Eilen illalla esitettiin melkoisen tökerö amerikkalaiselokuva vuodelta 2001. Koukkunenäinen lähi-idän mies ja joku venäläinen pahis levittelivät Marburg-viruksen tapaista kuolonkylvöä Yhdysvalloissa. Jonkinlaisesta muskottitölkistä. Muskotti on mauste, huom.
Tekele oli tosi naiivi; pakko katsoa, oli sen verran uskomaton. Tuhansia siviilejä kuoli tuskallisen kuoleman. Sydäntäsärkevimmäksi oli tarkoitettu taudin levittäminen baseball-otteluun, jossa sekä lapset että vanhat mummut saivat tappavan viruksen. Taudin levittäjät saatiin kiinni, ja terrorintekijöiden kytkökset Vanhalle mantereelle selvitettiin opettavaisesti. Irak kuulemma hyökkäsi Saudi-Arabiaan; ne valtiot, joita vieläkin mainitaan ns. pahuuden akselin voimatekijöinä, mainittiin. Elokuva loppui siististi, kun sekä koukkunenäinen tautiterroristi että venäläinen pahis olivat kuolleet (edellinen "marburgiin" ja jälkimmäinen turvallisuuspalvelun luotiin) ja tautipurkki onnellisesti napattu, ennenkuin se oli ehtinyt pahaa aavistamattomien kadullakulkijoiden tallomaksi. Sitten yksi onnellinen aviosuudelma ja kaputt. Tuhannet vertavuotavat kuolevat jäivät lasaretteihin. Ketä enää kiinnosti? Levisikö tauti vielä, oliko muita terroristeja, miten maailmanpoliittinen tilanne jatkui, jatkuiko hyökkäys Yhdysvaltoihin? Nou hätä, muskottipurkki oli napattu!

Vastaukset 11
Vanhimmat
Ja melkoinen vaikutuskeino massoihin!
Meikäläisellä tuli 16 vuotiaana "länkkäreihin" kiintiö täyteen, Kymmenen vuotta myöhemmin "kaikkiin"!
Elokuvaa katsoessani minulla on tunne, että joku varastaa aikaani!
"Ameriikan" elokuvissa ammutaan ensin tykkiä suuremmalla ja sitten pienemmällä sekä välillä ajetaan autoilla peräkkäin ja tuhotaan ne sitten semmoisilla pommeilla, että joka kärryssä täytyy olla bensatankin vieressä pari kiloa "dynyä". Lopuksi vedellään toista "turpiin" ja välit selvitellään jyrkänteen reunalla "daamin" ihastellessa ja sillointällöin kirkuessa.
Syökää paskaa, miljoona kärpästä ei voi olla väärässä! "Makuuni?"
elokuvista on vähitellen kadonnut humaani henki. Parhaimmatkin nykyleffat on pelkistettävä pum- räiskis-aargh- elämyksiksi, riippumatta elokuvan aiheesta. Amerikkalainen elokuva on dehumanisoitu; niin on amerikalainen ihminenkin vieraannutettu inhimillisyydestä, esineellistetty!
niiden - ei kaikkien - elokuvien teossa nykytekniikka saanut liian suuren jalansijan? Vanhoja leffoja katsellessa huomaa, että kaikki on toteutettu jotenkin "alkuperäisemmin"/"alkukantaisemmin" - ymmärtänet tarkoitukseni?
Sen hoksaamme, kun joskus katselemme kotimaisia ja eurooppalaisia (tai aasialaisia) elokuvia, jos niitä televisiosta sattuu tulemaan. Teatterilevityksestä niitä ei juuri (kotimaisia lukuunottamatta) löydy, varsinkaan pienemmillä paikkakunnilla.
kyllä, tekniikka tulee "läpi" häiritsevästi ja henkilöt tuntuvat joiltakin kyberihmisiltä riippumatta mille historialliselle aikakaudelle stoori on sijoitettu, scifimäisiltä. Euroopalainen, aasialainen ja afrikkalainen elokuva on inhimillisemmän kokoista ja maanläheista, on aikaa katsoessaan pohdiskeluunkin. Maailma muuttuu ja me emme sen mukana!
Brittien kotimaantiedustelu, MI5:kin tuli julkisuuteen jakamaan terrorismin torjuntaohjeita
http://www.mi5.gov.uk.
todellisuutta, joten mitä oikein ihmettelet. Äärimuslimifanaatikkojen terrori nyt on vain tosiasia, eikä kukaan tiedä missä, milloin ja millaisena seuraava isku tapahtuu.
Elokuvat myös heijastuvat todellisuuteen, nappasivathan terroristitkin WTC-iskuun toimintametodin jostakin romaanista.
Se oliko elokuva hyvin vain huonosti tehty on sitten aivan eri asia.
Fiktio (elokuvat, romaanit) heijastuu myös todellisuuteen, nappasivathan terroristit WTC-iskuun toimintametodin jostakin romaanista.
Oletko tullut ajatelleeksi, että elokuvilla voidaan "pohjustaa" tilanteita, jotta ihmiset olisivat joskus valmiimpia sopeutumaan "tosiasioihin"?
Kesken minun oli senkin elokuvan katsominen jätettävä. Samanlaista propagandaa kuin muukin USA:n tuote.
Kauan olen kaivannut jotakin tasapuolisuutta tv:n 'viihde'tarjontaan. Onko todella niin, ettei materiaalia ole tarjolla juurikaan muualta kuin USA:sta. Luulisi maailmalta löytyvän muitakin tämän materiaalin tuottajia. Vai onko meikäläisten tv-kanavien ostajaporukka syönyt amerikkalaisen lampaansakramentin.
oli niin mielenkiintoinen leffa, että nukahdin. Olen yrittänyt katsella erilaisia jenkkifilmejä ymmärtääkseni missä mennään. Jos joskus naurettiin NL:n kotiinpäin vedolle niin kyllä Usa on ylivoimainen tässä lajissa. Ei taida löytyä leffaa/sarjaa jossa ei vedetä räikeästi kotiinpäin ja osoitella muita terroristeiksi jne.Ainoa oikea ja jumalainen on Usa, jota jumala siunaa teki se mitä tahansa =))
Kolmoselta ei ainakaan tule enää muuta kuin jenkkijuttuja, joten kannattaa yrittää Yleä, vaikka sielläkin on sitä paljon, niin löytyy välillä aivan mainioita filmejä.
Itse tykkään Kaurismäen veljesten elokuvista, leffoista, joissa on tietynlainen dokumentaalisuus taustana ja sitten hyvät komediat, jotka eivät HUOM!iänikuisesti ratsasta navanalusasioilla, vaikka niiltä nyt tuskin välttyykään. Niitäkin vain voi tehdä paremmalla maulla-->esim. Pariston kamasutra-harjoittelu oli melkoisen hubaa:)
Saippuasarjoista katselen kun ehdin Emmerdalen. Eipä juuri muuta. Briteillä on välillä aika kutkuttavaa huumoria.
Leffat eivät ole mulle niin rakkaita kuin dokumentit, joten nautin aina valtavasti ,kun näen Ylen niitä lähettävän. Yleensä ne ovat tosi laadukkaita ja osaan antaa niille arvoa.