Dualistinen uskonto. Se olettaa, että realisessa "olevaisessa on kahdenlaista todellisuutta, eli sielullista ja aineellista jotka vaikuttavat toisiinsa vuorotellen, siten että sielullinen tapahtuminen vaikuttaa aineelliseen ja taas päinvastoin. tavallisesti tämä vaikutus käsitetään syysuhteen lakina (kausaaliseksi). Dualismin perustaja on Descartes." Hän selitti, että sielu ja ruumis edustavat kahta eri substanssia, jotka ovat syysuhteessa toisiinsa (kausaaliyhteydessä) keskenään.
Jo hänelle itselleen tuotti vaikeuksia kysymys, siitä että kuinka on ajateltavissa, että kaksi niin erilaista substannssia - aine, joka itsessään on ulottuvainen, ja ei ulottuvainen SIELU (liiketön) voivat vaikuttaa toisiinsa. No turvauduttiin "oletukseen, että Jumala sen sai aikaan tämän yhteyden, sehän oli kuitenkin vain sellainen hätäselitys. Mutta tämä oppi olisiko kirkkojen oppina? Jos on, niin lähes kaikkien - kaikkien teologisten kirkkojen Dualismina oppikäsityksenä, ja oletettavasti myöskin adventismissa? Myöhemmin on huamattu,
että aineellisessakin maailmassa on havaittu, näiden ilmiöiden välinen syysuhteen laki (kausaliyhteys). Eli se se on pohjaltaan yhtä käsittämätön kuin sielun ja ruumiin välinen yhteys, ehkä voi olla käsittämättömäpikin, sillä ei mikään syyn ja seurauksen muoto ole meille nniin tuttu kuin sielun ja ruumiin kesken vallitseva. Sielullinenhan ei oikeastaan ole mitään liikettä, vaikka usein puhutaankin sielun liikkeistä'.
Lähemmin tarkasteltuna materialismiseen oppiin sisältyy suuria vaikeuksia. On kovin outoa, se että kuinka sielulliset tapahtumat olisivat johdettavissa meidän aineellisessa liikkuvassa olomuodossa, eli aineen liikkeissä. Koska aineellinen on "ulottuvaisuutta", eli henki/sielu voisi olla aineen tuote? Emmehän aineellistakaan muutoin tunne, paitsi silloin kun se esiintyy tajunnassamme, Sielullinen on aina meitä lähempänä kuin aineellinen.
Materialistinen usko tahtoo meille selittää välittömämmin tunnetun välillisesti tunnetun avulla, eli aineellisen olemuksen - muodon avulla. Siis materialistinen uskon-totuus näkemys katsomuksena perustuu, tai esiintyy sellaisessa muodossa, aineellekin annetaan sielullisia ominaisuuksia. Dualismi. Se opettaa, että realisessa olevaisessa on sekä sielullista, että aineellista. Onko tämä ajattelutapa sopusoinnussa sopusoinnussa Henkisen ajattelutavan kanssa. Onko tämä otettava nyt niin sanottuna (metafyysisenä) selityksenä tämän päivän teologeilta. Energian säilymislaki taistelee Dualismia vastaan.
Jo hänelle itselleen tuotti vaikeuksia kysymys, siitä että kuinka on ajateltavissa, että kaksi niin erilaista substannssia - aine, joka itsessään on ulottuvainen, ja ei ulottuvainen SIELU (liiketön) voivat vaikuttaa toisiinsa. No turvauduttiin "oletukseen, että Jumala sen sai aikaan tämän yhteyden, sehän oli kuitenkin vain sellainen hätäselitys. Mutta tämä oppi olisiko kirkkojen oppina? Jos on, niin lähes kaikkien - kaikkien teologisten kirkkojen Dualismina oppikäsityksenä, ja oletettavasti myöskin adventismissa? Myöhemmin on huamattu,
että aineellisessakin maailmassa on havaittu, näiden ilmiöiden välinen syysuhteen laki (kausaliyhteys). Eli se se on pohjaltaan yhtä käsittämätön kuin sielun ja ruumiin välinen yhteys, ehkä voi olla käsittämättömäpikin, sillä ei mikään syyn ja seurauksen muoto ole meille nniin tuttu kuin sielun ja ruumiin kesken vallitseva. Sielullinenhan ei oikeastaan ole mitään liikettä, vaikka usein puhutaankin sielun liikkeistä'.
Lähemmin tarkasteltuna materialismiseen oppiin sisältyy suuria vaikeuksia. On kovin outoa, se että kuinka sielulliset tapahtumat olisivat johdettavissa meidän aineellisessa liikkuvassa olomuodossa, eli aineen liikkeissä. Koska aineellinen on "ulottuvaisuutta", eli henki/sielu voisi olla aineen tuote? Emmehän aineellistakaan muutoin tunne, paitsi silloin kun se esiintyy tajunnassamme, Sielullinen on aina meitä lähempänä kuin aineellinen.
Materialistinen usko tahtoo meille selittää välittömämmin tunnetun välillisesti tunnetun avulla, eli aineellisen olemuksen - muodon avulla. Siis materialistinen uskon-totuus näkemys katsomuksena perustuu, tai esiintyy sellaisessa muodossa, aineellekin annetaan sielullisia ominaisuuksia. Dualismi. Se opettaa, että realisessa olevaisessa on sekä sielullista, että aineellista. Onko tämä ajattelutapa sopusoinnussa sopusoinnussa Henkisen ajattelutavan kanssa. Onko tämä otettava nyt niin sanottuna (metafyysisenä) selityksenä tämän päivän teologeilta. Energian säilymislaki taistelee Dualismia vastaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Yleensä dogmaattisella kannalla oleva henkilö, tai yhteisö - dogmaattinen oppijärjestelmä ei epäile tietämistään, eikä siten näe olevan aihetta ryhtyä tutkimaan todellisen tietämisen periaatteellisia mahdollisuuksia. Raamatun historiaan perustuva ajattelu onkin yleensä dogmaattista, mutta tallainen ajattelun asenne saattaa jossakin yksityisen tieteen tutkijassakin ilmetä, joskin se on harvinaista. Skeptikko on taas päätynyt sille kannalle, ettei mitään varmaa tietoa ole edews saavutettavissa.
"
Kritisisti havaitsee tarpeelliseksi lähemmin tutkia tiedon mahdollisuuksia ymmärtää, että sittenkin on olemassa aloja, joilla tietoa voidaan saavuttaa. Ja voihan olla aloja toisia aloja, joihin voidaan liittää kysymykset jotka eivät ole tieteellisen tutkimuksen ratkaistavissa. Rationalismi tietää, että (väittää), että kaikki yleispätevä ja ehdottoman varma tieto on lähtöisin järjellisestä - ajattelusta. Mutta sen sijaan kokemukseen perustuva tieto on kuitenkin epätäydellistä ja epävarmaa.
Varmin ja parhain tuki löytyy rationalismille löytyy matematiikasta, sehän antaa meille ehdottoman varman ja tukevaa (apodiktista) yleispätevää tietoa, eikä se mitenkään nojaudu kokemukseen. Eli tämän mukaan kaikki tieto perustuu järkeen (ratio), eli siis myöskin tieto maailman perimmäisestä luonteesta". Platon, Descartes,, Spinoz ja Leibniz, maailman suurimpia ajattelijoita rationalisteja. "Tieto-oppi"
http://hikipedia.info/wiki/Dualismi
"Sielunelämä on hyvin monikerroksista. Puhutaanhan joskus "minästä", joka merkitsee viettielämän keskusta, eli eläimellistä minää. Sitä tietysti valvoo ja ainakin hillitsee ylempi minä, eli (yliminä). Mutta normaaleissa aivan säännöllisissä oloissa, näiden toimintojen välillä vallitsee tasapaino, eli siis vietit toimivat omalla tasollaan, eivätkä ulospäin näkyvällä tavalla pääse käyttäytymistä vallitsemaan. Ja silloinhan voisimme puhua hyvästä henkisestä tasapainosta.
Mutta emme emme voi sanoa silti, etteikö viettielämän suuret tunteikkaat voimat vallitsisi ja hallitsisi tällöinkin sielunelämäämme. Mutta tarpeittemme paine joka kohdistuu sielunelämäämme ja herättää ajattelumme toimimaan, ja sitten tuo ajattelumme vaikuttaa tahtoomme, joka valikoi toimintasuunnan ajatuskulkummu ja päätössuuntamme ohjaamana. Jos "Ylinminä" on ollut sielunelämän hallitsevana ja vallitsevana johdossa "minän päätöksen teossa", niin silloin ei ole tapahtunut ainakaan virhe-valintaa.
Eli siis ihmisen tulee tarkkailla ajatuksiaan, kumpaan suuntaan ajatus on ohjailemassa minää. Ajatuksissa tapahtuu ensin kaikki paha, ja myöskin hyvä, sillä ajatus hyvin vaaralloinen "murtovaras", jos sitä ei valvo meidän korkein "yliminä" joka on Jumala-syntyinen valvoja. Vastuu langeaa aina meidän korkeimmalle Minällemme omalle tunnollemme - "tuomarillemme"- . Syvin pyrkimyksemmehän on, että päätösten teossa meillä on jokaisella, jotka pyrimme Jeesuksen Kristuksen elämän ymmärrystä seuraamaan,
että pääsemme eroon persoonallisen lihallisen minän, eli aliminän alhaisista "synnillisistä" vaikutteista, ja siten "minän" tahto saada Korkeimman Kristus minän johdon alaisuuteen. Ja kun tarpeiden paine kasvaa kohti Jumalallista hyvää tahtoa, niin tottakai se myöskin määrää meidän henkisen kasvun oikean suunnan.
Ja sieltä Jumalallisesta rakkaudesta: Hengen- elämän virtauksesta se voima sitten tulee, kun on normaaliin säännöllisiin hengenelämän virtoihin toimintansa johdattanut. "Toivo löytää lähteen, usko noutaa veden ja rakkaus jakaa sen janoisille". Näin se Uskon elämä loistaa.
Kaikkien elävien olentojen alkuperä on palvella. Sillä elävät olennot on tarkoitettu palvelemaan luojaansa herraa/elämän antajaa, ja palvelemisen asenteellaan/avulla he voivat saavuttaa uskonnon totuuden täydellistymän. Tätä täydellistymää on toivotonta saavuttaa pelkästään järkeilemällä. Tässähän ei auta teoreettinen tiedon hankkiminen, vain henkinen tiedon etsijä voi erottaa aineen tiedosta.
Onhan henkisen tieteen harjoittajia, jotka järkeilevät yhäti erottaakseen sielun aineesta, mutta he eivät tiedä, kuinka tiedon avulla toimineet, ja sen kautta vapautuneet sielut toimiva sielu toimii. "On sanottu, että sellaiset henkilöt, jotka vain rakentelevat mielessään teorioita oppiakseen tuntemaan asiat, mutta eivät kuitenkaan palvele itse Herraa yli kaiken rajan, vaan tuhlaavat aikaa uskomuksien kinasteluun.
Palvelemisen periaate on syntyisin Jumaluuden ilmoituksesta eli kaikkeuden järjestelmällisestä havainnoinnista, sen alkuperästä johon perustuu koko täydellinen uskonnon harjoittaminen, joka erottuu täydellisesti aineellisessa maailmassa harjoitetussa palvelemisessa. Onhan se niin, että aineellisessa maailmassa jokainen haluaa olla valtias - palvelijan sijaan. Sillä harha luulo on vain, se omasta herruudestaan on syntisen sielun perussairaus. Aineellisen maailman voima/energia pakottaa hänet tämän reaalisen maailman palvelijaksi, se on persoonallisen sielun asema parhaimmassakin tapauksessa.
Ja siksi ajatuskin Jumalan kanssa yhdeksi tulemisesta on vain harhan omainen kuvitelma. itsensä ulkoistaminen aineellisen maailman kanssa, on viimeinen ansa, ja tämä pakottaa valheen/harhan valtaaman ihmissielun jäämään aineellisen maailman satimeen, jossa hän luulee virheellisesti/eryhtyvästi itseänsä vapautuneeksi Kristuksen seuraajaksi, - hänen opetuslapsekseen. Vain täydellinen luopuminen oman persoonallisuuden harhasta - aineen kahleista, ja antautuminen ilahduttamaan Jumalaa kaikella henkisellä kyvyllämme, vain sillä me savutamme täydellisesti Jumalan "kuvamme", meillä tulee olla korkein asenne Herraa kohtaan.
Olemmehan kaikki syntyisin äärettömän Jumalan olemuksen eriosista, ja siksi meidän tulee palvella Hänen korkeinta hahmoaan kaikilla ruumiimme eriosilla, mitä ruumiissamme ikinä onkin. Siis meidän alkuperämme on Jumalisessa kaikkeudessa. Onhan velvollisuutemme tietää tämä tosiseikka, Jumalallinen henki on kaikkien yhteiskuntaluokkien henkinen opettaja, joka kuuluu ja loppujen lopuksi päättyy Herran henkiseen palvelukseen.
Kaikkeuden Herran palvominen, joka tapahtuu vilpittömän henkisen njohtajan valvonnassa, Ihmisen velvollisuus on yrittää kohota Isänsä Jumalan kaikkeuden ohjauksessa maailma
Kautta aikojen on uskovaisuutta selittää tieteellisesti mutta se on Jumalan salaisuus.
1.Kor.2:14
Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
1. Kor. 2:15
Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken,
mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
1.Kor.12:16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen,
niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.
Ainoastaan tapa ymmärtää korkein eli Jumaluus, on palvella Häntä antaumuksellisesti! Vain siten palvelemalla Häntä voidaan käsittää Persoonallinen Jumala joka on lopullinen totuus. Antautumalla Jumalan ylimmälle persoonallisuudelle meidän tulee seurata Jeesuksen Kristuksen elämän-ymmärrystä. Meidän persoonallisuutemme tulee olla Kristuksen rakkauden hallinnassa, eli Kristus on meidän yliminämme.
Eräs suuri ajattelija "Schiller sanoo, että sinun omaasi on vain se, mitä tunnet, mutta kaikille kuuluu se mitä ajattelet". Jos me olemme "viisaita", niin toki meidän töytyy herättää luottamusta, ja myöskin rakkautta, jos me kerran rakastamme, niin toki me luotamme? Sillä tavoin me pääsemme epäuskostamme ja ylpeydestä, sillä *Rakkaus luovuttaa vallan ja kunnian himon, ja siksi Rakkaus tarjoaa vain itsensä. Jos me kerran rakastamme toista ihmistä todellisen Kristityn ihmisen rakkaudella, niin emme suinkaan ole ylpeitä tuon toisen edessä, vaan hyvin nöyriä, kuten Jeesus Kristus elämän ymmärryksellään näytti.
Jos meillä on Kristuksesta johtuva rakkaus lähimmäistämme kohtaan jophtuva rakkaus, niin me ensinnäkin luotamme häneen niin, että kaikki epäilys poistuu, eli siis siinä määrin kuin me rakastamme, niin siinä määrin me luotamme häneen. Onhan *rakkaus kaiken perillinen. "Hebr.1:5."Sillä kenelle enkeleistä hän on koskaan sanonut: Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?
Tämä *Rakkaus jonka Jumala/kaikkeuden "elämän henki" synnyttää palvelijassaan jota hän palvoo/palvelee yli kaiken, Hän syntyy ihmisminän sielun elämässä, ja se on, se Jumalan Poika, josta Jumala sanoo, että tänäpäivänä minä sinut synnytin. Heb.5:5. "Niimpä Kristus ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin". " Niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
"Joh.8:54. "Jeesus vastasi: "Jos minä itseloleni otan kunnian, niin minun kunniani ei ole mitään. Minun Isäni on se, joka minulle kunnian antaa, hän, josta te sanotte: 'Hän on meidän Jumalamme', ettekä tunne häntä; mutta minä tunnen hänet ja pidän hänen sanansa". Tässä oli esteenä Juuri se Juutalaisten "materialistinen oppi käsitys" joka esti heidän ymmärrystään käsittämästä todellisen Jumalan/elämän hengen "olemusta".
Ne jotka Kristuksessa ovat "hengen lain kautta vapautetut synnin ja kuoleman laista"! Jos me emme tätä käsitä/ymmärrä, niin emme koskaan tule käsittämään Jeesuksen Kristuksen elämän-ymmärrystä: Tuosta hänen elämällään valaisemasta ikuisuus kysymyksestä. Sillä hänen opetuksensa keskittyi yksinomaan "henkiseen" opetukseen, eli hän sulki pois persoonallisen "minän" joka oli vain "hengen" käyttöväline jolla ei ollut muuta kuin tarkoitus ilmentää Jumalallisen tarkoituksen henkisiä tarkoitusperiä.
Koska aineellinen maailma on Jumalan ulkoisen voiman/energian luomusta, se on vain väliaikainen joka ilmentää itseään väliaikaisesti persoonallisuuden kautta. Se on vain Jumalan ulkoisen "persoonan" voiman
väliaikainen luomus. Ja siksi se on vain väliaikainen, joka ilmentää itseään tietyin väliajoin, ja jota Jumala pitää yllä jonkin aikaa. Sitten hän hävittää sen, mutta se säilyy kuitenkin Herran/Jumalan ajatuksissa, - voimassa:
Mutta se Henkinen/Sielullinen maailma, se sisäinen Jumalan mahdi ei koskaan ole väliaikainen ilmentymä, vaan se säilyy Isän Jumalan ikuisuuden tajunnassa, eli Jumalan tahdossa ikuisesti, ja siellä säilyy kaikki meidän lihallisen persoonallisuutemme aikana kerätty kokemus, kaikki se tieto - rikkaus joka on kerätty kuluneen elämämme aikana. Kaikki nämä Jumalan vallan alla tehdyt "työt" ovat ikuisia, oli ne sitten mitä-tahansa Rakkaudesta, tai muusta hyvyydestä, tai palkkion toiveesta tehtyjä, kaikki ne vaikuttavat meitä kohtaavaan tulevaisuuteen.
Se Jumalallinen Henkinen maailma on kuitenkin aineellisen maailman tarjoaman hyvyyden tuolla puolen, ja se on muuttumaton. Sinne ei oeri mikään palkkion toivossa tehty hyvä, ei sapatin pito, ei siis mikään joka on ansion toivossa oman itsekkään minän pelastustoivossa tehty hyvä, ei edes mikä vivahtaa sinne-päinkään. Vaan se Jumalan valtakunta on täynnä "Henkistä hyvyyttä" persoonallisten aistien ulottumattomissa, jossa Jumalallinen kauneus ja aistimaton lähimmäisen Rakkaus ilmentää itseään.
Nämä ovat Jumalallisen "vallan" ja korkeimman ominaisuuden muuttumattomia ominaisuuksia, ajallinen on menettänyt silloin merkityksensä, koska se on aina puutteellista ja yhäti vaihtuvaa, siksi emme ole tuon vajavaisen vaikutuksen alaisia enään.
"Ihmestenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija". "Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista: 11.- 12"Enkä minä olekkaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
"13."Olettehan kuulleet minun entisestä vaelluksestani juutalaisuudessa, että minä ylenmäärin vainosin Jumalan seurakuntaa ja sitä hävitin. 14."ja että edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet muut samanikäiset heimossani ja ylen innokkaasti kiivailin isieni perinnäisääntöjen puolesta". Valitettavasti tämän päivän Kirkkokunnista suurin osa menettelee Gal.1:14.jakeen mukaisesti "Henkisen" vainon osalta.
Sillä he kiivailevat oppinsa puolesta, ja siten hävittäen todellisen omakohtaisen kohtaamisen Jeesuksen Kristuksen herättämään oikean totuuden elämän-ymmärrykseen. Paavalihan vannomalla vannoo, ettei hän tietoaan ole saanut ihmisiltä, ja juuri siksi hänen uskonsa perustuu vain Jeesukse
Kristuksen valaisemaan elämän ymmärrykseen, se tieto mikä hänelle tuli Damaskon kokemuksen yhteydessä oli Jeesuksen Kristuksen oma ilmoitus totuudesta.
Tämä tieto Paavalille ei tullut mistään juutalaisesta dogmatiikasta, ei mistään perinnäissäännöistä, ei 10-käskystä. Vaan itse Jumalan Rakkauden Hengen täyttämästä sielun hädästä, jossa Paavalin henki/sielu herätettiin elämään Jeesuksen Kristuksen rakastavan nuhtelun ja varoittavan esimerkin kautta. Ap.t 8:3
Paavali hyväksyi Stefanuksen surmaamisen. 3-jae."Mutta Saulus (Paavali) raateli seurakuntaa, kulki talosta taloon ja raastoi ulos miehiä ja naisia ja panetti heidät vankeuteen."
Mutta Jeesuksen Kristuksen seuraajat olivat hajaantuneet kukin erilleen vaeltaen paikasta toiseen, ja julistivat evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Näin tapahtuu myöskin tänäpäivänä, että näitä juutalaisia sauluksia on suurimmaksi osaksi "kirkkolahkojemme johtavat teologit. He etsivät Kristuksen rakkautta janoavat sielut oppipäätelmiensä eksyttäviin kiemuroihinsa henkeä janoavan ihmissielun.
Kun Jumala henkilökohtaisesti haluaisi kohdata etsivän ihmisen ja antaa rakkautensa sanan kohdata ihmisen sydämen. Jumala joka haluaa henkilökohtaisesti virittää hengen elämän lapsensa sielussa, niin ihminen kiirehtii omine Dualistisine oppisääntöineen estämään, ja keskeyttämään Jumalallisen
Kristuksen rakkauden hengen työtä lopettamaan, ja sammuttamaan etsivän sielun hengen valoa joka on luomassa tielle valoa.
Omakohtaisen uskon hyvyyden kasvun ovat aina kirkot ja lahkoliikkeet poistaneet, ja kasvattaneet jäsenensä kirkon oppienmukaiseen itsekeskeiseen omahyväiseen uskoon, jolla ei ole mitään yhteyttä Jeesuksen Kristuksen viitoittaman totuuden elämänymmärryksen kanssa. Vaan se on rikkonut aina rikkonut Jeesuksen Kristuksen Vuorisaarnassa tuoman Rakkauden elämänymmärryksen lakia, eli kun tämä rakkauden elämän laki, jonka pitäisi lisääntyä, niin nämä kirkolliset lahkot toiminnallaan sitä poistavat.
Kun uskon totuuden tarkoitus olisi poistaa oaha ihmisten sielusta, ja ihmisten keskuudesta, niin sitä vastoin uskonnolliset yhteisöt niin adventismi kuin kaikki muutkin lahkot lisäävät sitä ristiriitaa ja kateutta, omahyväisyyttä ja sen mukana tuomaa ahdistusta, ja pelkoa. Ja siksi näiden kirkkojen häviön syynä onkin edellä mainittu paha joka on loukannut Jeesuksen Kristuksen elämän ymmärryksen rakkaudellista palvelevaa elämän käsitettä. Tallainen kirkollinen jakautuminen on lakattava, jotta totuus voisi ilmetä.......Kirkot ovat opeillaan niittäneet vain "kuolemaa".
Pelkkä kirkollinen oppi-tieto ei voi mitenkään ratkaista totuus-kysymyksiä, vaanse lisää inhimmillisiä,
kyseisiä ongelmia. Uskonnollinen elämä on muuttunut täysin pintapuoliseksi, koska dogmaatiselle opille on annettu kaikki merkitys yhteisöissä, ja siksi adventismissakin elä on muuttunut täysin pintapuoliseksi suoritukseksi, ja oppia pidetään yllä harhaluulojen avulla, joka turruttaa ihmisen mielen suorittamaan tehtävänsä rutiininomaisesti.
sellaisia, jotka selittävät kummallisuudet jumalan olemassa ololla. Se on mytologiaa ja mystiikkaa.