Kuuntelin Kansanradiota tänään ja mikä tulikaan esille, yleinen tyytymättömyys koskien kaikkia äänessä olijoita. Mitä tämä kertoo muutakuin oman pahan mielen purkamisesta. Ei voi kaikkialla olla vain epäkohteliaita oman edun tavoittelijoita, mutta joka puheenvuorossa soittaja oli aina oikeassa ja osasi neuvoa miten pitäisi hommat hoitaa. Siis purnausta purnauksen päälle.
MIssä ovat ne myönteisesti asioihin ja tapahtumiin asennoituvat kansalaiset. He ilmeisesti pitävät puhelinlaskut vähäisinä, eivät viitsi liittyä purnareiden joukkoon. Muutama vuosi sitten ohjelmassa oli todellisia kansannaisia ja miehiä joilta tuli hyviä käyttökelpoisia ohjeita mm ihottumiin, yskään, suonenvetoon jaloissa, ym. Aloin valmistaa kuusenkerkistä yskänlääkettä, ohjeen sain kansanradiosta ja kyllä se helpottaa rykimistä. Paljon oli puhetta uskomuksista ja miten lehmätkin lypsävät paremmin kun musa soi navetassa - osaa ne lehmätkin kuunnella - tuli todistetuksi.
Elämässä on monia nautinnollisia aikoja, on vain kaivettava myönteisyys esille.
Asenteita
18
364
Vastaukset
- 9100
Kun sanat satuttavat, hymyile. Hymy on lääke vastaan tulijalle ja itselle. Kaunis lämmin sana saa myrrysmielen paremmaksi. Se on lääke ikävään jopa sairaana ollessa, miksi emme kokeilisi sitä useimmin...
En viitsi juuri kansanradiota kuunnella. Vaikka se on purnaamista varten, voisi monen asian nähdä valoisammin. Sen verran olen tutustunut siihen, että jäi tuntuma:
Pelkkää valitusta ja purnausta ja syyttelyä, ihan kuin asiat sillä korjaantuisivat . Ikinä en ole kuullut mitään positiivista. Voisihan sitä monen asian hyväksi tehdä itsekkin jotain, eikä kaikkea odottaa toisilta.
Kai se helpottaa monia kun pääsee sanomaan sanottavansa. Hymyillään tullen mennen.meri-kukka98 kirjoitti:
En viitsi juuri kansanradiota kuunnella. Vaikka se on purnaamista varten, voisi monen asian nähdä valoisammin. Sen verran olen tutustunut siihen, että jäi tuntuma:
Pelkkää valitusta ja purnausta ja syyttelyä, ihan kuin asiat sillä korjaantuisivat . Ikinä en ole kuullut mitään positiivista. Voisihan sitä monen asian hyväksi tehdä itsekkin jotain, eikä kaikkea odottaa toisilta.
Kai se helpottaa monia kun pääsee sanomaan sanottavansa. Hymyillään tullen mennen.Maaseudun lehtiä sen sijaan olen lueskellut, ja koska koiranjätöskeskustelut ovat kevää merkki, valitetaan muusta. Aiheita kyllä löytyy!
Kaupunkilainen ostaa maatilan naapurista omakotitalon ja raivoaa siitä, että talon lehmät laiduntavat aivan tontin naapurissa olevalla niityllä.
Ja herranen aika! Toisilla on vielä kamalampi naapuri, jolla on sata kanaa ja kaikki saavat kulkea vapaina karjapihassa kaakattamassa. Miksei niitä laiteta sisätiloihin, joista ääni ei kuuluisi?
Siinä muutama esimerkki.
Onneksi meillä ei ole edes kissaa, joka kävisi naapurin pihassa lintuja hätistämässä...Venlastiina kirjoitti:
Maaseudun lehtiä sen sijaan olen lueskellut, ja koska koiranjätöskeskustelut ovat kevää merkki, valitetaan muusta. Aiheita kyllä löytyy!
Kaupunkilainen ostaa maatilan naapurista omakotitalon ja raivoaa siitä, että talon lehmät laiduntavat aivan tontin naapurissa olevalla niityllä.
Ja herranen aika! Toisilla on vielä kamalampi naapuri, jolla on sata kanaa ja kaikki saavat kulkea vapaina karjapihassa kaakattamassa. Miksei niitä laiteta sisätiloihin, joista ääni ei kuuluisi?
Siinä muutama esimerkki.
Onneksi meillä ei ole edes kissaa, joka kävisi naapurin pihassa lintuja hätistämässä...Se on Kansanradion kanssa vähän kuin uutistenkin. Hyvät uutiset eivät ole uutisia lainkaan.
Itse kuuntelen joskus Kansanradiota ja siellä olevia tomeria ja sanavalmiita naisia on erityisen mukava seurata.
Saahan sitä hiukan ylipainetta päästää ilmoille. Kukin tavallaan.- susmorsiin
Ruuneperi kirjoitti:
Se on Kansanradion kanssa vähän kuin uutistenkin. Hyvät uutiset eivät ole uutisia lainkaan.
Itse kuuntelen joskus Kansanradiota ja siellä olevia tomeria ja sanavalmiita naisia on erityisen mukava seurata.
Saahan sitä hiukan ylipainetta päästää ilmoille. Kukin tavallaan.koko kansanradiolle. Jos samanlaista vaikerrusta on kuin vuosikymmeniä sitten, jolloin uteliaisuuttaan yritti sitäkin kuunnella, ni jo on kuuntelun valikoimat vähissä. En ensitutustumisen jälkeen ole radiota siihen aikaan avannut....ai vieläköhän siellä se sama narisevaääninen naisihminen elämän surkuja valittelee. Silloin tuntui todellakin, että vakituinen narisija oli sama nainen. Ihan kammo jäi...hehheh.
- 00700
susmorsiin kirjoitti:
koko kansanradiolle. Jos samanlaista vaikerrusta on kuin vuosikymmeniä sitten, jolloin uteliaisuuttaan yritti sitäkin kuunnella, ni jo on kuuntelun valikoimat vähissä. En ensitutustumisen jälkeen ole radiota siihen aikaan avannut....ai vieläköhän siellä se sama narisevaääninen naisihminen elämän surkuja valittelee. Silloin tuntui todellakin, että vakituinen narisija oli sama nainen. Ihan kammo jäi...hehheh.
Yksitoikkoista valitusta, ja hapatti koko päivän jos sitä oli hetkenkään kuunnellut.
Miten joku radiotoimittaja jaksoi tuota valitusten virtaa seurata ja kuunnella?
Muistan työpaikallani erään henkilön seuranneen tuota lähetystä ja lounastunnit ja kahvihetket oli yhtä kertailua, kunnes joku kielti kertaamasta, jokaisella oli työhuoneessaan radiot, sano että kuunnelkaa mutta älkää täällä toistako!
Ahdistavaa se olikin - etenkehtanen
00700 kirjoitti:
Yksitoikkoista valitusta, ja hapatti koko päivän jos sitä oli hetkenkään kuunnellut.
Miten joku radiotoimittaja jaksoi tuota valitusten virtaa seurata ja kuunnella?
Muistan työpaikallani erään henkilön seuranneen tuota lähetystä ja lounastunnit ja kahvihetket oli yhtä kertailua, kunnes joku kielti kertaamasta, jokaisella oli työhuoneessaan radiot, sano että kuunnelkaa mutta älkää täällä toistako!
Ahdistavaa se olikin..........
- ole hyvä, tässä
etenkehtanen kirjoitti:
..........
http://yle.fi/radiosuomi/ohjelmat/2011/04/kansanradio_1574393.html
mMinusta se on ohjelma paikallaan. joka ei tykkää, vaihtaa kanavaa. - omaavan ihmisen
ole hyvä, tässä kirjoitti:
http://yle.fi/radiosuomi/ohjelmat/2011/04/kansanradio_1574393.html
mMinusta se on ohjelma paikallaan. joka ei tykkää, vaihtaa kanavaa.oikein lempiohjelma!
- oscaro-
Eräille tuntuu tuottavan hekumaa myrtyneen mielen ohjelmien kuuntelu ja/ tai katselu.
Kansanradion ohella tästä ovat olleet esimerkkejä Karpon ohjelmat (ei ole onneksi enää), jonkun Virtanen-nimisen naisen jakamat syurret "viisaudet" ja jonkun muun naisen jäkätysohjelma. Tämä kaikki jaetaan kansalle kansan itsensä kustantamana.
Eipä ole ihme, että radion ja etenkin YLEn suosio vähenee- rillumareitä
kansalle vaan, köyhät ja kippeet hiljaa !!!
- 3151
rillumareitä kirjoitti:
kansalle vaan, köyhät ja kippeet hiljaa !!!
Karpo on ohjelmassa tuotiin esiin elämän epäkohtia. Oikein hyvä ohjelma, sai korjauksia monen elämän menoon. Tälläisiä ohjelmia pitäisi olla enemmän, kun ottavat kantaa epäoikeuksiin. On hyvä että joku tuo niitä esille.
Hyvin elämässä selvinneet ei korjattavaa tarvinne. Oma huoli on oma huoli, josta toinen ei ymmärrä eikä haluakkaan. Monet eivät itse ole vastoinkäymisiään keränneet, niitä on vain kasaantunut erisyistä.
Ihmisten välinpitämättömyys on jo muoti-ilmiö. - näkeehän sen
3151 kirjoitti:
Karpo on ohjelmassa tuotiin esiin elämän epäkohtia. Oikein hyvä ohjelma, sai korjauksia monen elämän menoon. Tälläisiä ohjelmia pitäisi olla enemmän, kun ottavat kantaa epäoikeuksiin. On hyvä että joku tuo niitä esille.
Hyvin elämässä selvinneet ei korjattavaa tarvinne. Oma huoli on oma huoli, josta toinen ei ymmärrä eikä haluakkaan. Monet eivät itse ole vastoinkäymisiään keränneet, niitä on vain kasaantunut erisyistä.
Ihmisten välinpitämättömyys on jo muoti-ilmiö.täälläkin, aina vaan kerrotaan miten upeeta on elämä ja miten on sen omalla työllä ansainnut. Vastoinkäymiset ei ole aina oma vika. Kaikilla ei ole edes läheisiä joille puhuu huolista, nämä Karpot ja Kansanradiot on tarpeellisia. Monasti on kyse byrokratian uhriksi joutumisesta, ei siinä positiivisuuden hokeminen auta.
- aSiAaN-,.
näkeehän sen kirjoitti:
täälläkin, aina vaan kerrotaan miten upeeta on elämä ja miten on sen omalla työllä ansainnut. Vastoinkäymiset ei ole aina oma vika. Kaikilla ei ole edes läheisiä joille puhuu huolista, nämä Karpot ja Kansanradiot on tarpeellisia. Monasti on kyse byrokratian uhriksi joutumisesta, ei siinä positiivisuuden hokeminen auta.
Onko oikein että tällä vaaditaan positiivisia kiitos puheluita kansan radioon siitä miten hyvin on minulla asiat. Sekin tiedetään miten siinä käy, kohta muuan huutaa että omia olojaan kehutaan ja toisille aiheutetaan paha mieli jos elämä ei sattumalta olekaan ihan niin hyvin. Tämä grooninen huutaja ei voi oman myrtymisensä levittämiselle mitään, jos avaat hänen linkin se saaste leviää kaikkiin posteihin mitä käytät.
Ottakaa hyvät ihmiset huomiaan että se on KANSAN radio, kaikki kansalaiset sinne voi soittaa jolla on asiat hyvin löytää kyllä muuta tekemistä ja voi vaikka kuunnella Kansan radiota. - 1110
aSiAaN-,. kirjoitti:
Onko oikein että tällä vaaditaan positiivisia kiitos puheluita kansan radioon siitä miten hyvin on minulla asiat. Sekin tiedetään miten siinä käy, kohta muuan huutaa että omia olojaan kehutaan ja toisille aiheutetaan paha mieli jos elämä ei sattumalta olekaan ihan niin hyvin. Tämä grooninen huutaja ei voi oman myrtymisensä levittämiselle mitään, jos avaat hänen linkin se saaste leviää kaikkiin posteihin mitä käytät.
Ottakaa hyvät ihmiset huomiaan että se on KANSAN radio, kaikki kansalaiset sinne voi soittaa jolla on asiat hyvin löytää kyllä muuta tekemistä ja voi vaikka kuunnella Kansan radiota.turhaa hienostelua sinulta tuo ''grooninen''
- !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
ommaakii nimmariaa vois käyttää kyllä tiedetää!
- AsjAan
1110 kirjoitti:
turhaa hienostelua sinulta tuo ''grooninen''
Nyt en joutas inttämään sinun kanssa, mutta hyvinpä tuon ymmärrit. Mutta itse asia oli niin kohallaan ettet voi vastaan väittää.
- tule tuas
AsjAan kirjoitti:
Nyt en joutas inttämään sinun kanssa, mutta hyvinpä tuon ymmärrit. Mutta itse asia oli niin kohallaan ettet voi vastaan väittää.
kuha ehit, täättä asijjoo kirjuutat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2317826
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455400- 594832
- 763537
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1482840Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162045Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗322021- 311859
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441717- 381682