Miksi aina sanotaan että ateistin pitäisi todistaa jumalan olemattomuutta?
Kyllä asia on niin, että uskovan on todistettava jumalan olemassa olo.
Jos väitän, että lentävä spagettihirviö on totta, et pysty kumoamaan sitä, koska tämä on näkymätön.
Joten olen oikeassa!!
Tämä vain ei toimi näin. Maailmassa on niin montaa eri uskontoa ja jumalia ollut kautta historian. Miksi juuri se sinun "jumalasi" olisi se ainoa oikea? Turha alkaa sanomaan että "Raamattu sanoo näin!" Joo se on ihmisten kirjoittama. Samoin voisi sanoa että Skientologia on TOTTA koska niilläkin on oma pyhä kirjansa, ainoa ero että sen kirjoittaja tiedetään varmasti.
Raamattukin on niin täynnä ristiriitaisuuksia ja alussa jumala oli todella julma ja kateellinen. Miksi siis jumala huomasi "erheensä" ja tuli takaisin korjaamaan omia virheitään (lue: jeesus sovitti synnit).. aluksihan sika oli likainen ja sitä ei saanut syödä mut nyt jeesuksen jälkeen saikin. Eli aluksi jumala teki vääriä ohjeita eli virheitä..
Evoluutio vain on muokannut ihmisen tälläiseksi, että aina pitää olla kaikella tarkoitus. Kun ei olla keksitty mikä se on ja on tuntunut yksinäiseltä, niin on keksitty jumala. Ettehän te enää usko Kreikan jumaliin tai muihin jumaliin joihin muualla maailmassa niin kovasti uskotaan.. Mikä tekee juuri sinun uskonnon jumalasta totta?
Kyllä asia on niin, että uskovan on todistettava jumalan olemassa olo.
Jos väitän, että lentävä spagettihirviö on totta, et pysty kumoamaan sitä, koska tämä on näkymätön.
Joten olen oikeassa!!
Tämä vain ei toimi näin. Maailmassa on niin montaa eri uskontoa ja jumalia ollut kautta historian. Miksi juuri se sinun "jumalasi" olisi se ainoa oikea? Turha alkaa sanomaan että "Raamattu sanoo näin!" Joo se on ihmisten kirjoittama. Samoin voisi sanoa että Skientologia on TOTTA koska niilläkin on oma pyhä kirjansa, ainoa ero että sen kirjoittaja tiedetään varmasti.
Raamattukin on niin täynnä ristiriitaisuuksia ja alussa jumala oli todella julma ja kateellinen. Miksi siis jumala huomasi "erheensä" ja tuli takaisin korjaamaan omia virheitään (lue: jeesus sovitti synnit).. aluksihan sika oli likainen ja sitä ei saanut syödä mut nyt jeesuksen jälkeen saikin. Eli aluksi jumala teki vääriä ohjeita eli virheitä..
Evoluutio vain on muokannut ihmisen tälläiseksi, että aina pitää olla kaikella tarkoitus. Kun ei olla keksitty mikä se on ja on tuntunut yksinäiseltä, niin on keksitty jumala. Ettehän te enää usko Kreikan jumaliin tai muihin jumaliin joihin muualla maailmassa niin kovasti uskotaan.. Mikä tekee juuri sinun uskonnon jumalasta totta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
mutta huomaa että et oikein ole lukenut kirjoituksia vaan poiminut ajatuksen sieltä ja toisen täältä ja sitten on paljon jonka pohjaat ihmisten puheilkle. Olisi parasta, että todellakin lukisit mitä on kirjoitettu, ottaen huomioon kaikki mitä kirjoitettu on, niin et luulisi kirjoituksissa olevan ristiriitaa, vaan huomaisit että ainut ristiriita onkin omissa ajatuksissasi jotka perustuvat vain puolinaisiin asioihin ja ihmisten vajavaisiin lausuntoihin.
Ai mitähän pitäisi lukea? Raamattua? Koraania? Hindulaisuuden pyhiä Vedakirjoja? Miksi raamattu olisi se ainoa oikea? Olen kylläkin lukenut raamattua ja ollut pitkään mukana seurakunnan jäsenenä..
Sinä et taida tajuta ristiriitaa, kun uskot eli et tiedä vaan luulet että olet oikeassa.. Joten sinun on todistettava, että jumala on totta ei minun että se ei ole.. Älä turhaan vaahtoa raamatusta, koska jos olisit syntynyt islmamilaisessa maassa olisit suurella todennäköisyydellä muslimi ja vaahtoaisit koraanin ainoasta totuudesta.
ovat 'kompastuskivi', niihin ei voida perustaa jos etsii todellista Jumaluutta.
Asioista pitäisi keskustella niin loogisesti, kuin se ylipäätään on mahdollista. Jokaisessa 'opissa' on varmasti hyvääkin sanomaa ja positiivista, mutta jumaluuden me löydämme 'sisimmästämme.'
Jotenkin tähäntyyliin minä uskon.
Katsos ystävä hyvä, jos lähdet kritisoimaan kirjoituksia ottamalla jotain kirjoituksista ja sitten esität väitteen niiden pohjalta, niin eikö ole oikein silloin että sinua kehoitetaan lukemaan kaikki mitä asiasta on kirjoitettu, ettet vain ota jotain kohtia ja sitten hyökkäät kirjoituksia vastaan väittämällä niissä olevan ristiriitoja, sillä olen tutkinut kirjoituksia nyt lähes viisikymmentä vuotta enkä ole vielä löytänyt yhtään ristiriitaa, kun olen ottanut huomioon kaiken mitä kirjoitettu on. En suinkaan pyri todistamaan yhtään mitään, vaan kerron vain siitä minkä itse olen oikeaksi havainnut. Ehkä sinusta se minkä olen oikeaksi havainnut on valhetta, mutta se on sinun mielipoiteesi, ei minun. Mutta jos siis lähdet arvostelemaan kirjoituksia niin tee se vilpittömästi, äläkä vain ota jotain kohtaa ja unohdat muut kohdat. Jos olisin syntynyt islamilaisessa maailmassa ja saanut kokea Jumalan armon ja rakkauden ja hoivanpidon ja Hänen Sanansa totuudellisuuden ja ehdottoman paikkansapitävyyden, niin en varmasti vaahtoaisi islamilaisuudesta. Rakastan Jumalan Sanaa ja olen valmis milloinka tahansa kärsimään ja kuolemaankin sen edestä laisinkaan edes epäröimättä sen totuudellisuutta ja rakkaudellisuutta.
T: Josefus Ben-Adam
Ei Jumalan olemassa oloa tai olemattomuutta tarvitse todistaa, sillä Hän itse todistaa itse itsensä puolesta. Hän ei tarvitse meidän todistuksiamme eikä meidän väitteitämme, ei puolesta eikä vastaan, sillä Hän on Jumala. Ihminen joka ei usko Jumalan olemassa oloon, niin miksi hän yrittää vakuutella sitä että Jumala ei ole olemassa, jos kerran hän on siitä niin varma. Vain epävarma taikka tietämätön lähtee eipäs-juupas tielle joka ei oile hedelmistä, ei kummallekkaan osanottajalle. Jos ihminen uskoo ja luottaa Jumalan olevan olemassa, niin hyvä, se on hänen ja Jumalan välinen asia. Jos taas hän ei usko, niin hyvä, se on myös hänen ja Jumalan välinen asia ja asia on sillä selvä. On mieletöntä yrittää saada toinen ihminen vastoin hämem tahtoaan uskomaan johonkin mihin hän ei kertakaikkiaan usko eikä halua uskoa, kuten myös toisinkin päin. Pitäköön siis jokainen itsellään sen minkä oikeaksi uskoo ja oikeaksi tietää älköönkä ryhtykö siitä väittelemään vain siksi että voisi toisen kääntää pois omasta näkemyksestään.
No enemmän keskustassa törmää niihin jotka saarnaa ja kehottaa uskomaan. Vaikka juuri niin kuin sanoit, senhän pitäisi olla jokaisen oma asia uskooko vai ei.. Se on vain jännä miten voit väittää vain yhden kirjan opit oikeaksi ja muut vääräksi.. Jumalaan on helppo tukeutua kun on yksin ja elämä potkii päähän. Ei siis ihme, että suurinosa kehitysmaista ovat todella vahvassa uskossa ja länsimaissa "tapakristityt" vain roikkuu mukana..
Ja saanen epäillä noita sanojasi, että olisit kristitty vaikka olisit syntynyt vaikkapa Saudi-Arabiassa, toki olisihan sekin mahdollista..
eli sinulla on varmasti hyviä neuvoja ko. kysyjälle miten elää niin kuin on "totuudessa ja jumalan sananssa" kirjoitettu..
http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=62041
Uskonnot saavat hyvät ihmiset tekemään pahoja asioita ja silti he luulevat tekevänsä hyvää..
On aika outoa vannoa oman uskon nimeen, että tämä on AINOA TOTUUS! Juuri se on saanut aikaan pajon pahaa, kun eri uskontokunnat tapelleet omista "totuuksista".. Lue sinä vain sitä raamattuasi jos se sinulle tuo lohdun, eikai se meiltä muilta pois ole, eihän kukaan täydellinen ole.
Kun pidän Jumalan Sanaa ainoana oikeana uskona ja luottamuksen kohteena, niin huomaa että pidän sen omalla kohdallani. Se on minun vakaumukseni ja näkökantani ja uskoni ja luottamukseni, eli se on minulle ainut ja oikea. Jollekin toiselle voi olla aivan joku muu täysin oikea joksi hän sen tuntee ja on kokenut ja luottaa siihen ja on laittanut koko elämänsä sen varaan ja hän on onnellinen siitä jos hän on sitä vilpittömästi. Kukaan ei voi mennä väittämään että hän olisi väärässä, taikka oikeassa, koska mikä me olemme tietämään ja tuomitsemaan toinen toistamme taikka toisemme näkökantaa oli se sitten mikä tahansa.
Uskonnot, oli ne sitten millaisia tahansa, eivät yleensä saa ihmistä tekemään hyviä taikka pahoja asioita, mutta jos ihminen yliampuu oman uskonsa kohdalla, niin silloin voi syntyä mitä tahansa niin pahaa kuin hyvääkin noin tulkinnallisesti sanottuna Uskonnon nimissä kyllä taas ihminen on suorastaan ollut ja onkin monasti raaka peto joka on valmis raivamaan ja tappamaan ja hävittämään kaikki ne jotka ajattelevat toisin eivätkä taivu juuri heidän ajattelukantaansa.
Kuinka sitten tulee elää Jumalan Sanassa niin kuin on kirjoitettu. Tähän kysymykseesi on maailman helpointa vastata. Jos uskot ja luotat siihen mitä kirjoitettu on ja pidät itselläsi sen mitä oikeaksi olet havainnut, ja asetat kaiken luottamuksen siihen sovitustyöhön jonka Jeesus Kristus on tehnyt ja sen jälkeen elät ja vaellat vilpittömästi juuri sellaisena kuin olet. Pyrkimättä mitenkään tekemään itsestäsi jotain muuta. Ole oma itsesi ja salli muille olla oma itsensä äläkä tuomitse itseäsi tai toista siitä minkä hän tai sinä olette oikeaksi kohdallanne havainneet. Tunnusta se mitä olet ja tule sellaiseksi kuin olet luottaen siihen, että jos Jumala haluaa sinut muuksi muuttaa, niin hän on sen tekevä. Älä anna kenenkään toisen muuttaa itseäsi tai luottamustasi sanoivatpa tai tekivätpä mitä tahansa. Niin voit silloin astua Jumalan eteen ja sanoa vaikka koko maailman kuullen: MINÄ OLEN.