naisia, nii aika heikosti on asiat.
Ei uskois että Suomessakin on noita hemmetin pölkkypääsakkeja.

Äänestä
  • kiireestä? Ei, vaan vastaantulijoiden kaistalla ajamisesta. Eikä siinä näyttäisi erikoisemmin olevan kiireestäkään kyse. Yhtä lailla oikojissa on köröttelijöitä kuin niitä kiireisempiäkin. Itse en kuulu köröttelijöihin mutta sen toisen kaistan jätän kyllä kokonaan vastaantulijoiden käyttöön, kaarteissakin.

    Äänestä

Tänä aamuna tie loskan peitossa ja ajourat mutkissa keskiviivan väärällä puolella. Periaatteessakin haluan ajaa omalla kaistalla ja kun vielä vastaan tuli auto, oli pakkokin ajaa siinä kohdassa, missä pitääkin. Mutta samalla se tarkoittaa sitä, että ajolinja pakosta siirtyi paljaalta tien pinnalta loskan peittämälle. Ja kun tuo tapahtui vielä (ulko)kaarteessa, lähti auto loskaliirtoon kohti ojaa. Vauhtia sen verran vähän, että onneksi pitoa taas löytyi ennen kuin oltiin ojassa asti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ghhjlö kirjoitti:

vastaantulevien kaistan kautta?
Mutkatietä työmatkaa ajellessa olen pannut merkille, että hyvin yleistä on oikominen mutkissa niin, että kaarteen keskiosa mennään enemmän taikka vähemmän vastaantulevien kaistan puolella. Taas on talvi tulossa ja ajourat lumeen muodostuu kaarteissa aivan väärään paikkaan. Entä kun keskellä ulkokaarretta joutuukin vastaantulijan takia äkkiä muuttamaan ajolinjaa, liukkaalla tiellä.

Taas kerran köröttelin tuon mutkatieosuuden erään oikojan perässä. Monta täysin pimeää kaarretta, joissa mahdollinen vastaantulija tulee yllätyksenä. Siinä vaiheessa kun oikoja oikovan ajolinjansa valitsi, ei vastaantulijaa vielä nähnyt vaikka kohtaaminen tapahtuisi keskellä kaarretta.

On tuosta oikomisesta ja keskiviivan päällä ajamisesta muutakin haittaa. Viiva kuluu aika nopeasti pois, varsinkin kohta kun nastat on taas alla. Pimeillä ja märillä keleillä kun se keskiviiva kummasti helpottaisi ajamista vastaantulijoiden valojen vielä häikäistessä, jos ei sitä kaarteista olisi kulutettu näkymättömiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu