Eilen salilla

minulla oli suuri kunnia treenata kahdestaan ison roinaajan kanssa. Tai oikeastaan vain roinaaja treenasi ja minä räpelsin kynisliikkeitä pienillä painoilla. Heti kun roinaaja astui ovesta sisään(ihme että mahtui ilman kääntymistä sivuttain)minä tervehdin häntä, mutta hän ei noteerannut kaltaistani naturaalipoikaa millään tapaa. No kuitenkin seruaavaksi roijaaja asteli kyykkäystangon alle ja maa tärähteli hänen jalkojensa alla saaden pienen ja löysän naturaalikroppanikin värisemään. Hänen asettuessaan tangon alle istuin penkillä hänen takanaan ja roinaajan mahtava ja todella vaikuttava selkä, jonka muhkuraiset lihakset kiristivät t-paitaa, heitti jättimäisen varjon pienen kroppani päälle. Kuin auringonpimennys olisi tullut. Ja ne kädet, joilla hän nosti kiekkoja tankoon kuin ne olisivat olleet paperia, ne olivat paksut kuin mäntytukit ja pulleat verisuonet kiertelivät niissä kuin joet suomen kartalla.

En mennyt ihan lähelle roinaajaa vaan jätin hänelle kunnioittavasti reilusti omaa tilaa ja ihailin kauempaa hänen massiivista kroppaansa.
3374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuule natu. Sulla on vaihtoehtoja kaksi. Joko kuolet lajivalinta tai alat harrastamaan niistä nenäsi. Tunsin, että joku kynäniska katseli munua, en ole varma olenko se minä ketä katselit. Jokatapauksessa tämä naturuelli katseli minua kuin antilooppi niskoineen. Olisin halunnut puhua hänelle reenistäni, mutta muut roinarit kyselivät sen kaislikon muistan ikuisesti. Katselin kun toinen roinari ketä en tunne otti todella suuret käsipainot ja nosti ne valtavilla voimillaan en ennen kesää. Aloin muistella kuinka aloitin roinaamiseni ja juhlapuku oli valmis. Morsian käveli kohti alttaria se kaikki tuulahdus ja nauru minkä sinä iltana. Pukuhuoneessa, sen jälkeen kun olin riisunut housuni, tajusin, että muistoni eivät olleet osa minua. Tein hamsher-voileivän, pyysin häntä jäämän edes hetkeksi, mutta oli kuulemma myöhäistä. Ne kaikki vuodet, olinko elänyt valheessa, kenties unessa. Jatkoin matkaani tietämättä määränpäätäni. Saaga, hänet muistin aina, muistan kuinka heitin tuplavolttia ilman verkkoa. Ei se ollut eilinen, hän sanoi, ja jatkoi matkaansa.

Äänestä
  • jäin sanattomaksi!
    Tajusin lopullisesti, miksi kannattaa treenata natuna.

    Äänestä

vaikea ylittää! :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Narupelle kirjoitti:

minulla oli suuri kunnia treenata kahdestaan ison roinaajan kanssa. Tai oikeastaan vain roinaaja treenasi ja minä räpelsin kynisliikkeitä pienillä painoilla. Heti kun roinaaja astui ovesta sisään(ihme että mahtui ilman kääntymistä sivuttain)minä tervehdin häntä, mutta hän ei noteerannut kaltaistani naturaalipoikaa millään tapaa. No kuitenkin seruaavaksi roijaaja asteli kyykkäystangon alle ja maa tärähteli hänen jalkojensa alla saaden pienen ja löysän naturaalikroppanikin värisemään. Hänen asettuessaan tangon alle istuin penkillä hänen takanaan ja roinaajan mahtava ja todella vaikuttava selkä, jonka muhkuraiset lihakset kiristivät t-paitaa, heitti jättimäisen varjon pienen kroppani päälle. Kuin auringonpimennys olisi tullut. Ja ne kädet, joilla hän nosti kiekkoja tankoon kuin ne olisivat olleet paperia, ne olivat paksut kuin mäntytukit ja pulleat verisuonet kiertelivät niissä kuin joet suomen kartalla.

En mennyt ihan lähelle roinaajaa vaan jätin hänelle kunnioittavasti reilusti omaa tilaa ja ihailin kauempaa hänen massiivista kroppaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu