Ilta=Sanomaatti 30.9.2010
Kehäradan tunnelin louhintatöissä tuli vastaan yllättävä bakteeriongelma, jota asiantuntijat eivät olleet osanneet ottaa etukäteen huomioon. Louhinta Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitoradan alla keskeytetään mikrobilöydösten vuoksi.
Liikennevirasto epäilee mikrobikasvuston syntyneen, kun lentokentällä jäänestoon käytettävää glykolia on valunut tunneliin. Liikenneviraston mukaan kiitotien alle louhittavasta tunnelista on havaittu korkeita bakteeripitoisuuksia.
Hengitysilmalle haitallisen homeen määrä on liikenneviraston johtajan Kari Ruohosen mukaan osoittautunut mittauksissa vähäiseksi. Ympäristö- ja työterveysviranomaiset tekevät kuitenkin vielä jatkotutkimuksia löydöksen haitallisuudesta.
Löydösten terveysvaikutukset varmistuvat lähiaikoina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ottamista näytteistä.
- Haluamme olla varmoja, että työntekijöillä on turvalliset työolosuhteet, Ruohonen sanoo.
Myös tunnelin kestävyys kärsii mikrobikasvustoa sisältävästä vedestä, sillä siinä olevat hapot syövyttävät betonia.
Glykoli on todennäköisesti peräisin lentokoneiden siipien jäänestossa käytetystä aineesta.
Bakteerikanta yllätti asiantuntijat
Koska Helsinki-Vantaan alle rakennettu tunneli ei ollut ensimmäinen laatuaan maailmassa, liikennevirasto kuuli ennen rakennusten aloittamista tunneliasiantuntijoita muista maista.
Hekään eivät Ruohosen mukaan osanneet varoittaa, että tällainen reaktio olisi mahdollinen.
- Tulee mieleen, että onkohan bakteerikanta sitten Suomen maaperässä jotenkin erilaista, kun reaktio oli tällainen, johtaja Kari Ruohonen pohti torstaina.
Kehäratahanke saattaa viivästyä huomattavasti. Myös muiden kuin lentokenttäosuuden rakennustöitä joudutaan mahdollisesti siirtämään.
Mikrobikasvustoa on havaittu ainoastaan kyseisellä tunneliosuudella.
Katso visvainen kuva:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2258150
Töille saattaa tulla pahimmillaan myös lisähintaa miljoonien eurojen edestä. Kustannusten suuruus riippuu varsinkin ratkaisuista, joilla mikrobikasvusto saadaan pidettyä pois tunnelista. Pahimmillaan voidaan joutua rakentamaan uusi tunneli.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Samaa paskaa alkaa VR ruiskutella junien pohjiin, kohta bakteerimassat ja levät vellovat radanvarsilla! Kiinteistöjen arvto laskevat radan varsilla ja rakennusten perustukset ovat vaarassa sillä:
"Mikrobikasvustoa sisältävä vesi on pystyttävä pitämään pois tunnelista, koska siinä olevat hapot syövyttävät betonia."
VR alkaa sulattaa junia lentokoneiden jäänestolla:
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/vr-alkaa-sulattaa-junia-lentokoneiden-jaanestolla/188595
Eikä se ole ihmisillekään terveellistä, terveisiä sinne radanvarteen:
"Useimpien alkoholien tavoin se on myrkyllinen. Etyleeniglykoli muuttuu oksaalihapoksi ja noin 50 millilitraa etyleeniglykolia riittää tappamaan aikuisen ihmisen."
-Wikipedia-
Tämän takiahan me... ME KUOLEMME KAIKKI ennen aikojamme! Että siis radan varteen levitetään elävää KUOLEMAA?!?
ja kaiken kärsii.
sitten taas maksaa veronmaksajille? MiIljoonia!
Maksattavat saatanan siat omat hölmöilynsä veronmaksajille! ttu mä en ala mitään!