Harjoitan tässä vähän kyökkipsykologia uskonasioista. En tiedä, onko mietteissäni järkeä, vai ovatko edes tuoreita.
Eli, olen ollut huomaavinani, että jokainen näyttäisi luovan omanlaisensa Jumalansa, joka kertoo paljon henkilöstä itsestään. Tämä pätee sekä nykyajan, että Raamatun henkilöihin. Otetaan muutama esimerkki.
Joulupukkimainen Jumala. Muistuttaa eniten satuhahmon pitkäpartaa. Häneltä pyydetään palveluksia ja antimia (muistetaan kyllä yleensä lisätä, että tapahtukoon kuitenkin Hänen tahtonsa, ja kiitetään antimista).
Isähahmoinen Jumala. Tähän henkilökohtaiseen varjelukseen luotetaan sekä itselleen että läheisilleen (onnettomuudet tapahtuvat pahoille tai rangaistukseksi rikkeistä).
Kostonhaluinen ja raivoisa Jumala. Tähän uskova saarnaa maailmanlopusta ja uhkailee syntisiä ja uskonnottomia kadotuksella. Omat tempaistaan taivaaseen.
Sääntöjen Jumala. Häneen uskova etsii näkemyksiään tukevia jakeita Raamatusta. On aina oikeassa, koska niin lukee Kirjassa.
Sotaisa Jumala. Hän on aina palvojansa puolella, ja oikeuttaa kaikki hirmutyöt ja väkivallan vihollisia vastaan.
Mutta tietenkin on myös lempeä Jumala, sekä salattu ja viisas Jumala.
Tuossa alussa kirjoitin että tämä näyttäisi pätevän kaikkiin, ja hassua kyllä, olen ollut huomaavinani että tiukatkin ateistit löytävät tämän kaavan mukaan Raamatunkohtansa ja Jumalkuvansa jota piestä. Eikä psyyke näyttäisi muuttuvan jos vaihtaa ateismista uskoon tai toisinpäin. Tunnen kiihkeän entisen ateistin, joka tällä hetkellä on yhtä kiihkeä uskonaisoissa. Ja tunnen myös mitä hyväntahtoisimman entisen uskonnottoman, joka ei paljon uskostaan hälise.
Tutkiskelin lopuksi myös, mihin uskonnottomana itse sijoittuisin. Mutta ehkä juju onkin siinä, että se saattaa olla itselleen se sokea piste. Ehkä kertoo jotain, että Raamatussa suosikkikirjani on Saarnaaja; kaikki on turhaa, niin myös nämä pohdinnat.
Eli, olen ollut huomaavinani, että jokainen näyttäisi luovan omanlaisensa Jumalansa, joka kertoo paljon henkilöstä itsestään. Tämä pätee sekä nykyajan, että Raamatun henkilöihin. Otetaan muutama esimerkki.
Joulupukkimainen Jumala. Muistuttaa eniten satuhahmon pitkäpartaa. Häneltä pyydetään palveluksia ja antimia (muistetaan kyllä yleensä lisätä, että tapahtukoon kuitenkin Hänen tahtonsa, ja kiitetään antimista).
Isähahmoinen Jumala. Tähän henkilökohtaiseen varjelukseen luotetaan sekä itselleen että läheisilleen (onnettomuudet tapahtuvat pahoille tai rangaistukseksi rikkeistä).
Kostonhaluinen ja raivoisa Jumala. Tähän uskova saarnaa maailmanlopusta ja uhkailee syntisiä ja uskonnottomia kadotuksella. Omat tempaistaan taivaaseen.
Sääntöjen Jumala. Häneen uskova etsii näkemyksiään tukevia jakeita Raamatusta. On aina oikeassa, koska niin lukee Kirjassa.
Sotaisa Jumala. Hän on aina palvojansa puolella, ja oikeuttaa kaikki hirmutyöt ja väkivallan vihollisia vastaan.
Mutta tietenkin on myös lempeä Jumala, sekä salattu ja viisas Jumala.
Tuossa alussa kirjoitin että tämä näyttäisi pätevän kaikkiin, ja hassua kyllä, olen ollut huomaavinani että tiukatkin ateistit löytävät tämän kaavan mukaan Raamatunkohtansa ja Jumalkuvansa jota piestä. Eikä psyyke näyttäisi muuttuvan jos vaihtaa ateismista uskoon tai toisinpäin. Tunnen kiihkeän entisen ateistin, joka tällä hetkellä on yhtä kiihkeä uskonaisoissa. Ja tunnen myös mitä hyväntahtoisimman entisen uskonnottoman, joka ei paljon uskostaan hälise.
Tutkiskelin lopuksi myös, mihin uskonnottomana itse sijoittuisin. Mutta ehkä juju onkin siinä, että se saattaa olla itselleen se sokea piste. Ehkä kertoo jotain, että Raamatussa suosikkikirjani on Saarnaaja; kaikki on turhaa, niin myös nämä pohdinnat.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jumalasta on kerrottu Raamatussa että hän on sodankin Jumala, ja kostaa vihollisilleen, ja rankaisee pahoista teoista oikeudenmukaisesti. Hän myöskin rakastaa niitä jotka rakastavat Jeesusta, ja on hyvä omilleen.
on Jumalan vihollinen?
Kiitos, tiivistelmäsi oli erinomainen ja osui suoraan villakoiran ytimeen.
”Jumalasta on kerrottu Raamatussa että hän on sodankin Jumala, ja kostaa vihollisilleen, ja rankaisee pahoista teoista oikeudenmukaisesti.”
Viides käsky kieltää tappamisen, mutta tämän tulkinnan mukaan se koskee vain ”omia”. Vihollisille, eli uskonnottomille, eriuskoisille, jopa kristinuskon eri suuntauksille, ”oikeudenmukainen” rangaistus, niin Raamatun aikaan kuin nykyään, on paitsi miesten, myös naisten ja lasten tappaminen.
Lähihistorian raakuuksia esim. Hiroshima ja Nagasaki, Balkanin sota ja Bagdadin pommitus.
”Hän myöskin rakastaa niitä jotka rakastavat Jeesusta, ja on hyvä omilleen.”
Jeesus kehotti rakastamaan myös vihollisiaan ja rukoilemaan heidän puolesta. Ovatko Jumala ja Jeesus vähän niin kuin eri linjoilla tässä asiassa?