Liberaalit hyväksyivät lauantaina puoluekokouksessaan Hämeenlinnassa uuden
puolueohjelman.
Suomen hyvinvoinnin ja työllisyyden turvaaminen vaatii uusia keinoja, joiksi
Liberaalit esittävät mm. radikaalia verouudistusta. Puheenjohtajaksi
uudelleen valitun fil. maist. Kimmo Erikssonin mukaan tavoitteena on
tilanne, jossa noin 1000 – 1500 euron kuukausitulot olisivat verottomia, ja
rajan ylittävistä tuloista peritään tasavero, n. 25 – 30 %. Jos kansalaisen
tulot jäävät ko. rajan alle valtio maksaa vastaavasti tuon n. 25 – 30 %
alituksesta tukena.
Muina keinoina talouden elvyttämiseksi Liberaalit ehdottavat mm.
elinkeinolupien tarveharkinnan poistamista, yritysten byrokratian
keventämistä sekä valtioyrityksien myyntiä. Lisäksi Liberaalien uudessa
ohjelmassa vaaditaan mm. kirkon erottamista valtiosta, asevelvollisuuden
lakkauttamista, mietojen huumeiden laillistamista, sukupuolineutraalia
lainsäädäntöä sekä itsehallintoa Suomen yhdeksälle historialliselle
maakunnalle.
Liberaalit turvaisivat hyvinvointia vapautta lisäämällä
12
576
Vastaukset
- liberaalitfi
Puolueen uuden varapuheenjohtajan, turkulaisen Sonja Flemmingin mukaan
ohjelmassa on myös uusia ihmisoikeuksiin liittyviä avauksia kuten mm.
parantumattomasti sairaiden oikeus oman elämänsä päättämiseen sekä
transsukupuolisten ihmisten pakkosteriloinnin lopettaminen.
Tavoitteena liberaaleilla on avoin, suvaitseva ja moniarvoinen yhteiskunta,
jonka perusarvoja ovat yksilönvapaus, ihmisoikeudet, tasa-arvo lain edessä,
vapaa markkinatalous ja valinnanvapaus klassisen liberalismin tavoin.
Puolueohjelman johtolauseena on filosofi Immanuel Kantin näkemys: “Kukaan ei
voi pakottaa minua olemaan onnellinen hänen tavallaan, vaan jokainen
etsiköön oman tiensä onneen, kunhan ei loukkaa toisten vapautta”.
Puolue hyväksyi myös uuden logon, jota koristaa kuhankeittäjä.- liber
Miten meni henkilövalinnat? ja mitä päätettiin korttikeräyskampanjasta..?
- mkjomårfoihgoqerhg
liber kirjoitti:
Miten meni henkilövalinnat? ja mitä päätettiin korttikeräyskampanjasta..?
liber, henkilövalintojen osalta katso Liberaalien sivuilta Puolue > Hallitus, http://liberaalit.fi/liberaalit/hallitus/ .
Kortteja ei todennäköisesti saada kerättyä ennen ensi eduskuntavaaleja, mutta lopullinen päätös asiasta delegoitiin puoluehallitukselle. Liberaalit saattavat osallistua vaaleihin myös valitsijayhdistysten välityksellä tai jonkin muun puolueen listoilta.
- Liberalistien edusta
Vain sosialistit haluavat turvata hyvinvointivaltion.
Liberaalit rp on sosialistipuolue, se mm vastustaa terveydenhuollon yksityistämistä. Se ei myöskään kerro mitä julkisia paveluja leikataan.- mkjomårfoihgoqerhg
Itse asiassa Liberaalit kannattaa terveydenhuollon yksityistämistä, tai tarkemmin sanoen terveydenhuollon tuotannon yksityistämistä, rahoitus tulisi edelleen pääosin julkisista varoista. Silti tästäkin säästettäisiin tehokkuutta parantamalla. Ohjelma on täynnä erilaisia säästöehdotuksia, ja lisäksi siellä on lueteltu ne palvelut, joiden turvaaminen (ei ole sama asia kuin tuottaminen) jäisi julkisen vallan tehtäväksi, loput vähintään kyseenalaistetaan.
Jos tämä on mielestäsi sosialismia, niin too bad. Ehkä on parastakin, että pysyt vain jossain anarkokapitalistiporukassa. - Liberliastien edusta
mkjomårfoihgoqerhg kirjoitti:
Itse asiassa Liberaalit kannattaa terveydenhuollon yksityistämistä, tai tarkemmin sanoen terveydenhuollon tuotannon yksityistämistä, rahoitus tulisi edelleen pääosin julkisista varoista. Silti tästäkin säästettäisiin tehokkuutta parantamalla. Ohjelma on täynnä erilaisia säästöehdotuksia, ja lisäksi siellä on lueteltu ne palvelut, joiden turvaaminen (ei ole sama asia kuin tuottaminen) jäisi julkisen vallan tehtäväksi, loput vähintään kyseenalaistetaan.
Jos tämä on mielestäsi sosialismia, niin too bad. Ehkä on parastakin, että pysyt vain jossain anarkokapitalistiporukassa.Mutta se ei näytä kelpaavan Liberaalit rp:lle että terveydenhuolto olisi kokonaan yksityinen ja/tai että olisi vain kansalaispalkkaa kuuluva terveysvakuutus. Miksi ei? Koska kommunisti haluaa ohjailla rahaa oman mielensä mukaan, sen sijaan että antaisi ihmisten tehdä itseään koskevat päätökset. Usein kommunisti uskoo ettei saa rahaa muulla tavalla kuin verottamalla ja ohjailemalla sitä kunnanpäättäjien kautta itselleen (TEHY, Super). Kyllähän nytkin kunnat ostavat osan terveyspalveluistaan yksityisiltä, mutta se ei ole sama asia kuin yksityistäminen.
Kun terveyskeskukset yksityisteään niin 1) niiden toimintaa ei kateta verorahoista, ja 2) yksityiset kansalaiset valitsevat itse mistä terveyspalvelunsa hankkvat.
Kansalaispalkassa nämä kohdat melkein toteutuvat joten voisin hyvinkin hyväksyä pienen kansalaispalkan, mutta mitään syytä hyväksyä Liberaalit rp:n "kunnnan päättäjät päättää keneltä ostetaan ja TEHY päättäö paljonko maksetaan" ei ole - mkjomårfoihgoqerhg
Liberliastien edusta kirjoitti:
Mutta se ei näytä kelpaavan Liberaalit rp:lle että terveydenhuolto olisi kokonaan yksityinen ja/tai että olisi vain kansalaispalkkaa kuuluva terveysvakuutus. Miksi ei? Koska kommunisti haluaa ohjailla rahaa oman mielensä mukaan, sen sijaan että antaisi ihmisten tehdä itseään koskevat päätökset. Usein kommunisti uskoo ettei saa rahaa muulla tavalla kuin verottamalla ja ohjailemalla sitä kunnanpäättäjien kautta itselleen (TEHY, Super). Kyllähän nytkin kunnat ostavat osan terveyspalveluistaan yksityisiltä, mutta se ei ole sama asia kuin yksityistäminen.
Kun terveyskeskukset yksityisteään niin 1) niiden toimintaa ei kateta verorahoista, ja 2) yksityiset kansalaiset valitsevat itse mistä terveyspalvelunsa hankkvat.
Kansalaispalkassa nämä kohdat melkein toteutuvat joten voisin hyvinkin hyväksyä pienen kansalaispalkan, mutta mitään syytä hyväksyä Liberaalit rp:n "kunnnan päättäjät päättää keneltä ostetaan ja TEHY päättäö paljonko maksetaan" ei oleOletko edes lukenut ohjelmaa? Esität väitteitä, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa. http://liberaalit.fi/ohjelma/#kansanterveys :
"Liberaalit yhtyvät monien terveydenhuollon asiantuntijoiden näkemykseen ja esittävät terveydenhoidon avaamista yksityiselle palvelutuotannolle, kuten on tehty monissa maissa kuten Alankomaissa, Saksassa ja Sveitsissä. Tämä mahdollistaa palveluiden saatavuuden ja laadukkuuden parantamisen sekä kustannustehokkaamman palvelutuotannon.
Julkisen sektorin tehtävänä on ensisijaisesti taata laadukkaan hoidon saatavuus kaikille kansalaisille varallisuudesta ja mahdollisuuksien mukaan myös asuinpaikasta riippumatta. Varsinainen palvelutuotanto pitää kilpailuttaa tehokkaasti ja näin lisätä terveydenhoitoalan yritystoiminnan kasvamista ja myös julkisen palvelutuotannon tehostamista."
Voisi sanoa, että olemme tässä pitkälti Milton Friedmanin linjoilla, ja pitkälti samoista syistä. Yksityinen terveydenhuollon tuotanto on tehokkaampaa ja laadukkaampaa kuin julkinen, mutta julkisesti tuetulla vakuutuksella varmistetaan, että kaikilla on siihen varaa. Tuon radikaalimmalla linjalla tuskin olisi realistisia mahdollisuuksia toteutua. Liberaalit pyrkivät oikeasti muuttamaan yhteiskuntaa parempaan suuntaan, eivät olemaan puhdasoppisimpia. Siksi myös todellisuus on otettava huomioon. Sinä voit tietysti pysytellä dogmaattisessa norsunluutornissasi joka lepää tukevasti monta metriä ilmassa, mutta älä vaadi sitä myös muilta. - Liberalistien edusta
mkjomårfoihgoqerhg kirjoitti:
Oletko edes lukenut ohjelmaa? Esität väitteitä, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa. http://liberaalit.fi/ohjelma/#kansanterveys :
"Liberaalit yhtyvät monien terveydenhuollon asiantuntijoiden näkemykseen ja esittävät terveydenhoidon avaamista yksityiselle palvelutuotannolle, kuten on tehty monissa maissa kuten Alankomaissa, Saksassa ja Sveitsissä. Tämä mahdollistaa palveluiden saatavuuden ja laadukkuuden parantamisen sekä kustannustehokkaamman palvelutuotannon.
Julkisen sektorin tehtävänä on ensisijaisesti taata laadukkaan hoidon saatavuus kaikille kansalaisille varallisuudesta ja mahdollisuuksien mukaan myös asuinpaikasta riippumatta. Varsinainen palvelutuotanto pitää kilpailuttaa tehokkaasti ja näin lisätä terveydenhoitoalan yritystoiminnan kasvamista ja myös julkisen palvelutuotannon tehostamista."
Voisi sanoa, että olemme tässä pitkälti Milton Friedmanin linjoilla, ja pitkälti samoista syistä. Yksityinen terveydenhuollon tuotanto on tehokkaampaa ja laadukkaampaa kuin julkinen, mutta julkisesti tuetulla vakuutuksella varmistetaan, että kaikilla on siihen varaa. Tuon radikaalimmalla linjalla tuskin olisi realistisia mahdollisuuksia toteutua. Liberaalit pyrkivät oikeasti muuttamaan yhteiskuntaa parempaan suuntaan, eivät olemaan puhdasoppisimpia. Siksi myös todellisuus on otettava huomioon. Sinä voit tietysti pysytellä dogmaattisessa norsunluutornissasi joka lepää tukevasti monta metriä ilmassa, mutta älä vaadi sitä myös muilta.Tuosa ei kylläkän puhuttu vakuutuksesta, vaan siitä että kunnat verorahoineen kilpailuttavat terveydenhoito-yrityksiä. Kilpailutus on siis varmaan yhtä tehokasta kun sosiaaliviraston sohvan osto.
- mkjomårfoihgoqerhg
Liberalistien edusta kirjoitti:
Tuosa ei kylläkän puhuttu vakuutuksesta, vaan siitä että kunnat verorahoineen kilpailuttavat terveydenhoito-yrityksiä. Kilpailutus on siis varmaan yhtä tehokasta kun sosiaaliviraston sohvan osto.
Sanoisinko, että yrität väkipakolla tulkita sitä huonoimmin päin. Kysymys ei siis ole siitä, että ohjelma olisi epäliberaali, vaan siitä, että sinulla on selvästi jotain hampaankolossa Liberaaleja vastaan, ja tulkitse ohjelmaa tahallisen pahansuovasti. Lukisit eteenpäin itse ohjelmasta, ettei minun tarvitsisi turhaan siirtää sitä kokonaisuudessaan tälle foorumille. Linkin laitoin jo edellisessä viestissä. Mutta se siis jatkuu:
"Asiakkaiden oikeutta valita hoitopaikkansa on lisättävä ottamalla käyttöön yksityinen terveysvakuutusjärjestelmä mm. Alankomaiden, Saksan ja Sveitsin mallin mukaisesti: Jokainen Suomessa asuva ottaa terveysvakuutuksen valitsemastaan yksityisestä vakuutusyhtiöstä. Valtio subventoi vakuutuksen hintaa siten, että kaikilla on varaa ottaa vakuutus, ja että minimivaatimukset kattavan vakuutuksen ottamisesta aiheutuvat kustannukset ovat kaikille suunnilleen samat, ikään, terveydentilaan, ammattiin tms. katsomatta. Jos asiakas valitsee minimitasoa kalliimman vakuutuksen (esimerkiksi vaihtoehtoisia hoitomuotoja tai viiden tähden sairaalahuoneita korvaavan), hän joutuu luonnollisesti itse maksamaan erotuksen.
Velvoite terveysvakuutuksen ottamiseen korvaisi nykyisen puhtaasti veroluonteisen sairausvakuutusmaksun, joka ei turvaa hoidon saantia kohtuullisessa ajassa, ei takaa valinnanvapautta eikä kata kaikkia ehkäisevän terveydenhuollon palveluita. Terveysvakuutus takaa kansalaisille oikeuden valita itse hoitopalvelunsa, olipa se sitten yksityislääkäri, lääkäriasema, terveyskeskus tai sairaala.
Hoidon kustannuksista vastaisi vakuutusyhtiö määriteltyjen enimmäishintojen mukaan. Yksityisen palvelutuotannon korvaukset pitää nostaa samalle tasolle kuin julkisen palvelun todelliset subventoidut kustannukset. Tällä hetkellä asiakasta rangaistaan yksityisten palveluiden käyttämisestä. Terveydenhuollon areena laajenee koko ajan ja uudet, kalliit lääkkeet paisuttavat terveydenhuollon kustannuksia entisestään. Siksi on tarkkaan määriteltävä julkisin varoin tuettavat hoidot. Pakollisen terveysvakuutuksen on katettava sairauksien ja vammojen hoito sekä ehkäisevä terveydenhoito. Erilaiset kosmeettiset toimenpiteet pitää asiakkaiden kustantaa itse tai vapaaehtoisten lisävakuutuksien avulla." - Liberalistien edusta
mkjomårfoihgoqerhg kirjoitti:
Sanoisinko, että yrität väkipakolla tulkita sitä huonoimmin päin. Kysymys ei siis ole siitä, että ohjelma olisi epäliberaali, vaan siitä, että sinulla on selvästi jotain hampaankolossa Liberaaleja vastaan, ja tulkitse ohjelmaa tahallisen pahansuovasti. Lukisit eteenpäin itse ohjelmasta, ettei minun tarvitsisi turhaan siirtää sitä kokonaisuudessaan tälle foorumille. Linkin laitoin jo edellisessä viestissä. Mutta se siis jatkuu:
"Asiakkaiden oikeutta valita hoitopaikkansa on lisättävä ottamalla käyttöön yksityinen terveysvakuutusjärjestelmä mm. Alankomaiden, Saksan ja Sveitsin mallin mukaisesti: Jokainen Suomessa asuva ottaa terveysvakuutuksen valitsemastaan yksityisestä vakuutusyhtiöstä. Valtio subventoi vakuutuksen hintaa siten, että kaikilla on varaa ottaa vakuutus, ja että minimivaatimukset kattavan vakuutuksen ottamisesta aiheutuvat kustannukset ovat kaikille suunnilleen samat, ikään, terveydentilaan, ammattiin tms. katsomatta. Jos asiakas valitsee minimitasoa kalliimman vakuutuksen (esimerkiksi vaihtoehtoisia hoitomuotoja tai viiden tähden sairaalahuoneita korvaavan), hän joutuu luonnollisesti itse maksamaan erotuksen.
Velvoite terveysvakuutuksen ottamiseen korvaisi nykyisen puhtaasti veroluonteisen sairausvakuutusmaksun, joka ei turvaa hoidon saantia kohtuullisessa ajassa, ei takaa valinnanvapautta eikä kata kaikkia ehkäisevän terveydenhuollon palveluita. Terveysvakuutus takaa kansalaisille oikeuden valita itse hoitopalvelunsa, olipa se sitten yksityislääkäri, lääkäriasema, terveyskeskus tai sairaala.
Hoidon kustannuksista vastaisi vakuutusyhtiö määriteltyjen enimmäishintojen mukaan. Yksityisen palvelutuotannon korvaukset pitää nostaa samalle tasolle kuin julkisen palvelun todelliset subventoidut kustannukset. Tällä hetkellä asiakasta rangaistaan yksityisten palveluiden käyttämisestä. Terveydenhuollon areena laajenee koko ajan ja uudet, kalliit lääkkeet paisuttavat terveydenhuollon kustannuksia entisestään. Siksi on tarkkaan määriteltävä julkisin varoin tuettavat hoidot. Pakollisen terveysvakuutuksen on katettava sairauksien ja vammojen hoito sekä ehkäisevä terveydenhoito. Erilaiset kosmeettiset toimenpiteet pitää asiakkaiden kustantaa itse tai vapaaehtoisten lisävakuutuksien avulla."Edelleen tuossa puhutaan julkisesta terveydenhuollosta osana julkista sektoria.
Missään ei sanota että terveyskeskuskset yksityistetään ja niiden rahoitus verovaroista lopetetaan.
Vakuutuskaan ei ole siinä osa kansalaispalkkaa, vaan jokin subventoitu vakuutus joka kaikkien olisi pakko ottaa.
Haiskahtaa sosialistien jorinoilta, mutta jos ei saa yhteen A4:seen sopimaan sitä minkä me liberalistit saamme mahtumaan muutaman lauseeseen, niin silloin ei varmaan ole paljoa asiaakaan.
Pysykää kaukana ko vasemmistopuolueesta. - mkjomårf...
Liberalistien edusta kirjoitti:
Edelleen tuossa puhutaan julkisesta terveydenhuollosta osana julkista sektoria.
Missään ei sanota että terveyskeskuskset yksityistetään ja niiden rahoitus verovaroista lopetetaan.
Vakuutuskaan ei ole siinä osa kansalaispalkkaa, vaan jokin subventoitu vakuutus joka kaikkien olisi pakko ottaa.
Haiskahtaa sosialistien jorinoilta, mutta jos ei saa yhteen A4:seen sopimaan sitä minkä me liberalistit saamme mahtumaan muutaman lauseeseen, niin silloin ei varmaan ole paljoa asiaakaan.
Pysykää kaukana ko vasemmistopuolueesta.Ja kuinkahan monen ihmisen uskot oikeasti valitsevan julkisen terveyskeskuksen, jos saa saa yhtä hyvin, ilman lisämaksua, mennä yksityiselle? Kuulostaa siltä, että SINÄ et oikein usko markkinoiden toimintaan.
- mkjomårf...
Liberalistien edusta kirjoitti:
Edelleen tuossa puhutaan julkisesta terveydenhuollosta osana julkista sektoria.
Missään ei sanota että terveyskeskuskset yksityistetään ja niiden rahoitus verovaroista lopetetaan.
Vakuutuskaan ei ole siinä osa kansalaispalkkaa, vaan jokin subventoitu vakuutus joka kaikkien olisi pakko ottaa.
Haiskahtaa sosialistien jorinoilta, mutta jos ei saa yhteen A4:seen sopimaan sitä minkä me liberalistit saamme mahtumaan muutaman lauseeseen, niin silloin ei varmaan ole paljoa asiaakaan.
Pysykää kaukana ko vasemmistopuolueesta.Lisäksi: Liberaalit eivät tosiaan kannata kansalaispalkkaa, vaan negatiivista tuloveroa, joka on toinen perustulomalli. Siinä kierrätetään vähemmään rahaa julkisen byrokratian kautta kuin kansalaispalkassa. Sitä ei ole luonnollisestikaan esitetty ohjelman kansanterveysosiossa, vaan perustulo-osoiossa. Mutta en enää copy-pastea sitäkin tänne, vaan saat ihan itse mennä lukemaan sen Liberaalien sivuille, jos oikeasti kiinnostaa.
Mutta sinua ei kiinnosta, senkun levität valheitasi ja mustamaalaat täysin vailla perusteita. Mutta ei teitä anarkisteja onneksi montaa ole, joten tuskin kukaan ottaa jorinoitasi vakavissaan. Muuttaisit sinäkin sinne anarkokapitalistiseen onnelaasi Somaliaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1335622
Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL2454127- 91735
Nainen, älä tee aloitetta, jos
Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak154998- 90923
Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla
Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj64923Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta
>> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii135917- 80798
- 40786
Trump laittomien siirtolaisten kauhu.
Trump toimii ihan oikein, kun karkoittaa maassa laittomasti oleskelevat rikolliset siirtolaiset takaisin kotimaihinsa ei109782