"Taavetti Heikkinen – Rintaman poliisi (toim. Jarmo Nieminen)
Ainutlaatuinen dokumentti Rintaman poliisi – Valvontaupseerin päiväkirja 1941–1944 (Ajatus Kirjat) tarkastelee ensimmäistä kertaa jatkosodan tapahtumia sisäisen turvallisuuden näkökulmasta. Kirja pohjautuu valvontaupseeri Taavetti Heikkisen jatkosodan aikaiseen päiväkirjaan, jossa hän kuvasi rintaman karua todellisuutta teloituksista ja rajuista kuulusteluista railakkaaseen juhlintaan.
Rintaman poliisi sisältää tietoa muun muassa hyökkäysvaiheen joukkokieltäytymisistä sekä loikkarien, desanttien, vakoojien ja maanpetturien käsittelystä sekä teloituksista. Taavetti Heikkinen oli lahjakas ylikonstaapeli ja sotapoliisi, joka oli tarvittaessa kovaotteinen mies. Hän työskenteli yhdessä sotatuomari Paavo Alkion kanssa."
Joko kirja on saatavilla? Vaikuttaa Tosijampalta.
Ainutlaatuinen dokumentti Rintaman poliisi – Valvontaupseerin päiväkirja 1941–1944 (Ajatus Kirjat) tarkastelee ensimmäistä kertaa jatkosodan tapahtumia sisäisen turvallisuuden näkökulmasta. Kirja pohjautuu valvontaupseeri Taavetti Heikkisen jatkosodan aikaiseen päiväkirjaan, jossa hän kuvasi rintaman karua todellisuutta teloituksista ja rajuista kuulusteluista railakkaaseen juhlintaan.
Rintaman poliisi sisältää tietoa muun muassa hyökkäysvaiheen joukkokieltäytymisistä sekä loikkarien, desanttien, vakoojien ja maanpetturien käsittelystä sekä teloituksista. Taavetti Heikkinen oli lahjakas ylikonstaapeli ja sotapoliisi, joka oli tarvittaessa kovaotteinen mies. Hän työskenteli yhdessä sotatuomari Paavo Alkion kanssa."
Joko kirja on saatavilla? Vaikuttaa Tosijampalta.
Vastaukset 85
Vanhimmat
Kirja ei ole vielä ilmestynyt.
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9512079992
Et sitten yhtään huonommin suunniteltua piilomainosta osannut kirjoittaa?
Taavetti Heikkinen -- Rintaman poliisi -- Valvontaupseerin päiväkirja 1941-1944. 11.5.2010 08:25 Jarmo Nieminen sotahistoria 63 kommenttia
LUE nuo kommentit!
Taavetti Heikkinen -- Rintaman poliisi -- Valvontaupseerin päiväkirja 1941-1944. Ajatus Kirjat. Urakka valmistuu!
http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/05/11/taavetti-heikkinen-rintaman-poliisi-valvontaupseerin-paivakirja-1941-1944
Valvontaupseeri
Valvontaupseeri 11.5.2010 10:35
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9066114
29.9. 2010. Eiköhän se ole pian kirjakaupoissa.
Kirja ilmestyi tänään..............
rintamamiehet pitivät sotapoliiseja Hym..???? Jotenkin ....erioikeutettuina rintamanvälttelijöinä ja pikkumaisina rehentelijöinä. En ole asiasta varma, mutta tieto on kuitenkin itsekuultua, rintamamiehiltä, ja niitä oli monta.
Hänellä oli poliisivaltuudet, mutta hän oli siis vastavakoilun palveluksessa ja Päämajan alainen.. Varsinainen sotapoliisi oli erikseen. Se oli komentajien alainen järjestysvoima.
Jamppa oli äsken radiossakin, missä Nicholas Wancke haastatteli Jarmo Niemistä Valvontaupseerin tiimoilta
Pe 1.10.2010 Yle Puhe, n. klo 08.15 eteenpäin
Luen viimeisiä sivuja tuosta Heikkisen päiväkirjasta. Kovasti tuntui olevan katkera polliisi, kun ei saanut kapteenin natsaa. Päiväkirjan sivuilta löytyy kyllä tästä montakin mainintaa. Muut ohittaneet kuulemma osasivat nuoleskella ylempien perseitä, mielistellä ja juottaa.
Näin siinä kävi kun ylennys ei kolahtanut kohdalleen.
siviiliammatiltaan ylikonstaapeli, oli suorastaan käsittämätöntä että hän oli ylimalkaan upseeri. Hengenlahjat olisivat riittäneet tuskin edes aliupseeritasoisiin tehtäviin.
pitkästymiseen ja kapteeninarvon kaipuuseen olisi ollut hyvin yksinkertainen ratkaisu.
Oltaisiin jaettu hänen kolmen vuoden palvelusaikansa Aunuksen Ryhmässä puolen vuoden jaksoihin.
Puoli vuotta valvontaupseerina ja sen jälkeen puoli vuotta etulinjan komppanianpäällikkönä.
Siinä ei olisi tullut Taavettipojalla aika pitkäksi kun olisi vähän väliä päässyt vyöryttämään taisteluhautaa.
Kapteenin arvo olisi tullut jo 1942.
Lastenlapsille olisi sitten ollut mukava kertoa, että tämä kunniamerkki on VR4 ja tämä on VR4 miekoilla ja tämä on VR3 tammenlehvillä ja Marskin ristiäkin ehdotettiin mutta nuo "esikuntapuudelit" veivät sen nenän edestä.
Reservin everstiluutnantin arvokin olisi tullut aikanaan kuten toiselle ansioituneelle valvontaupseerille Aimo Raassinalle.
Omituinen suhtautuminen sinulla, tietämättömyyttäkö? Muistapa, että korkeampaan koulutukseen ja sen mukaisiin ammatteihin pääsivät vielä 1950-luvullakin vain harvat ja valitut, oikeastaan ja varsinkin syrjäseuduilta vain ne, joiden vanhemmilla sattui olemaan tarpeeksi varallisuutta. Miten paljon hengenlahjoja menikään hukkaan... Heikkinen todisti hengenlahjansa siviiliammattinsa ulkopuolella, tiedustelu-upseerina.
Sotapoliisi-Sotakoira-Koiraslotta-Sotaroisto---jne....
Kunnon rintamamies sylki sotapoliisin saappaille. Se oli ammattikuntana kusipäisimpien miesten pakopaikka rintamalta ajelemaan junissa ja rosvoamaan soltun voit ja viinat.
rintamajoukkojen kurin ja järjestyksen ytlläpidossa taistelualueen ulkopuolella. Ilman sitä olisi ollut täysi anarkia kaikkialla.
Sotapoliisi loi itse anarkian ja varastamisen uuden tavan sotalain voimalla.
paljon anarkisteja vai rikollisia?
Kertoisitko esimerkkejä, vai valehteletko taas?
Ja mikä on "sotalaki"?
Onpa rauhalinen mies. Onnittelut Jarmo Niemiselle hyvästä radioesiintymisestä. Ei ole mennyt koulut hukkaan miehellä.
http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1613420&language=fi
ellei kyseistä kirjaa olisi edes julkaistu.
Tuskin mitenkään edistää maanpuolustusta jos kuvataan takalinjoilla maannutta ja haissutta etuoikeutettua etappisikaa.
Kirja voitaisiin jopa nähdä verisenä loukkauksena etulinjassa taistellutta aitoa rintamaupseeria kohtaan.
Tuntuvat nuo etappihommat järjestyvän suhteellisen helposti jos oli Suojeluskunnan jäsenkirja ja AKS:n kannattajajäsen.
Oletko lukenut kirjan?
tehtävässäkin olisi omat vaaransa. Saihan Taavettikin Syvärin kelirikkotaisteluissa 1942 keväällä kovan nuhan. Otti varomattomasti aurinkoa ilman paitaa liian varhaisessa vaiheessa.
Kuitenkaan mitkään uhraukset kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta eivät ole liian raskaita suojeluskuntamiehelle ja AKS:n kannatusjäsenelle.
Taavetti Heikkinen hoiti hänelle käsketyn tehtävän kiitettävästi. Senkin toteat kun luet kirjan.
Taavetti Laatikaisesta. Me ihmiset asetamme sen "riman" usein omalla kohdalla hiukan matalammalle kuin kanssaihmisten kohdalla.
Olivatko nuo Aunuksen Ryhmän Ropponen ja Päämajan Valvontaosaston Ropponen mitään sukua.
Kaiketi eivät koska Heikkisen piti peitellä Aunuksen Ropposen "puntista" Joensuuhun Päämajan Ropposelta.
Kirja pitää lainata ehdottomasti ? Isäni Pidätys Itåkarjalassa 1943 Helmik .Pidätyksen hoiti Itäkarjalan SE Valvonta osasto .2 kk kuulustelut ja keskitysleiriin .Sain juuri Puolusvoimien kuva-arkistolta valokuvia Vitelen leiristä ,siellä sitä nyrkkiä annettiin ,tunnusta ?
heimoaktivisteilta on karannut pahemman kerran mopo käsistä heidän julkaistessaan Taavetti Heikkisen sotapäiväkirjan.
Sinun kannattaa kiinnittää huomio Heikkisen kirjassa hänen kuvauksiinsa erittäin raaoista pahoinpitelystä vankeja kuulusteltaessa.
Heikkisen sotapäiväkirjan valossa ei ole mikään ihme, että myös sinun isäsi on kokenut kovia Viteleen vankileirillä.
Kaiketi Valkokaarti/ AKS ja IKL eivät olleet päässeet eroon kansalaissodassa omaksumista toimintatavoista.
Välillä kyllä tuntuu siltä, että pata soimaa kattilaa kun heimoaktivistit moittivat Neuvostoliittoa raakuuksista.
jäi Heikkisen kirjasta askarruttamaan, että voisivatko nämä nahkatukkaiset pikkupojat jotka nykyisellään kirjoittavat Suomi24 foorumille ja käyttävät ilmaisua "koukkunokka jutikka" olla valvontaosaston kirjoilla.
Kyseisen epäilyksen aiheuttaa se, että Heikkinen käytti 11D:n komento-osastossa palvelevasta sotilasvirkamiehestä ilmaisua "kansainvälinen jutikka".
Tiedä sitten vaikka se olisi valvontaosaston sisäistä ammattislangia. Vaikea sanoa kun ei juurikaan tunne "puulaakin" arvomaailmaa tai työkäytäntöjä.
kyllähän noilla nimikkeillä on taipumus perityi organisaation muistissa. Hyvä havaintoa.
olisivat kestäneet tuota päivittäistä ryyppäysrumbaa ellei nenänvalkaisuloma olisi iskenyt kiinni kahden kuukauden välein.
Rintamamiehillä etulinjan korsuissa oli kaiketi vähemmän viinaa käytettävissä koska heille riitti loma neljän kuukauden välein.
käyttö jää "päälle" normaaliksi elämänasenteeksi, niin yllättävän pitkälle (50-luku) se vaimokin kesti ennen kuin antoi Taavetille "lopputilin".
Miten perustelet, että Taavetti Heikkinen olisi käyttäyt holtittomasti viinaa, että se olisi jäänyt päälle?
hän sotapäiväkirjaansa, niin alkoholin käyttö Syvärillä oli ainakin nykyisten normien mukaan täysin tolkutonta.
(Vanha sanonta väittää, että jos pirulle antaa pikkusormen, niin se vie mennessään koko miehen)
Syy-yhteydestä on hiukan vaikea mennä näin jälkikäteen sanomaan ,mutta avioero siitä tuli 50-luvulla.
pystytkö kertomaan kuinka monta kertaa Taavetti Heikkinen oli humalassa päiväkirjamerkintöjen perusteella.
paikalla laskemassa ryyppykertoja.
Hyvin kuvaava kohta patalaiskojen etappisikojen elämänasenteesta oli se, että he mieluimmin makasivat 1941-1942 vuodenvaihteessa puoli vuotta risassa teltassa kuin ottivat lapion käteensä ja kaivoivat korsun itselleen.
Ratkaisua Taavetti selitti myöhemmin kotilomallaan kun ei saanut hakattua polttopuita itselleen sillä ettei ruumiillinen työ sovi vartalolle.
Eipä se sitten ollutkaan ihme, että Taavetti valitteli koko loppusodan ajan reumatismia.
Vanha Buranamainos puhuu miehekkäästä itseaiheutetusta päänsärystä.
Ps. Oppiko Taavetti tuntemaan toimiessaan Hirvensalmen nimismiehenä erästä sieltä lähtöisin olevaa ministeriä jolla oli kuulemma "henkilökohtainen ongelma"
Puhut paskaa. Et ole lukenut kirjaa. Teltta oli kaivettu maahan. Syvärin alajuoksulla he olivat vajaa neljä kuukautta, josta viimeisen kuukauden korsussa. Sieltä he muuttivat Syvärin yläjuoksulle ja asettuivat asumaan koulun yläkertaan. Lue kirja!
ylä ja alaluokka.
AKS:n valaveljet tarvitsivat AKS:n kannatusjäseniä tekemään likaisen työn.
Taavetti Heikkisen kaltainen monella tavalla yksinkertainen yksilö Ristijärven pitäjän pitkospuiden takaa kuvitteli liatessaan kätensä vereen kuuluvansa asioista päättävään yhteiskuntaryhmään.
Hyvin tyypillistä AKS:n valaveljillä on äärimmäisen alentuvasti ilmaista Kuinka Taavetti Heikkisen elämän HUIPPUHETKI OLI TOIMIMINEN HIRVENSALMEN NIMISMIEHENÄ.
Kaikesta päätellen sinun elämäsi huippukohta oli se kun sinä pidit siellä Meilahdessa viikkotolkulla hakaristilippua parvekkeella.
Kuten sanottu niin järjestelmä aina tarvitsee enemmän tai vähemmän yksinkertaisia nilkkejä.
Lue poika kirja, ennen kuin enempää veistelet. Ymmärrät sinäkin! Voit toki jo nyt kertoa, mitä tarkoitat AKS:n valaveljillä? Hannu Taanilaa, Veli-Pekka Leppästä, vai ketä ?
sinäkin menet sinne vertaistesi joukkoon Huhtiniemiketjuun.
Valitettavasti Rottakoulu ei riitä AKS:n kannattajajäseneksi.
Matti Kuusi, Ville-Paavo Aittola (toim.): Neljätuhatta veljestä, sataneljä elämäntarinaa. WSOY 1991.
Huono ja tylsä kirja. Tai eihän se edes ole "oikea" kirja vaan päiväkirja.
Suurimmilta osin päiväkirjamerkinnät koskettavat sitä mitä Taavetti söi ja koska se saunoi. Säätila, reumatismi, majoitus, ei huvita mikään, pelattiin pokeria, lomille lomps ja kuvaukset miten ja millä pääsi paikasta toiseen.
Niin ja siitä telttakuopasta, senhän tulivat herroille kaivamaan jotkut toiset. Olivatko ne nyt työkomppaniasta vai mistä, en muista, enkä jaksa tarkistaa, mutta itse eivät laittaneet kuin pahveja seinille sitten myöhemmessä vaiheessa korsumajoituksessa..., niin ja kipinääkin niille piti muut.
Ehkä merkittävin seikka mikä tulee esille on juuri se kuvaus kuulusteluista. "Piti lyödä kovaa että tunnusti". Myös se että esimies (kenraali, eversti?) vaati säännönmukaisesti kuolemanrangaistusta vakoilusta ja raivostui kun antoivat kerran "vain" elinkautistuomion.
Vielä olis muutama sivu jäljellä, kun vaan jaksais lukea loppuun asti. Sisällöltään todella köykäinen opus, en suosittele kenellekään.
olevan hyvin tyypillistä AKS:lle.
Riippumatta siitä onko henkilö valajäsen numero 516 vai ainoastaan tavallinen juoksupoika kuten tuo Taavetti , niin väkivalta oli ratkaisu kaikkiin ongelmiin.
Heikäläisten kannalta oli iso ongelma se, että tuomariksi sattui Santeri Alkion poika joka ei suostunut liukuhihnalta määräämään kuolemantuomioita.
”Ehkä merkittävin seikka mikä tulee esille on juuri se kuvaus kuulusteluista. "Piti lyödä kovaa että tunnusti". Myös se että esimies (kenraali, eversti?) vaati säännönmukaisesti kuolemanrangaistusta vakoilusta ja raivostui kun antoivat kerran "vain" elinkautistuomion.”
Huomaa, että et ole lukenut kirjaa. Heikkinen ei vaatinut kuolemnrangaistuksia. päonvastoin
Sellaista se sotiminen oli rintamalla, jossa ei ole taisteluja, kuten saksalaiset Syväriä kuvasivat. Olisipa mkava päästä noille samoille kalapaikoille.
väittänyt etten minä ole lukenut kirjaa.
Silloin kun koti, uskonto ja isänmaamiehet julkaisevat näinkin mehevän paljastuskirjan ,niin minä luen rivien välitkin.
Hiukan kylläkin epäilen tuon kirjan perusteella, että AKS-miehet ovat taipuvaisia masokismin suuntaan.
On todella hienoa, että evetstiluutnantti Jarmo Niemisellä oli munaa toimittaa Taavetti Heikkisen päiväkirjat. Niemistä, Jampppaa, on syyte milloin mistäkin, syyttä. Tuota kirjaa olisi voinut sensuroida, vaikka miten. Niin ei ole tehty.
Kirja on erinomaisesti, suurella pieteetillä, tehty. Se on arvioitu hyvin tärkeäksi lähdeteokseksi, jota se eittämättä on. Se, että sotatapahtumia on vähän asemasodan ajalta on siten, kuten tapahtui. Arvioin, että kirja tulee kulumaan tulevien tutkijoiden käsissä.
Sotahistorian tutkija
joka on arvioinut Taavetin päiväkirjan tärkeäksi lähdeteokseksi.
Sinua tai Rimpinevan ala-asteen 3B luokan historiakerhoa ei lasketa mukaan.
Bonnierin journalistipalkintoehdokkaat julkaistiin iltapäivällä Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla. Palkintolautakunnan mukaan Ilta-Sanomien historialehdet ovat tyylikästä historian popularisointia. Niissä on etsitty tarinoita kuuluisien kuvien takaa ja annettu ääni tavallisille, historian pyörteisiin joutuneille ihmisille. Palkintolautakunnan mukaan historialehdet ovat rohkaiseva esimerkki siitä, että kunnianhimoisella laatujournalismilla voidaan saavuttaa myös kaupallista menestystä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/ ISn päätoimittaja Ulla Appelsin työryhmineen ehdolla Suuressa journalistipalkinnossa/art-1288369373574.html
Mitäs Jamppa tuolla tekee? Onko sillä "pystyrysä" päällään?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/ ISn päätoimittaja Ulla Appelsin työryhmineen ehdolla Suuressa journalistipalkinnossa/art-1288369373574.html#
Taitaa olla vähän samannäköinen toimittaja?
Kommentoija voisi kertoa muillekin, mitä hän yrittää kertoa!
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/ ISn päätoimittaja Ulla Appelsin työryhmineen ehdolla Suuressa journalistipalkinnossa/art-1288369373574.html#
Pystyrysäksi sanottiin armeijan verkkopaitaa. Kuvassa näkyvä ruudullinen paita näyttää kauempaa juuri pystyrysältä... ;=)
On se kuvasuurennoksen mukaan Jamppa itse.
Jamppaa muistuttava IS:n toimittaja.
Ton kirjan rakenne on myös hölmöhkö. Niiden lähinnä tyhjänpäiväisten päiväkirjamerkintöjen väliin olisi pitänyt aina sisällyttää kyseisen pataljoonan, rykmentin, osastojen (mitä lie) liikkeet ja sotatoimet kulloisellakin hetkellä. Nythän tuo laajempi kokonaiskuva on lisätty kirjasen loppuun.
Hyvät ovat arviot kirjasta. Harvoin Suomessa on nähty näin vahvaa suitsutusta kymmenissä arvioissa. Nostan hattua everstiluutnantti Niemiselle rohkeasta toiminnasta kirjan tekemiseksi ja julkaisemiseksi.
Kirjan merkittävyys on valvontaosaaston kenttätoiminnassa. Kirja tuo esille uuden näkökulman sodan ajan joukkojen sisäiseen turvallisuuteen ja sen liittymisen vastavakoiluun. Tärkeä teos.
heppoista uuden tiedon anti niin vastavakoilusta kuin vihollisen harjoittamasta pintavakoilusta. Köyhiä ja lähes lukutaidottomia vähämielisiä vakoilijoita. Helppo heitä oli pieksää ja ammuttaa sitten. Ryypätä Taavetin piti, kun pää ei kestänyt moista.
Piti lyödä lujaa. Pysyi. Siis ei saanut mitään irti näistä onnettomista. Oli siinä meillä Rintaman poliisi.
veteraanikerhokin tykästyi kirjaan.
Me täältä Rimpinevan ala-asteelta lähetämme lämpimät terveiset sinne Kustaankartanoon.
Minä puolestani ja sukuni puolesta kiitän Jarmo Niemistä kirjan toimittamisesta. Kirjan avulla selvisi mitä meidän pappa teki sodassa ja miksi pappa vaikeni lähes kaikesta. Kiitos myös Heikkisen suvulle, että annoitte julkaistavaksi isänne päiväkirjat.
Viikon #07 / 2011, Kulttuurivinkki™:
Taavetti Heikkinen:
toim. Jarmo Nieminen
RINTAMAN POLIISI
Valvontaupseerin päiväkirjat 1941 - 1944
- Gummerus Kustannus Oy
- kovat kannet
- painopaikka: Bookwell Oy, Juva 2011
- mustavalkonen valokuvakuvitus
- kirjastoluokka 99.139
- ISBN 978-951-20-7999-5
- 364 numeroitua sivua;
- koko 215 x 140 x 26mm
- kannen suunnittelu Timo Numminen
- julkaistu syyskuussa 2010
Sotien jälkeen ilmestyy yhä enemmän kirjoja, ja ajan myötä sankariteot vain lisääntyvät sekä paranevat hiljalleen ja voi vain ihmetellä miten koko sota saatettiin edes hävitä. Tai sitten joku joukko-osastopalvelukseen soveltumaton ja koulutuskeskukseen siirretty kirjoittaa kuvitteellisen kirjan karrikoiduilla henkilöillä, ja tätä teosta ylistetään johtamisen mallina seuraavaan sotaan asti. Joku mukana olematon voi pyrkiä myös korjaamaan talteen toisten tekemisten kunnian. Tai joku synkistelijä kirjoittaa kirjan todellisuudesta, ja kirja sekä kirjoittaja haukutaan lyttyyn.
Tämä on kaikkien sotien loppukaava läntisessä maailmassa pohjoisella pallonpuoliskolla. Niin meillä kuin muuallakin.
Taavetti Heikkisen muistikirja, Jarmo Niemisen viitteillä ja lisäyksillä täydennettynä, tuo Jatkosotaan uutta.
Hän oli valvontaupseerina, jonka tehtävä oli tarkkailla joukkojen mielialaa, raportoida siitä ja ottaa osaa vakavimpien sotilasrikosten tutkintaan, erityisesti moraalia murtavien tekojen osalta. Sodan aikana se tarkoitti lähinnä kommunististen ajatusten esittämistä ja tappiomielialan lietsomista. Samoin kirjesensuuri työllisti häntä.
Yksiköissä oli lisäksi tiedottajia jotka mahdollistivat miehistötason mielialan seurannan. Tämä aihepiiri lienee vielä melko tutkimaton sotahistoriassamme.
Päivittäiset, toteavat merkinnät ovat paljon paremmin oloja kuvaavia kuin mikään kaunokirjallinen kuvaus. Tähän sinänsä hyvään tyyliin lienee pohjana hänen työnsä poliisina.
Kirjasta välittyy kuva hyvin huonoissa olosuhteissa, mutta myös huonoissa välineissä taistelevasta armeijasta, joka ensin yli kestorajansa ponnistaneena alkaa kapinoida pienessä mitassa, mutta levon jälkeen jatkaa taisteluaan kiitettävästi.
Jatkosodan pitkä asemasotavaihe aiheutti armeijalle väistämättömän moraalin laskun. Taistelutoiminnan puute johti eriasteisiin irtiottoihin, ja parhaiten selvisivätkin ne joukko-osastot joissa tekeminen kanavoitiin hyödylliseen ja tuottavaan työhön. Missä asia jätettiin asianomaisten omaan harkintaan, oli ongelmia!
Johtaminen korostui tässä asemasotavaiheessa, ja johtajakoulutuksen puute oli tässä. Taistelutoiminnassa ei ongelmia juurikaan ollut, mutta sen jälkeinen asemasotavaihe asetti johtamiselle vaatimuksia joihin ei selvästikään oltu valmistauduttu.
Erityinen ansio kirjassa on annettava nimien käytölle, sillä mitään lyhennyksiä tai muita ’suojausmenetelmiä’ ei ole käytetty. Tämä lisää merkittävästi teoksen antia asianharrastajille.
Viinaa oli ja sitä kului ylemmissä portaissa, mutta hyvin harvoin se tuli ongelmaksi. Samoin metsästys ja kalastus oli moraalia ylläpitävää toimintaa, sillä se paransi ruoan laatua ja määrää. Olipa Heikkisellä mukanaan oma metsästyshaulikkonsakin.
Vakoilijoita ja desantteja liikkui kaikkialla ja näidenkin toimien tutkimiseen Heikkinen otti osaa. Kovin usein näillä vakoilijoilla koulutus oli ollut sitä luokkaa, että oli vain lyhyen ajan kysymys jäädä kiinni.
Kirjassa kerrotaan ikävistäkin tapauksista kaihtelematta, mutta sellaista se oli silloin.
Kirja valottaa yhtä sotahistoriamme aluetta jota ei juurikaan ole vielä käsitelty, sisäistä turvallisuutta ja vallattujen alueiden hallinto-ongelmaa. Mutta niin se näyttää nykyäänkin olevan suuremmillakin armeijoilla. Mitään ei juurikaan ole opittu menneestä...
Erityisesti Jarmo Niemisen lähdeviitteet ja liitteet helpottavat kirjan tapahtumien seuraamista, samoin kartat ovat riittävän yksinkertaiset aiheeseen. Viitteet olisivat voineet olla paremmin sivun alalaidassa kuin kirjan lopussa, tämä olisi antanut helpommin paremman kokonaiskuvan tapahtumista. Kirja on suunnattu suurelle yleisölle, joten sikälikin ratkaisu olisi perusteltu, mutta kirja on painettu.
Sotahistorian harrastajan kirjastoon tämä historia kuuluu ehdottomasti, mutta sopii muillekin sota-ajasta ja nimenomaan jarkosodan ajasta kiinnostuneille.
Jotakin kirjan suosiosta kertoo sekin että ainakin kolmas painos on jo menossa!
Viikko #07 / 2011
Takaisin etusivulle !
Kaikki Viikon Kulttuurivinkit™
Tätä sivua on muokattu viimeksi ma 14.02.2011
© Warthog MMXI
suomalaisen politrukin päiväkirja. Siinä mielessä se tuo jatkosotaan uutta. Siis meilläkin kytättiin miehistön mielialoja ja tuomittiin kuolemaan. Ihan samanlaista kuin toisella puolella rintamaa.
Eipä paljon nostata isänmaallisia tunteita. Päinvastoin inhottaa koko loisjoukko. Kyllä suomalainen sotilas tappeli ilman kyttääjiä ja koiraslottia. Kiitos Väinö Linnalle totuuden kertomisesta JR 8:sta ja niiden tuomioiden vaikutuksesta miehistön moraaliin.
Osaatko mainita kuka tuomittiin kuolemaan kyttäyksen perusteella?
Kyttäysupseerit olivat omienkin joukossa halveksittuja nuuskijoita ja ilmiantajia. Heikkisen kerrassaan erinomaisesti kirjoitetusta ja toimitetusta kirjasta käy ilmi sama yllättävä teema kuin sotatuomari Alkionkin päiväkirjoista, suomalaisten kapiaisten sikamaisuus ja verenhimo kun piti ehdottomasti päästä tappamaan OMAN kansan parhaita voimia. Sitä ei voi lahjakkainkaan valehtelija parhain päin selittää.
AGRICOLAN KIRJA-ARVOSTELUT
ISSN 1796-704X
Perustietoa valvontatyöstä
Jarmo Nieminen on toimittanut Taavetti Heikkisen autenttisen sotapäiväkirjan. Heikkinen toimi sodan aikana Päämajan alaisissa valvontatehtävissä ylikonstaapelina ja reservinupseerina. Päiväkirjamerkintöjen lisäksi teoksessa selostetaan valvontaosaston toimintaa, siinä on aikaisemmin julkaisematonta kuva-aineistoa, selkeät viitteet, sekä hyvin tehty henkilöhakemisto. Päiväkirja kuvaa sodan vaiheet "suurena juhlana" koetusta hyökkäysvaiheesta vähitellen kehittyvään pettymykseen.
Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistoriallisen laitoksen tutkija, yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Nieminen on toimittanut poikkeuksellisen mielenkiintoisen teoksen. Sen keskeinen sisältö on koko jatkosodan ajan Päämajan alaisissa valvontatehtävissä toimineen ylikonstaapeli ja reservinupseeri Taavetti Heikkisen autenttinen sotapäiväkirja.
Teoksen alussa on varsin tarpeellinen tietoisku valvontaosaston toiminnasta. Sehän oli varsinaisesta johtamisjärjestelmästä erillinen suoraan Päämajan alainen vastavakoiluorganisaatio. Myös teoksen nimihenkilön vaiheista annetaan perustiedot.
Tunnollisen upseerin sotapäiväkirja
Päiväkirja kuvaa koruttomalla ja persoonallisella tavallaan sodan vaiheet "suurena juhlana" koetusta hyökkäysvaiheen alkamisesta vähitellen aina syvemmäksi kehittyvään pettymykseen sodan jatkuessa suurin henkilötappioin. Jo hyökkäysvaiheessa alkavat uupumukseen perustuvat kieltäytymiset. Miehet eivät ymmärrä etenemistä vanhan rajan yli, eivätkä tunkeutumista aina kauemmaksi Itä-Karjalaan. Innostus karisee jo syksyllä -41 myös useimmista heimohenkisistä sotilaista, joihin Heikkinenkin AKS:n kannattajajäsenenä kuuluu.
Petroskoin ( Äänislinnan) valtausparaati jaksaa vielä innostaa, mutta sitten henkinen ja ruumiillinen uupumus iskee Heikkiseenkin aina vain voimakkaammin. Rutiinit jaksetaan jotenkin hoitaa, mutta ainoat odottamisen arvoiset asiat ovat kotilomat.
Heikkinen kuvailee asiallisesti ja samalla vaikuttavasti työtään loikkarien, kieltäytyjien, desanttien, vakoojien ja maanpettureiden käsittelyssä. Pidätyksistä edetään kuulusteluihin, oikeudenkäynteihin ja lopulta teloituksiin. Heikkinen osallistuu niihin viran puolesta mm. divisioonan kenttäoikeuden upseerijäsenenä ja teloitusten todistajana.
Ajan myötä alkaa myös tappion tunne aina vain voimistua. Pettymys purkautuu erityisesti saksalaisiin, mutta epäluottamus omaan sodanjohtoon alkaa myös näkyä - ainakin rivien välissä.
Sodan pitkittyessä kasvaa myös juopa aktiiviupseerien ja reserviupseerien välillä. Aktiivien koetaan saavan parempaa palkkaa, ylennyksiä, kunniamerkkejä ja muita etuisuuksia. Reserviupseerit jäävät niistä paitsi tai saavat niitä ansaittua vähemmän. Erityisen vaikeana koetaan esimiesten arvostuksen puute. Siitä Heikkinen antaa ankaraa kritiikkiä, jonka kohteeksi joutuu myös divisioonan maineikas komentaja K.A. Heiskanen eli "Kylmä-Kalle".
Heikkinen palvelee sitkeästi mm. pahan reumatismin vaivaamana torjuen jopa tarjouksen ryhtyä ylipäällikön henkivartion johtajaksi. Lopulta toukokuussa 1944 tulee kaivattu siirto kotirintamalle Mikkeliin perheen lähelle. Perhe on Heikkiselle yhtä tärkeä kuin isänmaa. Lukijan kannalta on tietysti harmillista, että Heikkinen tarkkailee kesän -44 kohtalonhetkiä kotirintamalta.
Päiväkirjaa elävöittää melko runsas ja osittain aiemmin julkaisematon kuva-aineisto. Sotahistoriasta kiinnostuneen kannattaa perehtyä myös samassa divisioonassa sotatuomarina toimineen Paavo Alkion Sotatuomarin päiväkirjoihin. Miehet tekivät yhdessä työtä ja asuivat usein samassa majoituksessa. Heikkisen päiväkirjan tekstit ovat teoksessa keskeisessä roolissa, muut aiheeseen liittyvät tiedot on sijoitettu pääosin kirjan liitteiksi, mitä pidän onnistuneena ratkaisuna.
... jatkuu
.. jatkuu
Iskevän Kiilan vaiheet
Heikkisen päiväkirjan sotahistorialliseen taustaan voi tutustua seuraamalla Niemisen kuvaamia 11. Divisioonan eli "Iskevän Kiilan" vaiheita sen raskaalla ja monipolvisella sotatiellä Karjalan Armeijan riveissä Pohjois-Karjalasta Syvärille ja Petroskoihin. Tämä vaihe toi Heiskaselle Mannerheim ristin ja keväällä -42 kenraaliylennyksen. Asemasodan pitkät vuodet eletään Syvärin keskirintaman vaikeissa oloissa. "Kiilan" vaiheiden seuraamista helpottavat erittäin selkeät kartat. Historiaosuuden painopiste on Heikkisen palveluajassa. Kesä -44 Ihantalassa ja syksy -44 Lapin sodassa käsitellään vain lyhyesti.
Nieminen kuvaa mielenkiintoisesti komentajien keskinäisiä suhteita. Heiskasen ja VI armeijakuntaa komentaneen Paavo Talvelan suhtautuminen alaisiinsa komentajiin näkyi toisaalta miesten vaihtoina, toisaalta ylennyksinä ja muina palkitsemisina. Rykmenteille annetut tehtävät vaikuttivat suoraan mm. tappioihin. Pääosin varusmiehistä muodostettu P.A. Autin komentama "Tuntemattoman sotilaan" Jalkaväkirykmentti 8 sai usein vaativimmat tehtävät. Nehän koko kansa tuntee romaanin, Mauno Jokipiin rykmenttihistorian ja elokuvien kautta. Silti reserviläisrykmentti JR 50:n tappiot kaatuneina ovat jopa hieman suuremmat. Kolmas rykmentti eli JR 29 oli usein hieman sivuraiteella. Se lakkautettiin armeijan suuressa järjestelyssä 1942.
Nieminen on tehnyt huolellista työtä. Kirjan arvoa tutkimuksena lisäävät selkeät viitteet ja perusteellinen henkilöhakemisto.
Kirjoittaja on viime sotiin perehtynyt yleisesikuntaeversti.
kirjan. Minulle riittää manipulointiyrityksesi. Vaihda levyä. EVVK nämä sinun juttusi.
Valvontaupseerin jatkosota
4.1.2011 16:01 Jussi Niinistö 7 kommenttia
Joululomalla oli aikaa lukea. Ohessa arvio yhdestä viime syksyn puhutuimmista sotakirjoista.
Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Jarmo Nieminen on toimittanut Taavetti Heikkisen päiväkirjat, jotka tarjoavat autenttisen kurkistusaukon valvontaupseerin toimintaan jatkosodassa. Päämajan alaisista valvonta- eli vastavakoilutehtävistä ei ole aikaisemmin paljoa kirjoitettu, sillä valvontaosaston asiakirjat tuhottiin sodan päättyessä.
Heikkisen päiväkirja Rintaman poliisi kertoo koruttomalla tavalla muun muassa hyökkäysvaiheen joukkokieltäytymisistä keskipohjalaisista kootun, jääkärieversti ”Kylmä-Kalle” Heiskasen johtaman 11. Divisioonan osalta.
Kirja kertoo myös loikkarien, desanttien, vakoojien ja maanpetturien kohtaloista unohtamatta kotikommunistien ja purnaajien palauttamista ruotuun. Vastavakoilu iski, kenttäoikeus toimi ja Heikkinen kirjasi tuntonsa kuulusteluista ja tuomioista tuoreeltaan.
Riemusta synkkyyteen
Taavetti Heikkinen (1906–1969) oli ylikonstaapeli, reservin upseeri ja Akateemisen Karjala-Seuran kannattajajäsen. Niinpä Suomen armeijan eteneminen Itä-Karjalaan oli hänelle aluksi riemukulkua, kuten hän esimerkiksi kirjoitti 1. lokakuuta 1941 Petroskoin valtauksen jälkeen:
”Pysähdyimme ja kiitin hiljaisena Jumalaa, joka on sallinut minun elää tähän päivään saakka ja nähdä tämän, joka on ollut elämäni suurin unelma.”
Sodan pitkittyessä tunnelmat päiväkirjan lehdillä tylsistyvät ja synkistyvät. Illuusiot karisevat, ”V-käyrä” nousee ja luutnantti Heikkinen on palaa loppuun. Hän raapustaa 21. tammikuuta 1944 seuraavaa:
”Olen väsynyt, niin suunnattoman väsynyt tähän sotaan ja kaikkeen pelleilyyn täällä.”
Vaihtelua asemasodan aikaiseen arkeen tuo lähinnä saunominen. Arki taas muuttuu juhlaksi, kun aseveli tuo lomalta alkoholia, useimmiten pöytäviinaa, joka porukalla nautitaan.
Sota on sotaa
Päiväkirja oli virkatoimissaan tunnollisen, tarvittaessa kovaotteisen sotapoliisin varoventtiili: höyryjen päästäminen kirjoittamalla toimi terapiana. Rintaman poliisi ei realistisuudessaan ole mikään tavanomainen sotakirja saati sankaritarina, eikä se siten ole aina miellyttävää luettavaa.
Valvontaupseeri Taavetti Heikkinen kirjasi tapahtumat sellaisina kuin hän ne näki ja koki, ilman jälkiviisastelua. Jarmo Nieminen on tehnyt esimerkillisen huolellista ja asiantuntevaa työtä taustoittaessaan sotadokumentin merkintöjä monin eri tavoin.
Kirjan liitteenä on kuvaus 11. Divisioonan sotatiestä. Lähdeluettelosta tosin uupuu allekirjoittaneen väitöskirja everstiluutnantti Paavo Susitaipaleesta, joka sentään toimi hyökkäysvaiheessa yhtenä ”Iskevän kiilan” rykmentinkomentajista (JR 29).
Vakava asian harrastaja saa Heikkisen päiväkirjamerkinnöistä enemmän irti, jos niitä lukee vertaillen Heikkisen aseveljen, samaan telttakuntaan kuuluneen Paavo Alkion Sotatuomarin päiväkirjojen (2003) kanssa. Nämä kaksi kirjaa täydentävät toisiaan ja osaltaan hyödyttävät jatkosodan historiantutkimusta.
Folosofian tohtori
Jussi Niinistö
on yhtä vahva argumentti Taavetin tapauksessa kuin jos minä vetoaisin Heikki Ylikankaaseen.
Niinistön julkaisutoiminta on suunnattu teinipojille kaikkine sankarillisine kertomuksineen jääkärivääpeleistä heimosodissa.
Jussi Niinistö tohtori, on väitellyt historasta. Hän on myös historian dosentti. Ilmeisesti sinulle kelpaa suosittelijaksi vain Ukko ylijumala.
Jos sinä saat Ohto Manniselta hyvät arvostelut, niin silloin minäkin pysähdyn miettimään, että voisiko Taavetin kirjasta antaa saman arvosanan kuin Paavo Väyrysen väitöskirjasta tai Jari Vilenin gradusta.
ja päiväkirjaa toisistaan. Manninen tutustui kirjaan jo tekovaiheessa kuten alussa ilmenee. Se ei silti ole mikään opinnäyte ainakaan päiväkirjan osalta. Onpahan esimerkki hyvästä toimitustyöstä.
kantaa Jarmo Niemisen Arkadianmäelle.
Sehän on tietenkin toinen asia ettei näistä kaaderimiehistä tahdo saada tekemälläkään sisäsiistejä.
Mielenkiinnolla seuraan missä vaiheessa kokoomus joutuu siirtämään Jarmon vilttiketjuun (Persu) kuten kävi kommodori Seppo Kanervalle.
Toisaalta se varmaankaan ei olisi suuri muutos mielipideilmastossa kuten tuo tohtori Jussi Niinistön antama sivustatuki on jo osoittanut.
Kirjakaupassa oli kolmas painos menossa, kun kävin. Nieminen taitaa olla aika outo ilmestys politiikoksi. Ensin mies kukkoilee komukoiden kansallissankarille, Ylikankaalle ja vetelee samanaikaisesti täysiä saleja Helsingin punikkileiriluennoillaan. Kaiken huipuksi kommareiden Kansan Uutisissa kirjoitetaan ukosta kunnioittavasti. Totta toki on, että Nieminen on pannut Helsingin valtuustossa tuulemaan. Ilmankos kokkarit huusivat miestä apuun persujen paineessa.
Hauska kommentti. Kansan Uutiset on muuten Vasemmiston, ei kommunistien pää-äänenkannattaja. Tiedonantaja on heidän ja uskoakseni sielläkin kunnioitetaan Niemisen historiatyötä.
välillä väärinkäsittävät ilmaisuvapauden kuten kävi eräälle yliluutnantille Vekarajärvellä muutama viikko taaksepäin.
varmasti myös monet yksittäiset upseerit - on saanut paljon erittäin kielteistä palautetta tapahtumasta, jossa yliluutnantin epäillään nimitelleen tasavallan presidenttiä varusmiesjoukon edessä.
Yleisen palvelusohjesäännön mukaan yksi osa sotilashenkilöstöä on päällystö, joka jakaantuu upseereihin, erikoisupseereihin, opistoupseereihin ja kadetteihin.
Upseeriliitto haluaa todeta jäsenilleen, että yliluutnantti ei ole tasavallan presidentin virkaansa nimittämä, Maanpuolustuskorkeakoulusta valmistunut upseeri. Yliluutnantti kuuluu TOISEEN PÄÄLLYSTÖRYHMÄÄN.
Mikäli epäilyt osoittautuvat tosiksi, Upseeriliitto ei pidä yliluutnantin käytöstä hyväksyttävänä.
t: Hannu Sipilä
aitoja suomalaisia, ei mitään poliittisia pellejä. Nieminen on asialinjalla ja niin ovat hänen kannattajansakin. Uskallan sanoa, että he eivät hyväksy moista soopaa.
tiedotteesta käykin ilmi , niin kyseinen yliluutnantti ei ole kadettiupseeri vaan niitä sekundaupseereita eli opistoupseereita.
hengenheimolainen. Ammuit omaan nilkkaasi. Millä argumenteilla nyt puolustat Taavetin tekosia. Melkoisen sopan keitit, koska olet Taavetin ihailija ja poliisinpalvoja.
sovittu, että sinä pysyt siellä Huhti ja Lieksacaustjutuissa missä sinunkin on helpompi ymmärtää missä mennään.
Kappas vain kun tuo Jarmon everstiylennys on mennyt ohi silmien.
Jos sopii, niin onnittelen hiukan jälkikäteen.
Onko mitään tietoa hänen ikäluokalleen normaalisti kuuluvasta prikaatikenraalin arvosta.
Jussi Niinistö puuhaili 1990 luvulla äärioikeistolaisessa Kansallinen Kulttuuririntama -järjestössä (KKR) ja kirjoitti sen Valkoinen Rintama -lehteen. ”Kyseessä on selkeästi rasistis-fasistinen liike”, Kokoomusnuorten puheenjohtaja Petri Lahesmaa moitti Turun Sanomissa toukokuussa 1991. Niinistön lehti julisti: ”Kokoomus tukehtukoon kommunistiseen oksennukseensa jota mm sen lehti NYKYPÄIVÄ viikottain suoltaa”. Kansallisen Kulttuuririntaman teemoja olivat myös pakkoruotsin ja pakolaisten vastustaminen, suojeluskuntien perustaminen sekä Itä-Karjalan liittäminen Suomeen. Kesällä 1991 Kansallisen Kulttuuririntaman tiedotuslehdykkä Viestikannel kertoi Helsingissä pidettävästä Itä-Karjala-juhlasta ja julisti, että Itä-Karjalan liittäminen Suomeen on kannatettava ajatus. Tilaisuuden juhlapuhujana oli Jussi Niinistö. Valkoinen Rintama -lehden perusteella Niinistö oli äärioikeistolainen ideologi, tuleva historioitsija, joka kirjoitti lehteen Vihtori Kosolasta ihannoivan julistuksen. Kansallinen Kulttuuririntama etsi aktiivisesti jäseniä, mutta lehden mukaan niitä ei ollut Niinistön lisäksi juuri muita kuin hänen toverinsa Jukka I. Mattila, joka kirjoituksissaan puhuu venäläisten sijaan ”ryssistä” ja vaati myös Kekkosen kannattajia ”manan majoille”. Niinistön ja Mattilan lehti katsoi bolshevikkien sopivan parhaiten kokoomukseen, vaikka ainakin Mattila edustaa kotisivunsa mukaan kokoomusta edelleen. Niinistö ja Mattila julkaisivat vielä 1999 yhteisen kirjan Viron vapaussodasta.
http://antifasistit.blogspot.com/2011/04/valkoisen-rintaman-ja-suur-suomen.html
Kirja on erinomainen. Autenttinen kuvaus yhden miehen tuntemuksista koko sodan ajalta. Arvostan kirjan toimittanutta Jarmo Niemistä, aktiiviupseeria, rohkeasta teosta. Kirja ei hivelle sodan sankaripaatoksissa eläviä sankarhahmojen etsijöitä. Minulle Taavetti Heikkinen oli sankari. Pystyin kuvittelemaan miltä isästäni oli sodassa tuntunut. Hänkin oli sotapoliisina jossakin salaisissa hommissa Itä-Karjalassa. Kiitos Jarmo Niemiselle kirjasta.
Miksi kunnia muka kuuluu kirjan tekijälle eikä muistikirjan tekijälle, josta Nieminen on suoraan vain kopioinut Taavetti Heikkisen muistiinmerkinnät?
Heikkinen ei taistellut pätkääkään vihollista vastaan vaan oli valvontaupseeri joka kuulusteli kovisteli ja hakkasi omia sotilaitamme syystä tai toisesta, joten sinun isäsi taisi olla sitten Taavetin kuulusteltava? Minun isäni ei kertonut sodasta lainkaan valvontaupseerin näkökulmasta.
" Pystyin kuvittelemaan miltä isästäni oli sodassa tuntunut. "
Eihän siinä mitään.Kaikkinainen äärimmäisyys riippumatta tuleeko se oikealta vai vasemmalta tarvitsee omat "likaisen työn" tekijät.
Isäsi aikoinaan ja sinäkin nykyisellään tunnutte olevan valmiita likaamaan kätenne vereen saavuttaaksenne sosiaalista nousua.
Eihän siinä ole mitään uutta.
http://en.wikipedia.org/wiki/Vasili_Blokhin
Hei voisiko joku kertoa minulle keitä/mitä olivat ne "aktiivit", joita Heikkinen moneen otteeseen päivikirjoissaan moitti?
Asetelma oli aktiivipalveluksessa olevat ja reserviläiset. Heikkinen kuului reserviläisistä yh. kautta palvelukseen kutsuttuihin upseereihin.
Kirja oli kyllä minulle hieman pettymys, ennakko odotus ilmeisesti latisti ilmeisesti kohdallani. Odotin löytäväni sieltä enempi tarkempaa tietoa. Oli vain liejussa kävelemistä, kalastamista, juopottelua, kortin pelaamista, lomien odotusta ja lomilla oloa. Toki mukavaa luettavaa nämäkin, mutta kun niin paljon hehkutettiin tällä kirjalla.
Eipä sieltä juuri uutta löytynyt, pari-kolme tuttua läheistä oli myös sotapoliisina, joten jotakin on jo ennestään ollut tiedossa. Yhden omakustanne sotapäiväkirjan olen lukenut aiemmin.
Mutta mistä se varsinainen konflikti syntyi reserviläisten ja aktiivien välille?