Puhdistus

jjoutava

Niin monta niin monta on tänne kirjoittanut niin monta niin monta on tänne uupunut.
Ilman sarvia ja hampaita, jos nyt aloittaisin ihan uutena ihan uuden ketjun.
Kun olen ihmeissäni katsellut kuinka typykkäni lukee sitä Sofi Oksasen Puhdistusta herkeämättä, vaikka ei vuosiin ole mitään kirjaa juurikaan avannut.
Nyt olen epätietoinen siitä mistä se johtuu, siitäkö että kun toisetkin lukevat sitä, vai siitä että kirja on hyvä.
Arvelen kyllä että hän löytää kirjasta jotakin mihin hän vaihe rikkaan elämänsä aikana kokenut ja voi samaistua siihen.
Olisiko tässä jutun juurta, se nähdään.

26

751

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *Kukkahame*

      Enpä ole lukenut sitä vielä, ystävättäreni olisi antanut sen kirjan ja sanoi että mielenkiintoa kannesta kanteen ja todella raakaa ja julmaa on elämä ollut.
      En halunnut edes kurkistella ja ottaa kirjaa kotiini, nuoruudessani luin juutalaisvainoista ja valvoin yöt, en voinut jättää kirjaa kesken kuitenkaan, ja kun se loppui hain uuden kirjastosta.
      Viimeisestä sodasta samoin Lauttamuksen, Karimon ja Linnan, oli niitä muitakin nimet unohtuneet.
      Romantikolle kun ei raakus oikein käy, luen hömppäromaaneja, mutta Puhdistus on kyllä sen arvoinen, siitä jo kehitellään elokuvaa.
      On merkittävämpää lukea ensin kirja ja sitten voi katsoa elokuvan.

      • Kirjaa en ole lukenut, mutta teatteriesityksenä olen katsonut. Ei ollut mitään ennakko asetelmia,kun kirjakin oli lukematta. Lienee ollut julmaa ja ainakin naisia kohtaan hyvin epäoikeuden mukainen maailma Virossa noihin aikoihin. Vielä venäjän valta vaikutti......
        Kovasti on Oksasen kirja saanut huomiota ympäri maailmaa ja tosiaan elokuvakin on tulossa.
        Hyvin oli osattu tuoda esille teatterissakin eri vaiheet, metsässä piileksijät sun muut.
        Suositella voi, jos on lähi historiasta kiinnostunut. Ja naapurimaastaan.

      • Atolfia

        kirjan jo silloin kun se ilmestyi. tyttäreni oli ostanut teoksen ja niin sain sen luettavakseni heti tuoreeltaan. Rankka kirja luettavaksi. Enkä ole nyt niin varma haluanko sitä surkeutta enää teatterissa nähdä. Kovaa se elämä on silloin ollut Virossa ja varmaan tuo sukupolvi, joka sen joutui kärsimään, ei sitä hevin unohda. Enkä yhtään ihmettele sitä ryssävihaa siellä. Meilläkin sitä on, vaikka olemme päässeet paljon helpommalla, kun emme joutuneet neuvostoliittolaisiksi.

        Mieluummin luen ja katson hieman kevyempää.

        Niinpähän taas eksyin tänne, kun laskut sain maksettua. Kaikkihan on maksettava, eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu....JEP!

      • jjoutava

        Se minua ihmetyttää kun hän haluaa keskustella kirjasta, tai ainakin kertoa miten hän kokee niitä kirjan tapahtumia. Itse olen sellainen kaikki ruokainen, tai jos sanoisi, etsivä joka ei tiedä mitä haluaa.
        Mutta kun on kauan asunut yhdessä niin hän haluaa jakaa kirjan jo kanssani. Luen kuitenkin myöhemmin sen, vaikka moni kirja on jäänyt kesken, kiinnostuksen lopahdettua.

      • jjoutava
        jjoutava kirjoitti:

        Sillä uhallakin että sanottaisiin että kirjoittelee omaan aloitukseen, kirjoitan siltikin. Mutta kun tänään olin paikallisen kirjaston ohi kulkemaisillani huomasin outoja hyllyköitä siinä ulkosalla. Minä aktiivi tietenkin pysähdyin, vaikka aika oli rajallinen poimin keltaisen kirjaston teoksen kainalooni, ilmainen kun oli ja kun tiedän että ne keltaiset ovat hyviä.
        Olenhan harventanut hyllyjäni vieden joitakin kirjoja niihin hyllyihin mistä kuka tahansa voi minkä tahansa kirjan ottaa mukaansa ilmaiseksi, hyllyni kuitenkin on vielä hieman ahdas.
        Arvellen että kukaan ei juttuani lukisi mutta siitä huolimatta lähetän sen eteen päin.

        Hyvä kun lähetät, kurkin tässä kun tuo Biisikärpänen on lopuillaan, olihan täällä vastausta vaille kirjoituksesi.
        Minä tutkin kirpparien kirjatarjontaa, joskus menee tunteja eikä sopivaa löydy.
        En mitään sarjaa tai erikoista hae, vaan kevyttä ajanvietettä, rakkautta ja romantiikkaa, kesämökillä on jos minkälaista markettien kassoilta käteen sopivaa.
        Kumma kun jo vieraatkin tuovat jotain mikä ei sovellu kirjahyllyihin, mökillä on vanha puulaatikko sieltä ei kukaan osaa edes tutkia minun salaisuuksia, kansi visusti päällä.
        Joskus sekin on lastattava takakonttiin ja vietävä kirpputorille, sitten mahtuu taas uusia ihania rakkaustarinoita ;-)).
        Kirjastossa on usein sellaisia mitä olen jo lukenut, niissä ilmaispöydissä, lasten kirjoja olen vienyt lasteni perheille.

      • sinisirkku-ek

        kirjoittaa avaamaansa ketjuun omia ajatuksiaan:) yllä Sinunkin kirjoituksiasi luetaan, ainakin minä olen lukenut. Minusta kirjoitat omalla rehellisellä tavallasi, jota lukee mielellään.

        Tuo "typykkäsi" halu jakaa lukemaansa kanssasi, on tyypillistä meille naisille. Mehän jaamme ajatusmaailmamme oman ihmisemme kanssa, se antaa yhteenkuuluvaisuuden tunteen.

        Joskus on tilanteita tullut elämässä, että on tajunut jonkun ihmisen sulkeneen oven sisimpäänsä. Ei silloin ole oikeutta astua toisen reviirille, jota hän syystä tai toisesta varjelee. Se vain on hyväksyttävä, ja luettava muista asioista luonteestaan. Helppojahan ne ihmiset eivät aina ole, mutta eivät osaa ilmentää itseään muulla tavalla. Arkuuskin voi olla viehättävää, sellainen sanaton viestintä:D

      • jjoutava
        sinisirkku-ek kirjoitti:

        sopimatonta oli minulta nimittää tyttöystävääni typykäksi mutta ymmärrän hänen olevan keskittynyt kirjaan ja silloin minun ei pidä sanoa mitään, tai ainakin vain vähän, kuunteleminen on se pääasia.
        Naiset on vain ymmärrettävä ja on ymmärrettävä että vaikka ymmärrät naista, nainen voi sanoa sinulle "sinä et ymmärrä".

      • jjoutava
        *Kukkahame* kirjoitti:

        Hyvä kun lähetät, kurkin tässä kun tuo Biisikärpänen on lopuillaan, olihan täällä vastausta vaille kirjoituksesi.
        Minä tutkin kirpparien kirjatarjontaa, joskus menee tunteja eikä sopivaa löydy.
        En mitään sarjaa tai erikoista hae, vaan kevyttä ajanvietettä, rakkautta ja romantiikkaa, kesämökillä on jos minkälaista markettien kassoilta käteen sopivaa.
        Kumma kun jo vieraatkin tuovat jotain mikä ei sovellu kirjahyllyihin, mökillä on vanha puulaatikko sieltä ei kukaan osaa edes tutkia minun salaisuuksia, kansi visusti päällä.
        Joskus sekin on lastattava takakonttiin ja vietävä kirpputorille, sitten mahtuu taas uusia ihania rakkaustarinoita ;-)).
        Kirjastossa on usein sellaisia mitä olen jo lukenut, niissä ilmaispöydissä, lasten kirjoja olen vienyt lasteni perheille.

        Keskellä toria oli esillä sellaisia halpoja viihde ja lasten kirjoja, sarjiksia ym kuvittelin että minulle siellä tuskin on mitään.
        Arvo Turtiaisen "Runoja 1934-1968" sieltä kuitenkin löytyi, hinta 4 euroa ei tuntunut liialta. Rankkoja aikoja niissä runoissakin on kuvattu ja suomessa tapahtunutta.
        Parempi olisi etten koluaisi niitä kirppis pöytiä kun jo toisesta pääsä hyllyäni kannan kirjoja pois.

      • sinisirkku-
        jjoutava kirjoitti:

        sopimatonta oli minulta nimittää tyttöystävääni typykäksi mutta ymmärrän hänen olevan keskittynyt kirjaan ja silloin minun ei pidä sanoa mitään, tai ainakin vain vähän, kuunteleminen on se pääasia.
        Naiset on vain ymmärrettävä ja on ymmärrettävä että vaikka ymmärrät naista, nainen voi sanoa sinulle "sinä et ymmärrä".

        herttaiseltahan se kuulosti! Toista se oli aikanaan kun vanhempani olivat, tai äiti, jostain syystö isälle suuttunut niin isä lauleli jotakin tanssikappaletta:

        Ja vaikka kuljin, elon pitkän tiellä,
        en tahtois olla vailla tätä tuskaakaan, mutta näin:

        en tahtois olla vailla tätä tussuakaan!

        Silloin oli painuttava ulos,ei kestänyt nuorena kuunnella---nyt jo voi nauraa isän huumorille:DDDDDDDDDDD

      • Ramoona*
        meri-kukka98 kirjoitti:

        Kirjaa en ole lukenut, mutta teatteriesityksenä olen katsonut. Ei ollut mitään ennakko asetelmia,kun kirjakin oli lukematta. Lienee ollut julmaa ja ainakin naisia kohtaan hyvin epäoikeuden mukainen maailma Virossa noihin aikoihin. Vielä venäjän valta vaikutti......
        Kovasti on Oksasen kirja saanut huomiota ympäri maailmaa ja tosiaan elokuvakin on tulossa.
        Hyvin oli osattu tuoda esille teatterissakin eri vaiheet, metsässä piileksijät sun muut.
        Suositella voi, jos on lähi historiasta kiinnostunut. Ja naapurimaastaan.

        Puhdistus oli alunperin näytelmä, ja se oli kauan loppuunmyyty Suomen Kansallisteatterissa. En kuitenkaan käynyt sitä katsomassa, sillä oli lukenut jo Stalinin lehmät, enkä oikein pitäny siitä. Kun Oksanen sai odotetusti Finlandia-palkinnon, jonotin pitkään kirjastosta sitä ja se vei heti mukanaan. Onhan se tärkeä kirja Viron lähihistorian valottajana ja sodan ja miehitysajan kokemukset kerrotaan naisten kannalta. Enemmän minua kiehtoi kuitenkin naisten selviymiskeinot raskaista kokemuksista huolimatta. Monet perheen olivat hajallaan siksi, että osa oli karkotettu Siperiaan, osa venäläismielisiä. Naisten piti selviytyäkseen miellyttää miehiä, kokea häpeää ja väkivaltaa. Vanha nainen ottaa suojiinsa nuoren naisen, he yrittivät yhdessä huushollata. Mukana on myös sisarkateutta, kun rakkauden kohteena oli sisaren mies. Kirjaan sisältyy niin vahvoja tunnelatauksia ja jännitteitä, etten ihmettele Jjoutavan typykän (minusta se on hellä nimitys) uppoutumista siihen. Arkiset yksityiskohdat tekevät tekstistä uskottavan ja läheisen kuvan, kuin eläisi mukana siellä.Kirjan haluaa lukea heti kokonaan yhdeltä istumalta, mutta on pettynyt, kun se jo loppuukin.

        Sofi on saanut niin paljon palkintoja, että monelle kihahtaisi maine päähän. Onhan Sofia moitittu oman pesän likaajaksi ja hänelle tuli välirikko WSOY:n kanssa, ulkonäkökin jotakin ärsyttää. Mutta lahjakkaissa kirjailijoissa on aina ollut särmää.Odotan innolla uutta kirjaa.Elokuvan onnistumisen kanssa on vähän niin ja näin.

    • Rööslain

      Aukaise kirja mistä kohtaa tahansa. Huomaat, ettei siinä ole ainuttakaan turhaa sanaa. Siinäkin sen arvo.

      • jjoutava

        Hyviä on nämä vastaukset, Typykkäni ei olekaan tyhmä vaikka salattuja elämiä katsookin enemmän kuin lukee kirjoja, kuka sellaista on väittänyt? en minä ainakaan mutta hyvä kirja on kaikille luku kelvollinen ja kiinnostava alusta loppuun asti. Kohta minäkin luen sen enkä epäile enää.

      • ekserpti

        lukenut Sofi Oksasen kirjan,enkä erityisemmin pitänyt siitä.Outo "lintu" muutenkin

        tuo kirjailija! Riitaisan tuntuinen.

      • jjoutava
        ekserpti kirjoitti:

        lukenut Sofi Oksasen kirjan,enkä erityisemmin pitänyt siitä.Outo "lintu" muutenkin

        tuo kirjailija! Riitaisan tuntuinen.

        Ollaanhan me erilaisia, eihän typy ole aina huumorissakaan samalla aaltopituudella. Sveitsiläisen ministerin hihittely ei oikein tehonnut häneen, minua taas hihitytti kovasti. Sofin hän sanoi olevan etevä kirjailija. Jännityksellä odotan mitä mieltä minä olen kun nyt luen sen.

      • *Kukkahame*
        jjoutava kirjoitti:

        Ollaanhan me erilaisia, eihän typy ole aina huumorissakaan samalla aaltopituudella. Sveitsiläisen ministerin hihittely ei oikein tehonnut häneen, minua taas hihitytti kovasti. Sofin hän sanoi olevan etevä kirjailija. Jännityksellä odotan mitä mieltä minä olen kun nyt luen sen.

        Täytyy mennä huomenna kirjastoon, jos vaikka siellä olisi nyt se kirja, kaikki olivat olleet maailmalla perjantaina oli naapuri käynyt kyselemässä.
        Kun nyt on alettava liemiruualle, voisi samalla lukea ikäviä asioita ja piehtaroida itsesäälissä.
        En oikein usko että niin tapahtuu, mutta nälkäkuuri ei ole mukana.

        olisi tarpeen ehkä sinullekin, toivottavasti vointisi paranee.
        Nyt olen päässyt jo kirjan loppupuolelle ja sanon minäkin, että Sofi on etevä kirjailija.
        Jotakin runollista näen tässä.
        ***
        "Liide taisi kasvien salat ja parannus konstit.
        Konsteilla ei saanut pröystäillä, ylpeys oli jokaisen konstin loppu ja nöyryys jokaisen alku,
        hiljaisuus konstin voima".

    • <-juuso-<

      Koko kirjaa. Luin sen kyllä kohta sen ilmestyttyä. Mielestäni se on joutavapäiväinen kioskidekkari. Ei siinä ole Kari Hotakaisen eikä Mika Waltarin kutkuttavaa sanankäyttöä. Ei Dostojevskin jouhevaa kerrontaa.
      En ymmärrä millä perusteilla siitä on Finlandiapalkinto annettu.
      Eipä minun kai tarvitsekaan.

      • jjoutava

        Oikeassapa olet, muutaman virolaisen kohtaloita siinä kaikki, Viron historiahan on tunnettua meille. Olen
        lukenutkaikkia mainitsemiasi mestari kirjailijoita eivätkä ne ole ympäri maailmaa palkintoja saaneet kuten tämä kioski kirjailija. Maailma ei ole oikeuden mukainen, se on sanottava.

      • ilo*

        oli sellainen kirjoittaja,että joka lause "sitoi" kirjaan ja sen lukemiseen yhä enemmän.
        Rauhallinen verkkaisa tyyli,silti mielenkiinto säilyi.
        Hänen teoksiaan on ilo lukea aina uudelleenkin!

      • jjoutava kirjoitti:

        Oikeassapa olet, muutaman virolaisen kohtaloita siinä kaikki, Viron historiahan on tunnettua meille. Olen
        lukenutkaikkia mainitsemiasi mestari kirjailijoita eivätkä ne ole ympäri maailmaa palkintoja saaneet kuten tämä kioski kirjailija. Maailma ei ole oikeuden mukainen, se on sanottava.

        En osaa analysoida kirjaa, luin sen jo ennen kuin siitä tuli näin suosittu.
        Mutta luettuani kirjan aloin ymmärtää, mistä kaikesta me pelastuimme v. 1939-40.

        Aika hurjaa nimittaa Oksasta kioskikirjailijaksi.

      • jjoutava
        Makriina kirjoitti:

        se kioski kirjailija, siinä hieman vitsailin Juusolle, olen lukenut kirjan jo melkein loppuun ja olen Sofin ihailija, tarkan, oikeastaan pikku tarkan kirjoitus tyylin takia, hän pitää lukijan otteessaan alusta lähtien, laittaa tekstiin arvoitusta sopivasti. Kirjasta on sanottu niin paljon että enempään ei ole minulla tarvetta.

      • >-juuso-<
        Makriina kirjoitti:

        En osaa analysoida kirjaa, luin sen jo ennen kuin siitä tuli näin suosittu.
        Mutta luettuani kirjan aloin ymmärtää, mistä kaikesta me pelastuimme v. 1939-40.

        Aika hurjaa nimittaa Oksasta kioskikirjailijaksi.

        Sellaisena sen koin. Asiasisältökään ei niin hätkäyttänyt, tiesin sen jo 50 luvulla minkälaista siellä oli. Niitä pakolaisia oli joitain päässyt loikkimaan ruotsiin ja ruotsalaiskynämiehet laittoivat paperille heidän kokemuksiaan (ruotsissa ei ollut sensuuria). Sukulaiset lähettivät niitä sitten Isälleni, niin minäkin luin.
        Senlisäksi olen lukenut kaikki Arvo (poika) Tuomisen ja kirjailiaa en muista, mutta kirjan nimi oli Berijan Tarhat, kirjat.
        Että kyllä tietoa oli mistä säästyttiin v39-40 ja 41-44> Siihen aikaan vasemmistolaisuus oli voimissaan. Ikäluokassani oli suorastaan niinsanottuja sarvikommunisteja, jotka suorastaan vihasivat sotaveveteraaneja, kun menivät laittaan hanttiin ettei saatu tännekin ihannevaltakuntaa. Kun sitten tarjosin näitä kirjoja luettavaksi, sanoivat ettei heillä ole aikaa lukea kaikenmaailman porvarien kirjoittamaa ropakantaa. Täytyy keskittää voimavarat siihen että saadaan valta vaihtumaan ja porvarit vex.

        Mutta ihan jännittävä kioskidekkaeihan se puhdistus oli.

      • jjoutava
        >-juuso-< kirjoitti:

        Varohan nyt Juuso vähän, tämä ketju on kärjessä ja me vaan jatketaan. Kyllä Arvo Poika Tuominen on tuttu kun jostakin syystä kotiinkin aina joskus ostettiin joku kirja. Hyllyssänikin pitäisi olla joku hänen teos mutta nyt ei löytynyt, että voisin kehuskella, kirjan nimi olisi auttanut siinä puuhassa.
        Tuon Berijan tarhat olen kyllä joskus lukenut.

        Löytyihän se kirja. Maan alla ja päällä, Arvo tuominen, Muistelmia vuosilta 1921--1933 Ja nyt minun on se kirja luettava koska sen täälläkin mainitsin. Moittijat, olette oikeassa, miksi olla suuna päänä, Anteeksi.

      • tuppipäänäsuuna

        kuin tuppi suuna.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      230
      7686
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5180
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4802
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3468
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2025
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      1951
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1839
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1697
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1639
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      156
      1444
    Aihe