Matti Salomaa lähti nuorena insinöörinä v. 1952 yhdessä vaimonsa Hannan kanssa Yhdysvaltoihin kahdeksi vuodeksi kielitaitoa kohentamaan.
Amerikan matkasta tuli kuitenkin koko elämän matka. Sähkötekniikkaa opiskelevalle Matille tarjottiin työpaikkaa, josta ei voinut kieltäytyä. Hänen uusi työpaikkansa oli maailman ehkä arvostetuimman teknillisen korkeakoulun MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) ydinfysiikan osastolla.
MIT:n tasoa kuvaa se, että laitos on tuottanut kaikkiaan 59 Nobel-palkinnon saajaa. Matista tuli tutkimusinsinööri hiukkaskiihdytinlaboratioon ja myöhemmin koko laboratorion vastaava insinööri.
Jo ennen siirtymistään Yhdysvaltoihin, Matti ja Hanna olivat antaneet elämänsä Jeesukselle.
Vaikka Matti oli mukana tutkimustyössä, jossa selvitettiin kaikki tieteellisesti, se ei hänen mukaansa kumonnut Raamattua. "Pikemminkin päin vastoin. Käsitykseni Jumalan suuruudesta vain entisestään vahvistui, kun ymmärsin enemmän siitä järjestelmällisyydestä, millä Hän on kaiken luonut. Juuri tuon suunnattoman hienon järjestelmällisyyden ymmärtäminen oli perusedellytys sille, että hiukkastutkimuksissakin ylipäänsä voitiin saada tuloksia ja päästä eteenpäin."
USA:ssa Matti ja Hanna käynnistivät oman suomenkielisen kristillisen radio-ohjelman. Yli kaksi vuosikymmentä säännöllisesti lähetetty ohjelma kuului viidessä osavaltiossa ja tavoitti ihmisiä 16:n suomalaisseurakunnan alueelta.
1986 Matti jäi eläkkeelle MIT:sta ja hänestä tuli Los Angelesin suomalaisen seurakunnan pappi, josta jäi eläkkeelle 1992. Hän muutti perheineen Floridaan ja myöhemmin takaisin Los Angelesiin.
Lähde: Rukousystävä -lehti 1/2005.
Opetus: Tiede ei kumoa Jumalan olemassaoloa eikä Raamattua.
Amerikan matkasta tuli kuitenkin koko elämän matka. Sähkötekniikkaa opiskelevalle Matille tarjottiin työpaikkaa, josta ei voinut kieltäytyä. Hänen uusi työpaikkansa oli maailman ehkä arvostetuimman teknillisen korkeakoulun MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) ydinfysiikan osastolla.
MIT:n tasoa kuvaa se, että laitos on tuottanut kaikkiaan 59 Nobel-palkinnon saajaa. Matista tuli tutkimusinsinööri hiukkaskiihdytinlaboratioon ja myöhemmin koko laboratorion vastaava insinööri.
Jo ennen siirtymistään Yhdysvaltoihin, Matti ja Hanna olivat antaneet elämänsä Jeesukselle.
Vaikka Matti oli mukana tutkimustyössä, jossa selvitettiin kaikki tieteellisesti, se ei hänen mukaansa kumonnut Raamattua. "Pikemminkin päin vastoin. Käsitykseni Jumalan suuruudesta vain entisestään vahvistui, kun ymmärsin enemmän siitä järjestelmällisyydestä, millä Hän on kaiken luonut. Juuri tuon suunnattoman hienon järjestelmällisyyden ymmärtäminen oli perusedellytys sille, että hiukkastutkimuksissakin ylipäänsä voitiin saada tuloksia ja päästä eteenpäin."
USA:ssa Matti ja Hanna käynnistivät oman suomenkielisen kristillisen radio-ohjelman. Yli kaksi vuosikymmentä säännöllisesti lähetetty ohjelma kuului viidessä osavaltiossa ja tavoitti ihmisiä 16:n suomalaisseurakunnan alueelta.
1986 Matti jäi eläkkeelle MIT:sta ja hänestä tuli Los Angelesin suomalaisen seurakunnan pappi, josta jäi eläkkeelle 1992. Hän muutti perheineen Floridaan ja myöhemmin takaisin Los Angelesiin.
Lähde: Rukousystävä -lehti 1/2005.
Opetus: Tiede ei kumoa Jumalan olemassaoloa eikä Raamattua.
Vastaukset 46
Vanhimmat
http://omglol.kerrolisaa.com/1/11488.jpg
plus
http://1.bp.blogspot.com/_1vt71vZGHGQ/TF8Q2C_rhgI/AAAAAAAAAIY/-M2R0MgLE8M/s1600/jesus-facepalm.jpg
"Argumentum ad auctoritatem eli auktoriteettiin vetoaminen on argumentaatiovirhe, jossa oma argumentti perustetaan jonkun auktoriteetin sanaan tai arvovaltaan, mutta ei esitetä perusteita auktoriteetin todenperäisyydelle."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_auctoritatem
Tämähän sinulle jo esitettiin, mutta et taidat olla hieman paksukalloinen oppiaksesi omista virheistäsi. Siksi vastasinkin omalla Argumentum ad hominem:lla.
Ei muuta, ota -1
"Siksi vastasinkin omalla Argumentum ad hominem:lla. "
tuo oli täysi fakta eikä mikään ad hominem
'Argumentum ad auctoritatem'
Minusta aloittajan teksti viittaa enempi Argumentum aus rectumilta
Argumentum aus rectum tai argumentti peräsuolesta kuten sen tulkitsin menee jotenkin näin.
A esittää premissin B
jos B esitetään Jumala on olemassa:
"Minä pidän jäätelöstä, sen vuoksi Jumala on olemassa" tai tiivistettynä:
"Minä olen oikeassa koska Jumala"
Jotain tollaista se on
.
http://www.kerrolisaa.com/images/kiinnostaa.jpg
Elämälle on hyväksi vain se, mikä on sille välttämätöntä. Voimme siis lakata uskomasta Jumalaan, jonka olemassaolo ei vaikuta meihin lainkaan. Sama olisi tilanne jos uskoisin että planeetta koog sijaitsee kordinaateilla xyz ja siellä valmistetaan hyvää vanukasta. Kyseinen (huom. uskoon perustuva) planeetta ei vaikuta meihin tippaakaan oli heidän vanukkaansa kuinka hyvää tahansa.
että henkinen elämä on yhtä kuin ruuansulatus??
Ja ensimmäinen joka ei osannut ajatella ennen kuin älähti. Tulkitsen tuon olkinukeksi.
Huomaa, henkinen elämä on eri asia kuin HENGELLINEN(se mitä kristinusko painottaa) elämä. Ihmiset tarvitsevat henkisyyttä(kykyä tiedostaa oma olemassaolonsa ja havainnoida se myös ympärillään) Näin ollen se on ihmisten elämän kannalta hyväksi. Bakteereille sen sijaan henkisyyttä ei tarvita, ne kun eivät omaa muistia tai kykyä tuntea. Bakteerit ja virukset tarvitsevat vain ravintoa, hyvän lisääntymisalustan ja tasapainon biodiversiteetissä. Ihmiset ovat tällöin bakteereille haitaksi kun he tuhoavat luontoa.
Se mitä painotan on,että emme tarvitse HENGELLISYYTTÄ, uskoa mihinkään hyödyttömään voidaksemme jatkaa olemassaoloamme ja nauttia kaikkea mitä siihen kuuluu. Minä en tarvitse Jumalaa onnelisuuteen.
Henkinen: http://www.youtube.com/watch?v=l56sAMVMexo
Hengellinen: http://www.youtube.com/watch?v=Btg8o1SmrME
Juice osaa asian parhaiten ilmaista :D
Henkilö jonka noteeraat korkealle tieteellisyydessä, ei kyennyt todistamaan minkäänlaista jumalaa olevaiseksi.
On se kummaa, kun jotkut uskovaiset vielä kehtaavatkin ruikuttaa tyylillä: "...mutta kun ei tutkita meidän todisteita tieteellisesti" tai "tieteilijöillä on ennakkoasenne, joka estää jumalan löytämisen!".
"Vaikka Matti oli mukana tutkimustyössä, jossa selvitettiin kaikki tieteellisesti, se ei hänen mukaansa kumonnut Raamattua."
Ei ole tarvettakaan. Raamattu kumoaa itse itsensä.
"Matista tuli tutkimusinsinööri hiukkaskiihdytinlaboratioon ja myöhemmin koko laboratorion vastaava insinööri."
Eipä tuo näytä paljon mitään julkaisseen, joten se siitä sitten.
Unohdit mainita, että äijä kuoli jo, ei jumala sitäkään auttanut
hjfty....
Ei ole kuollut!
Jeesus: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä." (Joh.6:47)
Älä valehtele, ukko on kuollut
Niin. Pakkohan se on uskoa, että uskovaisia alkaa olla todella vähän kun niitä nimimerkki Jaakob jo alkaa kunkin erikseen nimeltä luettelemaan, osa jo kuolleitakin! :D
Kollimaattori
Ei ole kuollut!
Jeesus: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo Häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään." (Joh.5:24)
"Opetus: Tiede ei kumoa Jumalan olemassaoloa eikä Raamattua. "
- Ihan vinkki sinulle: Tiede ei sitä edes yritä, tiede on siihen liian fiksu!
Tehdäänpä näin päin vaihteeksi: minä esitän jonkun tieteilijän joka ei usko jumalaan, ja sinun pitää sitten sen takia hylätä sinun uskosi koska hei, minähän esitän korkeasti koulutetun tiedemiehen mielipiteen, joten sen TÄYTYY olla 100 % totta! No niin, oletko valmis hylkäämään uskosi? Ihan kohta. Ooota. Ei vielä. Ei ihan vieläkään. Ihan just... No nyt! Evoluutiobiologi Richard Dawkins ei usko jumalaan joten jumalaa ei ole olemassa koska Dawkins on tiedemies! Häiviskö se usko nyt jonnekin? Ai ei? No niin, siinäs huomasit että tämän kaltaisella todistelulla ei ole sinuun mitään vaikutusta, mutta jostain syystä kuvittelet että sillä olisi vaikutus meihin kun sinä esität yhtä typeriä todisteluja... Koita nyt jo ymmärtää että me molemmat voimme kaivaa lukemattomia esimerkkejä kuuluisista ihmisistä jotka uskovat tai ovat uskomatta jumalaan mutta ei sillä ole mitään helkutin väliä kummalekaan meistä. Se oikea kysymys on että millä sinä todistat sen minulle että jumala on olemassa? Ei minua kiinnosta se että joku muu uskoo, se ei ole minulle mikään peruste. Tiedän että jotkut ihmiset uskovat reikiterapiaan, horoskooppeihin ja homeopatiaan mutta ei se silti tarkoita että ne toimisivat oikeasti. Ei minua kiinnosta jonkun toisen ihmisen mielipide asiasta, tarvitse jotain jonka voin kokea itse!
uskoo humalaan!
"Opetus: Tiede ei kumoa Jumalan olemassaoloa eikä Raamattua."
Jatko-opetus: Tiede ei todista Jumalan olemassaolo, mutta kumoaa Raamatun.
By the way, aiotko vielä kauankin jatkaa tuota trollausta vai alkaako jutut loppumaan? Minä kyllä ymmärrän että haluat tehdä kristinuskosta ja kristityistä naurunalaisia.
jason_dax
Kristinusko on aina ollut naurunalaista tietyille ihmisille, mutta olemme jo 2000 vuoden aikana tottuneet siihen, joten se ei meitä hätkähdytä vähääkään.
"Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima." (1.Kor.1:18)
Jaakob, kyse ei ollut kristinuskon naurettavuudesta, vaan kuinka sinä aktiivisesti pilaat kristittyjen ja kristinuskon maineen. Sinunkaltaiset ihmiset pidätte ihmiset kaukana kristinuskosta. Sinä Jaakob, SavonArola, Tuttumies, H.H., Tähtis98, kadun*nainen jne. Te teette enemmän hallaa kuin hyvää kristinuskolle.
"Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."
Eli uskovat eivät tajua kuinka naurettavaa heidän uskonsa on.
Juuri sinunlainen kristitty antoi minulle kipinän pohtia koko kristinuskon järjellisyyttä. Siihen asti kuuluin kiltisti kirkkoon kun en koko asiaa pahemmin miettinyt. Pitäisi oikeastaan kiittää. Herätit minutkin ajattelemaan ja sehän yleensä tietää pikaista kirkosta eroamista.
Break
Kristinusko ja Kirkko ovat kaksi eri asiaa. Voit erota vapaasti Kirkosta. Minäkin olen eronnut siitä!
Jeesus on herramme Krishnan inkarnaatio.
Hylkää Sinäkin, veli Jaakob, harhaoppisi ja anna elämäsi Krishnalle, joka on rakkaus.
Totesin siis koko ajatuksen Jumalasta, Jeesuksesta kaikesta niihin liittyvistä dogmeista ja opeista niin naurettaviksi, että halusin irtisanoutua koko ajatuksesta. Kirkkoon kuuluminen on ollut vain ainoa konkreettinen uskontoon liittyvä asia elämäni tässä vaiheessa, joten luontevinta oli tietenkin heti erota kirkosta.
Eipä ollut yllätys, että sinäkään Jaakppi et kuulu ev.lut kirkkoon. Perustelusi lienevät kyllä täysin eri planeetalta kuin omani.
ruveta vastapainoksi listaamaan pappeja, jotka eivät usko jumalaan. Ai niin, mutta jos pappi sen myöntää julkisesti, niin hän on pian entinen pappi. Hihhulihiukkastutkijaa ei sen sijaan potkita pellolle.
Siinähän tutkii "jumalan luomia hiukkasia" ho ho ho ho
Eikös tässä Jaakoppi nyt hieman korota Salomaan statusta pienellä valheella. Ihan ymmärrettävää kylläkin. Hiukkastutkija ja tutkimusinsinööri tai labran vastaava insinööri on kyllä hieman eri asia. Tukimusinsinöörihän vastaa labran teknisestä toimivuudesta, jotta hiukkastutkijoiden kokeet onnistuisivat. Onhan tutkimusinsnööri tietenkin mukana hiukkastutkimuksessa, mutta ei se ole sama asia kuin olla hiukkastutkija.
Ehkäpä tämäkin juttu voidaan laskea siihen Lutherin hyväksymään pikku valehteluun hyvän asian puolesta kategoriaan.
"Opetus: Tiede ei kumoa Jumalan olemassaoloa eikä Raamattua."
Ei tietenkään eikä myöskään puoltamaan. Tiede ei pysty ottamaan mitään kantaa sellaiseen josta ei ole todisteita.
Salomaan Matti käännytti muuten aikoinaan monen ateistin uskoon.
Ei tieteellä ole todisteita, mutta Jumalan olemassaolo ei riipu siitä, onko tieteellä todisteita siitä vai ei.
"Ei tieteellä ole todisteita, mutta Jumalan olemassaolo ei riipu siitä, onko tieteellä todisteita siitä vai ei."
Ei riipu, mutta jos ei ole todisteita niin miksi olettaa, että jumalia on olemassa?
Ai niin vielä sisäksi:
Kiitos työstäsi ateismin hyväksi, jatka niin ehkä pian kaikki lopettavat uskomisen olentoihin joista ei ole yhtäkään todistetta tai ovat mahdottomia.
En kylläkään väitä ettei jumalia tai niihin verrattavia olentoja voi olla jossakin päin maailmankaikkeutta, mutta ainoa yhteys joka niillä ehkä on ollut on vain tarkkailijoina siten, että niitä ei ole havaittu mitenkään.
"Tiede ei pysty ottamaan mitään kantaa sellaiseen josta ei ole todisteita."
TIETEELLÄ ei ole todisteita, eikä voikaan olla, koska tiede pystyy tutkimaan vain materialistista maailmaa. Sillä ei ole kykyä päästä hengen maailmaan. Jumala on hengen maailmassa ja tieteen ulottumattomissa. On siten täysin typerää edes vedota siihen, ettei ole tieteellistä todistetta Jumalasta.
Ei minullakaan ole mitään tieteellistä todistetta Jumalasta, mutta uskon Häneen, koska minulla on muita kuin tieteellisiä todisteita Jumalasta. Jumala asuu sisimmässäni Pyhän Hengen kautta. Se on paljon luotettavampi todiste kuin mikään tieteellinen todiste. Rehellinen tiede voi kyllä vahvistaa uskoani, mutta ei kumota sitä.
En minä OLETA, että Jumala on olemassa, vaan tiedän, että Hän on olemassa. koska Hän on lähettänyt sisimpääni (kuten jokaisen uskovan) oman henkensä, Pyhän Hengen, todistamaan olemassaolostaan.
Asia on täysin yksinkertainen ja selvä, ilman pienintäkään epäilystä.
"Ei minullakaan ole mitään tieteellistä todistetta Jumalasta, mutta uskon Häneen, koska minulla on muita kuin tieteellisiä todisteita Jumalasta. Jumala asuu sisimmässäni Pyhän Hengen kautta. Se on paljon luotettavampi todiste kuin mikään tieteellinen todiste. Rehellinen tiede voi kyllä vahvistaa uskoani, mutta ei kumota sitä."
Mistä voit tietää, että palvot oikeaa hahmoa siitä yli tuhannen (kymmen tuhannen?) tyypin valikoimasta? Oletko ylimielinen vai ainoastaan sitä mieltä, että ihminen saa kuolemansa jälkeen tasan mitä haluaa?
Hyvä sulle. Tajua kuitenkin ettet pysty ketään muuta kuin itsesi vakuuttamaan tolla.
"Jumala asuu sisimmässäni Pyhän Hengen kautta. Se on paljon luotettavampi todiste kuin mikään tieteellinen todiste."
Mistä tiedät ettei tämä "pyhä henki" huijaa sinua? Jumala nimittäin pystyy ja valehtelee. Ainakin tuntemasi 6 jakeen perusteella (5 jaetta sanoo, että jumala ei pysty valehtelemaan, on se niin kivaa ettei jumala pysty päättämään mikä hänen olemuksensa on )
"Rehellinen tiede voi kyllä vahvistaa uskoani, mutta ei kumota sitä."
Ei tietenkään, älä kuitenkaan sen takia oleta, että pystyt ketään muuta vakuuttamaan uskosi oikeudesta.
kuka on Matti Salomaa?
Kyllä huippualan uskovaisia pesialisteja: lääketiede, mikrobiologia, fysiikka... löytyy tänäänkin kaikkialta maailmassa. Ei tieto ja opiskelu ole tuhonnut heidäbn uskoaan eikä ymmärrystä. Jos he olisivat päästänsä vialla, eivät he voisi tehdä työdä noin haastavissa tehtävissä!
Ainahan vähemmistö ihmisstä on uskovaisia. Eivät kaikki ota vastaa pelastusta ja evankeliumia. Jos asia muuten olisi, Raamtutu puhuisi toisin: monet ovat kutsutut mutta harvat valitut. Vain pinei osa ihmisistä valitsee iankaikkisen elämän Jumalan kanssa! Tämä on Raamatun totuus myös!
Ei tiede ole este uskolle!