Perussuomalaiset tappamassa suomalaisen demokratian

Persut ovat riemuissaan kannatuksensa kasvusta näissä gallupeissa, joilla heidän perinteisen näkemyksensä mukaan ei ole mitään merkitystä. Kyllä kansa tietää. Joten gallupeilla ei ole mitään merkitystä.

Eniten merkitystä on sillä, että persut kasvattavat kannatustaan keinoilla, jotka eivät ole aivan hyväksyttäviä, ja joita keinoja voidaan kutsua pelin politiikaksi. Soini ylimpänä mestarina on pelin politiikan todellinen taitaja. Hänen keinonsa ovat tehokkaita, mutta likaisia.

Tänään hän sanoo, että kaikki tietävät ettei Kreikka koskaan maksa velkaansa pois.

Mistä perussuomalainen Timo Soini voi tuollaista tietää, sillä varmaa tietoa ei voi olla kenelläkään, ei edes hänellä. Mutta varsin kevyesti Soini kerää tuollakin vedolla pisteet kotiin.

Kevyesti, ja täysin vastuuttomasti.

Edelleenkin on totta, etteivät Perussuomalaiset ole koskaan olleet kantamassa vastuuta, eivätkä he missään ole esittäneet selkeitä ratkaisuja ongelmiin, joista he hirvittävää melua pitävät.

Suomalaista demokratiaa tuhotaan nyt karmeimman luokan populismilla. Käytännössä siis kylvämällä epäluuloa epämääräisten lausuntojen ja väittämien avulla, pyrkimättäkään pitäytymään faktoissa.

EU-uppoaa, Suomesta tulee islamilainen valtio, vanhat puolueet, vanhat puolueet, vanhat puolueet...

Elämme demokratian tappojuhlien aikaa.

http://siikala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/46870-perussuomalaiset-tappamassa-suomalaisen-demokratian
4157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vaikka voissa paistais'

Sehän on nähty.

Juuri näin:

"Suomalaista demokratiaa tuhotaan nyt karmeimman luokan populismilla. Käytännössä siis kylvämällä epäluuloa epämääräisten lausuntojen ja väittämien avulla, pyrkimättäkään pitäytymään faktoissa."

Äänestä
  • Demokratiaa se, että hallituksessa ovat AINA RUOTSALAISET ja heidän LAHJOMANSA ministerit?!

    Äänestä

  • UPDATE_1907124 kirjoitti:

    Demokratiaa se, että hallituksessa ovat AINA RUOTSALAISET ja heidän LAHJOMANSA ministerit?!

    demokratiaa nyt vasta 2011 on tulossa missä keskustellaan kaikista asioista, kun tähän asti on olleet salassa yli 40 vuotta miksi?? hurri perkeleet sen tietää ja raivopää Kimmo Sasi ihmisen yli ajaja heehee hän on sokia kimmon pitää ostaa kahdet lasit päälekkäin.
    Demokratia avautu Ruotsissa myös vasta nyt 19.09.2010 ennen ruotsissa oli kaikki keskustelu kiellettyä, kun sossut sano et näin se on niin kansa piti olla hiljaa, mut nyt on tulossa avoimuutta keskusteluun ruotsin valtiopäiville.
    Ruotsin VTT-tutkijat on tutkineet ruotsin tulevaisuutta he kirjoittavat artikelisaan, kun vaalit pidetään joskus 2030 niin ruotsin valtiopäivillä istuu muslimi enemmistö miksi? kenen vastuu se onkaan ei onnistunnut vaikka 40v sossut komensi ja salaili..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


totuus esiin! kirjoitti:

Persut ovat riemuissaan kannatuksensa kasvusta näissä gallupeissa, joilla heidän perinteisen näkemyksensä mukaan ei ole mitään merkitystä. Kyllä kansa tietää. Joten gallupeilla ei ole mitään merkitystä.

Eniten merkitystä on sillä, että persut kasvattavat kannatustaan keinoilla, jotka eivät ole aivan hyväksyttäviä, ja joita keinoja voidaan kutsua pelin politiikaksi. Soini ylimpänä mestarina on pelin politiikan todellinen taitaja. Hänen keinonsa ovat tehokkaita, mutta likaisia.

Tänään hän sanoo, että kaikki tietävät ettei Kreikka koskaan maksa velkaansa pois.

Mistä perussuomalainen Timo Soini voi tuollaista tietää, sillä varmaa tietoa ei voi olla kenelläkään, ei edes hänellä. Mutta varsin kevyesti Soini kerää tuollakin vedolla pisteet kotiin.

Kevyesti, ja täysin vastuuttomasti.

Edelleenkin on totta, etteivät Perussuomalaiset ole koskaan olleet kantamassa vastuuta, eivätkä he missään ole esittäneet selkeitä ratkaisuja ongelmiin, joista he hirvittävää melua pitävät.

Suomalaista demokratiaa tuhotaan nyt karmeimman luokan populismilla. Käytännössä siis kylvämällä epäluuloa epämääräisten lausuntojen ja väittämien avulla, pyrkimättäkään pitäytymään faktoissa.

EU-uppoaa, Suomesta tulee islamilainen valtio, vanhat puolueet, vanhat puolueet, vanhat puolueet...

Elämme demokratian tappojuhlien aikaa.

http://siikala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/46870-perussuomalaiset-tappamassa-suomalaisen-demokratian

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu