Kaikki luonnossa on jumalallista

tuohon ihmis'sieluun on Luojalla ollut toden'näköisesti erityis'suunnitelma, perusasia on 'Luoja'.

Lainaus kirjoituksestasi:

"Luonto on sitä samaa kuin me ihmisetkin; Jumalan ilmentymää, jossa kukin on omalla tavallaan omassa kehityksensä kaaressa kokemassa fyysisen materian eri puolia."

Kyllä Raamattu sanoo aivan muuta. Raamattu kertoo, että Jumala LOI ihmisen ja kaiken olevaisen. Hän katsoi työtään ja totesi sen olevan HYVÄN. Mutta sitten tuli syntiinlankeemus, ja KAIKKI muuttui.

Ihminen joutui eroon Jumalasta (Jumalan kuva ihmisessä tahraantui), ja Jumala kirosi maan. Luonto ja ihminen siis EIVÄT ole JUMALAN 'ilmentymää'. Kun katsoo, kuuntelee ja lukee, mitä maailmassa tänä päivänä tapahtuu, voi vain todeta, että ihminen ja luonto ovat kaukana Jumalan 'ilmentymästä'.

Luonnonlait perustuvat kaksinaisuuteen ja niiden väliseen tasapainoon. On sähköinen plus-varaus, johon on kytketty miinus-varaus, ja nämä värähtelevät keskenään väljästi yhteenliitettyinä.

Sama pätee ihmisyhteisöissä, mitä on sähkövarausten joukoissa. Kun jotain näkökulmaa tuodaan esille, niin sen vastanäkökulma ilmestyy. Mitä vahvempi 'varauksen esilletuonti', sen voimakkaammin tulee esille antivaraus.

Lain tajutessamme voimme hyväksyä vastavaikutuksen. Kun hyväksymme molemmat, tulee harmoniaa, joka on vaikutus-vastavaikutus -parin sisältävää ja sen sisäänsä sulkevaa näkemysta.

Esim. rooliasetelma pyhimys-rikollinen. Pyhimys kokee elämien saatossa olevansa rikollinen, ja rikollinen on pyhimys jossain vaiheessa. Aina kun on jotain, niin tuntuu, että koemme olevamme myös sen vastakohta, kun aikaa kuluu.

Tästä päästään siihen, mitä hermetistit sanovat tasapainoksi: ymmärrämme Isaac Newtonin voima-vastavoiman myös psyykessämme ja kaikessa mitä teemme. Alamme vähitellen elää fysikaalisessa ajattomassa tasapainopisteessä toisiansa riepottelevien varausvoimien saavuttamattomissa. Tunnemaailma reagoi siihen ensiksi ja huomaamme vähittäistä tunteiden seestymistä.

'kirjuri' kirjoitti:

Lainaus kirjoituksestasi:

"Luonto on sitä samaa kuin me ihmisetkin; Jumalan ilmentymää, jossa kukin on omalla tavallaan omassa kehityksensä kaaressa kokemassa fyysisen materian eri puolia."

Kyllä Raamattu sanoo aivan muuta. Raamattu kertoo, että Jumala LOI ihmisen ja kaiken olevaisen. Hän katsoi työtään ja totesi sen olevan HYVÄN. Mutta sitten tuli syntiinlankeemus, ja KAIKKI muuttui.

Ihminen joutui eroon Jumalasta (Jumalan kuva ihmisessä tahraantui), ja Jumala kirosi maan. Luonto ja ihminen siis EIVÄT ole JUMALAN 'ilmentymää'. Kun katsoo, kuuntelee ja lukee, mitä maailmassa tänä päivänä tapahtuu, voi vain todeta, että ihminen ja luonto ovat kaukana Jumalan 'ilmentymästä'.

Olemme Jumala, kaikki on Jumala! Jumala on YKSI. Kaikki muu on kaksinaista ja silti jumaluuden sisällä.
Kun ymmärtää oikeasti sen, että Jumala on KAIKKI MITÄ ON (Jumalassa ei ole 'ulkopuolta'), niin tajuaa myös sen, että ns. paha ja kaikki näennäisesti ei-jumalallinenkin kuuluu yhtä lailla jumaluuden piiriin eli on siis Jumalan ilmentymää. Pahuus on olemassa, koska me itse olemme luoneet sitä ja joka hetki luomme sitä lisää vastustamalla sitä. Vain rakkaus ja myötätunto voivat poistaa vähitellen maailmamme pahuutta kun taas kaikenlainen tuomitseminen ja vihaaminen vain lisäävät sitä!

En usko Jumalan kironneen koskaan meitä luotujaan/itsensä peilikuvia ja kaltaisiaan, joiden kautta ja kanssa Hän voi kokea omaa itseään ja ikuista luomistaan (= meille se ilmenee evoluutiona).
Minä uskon, että Jumala on KAIKKEUDEN LÄHDE, RAKKAUS, joka vain antaa kaikkea sitä, mitä me itse sisimmässämme tahdomme/luomme, niin hyvää kuin näennäisen (=ihmismielen mukaan) pahaakin.
Raamatun tarinat ovat ihmisten aikoja sitten kirjoittamia näkemyksiä omista näkemyksistään ja uskomuksistaan. Jos niihin haluaa uskoa, niin senkun vaan!